Virsikirja kotihartauden tarpeeksi

[Oksanen]

Siionin virsin etusivulla on vielä useissa painoksissa maininta: "Virsikirja kotihartauden tarpeeksi". Selailin aamutuimaan H-Y:n nettisivuilta paikallisosastojen seurakalentereita. Kotiseuroja ei seurakalentereissa juurikaan ollut lukuunottamatta Oulun seutua. Kertokaahan foorumilaiset minulle kuinka paljon kotiseuroja ihan oikeasti järjestetään tänä päivänä eri puolilla Suomena? Seurapuhujatkin oli monissa kalentereissa kerrottu kuukausia etukäteen. Kuinka paljon olette olleet viime vuosina sellaisissa seuroissa, joissa puhujia ei olisi etukäteen ilmoitettu? Mikä on mielestänne kotiseurojen asema nykypäivän körttiläisyydessä?
Ei, en ole grandu tekijä, tutkija tms. Olen H-Y:n jäsen taas yli 10 vuoden tauon jälkeen. Tämä asia kiinnostaa minua muuten vaan aika tavalla.

[seppos]

Tähän on helppo vastata. Seurakunnassamme on kahdesti vuodessa Herättäjän kirkkopyhä, johon pyydän saarnaajan ja niiden yhteydessä oleviin seuroihin yhden puhujan ja seurakunta nimeää yhden puhujan ja aina on löytynyt spontaaneja puheita. Nämä etukäteen sovitut mainitaan seurakunnan ilmoituksessa ja saarnaja, joka on pyydetty puoli vuotta aiemmin mainitaan myös seurakalenterissa.
Kotiseuroja on meillä kahdesti vuodessa, ja niiden puhujia ei yleensä ilmoitella. Jos seurakunnasta tulee joku, niin tiedoitus laittaa automattisesti hänen nimensä seurakunnan tiedotteisiin.

[öppiäinen]

Kuinka paljon olette olleet viime vuosina sellaisissa seuroissa, joissa puhujia ei olisi etukäteen ilmoitettu?

Se vähä, mitä olen seuroissa ollut, on ollut enimmäkseen juuri tuommoisia, ettei ole etukäteen ilmoitettuja puhujia. (Ovat kyllä olleet seurakunnan tiloissa, ei kenenkään kotona.) Omituiselta onkin sitten tuntunut ne muutama kerta olla seuroissa, joissa vain ne etukäteen ilmoitetut puhujat puhuvat. Muut kai ei uskalla?

Tähän olisi kai kyllä joku ns. kantakirjakörtti pätevämpi vastaamaan. Milloin ja minkä tekijöiden vaikutuksesta muutos on tapahtunut? Onko nykyään vain niin helppo autolla hurauttaa lähimpään pappilaan? Kuvitelmissani myös joskus "ennen" tehtiin viihdettä itse, laulettiin ja kerrottiin juttuja, kun ei ollut telkkareita. Onko nyt totuttu siihen, että esiintyjä - mitä sitten esittikään - on pätevä ammattilainen, ja itse on parasta asettua kuulijan rooliin? Onko kodista tullut yksityisempi paikka, jonne ei olla valmiita ottamaan vastaan ketä tahansa tuntematonta, jollainen seuroihin saattaisi saapua?

(Kysymys kaikile:) Oletko itse järjestänyt kotiseuroja? Jos et, voisitko ajatella järjestäväsi? Jos et, millaiset tekijät tähän vaikuttavat?

[seppos]

Se vähä, mitä olen seuroissa ollut, on ollut enimmäkseen juuri tuommoisia, ettei ole etukäteen ilmoitettuja puhujia. (Ovat kyllä olleet seurakunnan tiloissa, ei kenenkään kotona.) Omituiselta onkin sitten tuntunut ne muutama kerta olla seuroissa, joissa vain ne etukäteen ilmoitetut puhujat puhuvat. Muut kai ei uskalla?

Tähän olisi kai kyllä joku ns. kantakirjakörtti pätevämpi vastaamaan. Milloin ja minkä tekijöiden vaikutuksesta muutos on tapahtunut? Onko nykyään vain niin helppo autolla hurauttaa lähimpään pappilaan? Kuvitelmissani myös joskus "ennen" tehtiin viihdettä itse, laulettiin ja kerrottiin juttuja, kun ei ollut telkkareita. Onko nyt totuttu siihen, että esiintyjä - mitä sitten esittikään - on pätevä ammattilainen, ja itse on parasta asettua kuulijan rooliin? Onko kodista tullut yksityisempi paikka, jonne ei olla valmiita ottamaan vastaan ketä tahansa tuntematonta, jollainen seuroihin saattaisi saapua?

(Kysymys kaikile:) Oletko itse järjestänyt kotiseuroja? Jos et, voisitko ajatella järjestäväsi? Jos et, millaiset tekijät tähän vaikuttavat?

Vastaus loppukysymykseesi. Kaupunkioloissa kotiseuroihin eivät vähän vieraammat tohdi tulla, mikä on selvä ongelma, joka ei ole körttiläisyyden vaan urbaanin elämäntavan syytä.

