Kerran kun meillä oli opiskeluaikana seurat, nautin erityisesti siitä, että tauot venyivät ja sai pitkään kuulostella mielessään viimeisimmän puheen tai virren ajatusta ilman että joku kiirehti aloittamaan puhetta tai uutta virttä. Mahtava tunne. Jälkeenpäin yllätyin kovasti, kun naapurini, joka oli ensimmäistä kertaa körttiseuroissa, kertoi ahdistuneensa kauheasti, kun oli niin pitkä hiljaisuus eikä kukaan tiennyt, mitä tehdä. Harmillinen väärintulkinta. Naapuri ei aikonut enää koskaan tulla seuroihin.
Ylivieskalaisille lämmin osanotto. Muistot vain jäivät jäljelle kauniista kirkosta.