Kirjoittaja Aihe: Politiikkaa 17  (Luettu 14366 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Politiikkaa 17
« Vastaus #90 : 09.05.21 - klo:13:23 »
Voi, kumpa Herra antaisi meille avaran sydämen ja mielen ! Niin, että voisimme tällä foorumilla olla suuttumatta toistemme mielipiteistä, musiikkimausta  ja poliittisista ajatuksistamme.

Suoranaiseen pilkkaan ja pelleilyyn Herännäisyyttä kohtaan on moderaattorin tehtävänsä puolesta puututtava.

Me olemme vajavaiset, mutta Herralla on kaikki valta muuttaa meitä.   :eusa_pray:

Ei ole missään vaiheessa ollut kysymys musiikkimausta. Täällä nautitaan musiikista laidasta laitaan eikä kukaan juuri milloinkaan pilkkaa toisen musiikkimakua. Täällä on ollut kysymys teologiasta, pelastuksesta, ja miten Malmivaaran virret ovat tai eivät ole sopivia tämän ajan hengellisyyteen. Täällä ei ole missään vaiheessa kritikoitu musiikkia ja suuri osa vanhoista sävelmistä ovat uudessa kirjassa käytössä. Kysymys on ollut sanoista. Nimenomaan täällä on julistettu, että Malmivaaran sanat ovat "kamalia", "kuvottavia", "pappisvihaisia", ja "itkuvirsiä" halveksivalla sävyllä.

Olkoon nyt selvä, mistä on kysymys. Ei ole kysymys musiikkimausta, vaan sanomasta.

Minä tulin tänne hyväntuulisena humanistina, joka oli jokaisen ystävä ja suvaitsin kaikkia, joka ei vahingoittanut toista. Jouduin tahtomattani körttien tappelun keskelle. Näin vaivaa kääntää Siionin virret englanniksi ja kun näin miten kovin sanoin pappien veljet tuomitsevat sitä, joka oli alunpitäen kulttuurityö ja kuriositeetti, niin tajuan, että on tärkeä hengellinen taistelu Siionin virsien takana, taistelu, jota en arvannutkaan.

Siksi nyt ryhdistäydyn, laitan uuteen asuun, ja teen työtä, että Malmivaaran Siionin virret käytettäisin kotihartauksissa niin kuin oli alun perin tarkoitus. Herätys Yhdistys ei ole kiinnostunut sellaisesta eikä se vaikuta siihen millään tavalla. Se ei vaikuta mihinkään muuhun, kuin niihin henkilöihin, jotka käyttävät niitä kotihartauksissa. Englanninkielenlaitos on vasta alku.

Mutta kysymys ei ole musiikkimausta. Kysymys on hengellisestä taistelusta, jossa jotkut näkevät vanhojen virsien sanoman tarpeelliseksi ja jotkut vastustavat sitä kynsin ja hampain, uhkaillen virallisia toimenpiteitäkin.

Avaraa mieltä kyllä tarvitaan, sillä jotkut käyttävät kovaa kieltä Malmivaaran Siionin virsiä vastaan. Kiitän vastustajia siitä, että ovat avanneet silmäni todellisuuteen. Todellisuus on se, että suomalaiset tarvitsevat sellaista synnintuntoa ja parannusta, jotka tulevat vanhoisti virsistä esille eikä muualta. Todellisuus on se, että muulla maailmalla olisi paljon opittavaa suomalaisilta, nimenomaan niiltä suomalaisilta, jotka ovat välittäneet Malmivaaran Siionin virsiä meille.

En halua tuhlata aikani tähän foorumiin tyhjään keskusteluun. Tehtäväni on kääntää ja ilmeisesti aika lailla yksin ajaa asiaa. Niin ei jää aikaa kinasteluun, jota te rakastatte. En voi tulla alas muurista.

Mutta älkää luulko, että kysymys on musiikkimausta. 

Seuratkaa ketjulla Siionin virret muilla kielillä, mistä löytyy sekä suomeksi että ranskaksi, tähän mennessä 14 Malmivaaran Siionin virtä.
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.

