Nykyään olen uppoutunut kirjojen äärelle. Raamattu kiinnostaa, Raamatun selitysteokset, ja moni seikka, joka suoraan tai epäsuorasti liittyy Raamattuun. Epäsuorasti Raamattuun liittyviä aiheita on esim. Rooman historia.
Eräs vaikuttava vanha kirja kertoi ensimmäisten vuosisatojen marttyyreista. Hivenen ennen lauantain päättymistä sain luetuksi Jaakko Haavion kirjan "Siionin vanki", joka oli jonkilainen Abraham Achreniuksen elämänkerta.
Eräs yli 700 sivua pitkä Uskonpuhdistuksen historiasta kertova kirja hajosi käsissäni sitä lukiessani. Teippiäkin käytin, mutta ei silti kirja pysynyt kasassa. Arvelen, että se on mahdollisesti voitu painaa joskus 1880 luvulla. Mielenkiintoinen lukukokemus sekin.
Luen, kipuilen, mietin, ihmettelen, havainnoin itseäni ja ympäristöäni, ajattelen ja pohdin ja etsin.
Tiedostan, että heränneet, eli Jumalan seurakunta on pirstoutunut eri seurakuntiin, kirkkoihin, lahkoihin, järjestöihin ja yhdistyksiin yms. organisaatioihin sekä kaikkien näiden organisaatioiden ulkopuolelle ympäri maailman. Tämä joukko on kuitenkin kaikkina aikoina ollut pieni, piskuinen lauma. Suruton maailma on myös pirstoutunut näihin samoihin laitoksiin ja organisaatioihin ja edustaa valtavaa enemmistöä.
Menneiden aikojen heränneet eivät monestikaan halunneet osallistua maallisiin huveihin.
Ymmärrän heitä hyvin, siltikin, vaikka monet huvit ja harrastukset ovat varsin harmittomia.
Kun ihminen herää, tulee hänelle monesti uudet harrastukset.
Elokuvat, teatterit, urheilukilpailut, pitsinnypläyskerhot, turhat jaarittelut ja monet muut harrastukset saattavat jäädä pois, koska aika ei enää niihin riitä. Ja vaikka ei jääkään pois, elämä silti ei ole enää samanmoista, kuin suruttomana ollessa.
Menneiden aikojen herätysten aikoina monet papitkin heräsivät muun kansan ohessa.
Raamattua lukiessani, seurakunnan historiaa ja elämänkertoja tutkiessani minusta hyvin vahvasti näyttää siltä, että jos Luther, Ruotsalainen, Lagus, Achrenius, seurakunnan marttyyrit ja monet muut menneiden aikojen heränneet saisivat kommentoida nykyistä hengellistä tilaa Suomessa, johtopäätös olisi selkeästi se, että kansa lähes kokonaan on syvässä jumalattomuuden unessa. Menneinä aikoina oli sentään Suomessakin jumalisuuden ulkokuorta paljonkin näkyvillä, nykyään sekin alkaa olla jo harvinaista.
Kirkot, seurakunnat, järjestöt yms. ovat täynnä surutonta uskonnollista ja ei-uskonnollista jaarittelua, joka ei johda yhtään mihinkään muuhun, kuin entistä syvempään uneen ja turtumukseen.
Kaikkina aikoina tuhoa kohti kulkevan suruttoman joukon rinnalla onneksi on kulkenut ja edelleen kulkee myös toinen uoma: siellä täällä jotkut harvat sielut saavat lahjaksi synnintunnon/syntitietoisuuden, jolloin Kristuksen sovituskuolema ja ylösnousemus saa aivan uuden merkityksen.