Onneksi meillä ei ole ehdokkaita kuin noin 100, ja ylivoimaisesti suurimman osan tunnen/tiedän, niin valinta helpottuu hieman. Itse en ole yleensäkään vaaleissa kovin puoluesidonnainen. Vasemmistopuolueita en äänestä, vihreiden suuntaan en koske pitkällä tikullakaan ja kokoomus menee hätätilassa. Rkp taas on ulkona, kun sitä minulla on mahdollisuus äänestää ainoastaan presidentinvaaleissa, niin en ole edes miettinyt suhtautumista siihen. Jäljelle jäävät keskusta, kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset. Näistä siis tällä kertaa keskusta, koska kristillisdemokraateilla (vaikka liityin kesällä KD-nuoriin tukijaksi) ei ole minulle sopivaa ehdokasta (2 kpl) eli kohtuullisen nuorta.
Mietin pitkään kahden Keskusta-ehdokkaan väliltä. Toinen on 18-vuotias, lukion oppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja ja toinen alle 40-vuotias nainen. Taidan kallistua jälkimmäisen puoleen, kun toisen tiedän vain nimeltä ja kenenkä poika on. Tämä toinen työskentelee samalla alalla kuin itse olen opiskelemassa, ja tunnen muutenkin henkilökohtaisesti hyvin, niin äänestän häntä. Tosin toivon sydämestäni, että tämä nuori kaverikin saisi ääniä paljon, kun olisihan se hienoa saada meidän n. 20 paikkaiseen valtuustoon yksi 18-vuotias. Nyt tosin tehdään näitä vaaliveikkauksia, niin veikkaan, että tällä nuorella kaverillakin on hyvät mahdollisuudet päästä läpi. On oikean puolueen (keskustan) listoilla, niin riittää semmoiset reilu 20-30 ääntä ja ainakin lukiolla on alkanut kansanliike hänen puolestaan. Vain vihreissä on yksi vasta vähän yli 20-vuotias, niin nuorten äänet eivät jakaannu kovin monelle ja tällöin edes yhdellä on mahdollisuus päästä läpi. Katsotaan vaalien jälkeen, miten käy minun veikkauksen suhteen.