Poissa Kalistaja

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2575
Vs: Politiikkaa 17
« Vastaus #91 : 09.05.21 - klo:14:16 »
Jos nimimerkki luterilainen on täällä ainoastaan sen vuoksi, että on ajankulukseen mukava trollata körttifoorumiin kirjoittavia, niin eikö hänen olisi parempi siirtyä suomi24 keskustelpalstojen nimimerkkien pariin aukomaan päätään. >:(

Mörtti-57. Olen havainnut ivaa ja ilkeyttä luterilaisen teksteissä. Hyvin usein ne ovat vain kylmiä, korin ohi meneviä, heittoja, joiden tarkoitus ei ole minulle likikään aina selvinnyt. Sen näen tai "näen" että luterilainen on tarkoin selvillä eri uskonnollisista liikkeistä ja että jopa körttiläisyydestä hän on kirjoittanut myös muualla kuin täällä. Hän löytää nopeasti materiaalia tänne. Itse asiassa se ei ihmetytä minua lainkaan. Joku saattaisi ajatella hänen olevan teologi ja tohtorismies. Nähdäkseni luterilainen on naisoletettu. :kahvi:

Poissa Mörtti-57

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 1567
Vs: Politiikkaa 17
« Vastaus #92 : 09.05.21 - klo:14:44 »
Olisihan se luterilainen mukavaa, kun käyttäisit tarmoasi ja lainauksiasi kaikenlaiseen rakentavaan keskusteluun, mutta ivallasi ja trollauksellasi loukkaat vain muita keskustelijoita.
Tuntuu monesti, että trollaamisesi päätarkoitus on vain piruilla ja hajottaa sisältä päin herännäisyyttä.
Facebookin körtti, ym. ryhmissä ei trollaaminen onnistu, kun siellä ei kukaan voi piilotella nimimerkin suojassa ja ylläpitäjät voi poistaa ryhmästään  epätoivottavan henkilön.
Minä aikoinaan loin facebookiin Lapuaa ja kotiseutuhistoriaa käsittelevän ryhmän, jossa on tällä hetkellä 3766 jäsentä. Monesti on tullut kehuttua jäseni sen hyvästä hengestä, kun ketään ei ole koskaan epäasiallisen käytöksen vuoksi tarvinnut poistaa ryhmästä. Joitakin ilmiantoja jonkun kirjoituksesta on jäsenet tehnyt, mutta asiaa tutkien ilmianto on ollut vahinko tai vähäinen rike, josta on huomautettu kirjoittajaa.

Tämän kirjoitukseni jälkeen jätän tämän aiheen ylläpitäjien huomaan.
Paree ymmärtää pikkuusen oikeen ku palio väärin.

Poissa luterilainen

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 4830
Vs: Politiikkaa 17
« Vastaus #93 : 10.05.21 - klo:11:14 »
Mörtti-57. Olen havainnut ivaa ja ilkeyttä luterilaisen teksteissä. Hyvin usein ne ovat vain kylmiä, korin ohi meneviä, heittoja, joiden tarkoitus ei ole minulle likikään aina selvinnyt. Sen näen tai "näen" että luterilainen on tarkoin selvillä eri uskonnollisista liikkeistä ja että jopa körttiläisyydestä hän on kirjoittanut myös muualla kuin täällä. Hän löytää nopeasti materiaalia tänne. Itse asiassa se ei ihmetytä minua lainkaan. Joku saattaisi ajatella hänen olevan teologi ja tohtorismies. Nähdäkseni luterilainen on naisoletettu. :kahvi:
Eihän nöyrä herännyt tumma ystäväkansa ajattele noin muista ihmisistä, sillä he ovat vieneet ylpeän ja kunnianhimoisen vanhan minänsä Kristuksen ristille rautanaulojen varaan roikkumaan kuolleena. Kuollut ei pahastu eikä muista kärsimäänsä pahaa.  :eusa_pray:

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Vs: Politiikkaa 17
« Vastaus #94 : 10.05.21 - klo:11:29 »
Minun mielestäni nimim. Luterilaisen tekstien äärellä itsekullakin meistä on parannuksen teon paikkaa - riippumatta siitä, missä mielessä ne on kirjoitettu. Niitä kannattaa lukea siten, että ei ajattele kirjoittajan mielentilaa vaan sitä, mitä kirjoittaja kirjoittaa.

Itse olen ainakin ottanut opiksi hänen teksteistään, jossa on käsitelty terveellistä ruokavaliota.
Enkä uskalla ruveta väittämään, että minun pitäisi olla ottamatta huomioon myös hänen kristillistä elämää käsittelevää tekstiaineistoaan.

