Olen jollain tavalla ulkopuolinen, oikeastaan monella tavalla, joten ei minulla ole oikeutta esittää kritiikkiä. Esitän vaikutelmia.
Olen käynyt oppilaitoksissa, joilla on yhteyksiä herännäisyyteen. Ensin vuosia sitten Turussa, missä pidin jonkun luennon ja osallistuin ensimmäisen kerran seuroihin. Sain hyvän vaikutelman seuroista, mutta siellä ei kehoitettu nuoria ajattelemaan pelastustaan. Vuosien mittaan, olen saanut vaikutelman, että ne kaksi oppilaitosta, missä olen käynyt, ovat pikkuhiljaa maalistumassa. Kuitenkin tähän asti, vaikutelma körttinuorison raittiudesta on pysynyt.
Olen käynyt kirkkosaleissa pidetyissä seuroissa. Siellä oli harras tunnelma ja tuli hyvä olo. Joku virsi on saattanut herätellä synnin tuntoon ja parannukseen, muttei aina.
Olen käynyt pienissä päiväseuroissa Kuopiossa, lähinnä vanhuksia varten, jotka pääsevät päivällä keskiviikoisin. Siellä on rennompi olo, mutta riippuen osallistujista, puheet saattavat olla Raamatunkeskeisiä ja armoa korostavia.
Olen käynyt muutamassa kesätapahtumassa. Oli helppoa tutustua vieraisiin ihmisiin ja keskustella niiden kanssa. Keskustelu ei ollut erikoisin hengellinen, mutta oli raitista ja kunnioittavaa. Kesätapahtumissa nuoriso vaikutti puhtaalta ja hartaalta. Monet puheet puhuttelivat. Ei ollut epämiellyttävää hetkeäkään. Oli kaupallinen tunnelma ja korkeakirkollistunnelma välillä, mutta ajattelin amerkkalainen vanhoillinen baptistinen taustani luovan sen reaktion. Loppurukous tuntui mahtavalta.
Vaikka on paljon, joka saattaa peittää sitä, evankeliumin ydin sanoma pelastavasta Kristuksesta oli aina läsnä sille joka sitä etsi.
Niin miksi puhutaan saattohoidosta? Olen samaa mieltä, että jotakin on mennyt vinoon sillä aikana kun olen ollut Suomessa. Kun tulen Suomeen, körtti oli aivan eri eläin. Sen tunnisti heti tukasta ja vaatteesta. Se veisasi pitkiä virsiä täynnä synnintuntoa ja perkeleen ja helvetin pelottelua. Se oli vilpitön, mutta olonsakin tuomitsi synnillistä maailmaa. Tämä ei ole täysin hävinnyt, mutta se on vesittynyt. Puheissa on oikeat sanat, mutta entinen vaatimattomuus ja hädänalaisuus on hävinyt. On vaikea sanoa, mikä on mennyt vinoon, jos on. Ongelma ei taida olla pelkästään herännäisyydessä vaan on yleismaailmallinen.
Kun huomaan, että kääntämäni SV1893 on herättänyt vastustusta, vaikka en tarkoittanut niitä uhkaksi tai arvosteluksi, alan ymmärtää, että ne ovat poistetut käytöstä muustakin syystä kuin vanhahtavasta kielestä. Niin tahtomattani astui kusiaispesään. Körtit halusivat uusia virsiä monesta syystä eivätkä kaikki syyt olleet oikeita. Eräs vanha körtti sanoi minulle, että v. 1972 hänen isänsä oli monesti toistanut: Mistä nämä nuoret papit tietävät, että Jumala haluaa uusia virsiä?
Hymyilin silloin, mutta nyt heljennyn kysymäään itsekin. Uudet virret ovat kauniita ja taidokkaita. Vanhat ovat vaatimattomia. Tulisiko uusi sydämen herätys sillä, että ihmiset rupeasivat kotiseuroissa veisaamaan vanhoja virsiä ja lukemaan vanhaa hartauskirjallisuutta Raamatun ohella? Tulisiko siitä uusi nukkumisasento? En ole ennustaja. Mutta alan uskoa vanhojen virsien voimaan.
