Tämän luin, aioin lukea, tai ainakin harkitsen XVIII

[Riitta-mummi]

Haluni lukea, kuunnella, jotakin muuta kuin viihdyttävää ajankuluksi, valitsin tänää Marcus Aureliuksen Itselleni. Lukijan, Tuomas Kytömäen rytmi on sopiva ja äänenkäyttö kulturellia.

Korkeita ajatuksia keisarilta  joka on elänyt  vuosina 121 -180 jKr

https://fi.wikipedia.org/wiki/Marcus_Aurelius

[Riitta-mummi]

Huokaillen ihastuksesta kuuntelen  äänikirjaa Itselleni Marcus Aureliuksen ajatuksia elämästä.

Linkistä löytyy ääninäyte:

https://kirja.elisa.fi/aanikirja/itselleni-keisarin-mietteita-elamasta?gad_source=1&gclid=CjwKCAiA_tuuBhAUEiwAvxkgTnjKpI4DBZgvt2UOgPoWbNrWzy83BwGSh71m0ohqEN16gZADHRhOfBoCih4QAvD_BwE

Nautittava rauhassa, silmät suljettuina ja keskittyen lukijan ihmeelliseen ääneen. 

[Riitta-mummi]

Nyt sattui osumaan minulle sopivista sopivin kirja. Tämä on lahtelaissyntyisen Pirkko Soinisen Signe, elämänkertaromaani valokuvauksen uranuurtajastamme Signe Branderista.

Signe oli syntynyt huonokuukoisena, mutta onnekseen tarkkanäköisenä. Hänen kuvistaan olemme me kulttuurihistoriasta kiinnostuneet saaneen nauttia. Suomi Signen kuvissa on totuudellisen arkinen. Hän ei tunnelmoinut vaan kuvasi mitä  ja miten hän näki.

Mustavalko-kuvat ovat tallessa kirjoissa, kansissa ja museoissa. Itsellä on myös monia Helsinki-kuvia Pinterest-kokoelmassa. Kalliossa ja Pasilassa olivat puutalot enemmistönä 1900-luvun alkuvuosina.
Maisema muuttuu, kuvattu maisema säilyy.

Signe:

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000010135972.html

[Riitta-mummi]

Olen nauttinut Signe Branderin kuvista sekä kirjan että wikipedian kuvien kautta.

Kuvat ja niiden kautta näkeminen sekä kokemuksen niiden avulla, ymmärrän tämän.

Nyt kuuntelen lempikirjailija Joel Haahtelan Marijan rakkaus-nimistä kirjaa joka tyydyttää hengellisyyttäni että estettisyyttäni, taas kuvien kautta. Vanha Cavallanin fresco piti tutkia.

https://fi.pinterest.com/pin/806496245808305295/

Haahtela tulkitsee myös maalausta Noli me tangere:

  https://fi.wikipedia.org/wiki/Noli_me_tangere

Toisenlaista lukemista hain eilen kirjastosta.  Putinin alttaripoika:

https://otava.fi/kirjat/putinin-alttaripoika/

Kahden viikon laina-aika  käy lyhyeksi silmilleni. Koetan hakemiston avulla löytää kiinnostavat kirjoitukset.

[Pena]

Kenties tärkein valokuvakirja hyllyssäni on paksu teos Edward S. Curtisin Amerikan alkuperäiskansojen edustajista.

https://en.wikipedia.org/wiki/Edward_S._Curtis

https://cdm16118.contentdm.oclc.org/digital/collection/p16118coll16

[Riitta-mummi]

Luin hetken Putinin alttaripoika-kirjaaymmärtääkseni  mitä on tämä meno ja asenteet Venäjällä.
Taustatiedoista jo Ranskan vallankumouksen jälkeen on syntynyt slaavilaisten kansojen panslavistinen liittouma , epävirallinen ilmeisesti.
Se käsittää venäläisten lisäksi muutkin slaavit, kuten bulgaarit, serbit, kroatit, sloveenit, slovakit, tsekitkin.

Venäjä ja Valko-Venäjä odottavat slaavilais-ortodoksien valtion syntymistä. Se on kai sellainen ajatus mikä nyt länsimaita pelottaa. Uhka idästä konkretisoituu tämän haaveen toteumaan.

