Kirjoittaja Aihe: Aamuhartaus 14  (Luettu 22241 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Aamuhartaus 14
« Vastaus #105 : 26.03.20 - klo:07:12 »
Katsokaa, tässä ilmenee nyt syy siihen, minkätähden Herrassa elävät ihmiset tarvitsevat toisiansa, tarvitsevat harjoittaa kanssakäymistä toistensa kanssa. Heillä on yhteisiä asioita niin paljon. Heillä on yksi Isä, yksi Armahtaja, yksi usko, yksi tunnustus. He ovat saman perheen lapsia. Heillä on yhteisiä kiusoja, yhteiset viholliset, yhteiset vaarat. Ja kun heidän Herransa heidät näistä pelastaa ja hoitaa heitä vaarojen läpi, on heillä yhteinen ilo, josta heidän täytyy saada antaa osaa ysrtävillensä, veljillensä ja sisarillensa. Heidän on aivan mahdotonta menetellä toisin. Jos täällä jollekin annetaan suurta ajallista iloa, hänhän kertoo aina siitä muillekin, eikä yksin iloitse. Mutta mitkään maalliset ilot eivät ole verrattavia siihen iloon, mikä näille Israelin tyttärille oli tapahtunut. Sitä enemmän täytyi heidän saada yhdessä kittää suurta Jumalaa ja Vapahtajaa. Näin käy vielä tänäkin päivänä, näin kaikkina aikoina. Miks'ei kuitenkaan maailman ihminen tee tätä itsellensä selväksi? Miksi hän oudoksuu sitä, että ne, jotka tahtovat palvella yhteistä Herraa, kokoontuvat toistensa luokse ja tasaavat kaikki, minkä Herralta saavat?

Vilhelmi Malmivaara

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33644
Vs: Aamuhartaus 14
« Vastaus #106 : 26.03.20 - klo:07:24 »
VK 454 Liekkejä on monta

https://www.youtube.com/watch?v=hTs9KZNcOEg

1.
Liekkejä on monta,
valo on yksi,
hän on Jeesus Kristus.
Liekkejä on monta,
valo on yksi.
Hän yhdistää meidät.

2.
Oksia on paljon,
runko on yksi,
hän on Jeesus Kristus.
Oksia on paljon,
runko on yksi.
Hän yhdistää meidät.

3.
Lahjat ovat monet,
Henki on yksi,
hän on Henki Herran.
Lahjat ovat monet,
Henki on yksi.
Hän yhdistää meidät.

4.
Palvelijaa monta,
yksi on Herra,
Herra Jeesus Kristus.
Palvelijaa monta,
yksi on Herra.
Hän yhdistää meidät.

5.
Uskovia paljon,
ruumis on yksi,
yksi seurakunta.
Uskovia paljon,
ruumis on yksi.
Hän yhdistää meidät.



Anders Frostenson 1972. Suom. Tapio Saraneva 1984, uud. virsikirjavaliokunta virsikirjaan 1986. | Sävelmä: Olle Widestrand 1974.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Aamuhartaus 14
« Vastaus #107 : 27.03.20 - klo:08:13 »
Mitä Maria ylisti Elisabetille, kuulitte, jos tarkkasitte tekstiä lukiessamme. Se oli kauttaaltaan Herran ylistystä alusta loppuun. Se oli mitä suurinta ylistystä Herralle, hengen riemua Jumalasta, Vapahtajastaan. Hänen nimensä on pyhä ja Hänen laupeutensa kestää polvesta polveen. Hän on tehnyt voimallisia tekoja. Hän on täyttänyt nälkäiset hyvyydellään. Hän on lähettänyt rikkaat tyhjinä pois. Hän on ottanut huomaansa palvelijansa Israelin. Herra, Herra, Herra! Hän on tehnyt kaiken tämän. Hänen nimensä on ylistetty. Siinä ei puhuta sanaakaan ihmisestä, ei ylistetä ihmistä, ei itseänsä, ei parannustansa, ei uskoansa, ei mitään omaa. Alku ja loppu, ensimmäinen ja viimeinen on Herra vain, Jumala ja Vapahtaja. Ei siinä kehuta toisiansa, ei itseänsä, vaan iloitaan vain toistensa kanssa siitä armosta, minkä ystävät saivat. - Ketäs sinä kiität? Kenen kanssa sinun sydämesi riemuitsee? Sitä tämä tekstimme kysyy.

