Vanhat muistot

[Riitta-mummi]

Tänään ilma tuoksui samalta, mielestäni,  kuin n. 75 vuotta sitten Kuhmoisissa kun saavuimme Suomi-laivalla satamaan.

Oli varmaan tätä samaa juhannuksentienoota sillä koivut olivat juuri osa sitä tuoksumaailmaa.

Eino.setä jota serkkuni sanoivat Eino-enoksi, sillä heille hän oli äidin veli, minulle isän, oli vastassa meitä hevosella.
Isovanhempamme, äijä ja mummo olit saanet ensin Ypäjällä evakossa oltuaan pien maatilan Pirttiniemestä. Sinne oli aika matka Kuhmoisten kirkolta, ja hevospelillä eno meitä vei. Vanhukset olivat syntyneet 1870-luvun lopussa.He olivat mielestäni jo vanhat silloin 1940-luvun lopulla.
...Avattavia portteja oli loppumatkasta useita. Minä ne hyppäsin avaamaan koska veljeni oli liian pieni vielä sinä kesänä.

Lähempänä mummolaa oli yksi suurempi talo avarine peltoineen, mutta aitoja niilläkin main oli paljon, ja ojia. Lehmät laidunsivat.

Kun nousimme aika jyrkkää mäkeä mummolan pihaan juoksi enon koira, Sepi ,iloisena vastaa. Se liehakoi ja sille piti heittää keppiä.

Piha oli avarahko. Oli pikämallinen talo, punamullalla sivelty. Kohta sen päästä nousi aitta kallion rinteelle, moniovinen se oli, pitkä lapsen mielestä.

Koko paikka oli ylhäällä josta lehmien kaluaman maiseman yli näkyi järvi, Pirttijärvi nimeltään, varmaankin.
Sielläveljekset kalastivat joskus laittomalla tavalla, dynamiitilla.

Muistoihin kuuluu sellaisetkin sattumukset, että ei paljon silloin naurattanut. Talon kanaluma käyskeli pihalla vapaana ja kukko oli meille vihainen. Minut se lennätti pakoon. Juoksin viinimarjapuskan juurelle jossa nokkoset polttivat minua pahasti.

Illalla veljeni sai kokea oman ikävyytensä. Täti juotti lypsettyään suoraan lypsyämpäristä ,mukiin koukaten, lämmintä maitoa Heikki-ressulle. Sen jälkeen hän lopetti maidon käytön loppuiäkseen.

Mutta savusauna oli ihana kokemus. Samoin lämmin järvivesi, jota me kuivan paikan lapset vain harvoin saimme kokea.

Nyt en muista liittyikö samaan juhannuksentienooseen se kun toinen täti tapasi mustikkametsässä metsäsian,karjun, sen oikean jolla oli syöksyhampaat, ei siis mäyrää.Täti oli pitkään siitä peloissaan.

Yhtenä juhannuksena sukua oli enemmänkin Pirttiniemessä, oli Toini-tädin häät. Rannan puolelle oli oikein tanssilavakin rakennettu. Ja kuokkijat toivat tappelun hääpaikalle, kuten kotona Karjalassakin oli usein tapahtunut. Ruumiita ei nyt tullut.

Tämän muistin kun ilma ja aurinko olivat tänään samalla mallilla kuin n. 75 vuotta sitten.

R-m

( Tämän kirjoitin ajatellen jälkipolviani, ovat näitä tarinointeja pyydelleetkin )

[Riitta-mummi]

Toinen mummola, jossa pappa ja mamma asuivat sen jälkeen kun Virolahden Orslahti oli luovutettava r......e, oli Haililan kylässä, lähellä Ravijoki-Virojoki tietä.

Rantaan vievän tien päässä oli Koukin kartano. Siellä asuivat kolme lähes saman ikäistä lasta; Heimo, Pirjo ja Kari.

Kävimme heillä äidin kassa kylässä. Koukin Valma oli äitini kaimakin ja jotain yhteistä heillä oli muutakin, koska Koukien hääkuva on meidän albumissa.

