Mitä kaikkea kiitoksen ja ylistyksen syytä meillä olisikaan. Mutta meillä onnettomilla onkin sydän usein kova ja sillä aina vain vanhat vehkeensä ja juonensa. Monta kertaa näyttää siltä, ettei siitä raadosta lähde murentakaan irti, vaikka Herra kuinka sitä hakkaisi ja koettaisi murentaa. Nyt kuitenkin näyttää sydämen jää ainakin hetkeksi aikaa sulaneen, sillä ei virttä muuten tuommoisella voimalla ja hengellä voitaisi veisata.
Vilhelmi Malmivaara
Ota, Herra ylhäisin, kiitos suusta imeväisten!
Kiittää mykkä luontokin ihmetöistä ylimmäisen.
Eikö se, kuin nähdä saapi,
mitä taivas halajaapi?
Voi, kuink' hitaat olemme huutamaan sua avuksemme,
vaikka joka päivä me rakkauttas nautitsemme!
Koeta, Herra, mitäs koetat,
kun vain sydämemme voitat!
Kallis ihmisystävä, jalkoihis me lankeamme!
Emme kiittää ymmärrä, kumminkin me soperramme.
Tunteissamme lempeyttäs
veisaamme sun ylistystäs.
Rakkautes siteillä sido yhteen sydämemme,
pidä meitä likellä aina toinen toisiamme,
pidä koossa joukkoamme,
estä epäluulojamme!
Kiitos, kun sun löysimme! Kiitos, että ruokit meitä!
Tue heikko toivomme, muista muita eksyneitä!
Kiitos, että kiittää saamme
niinkuin voimme Jumalaamme!
Loppuu heikko virtemme, armos loppua äl' anna!
Kiitos, että puutteemme taskin saimme etees panna!
Mihinkäs me menisimme,
kerjuuta jos häpeisimme?
Siionin virsi 136, Lars Nyberg