C. F. W. Walther: Laki ja evankeliumi

[Yarr]

Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko (STLK) on julkaissut pitkään odotetun uusintapainoksen C. F. W. Waltherin kirjasta "Laki ja evankeliumi", jonka ensimmäisen painoksen Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (SLEY) julkaisi vuonna 1952 ja joka on luterilaisen kirjallisuuden helmiä. STLK:n nettisivuilla ei vielä mainita kyseistä kirjaa, mutta se on saatavissa. Kirjaa voidaan tilata STLK:sta, Luther-Divarista ja kirjakaupoista. Kirja on kovakantinen, ja siinä on 480 sivua. Hinta taitaa olla noin 20 euron paikkeilla. ISBN on 978-951-9318-36-3. Kirjasta on otettu 1000 kappaleen painos. Painos saattanee kulua loppuun aika nopeasti, sillä kirjalla vaikuttanee olevan suhteellisen laajaa kysyntää. Kirja käsittelee Raamatun pääaiheita: lakia ja evankeliumia.

STLK: http://www.luterilainen.com/
Luther-Divari: http://www.concordia.fi/lutherdivari/

[Yarr]

TOISEN PAINOKSEN ESIPUHE

Tohtori C. F. W. Waltherin kirja Laki ja evankeliumi on ollut omalla kielellämme luettavissa jo runsaan puolen vuosisadan ajan. Se on ollut suureksi siunaukseksi sekä sananjulistajille että kuulijoille. Tämän siunauksen toivomme runsaana jatkuvan.

Ensimmäinen painos on ollut pitkään loppuunmyyty. Aiheesta tosin on ilmestynyt suomeksi parikin kirjaa. Kirja Jumalan kyllä ja Jumalan ei on Waltherin saksankielisestä alkuperäisteoksesta tehdyn englanninkielisen lyhennelmän käännös. John T. Plessin kirja Miten jakaa totuuden sanaa? on johdatusta Waltherin Laki ja evankeliumi -teokseen ja tarkoitettu käytettäväksi sen rinnalla. On selvää, etteivät nämä voi korvata alkuperäisteosta. Siihen on kaksikin painavaa syytä. Ensiksikin, käännöksen käännös on aina huonompi ratkaisu kuin käännös alkuperäistekstistä. Walther piti Laki ja evankeliumi -kirjan iltaluennot saksaksi. Saksaksi olivat myös lukuisat Luther-sitaatit. On olemassa vaara käännettäessä Waltheria kolmannen kielen välityksellä suomeksi, että Waltherin alkuperäinen tarkoitus jää lukijalle epäselväksi. Toiseksi lyhennelmä ei voi koskaan tuoda esiin kaikkea, mitä alkuperäisteos sanoo. Myös jotakin hyvin tärkeää voi jäädä pois. Kun meillä on etevän filologin, Heikki Koskenniemen, tekemä käännös alkuperäisteoksesta, olemme iloisia saatuamme kirjan suomennokseen asianomaisilta kustannusoikeuden.

Toinen painos ilmestyy ensimmäisen mukaisena vähäisin muutoksin. Havaitut painovirheet on korjattu, samoin lapsukset alkutekstiä vastaaviksi. Koska sisällön kannalta teesit merkitsevät enemmän kuin se, mikä osa kirjasta kuuluu mihinkin luentoon, luvut on jaettu nyt teesien eikä kuten ennen luentojen mukaan. Kirjaan on lisätty sisällysluettelo ja hakemisto. Toivomme näiden seikkojen olevan avuksi lukijalle.

Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko on julkaissut Waltherin kirkko-opilliset teokset: Kirkko ja virka, Paikallisseurakunta ja Oikea näkyvä kirkko. Laki ja evankeliumi -kirja täydentää hienosti tätä sarjaa. Se kertoo saarnaviran suuresta ja samalla ihanasta merkityksestä ja vastuullisesta tehtävästä Kristuksen kirkossa.

Suomen Tunnustuksellinen Luterilainen Kirkko 19.5.2007

[Yarr]

ENSIMMÄISEN PAINOKSEN ESIPUHE

Kirja, joka nyt lasketaan suomalaisen lukijakunnan käsiin, ei ole eilispäivän tuote. Se on julkaistu ensi kerran jo vuonna 1897. Sitä paitsi se on saanut syntynsä meille vieraissa oloissa Pohjois-Amerikassa. Se käsittelee kuitenkin aihetta, joka ei kristikunnassa koskaan menetä ajankohtaisuuttaan ja joka on yhtä elintärkeä kaikkialla, missä kristillinen julistus elää.