Kartano ei rakennuksena ollut erityisen hieno, mutta tilaa siinä oli. Jännittävintä oli että kivisessä kellarissa, talon alla oli pidetty venäistä vankia ( vankeja ) ilm. sisällissodan aikoina.

Diakonissatätini, vanhapiika-Elman kanssa kävin parina kesänä mattopyykillä lähelä kartanoa, aivan meren rannassa tietysti. Ihanat sileät kalliot oli hyvät pesupaikat. Pestyt matot pantiin veneeseen ja soudettiin syvemmälle ne huuhtomaan.

Myöhemmin enollani oli pieni kesämökki myös lähellä Koukia. Siinä viereesä oli Kahman talo. Sitä sukua ovat Ihamuotilat.

...
Säkäjärven-tätini luona opin lypsämään, mutta siitä olen jo tarinoinut muualla.
...

[Riitta-mummi]

Synnyin Lappeenrannassa 1943. Olen pian 80-vuotias. Sieltä ei ole monia muistoja sillä olin alle 4-vuotias muutimme isän uuden työn takia Orimattilan Renkomäkeen.
Evakossa olin Luumäellä muutaman viikon.

Isä meni Viipurista Lahteen siirtyneeseen Starckjohann Oy Abn  palvelukseen. Hän kulki ympäri maata tekemässä putkityötä sodanjälkeiseen suureen rakennustuotantoon. Koulutuksena isällä oli poliisikoulu Kotkassa ennen sotia.

Kummini olivat Kotkan Tiutisesta, Lehdot. He muuttivat Los Angelesiin.

Äiti oli aina kotiäiti, poislukien jotkut maataloissa avustamiset ja kankaankudonta tilauksiin.

Menin kouluun 1.9.1950, ja sain opettajaksi ihanan karjalais-opettajan, Veera Sipiläisen, josta olen aiemminkin kirjoittanut.

Veeralla oli kaksi poikaa joista nuorempi kuoli Yli-Mäkelän tallissa kun hevonen potkaisi poikaa päähän. Veera-opettaja itki aina kun hän siitä puhui.
Toisesta tuli pappi. Veera oli uskova ihminen. Hän oli myös marttojen puheenjohtaja ja antaumuksellinen kuoronjohtaja.

Minua hän tuuppasi eteenpäin puheviesrinnän saralla.

Luokassamme oli lähes yhtä paljon meitä evakkoja, joita joskus kiusattiin ryssiksi.
Meidän oli hyvä olla omissa porukoissamme, mutta kyllä minä sain monta ystävää hämäläisistäkin.
Paljon niitä ajoista en enää muista, sillä muutimme Kärkölän Järvelään isomma asunnon vuoksi vuonna 1954.
Naapurimme olivat myös Karjalasta, kirvulaisia. Leenasta tuli rakkain ystävä koko hänen elämän ajaksi. Hän kuoli 75-vuotiaana viitisen vuotta sitten.

Nuoruuteni vietin Kärkölässä, oppikoulua kävin Hausjärven Oitissa. Näistäkin on muisteloita aiemmin tullut kerrottua. Muun muassa meidän luokanvalvoja rovasti Aarre Keravuori joka syntyi 1906 San Fransicossa on kuvattu jutuissani.

Nuoruudessa oli vilkasta, ja hauskaa. En tiedä tuleeko jotakin kirjoittamisen aihetta mieleen. Ehkä joskus...

[juhani]

Kiitos!

[karjalaisenkyösti]

Luin, kiitos

[karjalaisenkyösti]

Riitan muisteluja lukiessa tulee hetkittäin tunne, että lukisi jotain mielenkiintoista elämänkertaromaania tai vastaavaa.

[Riitta-mummi]

Olen oikein muistelemalla muistellut mitä olen saanut lapsena kokea sellaista mainitsemisen arvoista joka jäi useilta kavereiltani kokematta.

Ansioksi lasken sen että äitini ja hänen Helsingissä asuva veljensä olivat aikansa ennakkoluulottomia ihmisiä, joille pieni lapsikin oli arvokas saamaan kokemuksia.