Arvokas taito olisi se, että pystyy ottamaan ihmisiltä asian ja suodattaa pois persoonan.
Se ei ole luontainen ominaisuus ihmiselle, varsinkin, jos ihminen edustaa jotain minulle vierasta ryhmää.
Tätä taitoa voi jokainen kehittää itsessään. Tärkein avu tässä kehittymiseen on se, että päättää ryhtyä kehittämään itseään siinä.
Hienoa tässä on vielä sekin, että tässä taidossa ei tule rajaa vastaan, aina voi kehittää itseään.

Poissa armonkerjäläinen

  • armon kerjäläinen
  • Viestejä: 442
Vs: Politiikkaa 17
« Vastaus #95 : 10.05.21 - klo:11:49 »
Pitkälle Kyöstin kanssa samaa mieltä. Luterilainen ravistelee myös ansiokkaasti omahyväistä ja kaikkitietävää tapaa ajatella ja viestiä. Peiliin katsomalla siitä on meille useimmille hyötyä. Lisäksi voisin sanoa, että ihailen hänen sinnikkyyttään ja kekseliäisyyttään ja hyviä tietoja useammalta alueelta.

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21732
Vs: Politiikkaa 17
« Vastaus #96 : 10.05.21 - klo:12:22 »
Koen että minun ei tarvitse katsoa peiliin sen takia että joku toinen ei koskaan vastaa
hänelle esitettyihin kysymyksiin, pyyntöihin, ehdotuksiin vaan aina turvautuu vakiovastaukseen
mitä heränneet voivat olla tai eivät voi olla.... :003:

Monenlaisia hienoja linkkejä toki löytyy.   :023:

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Politiikkaa 17
« Vastaus #97 : 10.05.21 - klo:12:28 »
Koen että minun ei tarvitse katsoa peiliin sen takia että joku toinen ei koskaan vastaa
hänelle esitettyihin kysymyksiin, pyyntöihin, ehdotuksiin vaan aina turvautuu vakiovastaukseen
mitä heränneet voivat olla tai eivät voi olla.... :003:

Monenlaisia hienoja linkkejä toki löytyy.   :023:

Yhdyn varmaan luterilaisen näkemykseen, että ihminen voisi katsoa itseään Siionin virsien peilissä.
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Vs: Politiikkaa 17
« Vastaus #98 : 10.05.21 - klo:12:58 »
Koen että minun ei tarvitse katsoa peiliin sen takia että joku toinen ei koskaan vastaa
hänelle esitettyihin kysymyksiin, pyyntöihin, ehdotuksiin vaan aina turvautuu vakiovastaukseen

Tuo kertomani ajatukseni voisi olla, että kannattaa lukea sitä, mitä on kirjoitettu, ei sitä, mitä ei ole kirjoitettu.

Toinen asia (tätä en käsitellyt tuossa aiemmin) on sitten tämä:
Jos joku  tuon tuostakin kyselee jotakin joltakulta ja ei koskaan saa tältä tyydyttävää vastausta tai vastausta ollenkaan, niin tietysti se turhauttaa, jopa suututtaa. Sehän on, kuin robotilta kyselisi, joka vastaa aina samalla tavalla.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33817
Vs: Politiikkaa 17
« Vastaus #99 : 10.05.21 - klo:13:56 »
"Minun mielestäni nimim. Luterilaisen tekstien äärellä itsekullakin meistä on parannuksen teon paikkaa - riippumatta siitä, missä mielessä ne on kirjoitettu. Niitä kannattaa lukea siten, että ei ajattele kirjoittajan mielentilaa vaan sitä, mitä kirjoittaja kirjoittaa"  lainaus karjalaisenkyöstiltä
...
Jos kirjoittaja on kiusaamismielessä ja hengessä kirjoittanut, niin eikö hän silloin ole Kiusaajan asialla.
Kuten Mörttikin olen sitä mieltä että hän on hajottamassa joukkoamme, ja on onnistunutkin jakamaan meidät kannattajiin ja vastustajiin. Samoin toimi Bengt Sandberg.

En siksi ota opetusta hänen kirjoituksistaan, sitähän on runsaasti tarjolla muuallakin.

Kiusaaja on ovela ja osaa myös  Raamattunsa ja käyttää sitä haluamallaan tavalla.Tuon naamion takana voi olla mitä vain. :017:

Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa Thomas McElwain

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 2754
Vs: Politiikkaa 17
« Vastaus #100 : 10.05.21 - klo:14:26 »
opetusta ... on runsaasti tarjolla muuallakin.