Putinista en ole vielä ehtinyt kuin muutaman sivun lukea, silmät eivät kestä, eikä ymmärryskään kaikkeen riitä.
Putinia on kuvailtu tarkkailijaksi. Hän tarkkailee k a i k k e a. Ilmeisen kostonhaluinen hän myös on. Siitä lisää....

p.s. Venäjällä ivaillaan Italiaa siksi kun luulevat olevansa yhä roomalaisia. Ranskaa he eivät myöskään arvosta, sillä ranskalaiset ovat menettäneet uskonsa (Jumalaan ? ).  Saksalaisistakin oli jotain, epäluuloa niiden äkkinäisistä suunnanmuutoksista.

[Riitta-mummi]

Kun lukeminen Putinin alttaripojasta etenee, alkaa selkeytyä kysymykseni Miksi Putin ja Kirill ovat sellaisia kuin ovat.

Kirilin käsitys Venäjästä Pyhänä maana muiden neljän uskontoryhmittymän joukossa on mahtipontinen. Kirilliä sanotaan oppineeksi ja lukeneeksi.

Putin on alkanut ottaa yhteyksiä ortodoksiseen kirkkoon Venäjällä 1990-luvun lopulla. Sitä ennen ei hänen ortodoksisuudestaan ole ollut mitään tietoa. Aluksi hän ei osannut tehdä ristinmerkkiäkään oikein ja piti kynttilääkin väärin.

Vallankäyttöön Venäjällä on poislukien Neuvostoliiton aika aina kuulunut läheinen yhteys kirkkoon.
Sillä nyt nämä kaksi pelaavat. Molemmat ovat upporikkaita 'uskovaisia' ja siihen kuuluu myös valehtelu.

[Pena]

Selailen Kirsi Kunnaksen koottuja runoja 1947-1986: Puut kantavat valoa (1999/2007)

Aikuisille kirjoittavana runoilijana Kirsi Kunnas kuuluu yhdessä Helvi Juvosen, Aila Meriluodon, Lasse Heikkilän, Eeva-Liisa Mannerin, Paavo Haavikon ja Tuomas Anhavan kanssa sodanjälkeisen lyriikan etujoukkoon, joka ryhtyi muotoilemaan uutta runoutta ja sen poetiikkaa (Leena Kirstinä jälkisanoissa).

[Riitta-mummi]

Iki-ihana Haahtela tuli kuunneltua . Kun kirjaa kuuntelee ajaudun Joel-Haahtela-maailmaan sujuvasti. Niin lähellä se on omaani.

Nyt aloitin Juha Ruusuvuoren Keskusteluja vainajien kanssa. Häneltä en ole aiemmin mitään lkenut, mutta nimi on tuttu toimittajana.

Ja sivussa tihrustan Purinin alttaripojan seikkailuja.

[Riitta-mummi]

Minusta kehkeytyi oitis Juha Ruusuvuori-fani. Yhteinen kiinnostus historiaan, hänen sukunsa toisen haaran juuret Hausjärvellä ja kirjailija nyky-asuminen Kemiönsaarella
ovat kutoneet pitävän pohjan.

Heti edellisen saatuani loppuun etsin häneltä muuta. Näkyy kirjoittavan myös lastenkirjoja, mutta en minä v i e l ä  niitä. Sen sijaan nappasin ummikkona Ryöstetty Pyhimys- teoksen, ja se sopii hyvin.
Ollaan 1100-luvun lopulla Hiittisissä ja Rosalassa. Päähenkilöllä on toinen jalka viallinen, ja siksi häntä kutsutaan Siansorkaksi.  Onkohan Ruusuvuori napannut idean Lempi Jääskeläiseltä, hänellä oli myös kauppamies- aihe, ja miehen nimi oli Aasinkorva.

Joka tapauksessa aihe pakanuuden ja uuden kristillisyyden rajalla, Hämeen turkiskauppa ja vanhat uskomukset ovat jännittäviä ja hauskoja.
Tässä on samaa tenhoa kuin Anneli Kannon Rottien pyhimyksessä, on jopa sama Hattulan kirkkoherrakin.

[Riitta-mummi]

Historian harrastajana kuuntelen nyt kolmannen Juha Ruusuvuoren kirjoittaman kirjan, historiallisen dekkarin . Kaniikki Lupulus sijoittuu 1300-luvun molemmin puolin ja sisältää kirkon hirtosian alku-aikoja taikauskon yhä asustellessa kansan syvissä riveissä.
Sanasto on mielenkiintoista, latinaa ja erilaisia asioiden ja esinen vanhoja kutsumanimiä kansankielellä.

