Keskustelu > Yleinen keskustelu

Hengellinen koti...

(1/7) > >>

Katar:
Oon tässä kehitellyt pientä uskonkriisiä itselleni. "Eksyin" helluntailaisten joukkoon ja oon tosissani miettinyt omaa hengellistä kotiani. Oon jo päätynyt siihen tulokseen ettei hengellinen koti oo niin tärkeä kuin se oma henk.koht usko, ehkä tosiaan hain vain jonkinlaista turvapaikkaa ja toista perhettä(omassa perheessäni ei ole mitään vikaa). Tunnen itseni ennemmin körtiksi kuin helluntailaiseksi. Karismaattisuus on mulle ok, paitsi kun se menee todella pahasti yli. Silloin se lähinnä pelottaa. Soimasin itseäni että siinä ei saisi olla mitään pelättävää kun sehän on Jumalasta. Toisaalta taas olen kaatunut parissa rukousillassa ja silloin pelkäsin hirveästi että kaatuminen oli saatanan tekosia. En tiedä kumpaa se on, mutta kaikki kohtuudessa olisi kai hyvä neuvo. Mä oon joskus itkenyt sitä kun oon joutunut tuomituksi suuntautumiseni takia ja pelännyt oikeasti joutuvani helvettiin sen takia että tykkään tytöistä. Oon itse suvaitsevainen mutta ympäristöltä on tullut negatiivista palautetta niin paljon että se sai ajatukseni sekaisin ja siksi oon väliin itsekin itseäni tuomitsemassa. En jaksaisi olla kaapissa mutta pakko. Uskonto on se asia joka mua kaapissa pitää vaikka uskonkin itse ettei homo- eikä biseksuaalisuudessa ole mitään väärää. Haluaisin kerrankin olla kaikessa täysin oma itseni ja tulla niin hyväksytyksi omieni joukossa. Sori kaikki, tästä tais tulla tosi epätoivosen nyyhkyttäjän sepustus nyt...

seppos:
Moi

Meillä on sellainen usko, että vastaat asioistasi Jumalalle, et ihmisille. Tuletko kaapista ulos on sinun henkilökohtainen asiasi ja sinun on hyvä kaikessa rauhassa ja pelotta miettiä mitä, missä ja milloin. Emme halua puuttua siihen, mutta jos siitä tulee vaikeuksia haluamme tukea kaikkia, joilla on vaikeuksia riippumatta mistä syystä.

Kannamme asiasi Taivvalliselle Isällemme, joka on lempeä. Emme usko siihen, että mitä suuremalla joukolla jotain rukoillaan se toteutuu,  aivankuin Jumala taipuisi painostuksesta. Jumala päättää itse omat asiansa, mutta saamme kantaa huolemme ja murheemme hänelle lupauksensa mukaan. Onnea ja rohkeutta elämääsi.

Hölkänen:
Olin tänään radiokeskustelussa, jossa oli mukana helluntailainen uskonnonopettaja. Puhuimme tulevaisuuden ympäristöuhkista, ja mistä kristitty löytää turvan niiden ahdistamana. Minusta tuntui, että meillä on sama hengellinen koti, vaikka minä käyn siioninvirsiseuroissa ja hän ylistysilloissa. Turvaudumme samaan evankeliumiin.

Minä olen kerran tullut kaapista, mutta menin sinne takaisin. Siis jossain vaiheessa oli tarve saada hyväksyntä kaikilta mahdollisilta ihmisiltä. Sen jälkeen kun olin päässyt aukomaan päätäni arkkipiispalle, totesin että tämä taistelu on tällä erää hävitty, mutta sisäisen taisteluni kuitenkin voitin: nyt en enää välitä, hyväksyvätkö uskonystäväni suuntautumistani. Helpotan elämääni ja heidän elämäänsä pitämällä asian omana tietonani, ja seurakunnassa pystyn keskittymään tärkeämpiin asioihin.

Minulle suureksi siunaukseksi on ihana ja rakastava kumppani. Sellaisia on liikkeellä seurakuntaympyröissäkin, mutta heidät pitää ehkä tässä vaiheessa vielä kalastaa kiertoteitse. Onnea ja rauhaa sinulle!

Katar:
Kiitos seppos ja Hölkänen. On tosiaan maailmassa isompiakin murheita kuin yhden ihmisen ahdistus, mutta onneksi Jumalalle ei mikään ole liian pieni murhe eikä yksikään ihminen unohdu. Siunausta teille!

Lars Mikael:
Ei Jumala rakenna karsinoita ihmisten välille. Karsinat ovat ihmisten "kyhäelmiä", jotka eivat kestä Jumalan edessä.

Navigaatio

[0] Viestien etusivu

[#] Seuraava sivu