Kirjoittaja, jumaluusopin tohtori, C. F. W. Walther, on alun perin saksalainen, syntynyt vanhasta pappissuvusta Saksissa v. 1811. Toimittuaan vähän aikaa pappina kotimaassaan hän luopui 1830-luvulla virastaan ja siirtyi Amerikkaan. Tähän maastamuuttoon olivat syynä hänen kotimaansa kurjat kirkolliset olot. Maallistuminen ja järkeisoppisuus tekivät tuohon aikaan olot uskollisille luterilaisille siinä määrin sietämättömiksi, että sikäläiset kristityt joukoittain etsivät pelastusta ahdinkoonsa siirtolaisuudesta. Omantunnon hätä pakotti nuoren Waltherinkin hänen tahtoessaan pitäytyä uskonpuhdistuksen perintöön lähtemään entisestä uskonpuhdistuksen emämaasta maahan, jossa vallitsi uskonnonvapaus.

Siirtyminen uuteen maailmaan ei kuitenkaan aluksi merkinnyt ahdingon päättymistä Waltherin osalta. Seurasi raskaita sisäisten ja ulkonaisten taistelujen aikoja noissa hengellisessä suhteessa niin epävarmoissa ja kuohuvissa oloissa. Loppujen lopuksi ne kuitenkin johtivat luterilaisuuden puhtaan perinnön arvon kirkastumiseen Jumalan avulla entistä selvempänä. Tässä Walther sai myös olla Herransa välineenä maanmiestensä keskuudessa. Kun tuo niin merkittävä amerikkalainen luterilainen kirkkokunta, niin sanottu Missouri-synodi v. 1847 saksalaisten siirtolaisten keskuudessa sai alkunsa, oli Waltherin osuus sen syntyvaiheisiin erittäin huomattava. Sen arvossapidettynä ja rakastettuna hengellisenä isänä, mistä näkyvänä osoituksena oli monet vuodet mm. synodin esimiehen asema, hän suoritti sellaisen siunauksellisen päivätyön, joka vain harvoille on suotu. Erään tärkeän puolen siitä muodosti toiminta jumaluusopin professorina kirkkokunnan pappisvalmistuslaitoksessa St. Louisissa, missä hänen suuri lahjakkuutensa ja perinpohjaisuutensa jumaluusopilliseen syvällisyyteen yhtyneenä loi edellytykset harvinaisen siunaukselliseen ja kauaskantoiseen vaikutukseen. Waltherin rikas elämä päättyi v. 1887.

Tämän opetustyön varrelta on nyt suomeksi ilmestyvä kirja. Walther ei ole sitä oikeastaan kirjaksi tarkoittanut. Se on hänen kuolemansa jälkeen julkaistu niistä huolellisista muistiinpanoista, joita eräät hänen oppilaansa olivat tehneet hänen lakia ja evankeliumia käsittelevää luentosarjaansa seuratessaan. Nämä luennot Walther on pitänyt vuosina 1884 ja 1885, ja ne kuuluvat näin ollen hänen viimeisiin töihinsä. On siis huomattava, että on kysymys suullisesta esityksestä, joka on varsin hellävaroin toimitettu painokuntoon; se selittää eräät esityksen erikoispiirteet. Toisaalta on selvää, että toista vuotta kestäneessä luentosarjassa ilmenee tärkeimpien kohtien toistamista, mikä kirjan lukijasta voi tuntua tarpeettomalta. Julkaisijat ovat kuitenkin tahtoneet antaa Waltherin sanojen jäädä sellaisiksi kuin hän ne on puhunut.

