Juhani Eleniuksen kirjoitus otsakkeen Ihmisyys alla 29.12.2009
I osa
ihmisyys
« : 29.12.09 - klo:23:09 »
Lainaus
Hyvää iltaa ystävät, Minä olen pseudopohjalainen, syntinen pääkaupunkiseudun kasvatti, herännyt äidinmaidosta imenyt körttiläinen. Olen ollut Herättäjäyhdistyksen sekunda-aluesihteerinä syntisellä pääkaupunkiseudulla lyhyen katkelman jälkeen vuodesta 1993.
HERÄNNÄISYYS
1. Herännäisyys kulttuurihistoriallisesti
2. Herännäisyys teologis-historiallisena aatesisältönä
3. Seurat ja käsitteistö
4. Herännäisyys nykyisyydessä
****************************
Mikä on h.:n tai körttiläisyyden omaperäinen luonne? Yritän vastata siihen tässä vajaa parin tunnin aikana. Hieman kulttuurihistoriaa.
1. Herätysliikkeet kultt.hist.
1800-luvulla oli protestanttisessa teologiassa varteenotettava uranuurtaja kulttuurihistoriallisesti nimittäin saksalainen Friedrich Schleiermacher. S. oli aikansa käsityksen uutta uskonnon olemuksen jälleen ymmärtämistä. S. halusi uskonnon olemuksen itsenäisyyttä so. autonomiaa. Uskonto on S.:n mielestä erotettava joltakin osin tieteestä. Uskonto ei ole pelkästään luterilaisen ortodoksian mukaisia opinkaavoja, pietismistä olevia ulkonaisia sääntöjä, valistuksesta peräisin olevaa järjen tietoa tai sitten lähelle menevää kantilaista järjen moraalia. Uskonto on paljon enemmän. Se ei ole ainoastaan ajattelua, toimintaa, uskoa oppilauseisiin tai oikeata tekemistä. Uskonto siirtyi älyllisestä, moraalisesta ja opinkaavallisesta tunteeseen, intuitioon ja välittömään Jumala-suhteeseen. Ekskurssina on, että S. oli hurskas herrnhutilainen.
Kun tämä olettamus ja S.::t ajatukset tulivat niin mieleen, niin oleellisinta oli myöhäisherännäisyyden kannalla aivan samanlainen ajatus s:sti sanottuna uskonnon omaluonteisuudesta. Välitön elämys, jota ei voi edes kuvata. Äärettömän kohtaamista, kaipaamista, ikävää ja kunnioittamista.
Mikä merkitys oli rukoilevaisuudella, herännäisyydellä, lestadiolaisuudella ja evankelisuudella 1800-luvun Suomen kirkon historiassa ja historiassa yleensäkin? Herätysliikkeet olivat murtamassa sääty-yhteiskunnan yhtenäiskulttuuria, johonka oli tullut satojen vuosien ajan kirkon painotuksia ja kirkon luonnetta ja joka oli mm. heränneille vierasta.. Ennen näitä liikkeitä pitäjän johdossa oli kirkkoherra ja pitäjänkokouksien aiheena oli koulu ja köyhäinhoito. Ylempi papisto oli valtion virkamiehiä.
Herännäisyys kuten muutkin liikkeet olivat nostamassa kansaa ja talonpoikaa valtion virkamiehen ja papiston rinnalle. Suuri syy mm. oli liikkeiden ja ennen muuta herännäisyyden rooli kansamme demokratisoitumiskehityksessä ja kansallisessa herätyksessä. Vielä 1800-luvun alun yhtenäiskulttuurissa usko ja tieto, kristinusko ja kulttuuri, olivat samaa. Koska kirkko ei ole tästä maailmasta, sitä ei voinut käsittää vain yhteiskunnan yhtenä osasena. Yleensä herännäisyys särki yksilöllisen uskonkorostuksensa vuoksi yhtenäiskulttuurin hurskausihanteen. Se kritisoi tapakristillisyyttä. Herännäisyyden edustajat pitivät sielunhoitajapapeista eikä kateederille nousseista virkamiespapeista.
2. Herännäisyys teologis-historiallinena aatesisältönä
Yleensä herännäisyys on uskonnollinen herätysliike, jonka synty oli maassamme 1700-luvun aikana. Alkulähteenä oli edellisen vuosisadan Saksa. Varhaisemman herännäisyyden peruskiviä maassamme oli kartanopietismi Etelä- ja Lounais-Suomessa. Suuren Pohjan sodan aateliset sotilaat olivat vankeudessa heränneet. Varhaisemmasta herännäisyydestä otetaan muutama nimi mm. Abr. Ja Antti Achrenius. Varhaisesta herännäisyydestä on syntynyt rakas herätysliike, rukoilevaisuus. Jossakin mielessä osa rukoilevaisuutta on ollut ja tulee olemaan herännäisyyden so. körttiläisyyden äitinä. Osa rukoilevaisista kirjoittaa nykyäänkin herännäisyyden lehteen, Hengelliseen kuukausilehteen. Joka toinen kuukausi. Ainakin rukoilevaisuuden esittäjä, Timo Laatu, teille on sitä toista rukoilevaisuuden suuntaa.