Vilhelmi Malmivaara

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Aamuhartaus 14
« Vastaus #108 : 28.03.20 - klo:07:09 »
Niinkö sinäkin teet, niinkö teet? Oi, tehkää niin, ystävät, sillä muuten ei säily se armo, minkä olemme saaneet. Kiinny, kuulijani, Herraan tämän armon kautta, niin on sinulle tapahtuva vielä suurempi laupeus! Herran hyvyys ja rakkaus pyytää sinunkin sydämessäsi saada Jeesukselle Kristukselle muotoa.
Lapualaiset ja te juhlavieraat*! Koettakaamme kaikin käydä tämän suuren Jumalamme ja Vapahtajamme eteen sanoen: Ei meille, Herra, ei meille, vaan sinun nimellesi olkoon kunnia armosi ja totuutesi tähden. Amen.


Vilhelmi Malmivaara

*'Tänne on kokoonnuttu näinä päivinä juhlimaan, viettämään muutamia päiviä Jumalan sanan ääressä Suomen kasvavan nuorison hyväksi, kehoittamaan toisiansa työhön siinä tarkoituksessa, että Suomen lapsukaiset tulisivat siirretyiksi Herran syliin.'

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33644
Vs: Aamuhartaus 14
« Vastaus #109 : 28.03.20 - klo:08:21 »
SV 95   Armon suurin taideteos

https://www.youtube.com/watch?v=XldMYlwYnmI

1. Armon suurin taideteos,
kallis yksinkertaisuus,
siinä uskolle on kruunu,
rakkaudelle kantavuus.
Kaiken pohjana jos emme
pidä taivaan armoa,
orjuutta on vapautemme,
työt ja toimet turhuutta.

2. Jeesusta kun ainoastaan
katsoo sielu levoton,
siinä, ristin kärsijässä,
kaikki tarpeellinen on.
Siinä yksinkertaisuutta
oppia saa syntinen,
armahdusta aina uutta
ihmetellen, kiittäen.

3. Joka seuraa Jeesustansa
sinne, minne johtaa hän,
joka hänen askelissaan
löytää kutsun tärkeimmän,
häntä kiehtoo arjessansa
yksinkertaisuuden tie,
häntä, Jeesus, rakastamaan,
palvelemaan muita vie.

4. Siispä kaikki armon lapset
armohoitoon turvatkaa.
Kiirehtikää Herran vaunuun,
pois ei kukaan jäädä saa.
Pyytäkää nyt Vapahtajaa
ajamaan ja ohjaamaan.
Hänpä tietää, milloin kovaa,
milloin hiljaa kuljetaan.

5. Vaaroja on matka täynnä
yli vuorten, virtojen.
Tietä emme itse näytä,
Herra kyllä tekee sen.
Älkää mistään huolehtiko,
hän tuo kaiken mukanaan.
Pois jo kaikki turha pelko,
nukkukaa te vaunuun vaan.

August G. Spangenberg, ruots. 1745. suom. E. Lagus 1790, uud. W. Malmivaara 1893, H. Kivekäs 1971, uud. 1.−3. säk. L. Ravantti 2016, 4.−5. säk. SV 2016
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Aamuhartaus 14
« Vastaus #110 : 29.03.20 - klo:09:01 »
Jeesusta Kristusta sanoo Raamattu useassa kohdassa sanaksi, Jumalan sanaksi. Hän on se sana, jonka kautta on tehty koko tämä maailma ja jonka kautta luodaan uusi maa ja uudet taivaat, joissa vanhurskaus asuu. Tähän sanaan Jumala on kätkenyt koko jumalallisen voimansa, kaiken mitä ihminen tarvitsee tullakseen onnelliseksi. Jeesus astui ihmiskuntaan lihaan tulleena sanana, näyttäen kunniansa tuon sanan kautta, ainoan pojan kunnian Isästä, täynnä armoa ja totuutta. Ja samoinkuin Hän silloin läsnä olevana vaikutti sanana, samoin vaikuttaa Hän vielä joka päivä maailman loppuun asti, vaikka poissa olevana, ihmiskunnassa sanan voiman kautta. Tämän puolen vaikutuksestansa osoittaa Hän tekstissämme* Minä sanon, minä puhun teille, sanoo Hän tuontuostakin luetussa tekstissä. Ja Hän osoittaa, minkälaisena Hänen sanansa astuu kohti ihmiskuntaa. Minä sanon teille totuuden, Hän lausuu ensimäisissä värsyissä. Jos minä sanon teille totuuden, miksi ette usko? Jeesus on totuus yksinään, ehdoton totuus, jota ei ole kukaan toinen eikä kenessäkään toisessa. Vanhurskaimmistakin ihmisistä sanotaan, että he kaikki ovat poikenneet pois. Jeesus Kristus on totuus. Totuutena vaikuttaa Hän sanassa valheen vastakohtana ja tekee sen niin, että joka ainoa sana, minkä Hän tuo julki, on niin kuin Hän sen lausuu ja selittää. Mitä Hän lausuu Jumalasta, on totuus, mitä Hän lausuu meistä ihmisistä, on totuus, oli se sitten mieluista tai epämieluista. Hänestä sanotaan: Hän tuntee, mitä ihmisessä on, eikä kenenkään tarvitse sitä Hänelle sanoa; Hän tuntee meidät kaikki.

