Venäjänkielen taidosta tulee mieleen. Kun olen niin hankala ihminen, niin ei mikään uskonsuunta minua ole ikinä hyväksynyt. Kun tapaan toisen ihmisen, joka sanoo olevansa väestörekisterissä, niin sanon aina: Ai, uskon veli. Kuulun kyllä Herättäjäyhdistykseen, mutta sinne pääsee maksamalla vain jäsenmaksu. Niin joku vuosi sitten kokeilin jotakin perinteistä venäläistä hengellistä ryhmää. Prosessi kesti kaksi vuotta. Kun olin kaikkien vaatimien oppien läpi käynyt, menin Kirgizstaniin asti liittymään joukkoon. Olin siellä kaksi viikkoa, ja olivat ihania ihmisiä. Haastattelun tulos oli, että minut hylätiin. Heillä oli kielivaatimus, ja kun olen vain vuoden venäjää lukenut koulussa, arvelin kielitaitoni olevan riittämätön. Niin kysyin kielitaidonko takia? Ei, sanoivat. Kielitaitosi on erinomainen. Mutta asenteesi on liian tieteellinen.