Eno asui Kruunuhaassa omassa osakkeessan myöhemmin, mutta aikaisemmin hän asui alivuoksalaisena ensin Iso-Robetinkadulla rouva Kinnarin asunnossa. Myöhemmin hän asui Liisankadulla, josta siirtyi sisäpihan toiselle puolelle Kulmakadulle.

Äiti oli myös asunut Helsingissä ennen sotia .Hän toimi hienossa tohtoriperheessä lastenhoitajana, tarkoituksenaan pyrkiä Lastenlinnaan sairaanhoitajakouluun.

Sota sotki hänen kuvioitaan.

Äiti oli ollut harjoittelijana Virolahden sairaalassa. Tri Carpénin hienolla käsialalla kirjoitettu erionomainen työtodistus oli aarre äidille. Sitä säilytettiin muiden arvokkaiden muistojen ,kuten Lottajärjestön käsivarsinauhan , merkin ja ansiomitalin kanssa rasiassa jonka oli sotavanki Äänislinnassa askarrellut. Harmi ettei se ole enää tallessa.Siihen oli oljesta liimaeltu kuvioita värillisille pohjille.
Suorakaiteen muotoinen se oli, n 1 cm x25 cm

Niin, äiti ja Arvi-eno veivät minua ja Heikki-veljeäni pääkaupungin nähtävyykisä kokemaan.
Muistan ensimmäisen Korkeasaaren käynnin. Siinä hetti lauttarannassa oli julma karhuhäkki ja vähän ylempänä rinnettä kaunin vanha pitsihuvila, ravintolana kai vielä nykyäänkin. Minusta lokitkin olivat erikoisia, kuivan maan lapsena.

Saimme vanilja-puikkojäätelöt ja istuimme puiston penkille ne nauttimaan.

Taisi olla sama kesä kun Lasipalatsiin avattiin Suomen ensimmäinen jäätelöbaari, sellainen amerikanmallinen. Sinnekin päästiin.

Myöhemmin Lahdessa oli samantyylinen, Sihvolan baari pankinportissa.

Joulu-ostoksilla käytiin Stockmannissa. Ne liukuportaat ja hissi olivat kokemuksia joista veljeni nautti, ja minä vähän pelkäsin..

Myöskin Suomen ensimmäinen AkuAnkka-lehti oli kiva saada junamatkan lukemiseksi. Äiti sen osti aseman kioskista. Muistan yhä sen kansikuvan. Siinä Aku on naamioitunut viiksin ja lierihatun avulla ja laskee kelkalla kohti puuta( jota ei ehdi huomaamaan. ) Oli vuosi 1950, olin äskettäin oppinut lukemaan.

Sellaisia paikkoja kuten ravintola Kestikartano ja Citykäytävä ei enää ole. Nekin sain kokea. Kestikartano oli Kalevalaisten Naisten hoitama. Se on suuri vahinko kun se karjalaityylinenhirsi-sisustus ei nää ole  koettaviaa. Olen kuulunut Kalevalaisiin Naisiin myöhemmin itsekin.

[Riitta-mummi]

Muistelen niitä useita pappeja jotka olen tavalla tai toisella matkallani kohdannut:

Kastepappini on Kalle Tanska,silloin sota-aikana Virolahdella, myöhemmin Mäntsälän kirkkoherra ja Lahden Diakonissalaitoksen johtaja, lisäksi hän on kuulunut heränneisiin.

Monet sukulaiseni Virolahdella kastoi, konfirmoi, vihki ja siunasi rovasti Lauri Leikkonen, tunnettu muös ornitologina.

Orimattilan krkh. Sakari Loimaranta tuli tutuksi kirkossa. Kun olin pieni ja lausuin runoa, hän nosti minut tuolille. 

Rippipappini Kärkölässä oli krkh. Kauko Perttilä.

Hausjärven yhteiskoulussa opettajiani olivat jo moneen kertaan mainittu Aarre Keravuori, sekä Hausjörven krkh. Kalle Turtola, jonka poika oli luokkatoverini Lauri.

...

Ortodoksien arkkipiispa Johannes istui samassa pöydässä Seurahuoneella. Hän on syntyään Lahdesta.

