Rekistelöidyin 02.10.05 - klo:11:36. Nyt on 28.04.22 - klo 4.19. Melkein seitsemäntoista vuotta sitten. On se pitkä aika tietyssä katsannossa.
Takana ovat ne runsaat vuodet, jolloin tekstiä tuli solkenaan. Iloinen sanahelinä täytti tienoot. Vanhuus on tullut. Vähitellen loppuvat sanat. On riisumisen aika. On katselun aika. On hiljaisuuden ja tyyntymisen aika.
Haluaisin kuitenkin kirjoittaa niin paljon. Purkaa sydäntäni. Avautua ja antaa kaikkeni. Kaiken rakkauden, mitä minussa on. Se on Jumalan kädessä, se kuinka paljon ja millä tavalla voin osallistua.
Kuinka tästä eteenpäin? Päivä kerrallaan.
Olen hyvin kiitollinen kaikesta: läheisistä, terveydestä, ... Katekismus selittää, mitä siihen kuuluu.
Tämä on välitilinpäätös matkallani 111 vuoden ikään. Anteeksi niiltä, joille tämä on toistoa. Toisaalta musiikkikin perustuu paljolti toistoihin: körttivästin halkioita on kolme ja virsi 111 veisataan vihittäessä piispaa, kaitsijaamme.
Vaikka minä päätän, Jumala säätää.
Sanavarastoni ehtyy. En keksi enää mitään lisättävää. Tässä on kaikki. Elämä jatkuu. Kuolema tulee aikanaan. Uutta syntyy - eritoten nyt keväällä. Näin eilen lenkillä västäräkin.
(Kävin eilen parturissa ensimmäistä kertaa tässä. Hän on maahamme muuttanut. Vahaa ja kolme erilaista sprayta ja todella pikkutarkkaa saksien ja koneen käyttöä. Kiitin "mestaria". Hän totesi, että olen uusi asiakas ja toivotti tervetulleeksi uudemman kerran.)
Nyt alan lukea aamun lehtiä, joita on kaksi, paikallinen ja yleinen, Keskari ja Hesari. Sitten otan tunnin parin unet, syön välipalan samalla kun vaimo syö aamiaistaan. Torstai kääntää viikon kohti sunnuntaita. Tänään on Asahi viimeisen kerran ja jatkuu syksyllä. Eilen oli kahvakuula viimeisen kerran. Sekin jatkuu syksyllä. Siis jatkuvuutta on, vaikka mieli painuu "kohti kuolon laaksoa". Jatkoahan sekin on. "Elämä on kuolemista", lauloi Juice.
Olin eilen valmistautunut Katupappilan aamuhartaudessa ehdottamaan virttä 484 Totuuden Henki, kouluaikojen virsi. Tilaisuutta ei tullut, odotan seuraavaa.