[Oksanen]

Minä olen asunut koko ikäni kaupunkimaisessa ympäristössä suuren kaupungin kyljessä. Meidän perheemme on järjestänyt kotiseuroja opiskeluajoista alkaen. 20 vuotta sitten patistelin ehkä vähän turhankin innokkaasti vanhempiakin sukupolvia järjestämään kotiseuroja (onnistuinkin, mutta en mielestäni riittävän hyvin). Teesinäni on ollut: Kotiseuroihin on ehkä hieman vaikeampi tulla, mutta siellä on helpompi pysyä. Kotiseuroissa tulee helpommin kohdatuksi, ne ovat olleet spontaanimpia. Körttiläisyyden ongelmana on ollut mm. sitoutuneisuuden puute, ollaan liepeillä. Minulla on sellainen päähänpinttymä, että kotiseuroissa körttiläinen identiteetti kasvaa paremmin, voin olla toki väärässäkin.
Järjestimme pitkän tauon jälkeen keväällä kotiveisuut. Saimme monelta taholta sellaisia kommentteja, että näitä tarvitaan, myös sellaisilta henkilöitä jotka eivät päällekkäisien menojen vuoksi sillä kertaa päässeet mukaan. Minä en siis korostaisi sitä, että sinne on urbaanissa ympäristössä vaikeampi tulla (se pitää tietenkin paikkansa). Minusta mielestäni (siis oma mielipiteeni on, että) kotiseuroissa käyminen sitouttaa tähän liikkeeseen enemmän kuin "seurakuntasaliseuroissa" käyminen. Sen vuoksi minä olen suu vaahdossa puhunut kotiseurojen puolesta melkein koko aikuisikäni ajan. Jos minä olisin H-Y:n diktaattori niin julistaisin kotiseurojen teemavuoden.

[Riitta-mummi]

Olen järjestänyt monet kotiseurat, mutta en körttikotiseuroja. Olin aktiivinen kutsumaan tuttuja ja puolituttuja . Jaoin A 5:n kokoisia omin käsin kirjoittamia kutsuja joissa oli aika, paikka, ja pappi jonka olin varannut paikalle.
Niistä kyllä pidettiin, mutta toistakymmetä kertaa muutaman vuoden sisällä oli emänälle liikaa. Ei seurojen takia, vaan työssä uupumisen.
Tässä seuraporukassa eivät muut järjestäneet. Oli kyllä moniakin kansanlähetysläisten koteja joissa seuroja pidettiin. Samalla periaatteella nekin, niihin kutsuttiin. Ehkä oli joskus srk-uutisissakin ilmoitus.
Näistä ajoista on jo liki 20 vuotta.
Körttikotiseuroissa olen ollut pari kertaa.Sama aktiivinen perhe on kutsunut sekä kotiinsa, että kesämökilleen.

Olen ollut myös Sepon körttimökkiseuroissa ja Padasjoen pappilan pihassa siioninvirsiseuroissa jossa ihmiset rohkenivat puhua virsien välillä muutamin sanoin. Molemmat olivat kotoiset ja virkistävät.
...

Ajattelin että tuo teksti Siionin virisen alussa kotihartauksista voisi tarkoittaa sitä että ihan oman perheen kesken veisattaisiin pienissä aamu- tai iltahartauksissa. Luin juuri nilsiäläisestä kodista jossa näin tehtiin 1830-luvulla.

[vn]

Viime talvena olin kaksissa kotiveisuissa...niihin koin olevani vielä enemmän tervetullut kuin seurakuntatalolla
pidettyihin...kiiteltiin että löysin tien koteihinkin.

[maisakai]

Silloin tällöin olen minäkin kotiseuroja järjestänyt. Niistä ei uskalla ilmoittaa julkisesti, koska ystäväpiirille ilmoittamalla jo tulee niin paljon väkeä, että talo on täpösen täynnä. Mielelläni niistä ilmoittaisin varsinkin omassa seurakunnassa, jossa "ei ikinä tapahdu mitään", mutta olisi noloa, jos väki ei sitten mahtuisikaan sisään tai varsinkaan istumaan. Opiskeluajoilta on kyllä hauskoja muistoja seuroista, joissa istuttiin kuin sillit suolassa eteistä ja rappukäytävää myöten. Näillä vuosikymmenillä se ei ehkä enää oikein toimi.  

Viimeksi kutsuin puhumaan tutun körttipapin, joka oli jo monta vuotta kysellyt, milloin meillä on seuraavan kerran seurat. Omasta seurakunnastakin pyysin puhujan, ja työvuoron mukainen pappishenkilö soitti puoli tuntia ennen seuroja ja kysyi, mitä nämä tällaiset seurat ovat. Yritin selittää parhaani mukaan (samalla kun kannoin penkkejä naapurista), ja hän lupasi sitten tulla elämänsä ensimmäisiin siioninvirsiseuroihin. Niin hän tulikin ja piti kelpo puheenkin. Toivottavasti tulee toistekin!  