Waltherin luennot laista ja evankeliumista eivät ole olleet aivan tavallinen luentosarja. Hän pitikin ne varsinaisen opetustyönsä ulkopuolella, vapaaehtoisina iltaluentoina. Itse hän sanoo niiden tarkoitusperästä 33. luennossaan seuraavaa: "Olen aina pitänyt pyhänä velvollisuutenani, etten ainoastaan esitä dogmatiikan luennoissani puhdasta oppia sen armon mukaan, mikä minulle on annettu, vaan olen myös katsonut tarpeelliseksi vähintään kerran viikossa valitsemanani hetkenä koota koko rakas Concordia (seminaari) ympärilleni ja silloin osoittaa noiden oppien tärkeys, merkitys ja soveltaminen käytäntöön sekä ennen kaikkea koettaa saada teidän sydämenne ihastumaan vaikeaan kutsumukseenne. Näitä perjantai-iltahetkiä, jotka ovat ikään kuin viikkoisen opetuksen päätöksenä, me sanomme 'Luther-hetkiksi', varsinkin siitä syystä, että olen niissä antanut ennen muita erityisesti rakkaan oppi-isämme Lutherin, Jumalan valitseman uskonpuhdistajan ja meidän yhteisen kirkonopettajamme, puhua. Tähän asti Jumala on antanut armonsa, että rakkaat ylioppilaanikin ovat mielellään olleet läsnä tällä viimeisellä iltaluennolla ja että he, niin kuin moni on minulle pyhästi vakuuttanut, ovat saaneet niistä siunausta, ei ainoastaan siten, että ovat päässeet selvempään käsitykseen kristillisestä opista, vaan myös siten, että ovat lujittuneet uskossaan syntien anteeksiantamukseen, Jumalan lapseuteen ja autuuteensa."

Äärettömän tärkeänä tekijä on pitänyt näiden luentojensa aiheen, lain ja evankeliumin oikean erottamisen tähdentämistä kuulijoilleen. Kuudennessatoista luennossaan hän sanoo: "Pian seison Jumalan istuimen edessä tekemässä tiliä monista kalliista sieluista, joiden huostaan aikanaan uskotaan tuhansia. Jumala on kerran kysyvä minulta: Oletko tehnyt, mitä virkaasi kuului?" Viimeiset voimansa Walther on omistanut kutsumuksensa uskolliseen suorittamiseen, johdattaakseen tulevia seurakunnan paimenia tähän kristityn ja jumaluusoppineen vaikeimpaan ja korkeimpaan taitoon: lain ja evankeliumin erottamiseen.

Tässä hänen horjumaton uskollisuutensa Jumalan sanalle, syvällinen perehtyneisyytensä evankelisluterilaisen kirkon tunnustukseen ja runsas kristillinen kokemuksensa kantavat jaloa hedelmää. Hänen luentonsa kuvaavat selvästi, ettei kukaan täysin kykene hallitsemaan tätä vaikeata taitoa, jossa lahjakkain ja uskollisinkin saarnaaja helposti hairahtuu; ihmisen on pakko peljäten ja vapisten päivittäin rukouksessa käydä Pyhän Hengen koulua saadakseen häneltä siihen ohjausta. Toisaalta ne osoittavat mestarillisesti, kuinka suurenmoista kuitenkin on saada kaikessa heikkoudessa toimia Jumalan työtoverina ja auttaa syntisiä tuntemaan pelastuksensa ja pääsemään varmuuteen autuudestaan. Jokainen kristitty voi Waltherin esityksestä oppia, kuinka vaikea ja vastuullinen oikean kristillisen saarnaajan virka on ja kuinka kiitollisia niiden on syytä olla, joille Jumala vielä antaa uskollisia opettajia ja saarnaajia.

Näin häviää suomalaiseltakin lukijalta ajan ja paikan etäisyyden tuntu. Walther osoittautuu kirkon opettajaksi, joka kirkastaa sitä, mikä on keskeisintä profeetallisissa ja apostolisissa kirjoituksissa sekä niihin lujasti pohjautuvassa luterilaisessa tunnustuksessa. Tekijä häipyy niissä suuren oppi-isän varjoon, hänen, joka vuorostaan vankasti seisoo Jumalan pyhän sanan kallioperustuksella. Kuinka paljon meillä onkaan siitä opittavaa omassa isänmaassamme! Kuinka paljossa meidän olisikaan syytä kuunnella Lutheria!

Kirjassa esiintyviin lukuisiin Lutherilta otettuihin lainauksiin on liitetty viittaukset uusimpaan Lutherin koottujen teosten julkaisuun, D. Martin Luthers Werke, Kritische Gesamtausgabe, Weimar 1884–. Milloin kyseiset kohdat ovat myös luettavissa uudemmissa suomalaisissa käännöksissä, on niihinkin viitattu. Viittaukset suomalaiseen Kirkkopostillaan tarkoittavat vv. 1941–1944 Evankeliumiyhdistyksen kustannuksella ilmestynyttä laitosta. Galatalaiskirjeen selityksen kohdat tarkoittavat sen painosta vuodelta 1932. Tunnustuskirjojen osalta taas viitataan Evankeliumiyhdistyksen v. 1948 julkaisemaan suomennokseen.

