Se, mitä vierastan, on käsitys, että Raamattu puhuttelisi vain yksilöä. Siitä ei ole pitkä matka siihen ajatukseen, että se puhuisi oikeastaan vain minulle. Uskon muuttuminen yksityisasiaksi ja Jeesuksen ymmärtäminen henkilökohtaiseksi Vapahtajaksi surettaa.
Entä, jos otetaan pois tuo "vain"?
Toisinkin päin saattaa käydä.
Arvelisin sitä epävarmoissa ja vähän pelkäävissä puoliprofaaneissa piireissä vaarallisemmaksi:
Eihän se Raamattu yksityistä koske, ja minua nyt ei ainakaan ei ikinä, ei koskaan.
Jos ja kun tämä vakuutus osuu hetkeen, jona Raamattu on kuin uimaisillaan liiveihin, siellä jokin on rohkaissut ja lohduttanut, on vakuutus painettu sieluun poltintaudalla ehkä lopuksi elämää: Sinua tämä ei koske.
Surut ja tuskat ovat valitettavan usein yksityisasioita. Joskus ei puolisokaan voi auttaa, on tilanteita, joissa se jonka piti olla lähin, tuokin suurimman murheen. Jos, ja kun näin nyt neuvotaan, että Raamattua ei sinua varten kirjoitettu, älä sinä luulekaan sieltä itsellesi saavasi, näin päin uskotaan kyllä. Sieltä löytyvä masentunern kannustus ja tuki on vain vuosituhanten takaista juttua... Ei se sinua kuule tarkoita.
Viime tenttiin luin myös lahkoutumisesta, siis näistä jotka olettavat että Raamattu kirjoitettiin vain heille tai heidän johtajalleen. Siinä ei ole tehtävissä mitään. Ihmisten täytyy kai saada iskeä päänsä kiviseinään.
Samoin johonkin edellisistä luin, kuinka suurin toivein uutta käännöstä laadittiin, ja millainen tyrmistys oli kun minkäänlaista raamatturenessanssia ei syntynyt. Oli liian lujasti vakuutettu, ettei sitä kannata lukea kuin akateemisesta intressistä, hyvän kommentaaria kanssa ja ennen muuta ehkä maallikoiden kesken levisi tuo että ei sillä ole sinulle annettavaa, älä kajoa siihen, tule vain tuonne meikäläisten seuroihin....
.