Olimme hiihtolomalla Tuupovaaran Hoilolassa ja menimme kyläkirkkoon. Siellä olikin piispantarkastus ! Kahvipöydässä juttelin Matti Sihvosen kanssa. Kolmas Mattikin oli kahvipöydässä, Matti Järveläinen.

Kenttäpiispa Pekka Särkiö on monin tavoin tuttu, lahtelaisia kun olemme. Myös Padasjoki meitä yhdistää.

Lahden Diakonialaitoksella olen tavannut Mikkelin hiippakunnan piispan, tämän nykyisen edeltäjän.  Oli kysymyksessä  Jaakko Ripatin kirjan esittelytilaisuudesta.

Herättäjäjuhlilla olen vaihtanut sanoja usein pappien ja jokusen piispankin kanssa.

Papit ovat minusta mielenkiintoisia ihmisiä. Heillä on usein hyvät historiantiedot, samoin kulttuureiden. Eräät ovat jopa urheiluhulluja. Myös viinin harrastajia löytyy.

 

Bonus-pappini on Juhani Elenius.  , veljeni .

[Riitta-mummi]

Edellisestä jäivät puuttumaan arkkipiispa Jukka Paarma, mukkulalainen ja työstäni tuttu niinikään.
Hannes Leinosesta olenkin kertonut. Hän tyttärensä on ystäväni.

Onko ollut johdatusta tämäkin että monia kirkonmiehiä, ja naisia myös, olen saanut matkalla kohdata.

Unohdin myös Jaakot.  Jaakko Ripatin sivusin. Hän on lahtelainen kirkkoherra emeritus, ja Lahden heränneiden keskeisä ihmisiä. Jaakko Heiniluoma on sielunveli. Tykästyin hänen kirjoituksiin heti. Se että Seinäjoen dellisillä Juhlilla hän oli kahvijonossa edelläni ja tarjosi minullekin, oli kai johdatus. Tosin tyttäreni tuntee hänen vaimonsa.
Sen, etten Jaakko Eleniusta edes Lahden Juhlilla kohdannut, on poikansa sijaistanut rakkaasti. Lukenut olen mitä J Eleniuksesta olen käsiini saanut.

On muitakin merkittäviä, Juha Pessin mainitsen , Anna -Mari Kopon ja Helena Ylösen Lahden papistosta. Timo Pokki siunasi veljeni, ja hän on kymenlaaksolainen, heimoveli siis.

Hyviä paimenia kaikki.

[Riitta-mummi]

Olen huomannut että monet unohtuneet muistot ovat alkaneet nousta jälleen mieleen. Ei pakottamalla, vaan kun muistelen syntyy toisesta toinen ja sitten aina yhä enemmän.
Lisäksi unetkin ovat alkaneet olle elämänmakuisia. Eivät sitä pelkkää sekasotkua jota näin aiemmin.
Nyt elämäni ihmiset , alkaen lapsuudesta ja sukulaisista elävät kanssani taas.

Toivoisin löytäväni myös mukavia muistoja tältä matkalta jota olen käynyt körtti-ystävien kanssa.
Jotakin hiukan olen kirjoittanut talviveisuista ja Juhlistakin. Ne eivät ole henkilökohtaista arkistoa, enkä käy toistamaan.  Niitä voi lukea esim. Herättäyhdistyksen arkistoista.

Ihmistä olisi runsaasti sanottavaa, mutta ei ole korrektia kertoa jos ei ole pyytänyt lupaa. Lisäksi jos joku jää mainitsematta, voi tuntua kuin olisi unohdettu ihminen.

Olen saanut kymmeniä hyviä matkakumppaneita, jotka ovat rikastuttaneet elämääni. Te olette kaikki minulle rakkaita, läheisimpiä paljon kuin vaikkapa piispat ja papit joista olen kirjoittanut.

Lähestyn kahdeksaakymmentä ikävuotta, ja on ikäänkuin olisi jo aika kiittää seurasta.
Mutta os Luoja suo ja niin tarkoittaa( tiedän jos niin on ) voin edelleen roikkua tällä minulle tärkeällä foorumilla.
En halua olla some-vaikuttaja. Vain ystävä.    R-m