Vilhelmi Malmivaara

*Joh. 8:46-59

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Aamuhartaus 14
« Vastaus #111 : 30.03.20 - klo:08:42 »
Sana, jolla maailma luotiin, lausui luomishetken jälkeen ihmisille, että heidän täytyy kuolla, jos rikkovat Jumalan tahdon. Tämä on totuus. Kuolema tulee luopumisen muodossa Jumalasta, joka on ijankaikkinen elämä. Tämän totuuden lausui sana julki ihmisten omille tunnoille. Mutta heti sen jälkeen lausui valhe: Ette suinkaan kuole, siis aivan päinvastoin. Näin valhe turhenti totuuden. Ja siitä saakka ovatkin totuus ja valhe käyneet vastakkain keskenänsä taistellen, eikä se taistelu lopu ennenkuin maailman lopulla. Jeesus sanoo toden, mutta sitä turhentaa valhe.

Vilhelmi Malmivaara

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33644
Vs: Aamuhartaus 14
« Vastaus #112 : 30.03.20 - klo:09:53 »
VK 160   Kun luova tahto kaikkeuden Herran

https://www.youtube.com/watch?v=vP8QfbxHBoc

1.
Kun luova tahto kaikkeuden Herran
turmellun maailmamme kohtaa kerran,
on päivä tuomion.
Nyt polvillemme!
Jumala, luoja, saakoon kiitoksemme.

2.
Kun ihmiskunta huutaa peloissansa,
ilmestyy Kristus, näyttää kunniansa.
Nyt koittaa oikeus.
Nyt polvillemme!
Pilvissä loistaa merkki Kristuksemme.

3.
Siis ajan merkit nähkää: uutta luodaan,
puu kukkii, kesä keskellemme tuodaan.
On päivä Kristuksen.
Nyt polvillemme!
Kunnian Herra tuntee kurjuutemme.

4.
Hän ristinpuulla kuoli puolestamme,
hän kantaa Isän haltuun maailmamme,
hän, uhrikaritsa.
Nyt polvillemme!
Kaikesta saakoon Isä kiitoksemme.

5.
Maailman ääriin kaikuu huuto Herran,
se elävät ja kuolleet kohtaa kerran.
Nyt armon aika on.
Nyt polvillemme!
Ja Vapahtaja saakoon kiitoksemme.




Eyvind Skeie 1978. Suom. Anna-Maija Raittila 1982. Virsikirjaan 1986. | Sävelmä: Egil Hovland 1980.
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Aamuhartaus 14
« Vastaus #113 : 31.03.20 - klo:07:52 »
Tuo totuus on ihmisiä varten. Sille on otettu kylvömaaksi sydän, ihmissydän. Ja se on semmoisenaan totuutta itse sydämelle. Se käy totuutena sydämeen, lausuu julki, osoittaa julki kaikki taipumukset, mitä sydämessä piilee, vetäen valkeuteen sen salaiset komerot, kääntäen sydämen pohjan näkyviin. Tätä tehdessänsä se luontonsa mukaan ei katso, onko tämä ihmiselle mieleistä ja mitä ihminen siitä ymmärtää.
Mutta samalla kuin totuus pyrkii näin ihmiseen, nousee valhe hänessä taisteluun sitä vastaan. Katsokaa, millaisena totuus tekstissämme* kävi kohti juutalaisia, jotka silloin olivat Herran ympärillä! Hän sanoo: Te ette usko minua, te ette kuule, te kiusaatte minua, te olette valehtelijoita. Jos minä sanoisin, etten minä tunne häntä, niin minä olisin valehtelija, niinkuin tekin. Te ette tunne häntä. Totuus paljasti kuulijain onnettomuuden, se sanoi, minkälainen heidän tilansa Jumalan edessä todella on. Ei se tehnyt näin häijyydestä, vaan pelastaakseen. Ja samalla kuin se sanoi, mikä ihminen on, antoi se Jumalalle kunnian ja ihmiselle sen, mikä ihmisen osa on, häpeän. Minä kunnioitan minun Isääni, sanoo Jeesus.


