Kävelin kirjastoon. Menin Ainolan puiston lävitse, mahdollisimman läheltä voimalaitoksen vieressä olevaa kuivana/vetisenä olevaa rantaa. Puistossa on lintujen ruokintapaikka, mennessä siinä oli kyyhkyjä ja tinnttejä sekä varpusia. Vastatuuli ensin häiritsi, sitten se loppui päästessäni patopenkan suojaan. En kyennyt reippailemalla kävelemään, kun yritti huimata. Sain hyvät kirjat 5 kappaletta. Paluumatkalla lintujen ruokintapaikalle oli ilmestynyt aika monta varista, sellaisia suuria kaupunkilaisvariksia. Pitkät pyrstösulat kiinnittivät huomiotani, veneheittoset lajitoverit ovat ihan mitättömän oloisia ja arkoja. Matkalla on sellainen kasvihuone, minkä päädystä kävelin kunnolla rantaan seisoksimaan toviksi vesisirppini ääreen. Jostain syystä innostuin vintikoimaan jaloissani olevan irtokiven jäälle. Eihän se kauaksi lentänyt, mutta odottamatonta oli se, että muutaman sekunnin kuluttua minkki kurkisti viiden metrin päässä olevan jääkomon alta. Meni piiloon ja kurkkasi uudesta paikasta telin toiselta puolelta. Siinähän on tällaista kuivalle maalle jäänyttä jäätä ja rapakoita peräperää. Minkin tiedetään olevan peloton pikkupeto. Nyt ehkä kivestä syntynyt ääni pakotti sen kurkkaamaan, että onko reviirille tulossa vastustaja vai luuliko evästä saavansa. Kolmatta kertaa ei minkki enää kurkistanut.
Hyvillä mielin pääsin apartamentokseeni. Join vettä, se kesähelteellä helpottaa huimausta. Sitten Kaariina antoi ruokaa ja juteltiin jotakin nuorenväen huusholliasioista.