Juonne on ollut pietismi varhaisemmassa ja myöhäisemmässä herännäisyydessä. Pietismiä on ollut kuitenkin kahdenlaista. Kun 1700-luvulla pietismi kohti pohjoismaita, niin ensiksi tuli vanhapietismi. Spener, Scriver, Nohrborg, Wegelius. Kiintoisaa oli heidän tulkintansa Kristuksen yleisestä maailmansovituksesta ja siitä erosta, joka vedettiin yksityisen ihmisen vanhurskauttamiseen. Siis maailmansovitus ei ollut samaa kuin vanhurskautus. Sovituksesta ei saanut hypätä suoraan evankeliumiin. Lain sanan tuli tuottaa ahdistusta, parannusta ja tuskaa.
Toisena pietisminä tuli saksalaisen N. Zinzendorfin herrnhutilaisuus. He olivat maltillisia pietistejä. Herrnhutilaiset ajattelivat, että Kristus on sovittanut koko maailman. Maailman sovitus on sama kuin yksityisen ihminen sovitus. Tuttu lause teillekin on ”tule sellaisena kuin olet”. Tämä on rakasta herrnhutilaisuutta. Suomen kirkon ja herännäisyyden kannalta tämä herrnhutilaisuus on ollut hieman rakkaampaa tälle kansanliikkeelle, körttiläisyydelle. .
1796 oli karismaattinen herätys Telppäsniityllä lähellä nykyistä Lapinlahden kirkonkylää. Se on yleensäkin noussut myöhäisemmän herännäisyyden alkamisajankohdaksi. Paavo Ruotsalainen nousi tämän liikkeen johtoon n. 1810-luvulla. Hän löysi evankeliumin kirkollisemmin kun nämä karismaattiset ”heränneet”. Ei hän ollut mikään opin rakentaja. Hän oli joidenkin mukaan pietistinen maallikkosaarnaaja, mutta erittäin outo lajissaan. Hänhän ei ollut sanan laajimmassakaan merkityksessä pietisti jos hänen ajatteluaan katselee. Hän kritisoi ylimielisiä tekohurskaita, joista suurin osa oli vanhapietistejä ja puhdasoppisen kirkon edustajia. Hän oli raaàn humoristinen tavalla, jota ei pietismi hyväksynyt. Pietistiset ystävät, joita hänellä oli ei myöskään hyväksynyt hänen viinan käyttöänsä.
Hän oli jumalakeskeinen ajattelija ja hän totesi, että meissä on vanha ihminen, joka elää meidän kuolemaamme asti. Vanha ihminen tarkoittaa sitä vanhaa Aatamia, joka elää egoismissa, itsekeskeisyydessä ja pitää itseänsä parempana kuin hänen lähimmäiset. Vanha Aatami kyselee pakanallista kysymystä, että miten minä pelastuisin. PR esitti aivan toisenlaista ajattelua. Hän julisti tutkimattoman Jumalan ääretöntä kunniaa. PRn sanomana Jumala on suuri ja ihminen on pieni ja köyhä jumalaton. PR näki oivaltaneen herännäisyydelle omaperäisellä tavalla asettumasta Jumalan paikalle. Heränneet olivat ja tulevat varovaisia sen suhteen, että he eivät haluaisi toivottaa ihmisiä taivaaseen tai helvettiin. PRn totesi, että Jumala kyllä tietää.
Merkillistä kyllä siitä Martti Lutherista ei myöskään pidetty valistuksen ja ortodoksisen yhtenäiskirkon aikana. Herännäisyys (J.Lagus, NGMalmberg, LStenbäck) ja pikkusisko evankeelisuus (Hedberg) löysivät Lutherin 1830-luvulla. NGMalmbergin ystävä maallikkoteologi Wilhelmi Niskanen kirjoitti hieman myöhemmin jopa kommentaarin Ausburgin tunnustukseen.
Savo, E-Pohjanmaa, K-Pohjanmaa, E-Suomi, Karjala ja Kainuu olivat mukana 1810-1850 herännäisyyden leviämisessä, mutta joitakin kyläkuntia ja pappejakin oli tämän liikkeen sivualueilla. Hieman ennen ukkojen ajan alkua papit lähtivät ja hylkäsivät herännäisyyden. Pappi Malmberg jäi aivan yksin, mutta hänellä oli ystäviä ”ukoista”. W.Niskanen, Arvid Logren, T.Rauhala yms. Mielestäni ”ukkojen ajasta” on jäänyt minulle mieleeni luettuani mm. kirkkohistoriallisia kertomuksia kiinnostavia asioita. Ukot olivat talonpoikia.
Herännäisyyden piiristä nousseet jotkut kirkkohistorioitsijat pitävät ”ukkojen aikaa” notkahduksena historiassa. Mutta kun papit olivat lähteneet ovet paukkuen beckiläiseen pyhitysliikkeeseen, biblisismiin ja toiset lähtivät muualle parempiin työpaikkoihin. Ukot lukivat vain Lutheria ja seuratilanteissa kävivät Lutherin tekstejä läpi. ”Ukkojen aika” oli aika lyhyt, mutta he pelastivat rakkaan liikkeen ja oli ajallisesti n. 1852-1880.
