Nyt on Eero Huovisen kirja äidin ikävöinnistä luettu ja koettu.
Ilmeisesti, kuten olen omissa ihmisissäkin huomannut, on niin että pojat rakastavat äitiään ja arvostelevat isää. Vallankin kun Eero-poika jäi vain 9-vuotiaana orvoksi rakastamastaan äidistä, tuntuu lukijassakin kipu ja kaipaus melkein itsessä.
Aikalaisena tunnen ilmapiirin, Stadin, ja muutamat ajan ilmiöt joista Huovinen kertoo, mutta en papillisia piirejä. En ole näihin evankelisiin edes myöhemmin juuri törmännyt.
Lauri Haikolan hän mainitsee, Jukka Paarman ja Tampereen piispat Eelis Gulinin ja Paavo Kortekankaan jotka ovat tutumpia.
Nopealukuinen kirja, ja mikä ihmeellisintä, se tuoksui hyvältä.