Minulla oli kai lapsena se sellainen lapsen usko. Jumala on Jumala eikä minulle käy kuinkaan, ja jos ahdistaa, voi rukoilla niin ei ahdista enää, oli kai sen pääteesi. Sitten sitä rupesi isompana ajattelemaan ja kyselemään, ja siitä lähtien olen liukastellut tällä epäilevällä tiellä.
Kurjaa, että lapsen usko Jumalaan väistyi, mutta vielä aikuisenakin uskoin lapsen lailla ( = lapsellisestiko?) ihmisten hyvyyteen ja vilpittömyyteen. Niinpä sitä käytettiinkin hyväksi ja minulta huijattiin iso summa rahaa. Onneksi, ONNEKSI Jumala ei vissiinkään käytä lasten lapsenuskoa samalla tavalla väärin kuin ne ihmiset käyttivät aikuisen lapsenuskoani.