Suokoon Jumala, seurakunnan Herra, runsaan siunauksensa tämän kirjan lukijoille ja käyttäjille. Siunatkoon hän kirjan Kristuksen verellä kalliisti lunastettujen sielujen pelastamiseksi!

Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen Johtokunta

[Yarr]

SISÄLLYS

I väite

Koko pyhän Raamatun, sekä Vanhan että Uuden testamentin opinsisällön muodostaa kaksi toisilleen perusteellisesti vastakkaista oppia: laki ja evankeliumi.

II väite

Puhdas opettaja on ainoastaan se, joka ei vain esitä kaikkia uskonkohtia Raamatun mukaisesti, vaan myös erottaa oikein toisistaan lain ja evankeliumin.

IIII väite

Lain ja evankeliumin oikea erottaminen on kristityn ja jumaluusoppineen vaikein ja suurin taito, jonka ainoastaan Pyhä Henki kokemuksen koulussa opettaa.

IV väite

Oikea tieto lain ja evankeliumin erottamisesta ei ole ainoastaan ihana valo koko Raamatun oikeaan ymmärtämiseen, vaan Raamattu on ilman tätä tietoa myös suljettu kirja ja jää siksi.

V väite

Ensimmäinen, samalla ilmeisin ja karkein tapa sekoittaa keskenään laki ja evankeliumi on tehdä paavilaisten, socinolaisten ja järkeisoppineitten tavoin Kristuksesta uusi Mooses eli lainantaja ja näin evankeliumista tekojen oppi ja sitä vastoin paavilaisten tavoin tuomita ja kirota ne, jotka opettavat evankeliumista, että se on sanoma Jumalan vapaasta armosta Kristuksessa.

VI väite

Toiseksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos ei saarnata lakia sen kaikessa ankaruudessa eikä evankeliumia sen täydessä suloisuudessa, vaan sekoitetaan lakiin jotakin evankeliuminomaista ja evankeliumiin jotakin lainomaista.

VII väite

Kolmanneksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos saarnataan ensiksi evankeliumia ja sitten lakia, ensiksi pyhitystä ja sitten vanhurskautusta, ensiksi uskoa ja sitten parannusta, ensiksi hyviä tekoja ja sitten armoa.

VIII väite

Neljänneksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos julistetaan lakia syntiensä tähden kauhistuneille tai evankeliumia suruttomille.

IX väite

Viidenneksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos lain satuttamia ja kauhistamia syntisiä, sen sijaan että heitä ohjattaisiin sanaan ja sakramentteihin, neuvotaan rukoilemalla ja kilvoittelemalla itse ponnistelemaan armontilaan, nimittäin rukoilemaan ja kilvoittelemaan, kunnes tuntevat Jumalan heitä armahtaneen.

X väite

Kuudenneksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos uskosta saarnataan niin, että kuollut totenapitäminen tekee vieläpä kuolemansynneistäkin huolimatta Jumalan edessä vanhurskaaksi ja autuaaksi, tai niin, että usko vanhurskauttaa ja tekee autuaaksi rakkauden ja uudistuksen tähden, jotka se vaikuttaa.

XI väite

Seitsemänneksi Jumalan sanaa ei jaeta oikein, jos tahdotaan evankeliumilla lohduttaa ainoastaan niitä, jotka lain vaikutuksesta ovat katumuksen tilassa, eivät Jumalan vihan ja rangaistuksen pelosta, vaan rakkaudesta Jumalaan katuen.

XII väite

Kahdeksanneksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos opetetaan, että katumus on uskon ohella syntien anteeksiantamuksen syy.

XIII väite

Yhdeksänneksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos siten vaaditaan uskoa, kuin ihminen kykenisi sen itse ottamaan tai ainakin siihen myötävaikuttamaan, sen sijaan, että yritettäisiin saarnaamalla itse evankeliumin armolupauksia saada se sydämessä syntymään.

XIV väite

Kymmenenneksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos vaaditaan uskoa vanhurskautuksen ja autuuden ehtona ikään kuin ihminen ei tulisi vanhurskaaksi ja autuaaksi Jumalan edessä ainoastaan uskon kautta, vaan myös uskon tähden, uskon perusteella ja uskoon katsoen.

XV väite

Yhdenneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos evankeliumista tehdään parannuksen saarna.

XVI väite

Kahdenneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos saarnataan, että erinäisistä paheista luopuminen sekä erinäisten tekojen ja hyveiden harjoittaminen on jo tosi kääntymys.