Aika raakaa on ollut elämä tuolloin, kuvaus köyri-juhlasta kertoo siitä. Sahtia juotiin ja sikailtiin luvan kanssa kun kerran vuodessa saivat palkolliset olla isäntiensä herroja.
Vieläkin maailmalla kai vietetään väärän kuninkaan päivää.

Joka tapauksessa tällainen menneiden kuvailu on minusta nautittavaa. Ihminen on sama, tavat vain ovat muuttuneet sivistystä saatuamme.

Kaniikki Olaus Lupus on kokenut kirkonmies, joka Turun tuomiokapitulin vehkeilyyn kyllästyneenä on vetäytynyt elelemään omalle maatilalleen syrjäiseen Sastamalaan.
Lupuksen joutenolon katkaisee yllättävä tieto salaperäisestä kirjasta, jonka kirkon ylimmät tahot ovat piilottaneet tuntemattomaan paikkaan. Kaniikin mielenkiinto herää: mitä mahtaa olla se viisaus jonka kirkko näin kipeästi haluaa kätkeä kansalta?
Tiedonjanon polttama Lupus ottaa mukaansa ovelan pehtorinsa Kavo Pilvisen ja aloittaa salatun kirjan etsinnät. Matkoillaan he kohtaavat rappeutuneita kirkonmiehiä, verenhimoisia salamurhaajia, gtoteskeja narreja, tietäjiä ja noitia.

”Kaniikki Lupus toimii kiehtovasti kahdella tasolla. Ensiksikin se on jäntevästi kerrottu historiallinen jännitysromaani, pala palalta rakentuva mysteeri, jonka syvämietteistä etsivää ja käytännön asiat hoitavaa apumiestä esittävät kaniikki Olaus Lupus ja hänen uskollinen pehtorinsa Kavo Pilvinen. Toisaalta kirja on filosofinen, älypeliin mukaan kutsuva pohdinta uskossaan horjuvan kirkonmiehen sisäisestä kamppailusta.” (Tommi Aitio, Image)

[Riitta-mummi]

Kirja Kaniikki Lupus osoittautuu loppuluvuissa löytävän kaiken kirkon ahneuden, tekopyhyyden ja paavillisen johtamisen jälkeen hienon löydyn tekeväksi. Mestari Eckhartin ajatuksia korottavaksi nousee Rauman fransiskaaniluostarin apotti joka totuutta etsivälle kaniikille kertoo  hienot totuudet Jumalan ja ihmisen yhtymisestä.

Otaksun kirjalijan, Juha Ruusuvuoren myös arvostavan sielun syvyyttä ja yhtymistä Jumalaan kontemplaatiossa. Sen jälkeen elämän arvoitus alkaa aueta ja monet entiset kiinnipitävät turhuudet päästävät otteestaan.
Tärkeintä ei ole aineellinen vaan henkinen.

Kirja on myös mainio kuvaus 1350-luvun katolisen kirkon lainalaisuudesta, pyhimyskulttuurista ja toisaalta mammonan omistamisen 'autuudesta'.

Suomessa vallitsi syrjäseuduilla pakanalliset perinteet joista kirjoittajalla on runsaasti tietoja jakaa kiinnostuneelle lukijalle. Esim. kasvien lääkinnälliset arvot  vs. lääkärien poppakonstit ovat erinomaisesi kuvailtuja.

Kirjan kuvaukset ovat monin kohdin jopa riettaita, mutta kylläpä kansa juovuspäissään tekikin jos vaikka mitä.. Pimeä ja raaka keskiaika Ruotsin itämaassa, lähinnä Satakunnassa, tässä kirjassa , oli todella epätasa-arvoista .
Sahtia juotiin, herrat myös viiniä, ja naisia ei kohdeltu useinkaan arvokkaasti.