Seuraavalla kerralla ehkä nimeän seurat veisuiksi ja kutsun ainoastaan yhden puhujan (em. tutun körttipapin) ja muuten katsotaan, syntyykö spontaaneja puheita vai veisataanko yhdessä vähän enemmän.  Olen myös harkinnut pyytää seurakunnalta tiloja lainaksi ja ilmoittaa julkisestikin veisuista tai seuroista, mutta silloin ahdistaa kahvituksen järjestäminen laitoskeittiössä ja vastuu tiloista. Kotiseurat ovat kuitenkin aina kotiseurat.

[seppos]

Meillä oli aikoinaan kihlajaisseurat ystäville. %&neliön kaksioon mahtui viisikymmentä henkeä kun silloin ei vielä ollut huonekalut tilaa viemässä. Vaimoin laverisänky vedettiin ulos seinästä ja sen jälkee mahtui kaikille neljälle sivulle istumaan. Kupit huuhtaistiin välillä niin seuraavakin sai kahvia. Kyllä sopu sijaa antaa ja tungos tuo tunnelmaa. Porukka oli Helsingin seuratuvalta.

[Leena]

Syntymäpäiväseurat järjestin toissa vuonna, täälläkään ei ole liikoja tiloja, vähän jännitti mahtuminen, mutta aivan sopivasti tuli väkeä. Ne olivat hyvä tapaus. Viime vuonna syntymäpäiväseurat järjesti toinen taho kun Tiberiaassa niitä vietin.
.....................

Ahtaus hieman harmittaa, nyt on siskon kanssa mietitty että jotain kivaa pitäis keksiä, se sattuu niin keskelle ankeinta syksyä, josko järjestämme seurat sitten jälleen. He saavat tuoda lisää penkkejä.

Tämä on alustava tervetuloa-kaikki-vain, läheltä ja kaukaa, sanaa suuhun ja siikkarit mukaan, ei lahjoja. Päivämäärän ilmoitan jos onnistuu. Loka-marraskuussa kumminkin.
.....................
Ei siinä mitään niksiä ole, kahvia valmiiksi termareihin, pullaa kakkua sämpylää, soppaa alle pitkämatkalsisille. Muutamaa voi kysyä että puhuisitko, sitten sana vapaaksi.

[Oksanen]

Meidän kotiseuroissa ei ole koskaan ollut etukäteen pyydettyjä puhujia. Aina on silti puhetta piisannut riittävästi. Minä en halua uskoa, että kotiseurat eivät voisi toimia urbaanissa ympäristössä. Minä näen kotiseurat loistavana körttiläisen identiteetin ylläpitäjänä ja synnyttäjänä.
Koko isoa kaupunkia on mahdotonta kutsua nykyaikana kotiseuroihin, mutta ystäville voi antaa luvan tuoda mukanaan uusia ihmisiä. Minusta olisi todella hienoa kuulla sellaisista kotiseuroista, jonne kaikki eivät olisi mahtuneet suuren väkimäärän vuoksi. Sellaisista seuroista voisi kirjoittaa vaikka juttusarjan Hengelliseen Kuukauslehteen. Kuinka lyhyt sarja siitä tulisi?  Sekin olisi jo hyvä uutinen, jos seuroista loppuisi pulla kesken suuren väkimäärän vuoksi. Tuskin näinkään on päässyt hirveän usein tapahtumaan.

[juhani]

Se vähä, mitä olen seuroissa ollut, on ollut enimmäkseen juuri tuommoisia, ettei ole etukäteen ilmoitettuja puhujia. (Ovat kyllä olleet seurakunnan tiloissa, ei kenenkään kotona.) Omituiselta onkin sitten tuntunut ne muutama kerta olla seuroissa, joissa vain ne etukäteen ilmoitetut puhujat puhuvat. Muut kai ei uskalla?

Tähän olisi kai kyllä joku ns. kantakirjakörtti pätevämpi vastaamaan. Milloin ja minkä tekijöiden vaikutuksesta muutos on tapahtunut? Onko nykyään vain niin helppo autolla hurauttaa lähimpään pappilaan? Kuvitelmissani myös joskus "ennen" tehtiin viihdettä itse, laulettiin ja kerrottiin juttuja, kun ei ollut telkkareita. Onko nyt totuttu siihen, että esiintyjä - mitä sitten esittikään - on pätevä ammattilainen, ja itse on parasta asettua kuulijan rooliin? Onko kodista tullut yksityisempi paikka, jonne ei olla valmiita ottamaan vastaan ketä tahansa tuntematonta, jollainen seuroihin saattaisi saapua?

(Kysymys kaikile:) Oletko itse järjestänyt kotiseuroja? Jos et, voisitko ajatella järjestäväsi? Jos et, millaiset tekijät tähän vaikuttavat?

Jostakin näkökulmasta olen kantakirjakörttiläinen. Olen järjestänyt kotonani seurat. Kaupungissa on hieman vaikeampaa järjestää kotiseurat. 90-luvulla Hgin Kannelmäessä olin kotiseuroissa 20m2:n yksiössä. 111 vierasta tuli sinne. Rapussa kaikui siikkarit.