XVII väite

Kolmanneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos kuvataan uskovaiset sellaisiksi, jollaisia he eivät kaikki eivätkä aina ole, mikäli on kysymys sekä uskon vahvuudesta että sen tuntemisesta ja hedelmistä.

XVIII väite

Neljänneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos kuvataan ihmisten yleistä turmelusta niin kuin tosi uskovatkin eläisivät vallalla olevissa ja hillittömissä synneissä.

XIX väite

Viidenneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos saarnataan niin, että erinäiset synnit eivät ole jo sinänsä tuomittavia, vaan ovat sinänsä anteeksiannettavia.

XX väite

Kuudenneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos pelastuminen tehdään riippuvaksi kuulumisesta näkyväiseen oikeauskoiseen kirkkoon ja väitetään, ettei kukaan jossakin yksityisessä uskonkohdassa erehtyvä voi pelastua.

XXI väite

Seitsemänneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos opetetaan, että sakramentit vaikuttavat pelastuksen ex opere operato.

XXII väite

Kahdeksanneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos herätys ja kääntymys väärin erotetaan toisistaan ja sekoitetaan keskenään se, ettei voida uskoa, ja se, ettei ole lupa uskoa.

XXIII väite

Yhdeksänneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos lain vaatimuksilla, uhkauksilla tai lupauksilla yritetään saada uudestisyntymättömät luopumaan synneistä ja tekemään hyviä tekoja ja yritetään näin tehdä heistä hurskaita, mutta uudestisyntyneet pakotetaan lainomaisella käskemisellä hyvään sen sijaan, että heitä evankelisesti kehotettaisiin.

XXIV väite

Kahdenneksikymmenenneksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos kuvaillaan anteeksiantamaton synti Pyhää Henkeä vastaan sellaiseksi, että se suuruutensa tähden on anteeksiantamaton.

XXV väite

Kahdenneksikymmenenneksiensimmäiseksi ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos ei anneta evankeliumin yleensä olla opetuksessa etualalla.

[Yarr]

TAKAKANNEN TEKSTI

C. F. W. Walther on uudemman ajan luterilaisen puhdasoppisuuden etevimpiä miehiä. "Minä olen Lutherin oppilas", hän itse sanoo, "ja toivoakseni hänen uskollinen oppilaansa; kaikessa, minkä olen puhunut ja kirjoittanut, olen sammaltaen jäljitellyt tätä viimeisten aikojen profeettaa." Raskaissa taisteluissa Walther löysi Jumalan sanaan pohjautuvan luterilaisen tunnustuksen vankan perustan, jolle hän rakensi merkittävän elämäntyönsä kirkollisena johtajana ja pappiskasvattajana, nimenomaan vastoin vaihtelevia jumaluusopillisia katsomuksia. "Laki ja evankeliumi" on tämän elämäntyön kypsä hedelmä, kirja, jonka lehdillä tinkimätön selvyys opissa ja syvällinen hurskaus ovat liittyneet toisiinsa ihailua herättävällä tavalla. Se ohjaa lukijaansa selvyyteen kristillisen julistuksen ja elämän kaikkein tärkeimmässä ja aina ajankohtaisessa kysymyksessä siitä, miten nuo perin erilaiset asiat, laki ja evankeliumi, on ymmärrettävä suhteessa toisiinsa sekä käytännössä erotettava. Sellaisena se tarjoutuu luotettavaksi opastajaksi niin hyvin jokaiselle sananjulistajalle kuin myös valveutuneelle kristitylle.

[jude]

SISÄLLYS

XVIII väite

Neljänneksitoista ei Jumalan sanaa jaeta oikein, jos kuvataan ihmisten yleistä turmelusta niin kuin tosi uskovatkin eläisivät vallalla olevissa ja hillittömissä synneissä.

Sittenhän ei ole olemassa lainkaan tosi uskovia - mahtavaa! Tämän kun "tosi uskovatkin" lukisivat. Sellaiset tosin eivät synnissä myöntäne rypevänsäkään.

"Hän jätti lapsilleen perinnön:
ei puhtautta vaan haureuden
ei katoamattomuutta vaan turmeluksen
ei kunniaa vaan häpeän
ei vapautta vaan orjuuden
ei kuninkuutta vaan hirmuvallan
ei elämää vaan kuoleman
ei pelastusta vaan turmion.
Outo ja kauhea oli ihmisten turmio maan päällä."
-Melito Sardianus, n. 160 jKr.