Ja sen lisään vielä tuohon ensimmäiseeni, että, kuten minä-muodon käyttämisestä jo voinee päätellä, raportoin ihan vain omaa tilaani. Tässä olen tällä hetkellä. Pyrkimykseni siinä ei ole sanoa miten muiden pitäisi asiat käsittää. Enkä siinä esiinnyt teologina joka kertoisi mikä Jumalalle on mahdollista, vaikka Leenan kysymys niitä mahdollisuuksia utelikin (eli joo, enhän minä siihen kysymykseen vastaa).
No, en tarkoittanut kysyä sitä. Vahinko jos asia ymmärrettiin niin. Pikemmin olen vuosien varrella kysellyt itsekseni ja itseltäni, millä ihmeen perusteella oletamme että Jumala piittaa ihmisistä ja heidän asioistaan.
Tällöin olen tosin ajatellut Matti Hyrckin väitöskirjaa ihmisten jumalakäsityksistä. Tavallaan se vastaa tuohon kysymykseen itsessään. Hyrck sai aikanaan melkoisen selkäsaunan tutkimuksestaan sillä monen oli vaikeaa ellei mahdotonta ymmärtää, ettei ihmisen mielikuva Jumalasta vastaa kenties vähimmässäkään määrin kysymykseen Jumalan olemuksesta -- joka, ajattelen, on mysteeri ja ihmiselle tavoittamaton. Semmoisesta veisataan Siionin Virsissä.
Taitekohdan omalle uskonelämälleni muodosti kysymys siitä, piittaako Jumala yksittäisestä ihmisestä, voiko hän esimerkiksi omistaa itselleen Raamatun lupaukset.
En vieläkään tiedä ymmärsikö pastori minut perusteellisesti väärin. Hän puhui henkilölle, jonka oletti saapuvan kontekstista jossa ihmisen tuli hoksata, mitä Jumala yksityiskohdittain tahtoi hänen tekevän. Hän oletti Kotkan seudulla yleisesti opetetun näin, mutta se ei pidä paikkaansa.
Olen tuntenut tällaisen henkilön kerran, opiskelimme samalla kurssilla. Kun hän perusti kotia, "Jeesus järkkäsi" lampunvarjostinalennusmyynnin, samoin hänen oli kumppaneineen muutettava aivan tiettyyn asuntoon koska "Jeesus järkkäsi" sen heille. Siis tällä pariskunnalla ei ollut valinnan mahdollisuutta. Jos he olisivat saaneet opiskelija-asunnon myöhemmin muualta, siihen ei pitänyt muuttaa ja se varjostinkin oli ostettava, kun sen "Jeesus järkkäsi".
Tällaista ajattelua en ole milloinkaan omassa kotiseurakunnassani kohdannut, en olisi ymmärtänyt jos rippikoulussa olisi menty näin pitkälle, sillä no, kenties tuo tuntuu turvalliselta ja irrallisella raamatunkohdalla sen voi jopa perustella. Käsitän, mitä tuo tyttö tarkoitti, mutta en ole saanut tämän mukaista opetusta enkä olisi oikein osannut siihen uskoa. Ihminen on kuin narusta vedeltävä nukke, ja seuraa hirmuisia jos hän muuttaa Koulukatu kahdeksaan kun Jeesus järkkäsi asunnon Koulukatu kymmenestä. Näitä "Jeesuksen järkkäilyjä" on huolekkaasti valvottava kaiken aikaa.
Huomasin liian myöhään missä mennään, eikä oikaisusta enää tullut mitään. Kun henkilö vakuuttuu jostakin eihän hän mielikuvaansa miksikään muuta.
Tuo hetki jäi yhtä kaikki merkitykselliseksi minulle. On aivan yhdentekevää, että tunnen henkilön tai pari, jotka tietävät juuri ja jetsulleen mitä sen Leenan sielunelämässä tapahtui ja millainen henkilö se Leena on ja miten se Jumala häntä kohtelee. Kai heidän on sitten niin tehtävä.