[Mörtti-57]

"Tuomas Enbuske oli kiihkeä ateisti, josta kasvoi melankolisia virsiä mielellään veisaava kristitty. Hänestä olisi epäreilua, jos kristitty pelastuisi hyvien tekojensa vuoksi."
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/toimittaja-tuomas-enbuske-kasvoi-uskoon-ja-koki-pyhan-hengen-kosketuksen?fbclid=IwAR3Ij4UItfKJNwYGE7zknFD8qHHfofYy_aveZ1vLoufnyxaEp-a-uLo4HdU

[Riitta-mummi]

Laitoin eilen kuulumaan tämän kirjan Kaari Utriosta:

https://www.goodreads.com/book/show/58143430-kaari

Olen lukennut lähes kaiken hänen kirjoittamansa, mutta sukuselvitys on tekemättä omaan sukuuni. Myös viimeinen esinaiseni pankissa oli kuulema Kaari Utriolle sukua, ja se selvisikin jo alussa mitä kautta.

Kaarin isä, Untamo Utrio oli Tyrväältä kotoisin. Hänen äitinsä oli Punkalaitunen Rasi-sukua, jota työkaverikin oli.

Tämän mennessä on selvinnyt että sukumme yhtyvät Kymenlaaksosa. Kirjassa kerrotaan että Kaari kätti penkinpainajaisissa isoäitinsä äidin Virolahden kansallispukua. Vähän googlailtuani löysin Kaarin äidin isoisän Edvard Joelinpoika Ryysyn. Hän oli syntynyt Virolahdella 1858, joten sitä rataa se kai on sitten.

Kirjassa kaikki ajankuva on n i i n  tuttua, kun ollan synnytty vuoden välein. Sota ja sen jälkeinen pula.aika, 1950-luku ja minullekin tuttu Helsinki elävät kuin kuvina.

Meillä on myös samat kiinnostuksen kohteet, historia ja kirjallisuus. Samoja kirjoja luetteen luvalla, ja salaa. Vaatteet, elokuvat ja nuorena naiminen, kaikki kuin yks´yhteen.

Kivaa kuunneltavaa .

Korjasin Untamo Utrion kotipaikan nimen ymmärrettävään muotoon. Pena

[Riitta-mummi]

Myöhästynyt kiitos Penalle. En ole huomannut kirjoitusvirhettä, mikä saattaa olla ajatusvirhekin. Virheet on korjattava jotta totuus ei vääristy.

Nyt olen ollut muutaman päivän kuulolla Heini Junkkaalan* yli 31-tuntisen eepoksen parissa. Kirjalija, näyttelijä yym. taiteilija Pirkko Saisio on kohde jota Junkkaala puhuttelee sinämuodolla.

Minulle tämä on erinomaisen kiinnostavaa 'luettavaa'.  Olen Saisiota kuutisen-seitsemisen vuotta vanhempi ja muistan samat asiat aikakausiltamme. Helsinki tulee täten entistäänkin tutummaksi. Taitaa minulla olla paljon enemmän tietoja Helsingistä kuin kotikaupungistani Lahdesta, vaikka olen näillä huudeilla asunut vuodesta 1947.

On jännä seurata miten tällaisesta perin tavallisesta työläisperheestä, suvusta aina niin pitkälle kuin Pirkko tietää, putkahtaa tällainen 'renesanssi-ihminen'. Aivan lapsena , alle 11 -12-vuotiaana hän oli tavis, mutta sitten alkoi muuttuminen kun hän pääsi oppikouluun.

Onko siis todella niin, että kun tavis oppii lukemaan ja sitä myöden etsimään tietoa, tätä tapahtuu ? Ihmettelen, miki kaikille ei käy näin. Mitkä ovat perintötekijöiden osuudet, sukupolvia taaksepäin, satojakin vuosia.

Jo Pirkko Saision ulkonäkö saa hänet miettimään mahdollisia kaukaisia juuriaan Romaniaan. Sasion jossakin sukuhaarassa suomessa oli Mamia-nimisiä, kuten Romaniassakin löytyy.
Minulle Mamia on tuttu nimi Karjalan Kannakselta. Kuolemajärvellä ja Uudellakirkolla on heitä ollut.

Neljätoistavuotiaan P S n kirjoituksen näyttävät jo mikä hänestä on tuleva.

Mielenkiintoista ja yllättävääkin minulle on tieto kuinka kiinnostunut hän on ollut Jeesuksesta, Jumalasta ja kristillisyydestä yleensä.

Vielä en ole puolivälissäkään, voihan käydä miten vain näin jännittävän ihmisen parissa.

 * Heini Junkkaala   https://fi.wikipedia.org/wiki/Heini_Junkkaala