Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: kirsus - 21.02.07 - klo:17:01
-
Meinasin ensin kirjoittaa tuonne yleiseen urputustopiciin, mutta kun pahan mielen syy on vain ja ainoastaan itsessäni, niin avataan uusi aihe näin tuhkakeskiviikon ja paaston aikaan liittyen.
Siis sunnuntaina onnistun suuttumaan hyvälle ystävälleni. Tilanne oli vähän sama kuin, jos on varvas valmiiksi murtunut ja toinen astuu vahingossa sen päälle - sitähän kiljuu kuin syötävä. Siis kaverin teko ei ollut paha eikä tarkoituksellinen, sattui vain pahaan paikkaan. No tämä kaveri sitten voimakkaasta reaktiostani päättelee, että on tehnyt jotain pahempaakin eikä uskalla puhua minulle. No eilen saatiin sitten puhuttua asiat selviksi ja kaikki hyvin.
Tai sitten ei. Illalla sitten raivoan toisella hyvälle ystävälleni ja nyt aivan syyttä. Edellistä vertausta jatkaakseni, niin tällä kertaa ihan itse isken tuon kipeän varpaani kiveen samalla kun kaverini on yrittämässä auttaa minua. Ja taas kiljutaan eli puretaan sitä kipua siihen paikalla olevaan kaveriin - ja nyt hän sitten ei puhu kanssani ja ymmärrän sen.
Ja nyt tyhmästä päästä kärsii ja katuu koko lammas. ](*,)
[-o< Rakas Jumala, vaihda tämä tyhmä pääni tai paranna sitten se "kipeä varpaani", ettei ystävieni tarvitsi kärsiä minun takiani.
-
Kadun paljon asioita, esimerkiksi sitä että aikoinaan tulin liityneeksi körttifoorumille, että se vaivaa minua .
Toisaalata voisin kyllä olla kommentoimatta mihinkään viestiin tai yleensä osallistua foorumille, ei edesYoutube:lla. Niin ei kaduttaisi jälkeen päin.
Mutta katumusten katumus on että en ole pystynyt piiruukaan noudattatmaan Hänen tahtoansa.
-
Kirjoitusvirheet.
-
Älä välitä, et ole ainoa. :039:
-
Kadun paljon asioita, esimerkiksi sitä että aikoinaan tulin liityneeksi körttifoorumille, että se vaivaa minua .
Toisaalata voisin kyllä olla kommentoimatta mihinkään viestiin tai yleensä osallistua foorumille, ei edesYoutube:lla. Niin ei kaduttaisi jälkeen päin.
Mutta katumusten katumus on että en ole pystynyt piiruukaan noudattatmaan Hänen tahtoansa.
Katumus varmaankin johta parannukseen ja elämän muuttumiseen.
Olen kuullut sanottavan että pakollista on vain kuolema.
Foorumilla oloa varmaan helpottaa se ettei katso kuka kirjoittaa.
Hyvä katsella itseäni joskus tavallaan itseni ulkopuolelta, avartaa kummasti.
-
Onko teistä omien katumusaiheiden kirjaaminen tarpeellista. Minulle tulee sama vaikutelma kuin viidesläisten ' todistus-tarpeesta'.
Kahden kesken pyydän anteeksi ja Jumalalle kerron kaiken. Se on auttanut paljon ja luonut luottamusta 'kahdenvälisiin neuvotteluihin'.
Asia erikseen on psykologian suosittelema ' kirjanpito ' asioista jotka kokee ahdistaviksi tai pelottaviksi tai vihamielisyyttä edistäviksi. Se on omaan käyttöön.
-
Katuminen ja häpeäminen on tietysti kaksi eri asiaa, mutta otsikosta poiketen kirjoitan häpeämisestä, tai sen liuentumisesta.
Ennen hävettin tekoja ja asioita jotka nyt on arkipäivää, joku asia josta vielä takavuosiina vaiettiin häveten, tuodaan lehtien palstoila julki häpeilemättä, rima laskee.
Hyvä vai huono, eilinen häpeä muuttuu pikkuhiljaa hyväksytyksi tavaksi. Siitä ei vaan tehdä enää numeroa, ajatellaan että sekin julkkis teki näin.
Eilinen "synti" muuttuu maan tavaksi. Kuitenkin IsoKirja sanoo että "älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä, Room 12.2 .
Millä saisin herätettyä itseni ennenkuin yritän potkia muita hereille?
-
Hyvin kirjoitit. Näinhän Jumalan Henki meitä ohjaa näkemään. Mikä on hyvää maailmalle, on meille muuta. Me näemme kaiken, mutta emme tee sitä, emmekä ajattele samoin.
Elämme maailmassa, emme ' maailmasta' .
Omia syntejämme tutkimme , emme toiste. Meidän synneillä on osoite johon ne
pääsevät puhdistumaan.
Katuminen on ajankohtaista kun tiedämme tehneemme väärää, se on synnintunnustukseen sysäävä , omantunnon ääni.
Vapahtajan luokse saamme mennä aina, oli yö tai päivä. Hän on A ja O