 :eusa_clap: :eusa_clap: :eusa_clap:
kuten Raamatussa ja Siionin Virsissä.
Minä en ole "jakautunut" alusta loppuun täällä mihinkään muuhun kuin Siionin Virsien puolelle. Kun kerran on nimike "körttifoorumi", niin mielestäni Siionin Virret nimenomaan yhdistävät, tai ainakin pitäisi. On tosi surkeata, jos joku körttipaikka on jakautunut SVien puolesta ja vastaan.
Muut jakautumiset eivät kuulu minulle.
Kiitän jokaista, joka on ylistänyt täällä Siionin Virsiä ja/tai rohkaissut minua kääntämään niitä. Useimpi on sen tehnyt, kuten myös Riitta-muummi, luterilainen, Seppos, Pena, PekkaV, Armonkerjääjä, Karjalaisenkyösti, Leena, ja moni muu. Niin kiitän teitä kaikkia, myös niitä, joiden nimeä en mainitse. 
« Viimeksi muokattu: 10.05.21 - klo:14:32 kirjoittanut Thomas McElwain »
Sai körttien vihan päällensä kääntämällä ystävällisenä eleenä kaikki Malmivaaran 158 virttä englanniksi (ca 10.000 riimitettyä riviä), kuulemma kamala ja kuvottava teko.

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Vs: Politiikkaa 17
« Vastaus #101 : 10.05.21 - klo:14:37 »
Jos kirjoittaja on kiusaamismielessä ja hengessä kirjoittanut, niin eikö hän silloin ole Kiusaajan asialla.
Kuten Mörttikin olen sitä mieltä että hän on hajottamassa joukkoamme, ja on onnistunutkin jakamaan meidät kannattajiin ja vastustajiin. Samoin toimi Bengt Sandberg.

En siksi ota opetusta hänen kirjoituksistaan, sitähän on runsaasti tarjolla muuallakin.

Kiusaaja on ovela ja osaa myös  Raamattunsa ja käyttää sitä haluamallaan tavalla.Tuon naamion takana voi olla mitä vain. :017:

Toisten motiiveja on vaikea arvailla, ainakin minä olen monesti erehtynyt ihmisten suhteen, koska olen nähnyt vain ulkokuoren.
Itse haluaisin olla avoin joka suuntaan, koska joka suunnasta tulee oppia.
Jotain opin nimim. Luterilaiselta, jotain opin Riitalta, jotain joltakulta toiselta jne.

Tuli mieleeni Paavali, joka ei pitänyt niin tärkeänä sitä, julistiko joku evankeliumia väärillä vaiko oikeilla motiiveilla, vaan hänen mieletään tärkeintä oli se, että sitä julistettiin. Eiköhän tämä päde muuhunkin opetukseen: ei sen väliä, mitkä ovat motiivit, vaan sillä on väliä, mitä opetetaan.
« Viimeksi muokattu: 10.05.21 - klo:14:45 kirjoittanut karjalaisenkyösti »

Poissa karjalaisenkyösti

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 5163
Vs: Politiikkaa 17
« Vastaus #102 : 10.05.21 - klo:14:44 »
Harmillista on se, että ihmisen persoona ja tapa toimia, joka on kulttuurisidonnaista, tuppaa monesti muodostamaan muurin itse asioiden väliin. Saattaa olla kaksi varsin samanmielistä ihmistä, mutta eri kulttuuritaustat vääristävät tämän seikan ja tulee kuva, että henkilöt ovat varsin erimielisiä.

Kerron esimerkin, josta toki saa olla eri mieltä.
Minusta tuntuu sitä, että nimim. Vn ja nimim. Luterilainen ovat kristilliseltä maailmankuvaltaan hyvin samanlaisia.
He kuitenkin käyttävät erilaista "kieltä" ja tapa toimia heillä on erilainen, josta johtuu, että tulee vaikutelma, että he ovat kaukana toisistaan näkemyksiltään.

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21732
Vs: Politiikkaa 17
« Vastaus #103 : 10.05.21 - klo:16:33 »
Itse koen että meillä on luterilaisen kanssa aika lailla erilainen näkemys mm. pelastuskysymyksestä,
hän perustelee kantaansa aika usein tunnustuskirjoilla, minä Raamatulla.

Poissa 1944

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 18466
Vs: Politiikkaa 17
« Vastaus #104 : 10.05.21 - klo:16:38 »
On täällä erilaisia muitakin. Vähällä pääsee, kun vain lukaisee ja siirtyy seuraavaan osioon.