Vilhelmi Malmivaara

* Joh. 8:46-59

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Aamuhartaus 14
« Vastaus #114 : 01.04.20 - klo:08:00 »
Mutta Jeesus ei esiinny sanassa ainoastaan totuutena, vaan myös elämänä, eläväksitekijänä. Hän sanoo: Totisesti, totisesti sanon minä teille: joka kätkee minun sanani, ei hänen pidä näkemän kuolemaa ijankaikkisesti. Sana, Jeesus Kristus, on semmoinen, johon Jumala on salannut ijankaikkisen elämän. Mihin tämä sana pääsee, siellä se aivan varmaan itää ja vaikuttaa ympäristöönsä, tuo kuolemaan elämää, pimeyteen valoa, syntisyyteen vanhurskautta, murheeseen iloa, ahdistuksiin varjelusta, sanalla sanoen, elämää sille, joka luonnostansa on elämästä osaton. Ihminen kysyy: "Miten osaisi oikealle tielle?" Tie on Jeesus Kristus ja tällä tiellä osataan silloin, kun saadaan tuota elämää, kun se pääsee sydämeen. Siinä on koko osaamisen salaisus.

Vilhelmi Malmivaara

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33644
Vs: Aamuhartaus 14
« Vastaus #115 : 01.04.20 - klo:11:26 »
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Aamuhartaus 14
« Vastaus #116 : 02.04.20 - klo:07:01 »
Kysytään, mikä on oikeaa oppia? Sellaista on Jeesuksen Kristuksen oppi. Ja tämä oikea oppi hyödyttää meitä, kun tuo Jeesus pääsee meidän sydämeemme. Hän pyrkii meihin sanana ja tämä sana on kätkettävä sydämeen. Sinne se pyrkii. Katso, minä seison ovella ja kolkutan, jos joku minun ääneni kuulee ja avaa oven, hänen tykönsä tahdon minä mennä sisälle ja pitää ehtoollista hänen kanssansa, sanoo Jeesus. Tuo siemen pyrkii peltoonsa. Meidän ei tarvitse sitä siihen viedä, sillä siinä on itsessään se pyrkimys. Mutta meidän ei saa sitä vastustaa, vaan meidän on avattava pelto Hänelle, avattava sydän Hänelle. Raamattu sanoo: Niille, jotka Hänet vastaan ottivat, antoi hän voiman Jumalan lapsiksi tulla, niille jotka uskovat Hänen nimeensä. Ottaa Jeesus vastaan ja uskoa Hänen nimeensä on sama asia: antautua Hänen vaikutuksillensa. Se ihminen on oikeassa opissa ja käsittää totuuden oikein, johon tämä eläväksi tekevä totuuden siemen pääsee.

Vilhelmi Malmivaara

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33644
Vs: Aamuhartaus 14
« Vastaus #117 : 02.04.20 - klo:07:42 »
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Aamuhartaus 14
« Vastaus #118 : 03.04.20 - klo:08:21 »
Voi toki, kun kuuhaillaan sieltä täältä, juostaan sinne tänne ja hapuillaan kuin sokea, mistä oikean opin tapaisi! Ei meidän tarvitse mennä taivaaseen vetämään sieltä sitä alas eikä astua syvyyteen nostamaan sitä sieltä. Se sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi. Avaa slle sydämesi, tee se siinä paikassa, missä nyt istut! Tee se nyt! Silloin on oikea oppi tullut sinuun, olet uskon elämässä, Herrasi työmaana. Ei se ole sen mutkikkaampi asia eikä sen vaikeampi käsittää. Joka kätkee Jeesuksen sanan, hänen ei tarvitse nähdä kuolemaa ijankaikkisesti. Tämä on varmaa, sillä sen lausuu totuus. Siis: joka ei kätke Jeesuksen sanoja, sen täytyy kuolla ijankaikkisesti. Joka tahtoo välttää kuoleman, kätkeköön sanan ja joka tahtoo hukkua, hyljätköön sanan! Siinä koko asia!

Vilhelmi Malmivaara

Poissa Pena

  • Nettitoimikunta
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21983
Vs: Aamuhartaus 14
« Vastaus #119 : 04.04.20 - klo:09:07 »
Armon Herra! Me olemme kovia. Niin kauan me vastustamme Sinun voimaasi kuin suinkin jaksamme. Armahda Herra meitä, ettei kallis armonaikamme loppuisi onnettomasti, vaan että lakkaisimme vastustamasta Sinua vielä armonajassa ollessamme! Tule, totuuden sana, säälimätön totuuden sana, ja tee sanasi eläväksi meidän joka ainoan sielussa! Älä katso meidän mieltämme, vaan auta meitä oman kunniasi tähden! Amen.

Vilhelmi Malmivaara