Iäkäs vastaan nuoruus – nuoruus vastaan iäkäs.

[Salis]

Jos jäljellä olisi
pari kuukautta
listaisinko toteutumattomat unelmat
tekemättömät työt
selaisinko kaikki valokuvat
kirjoittaisin kirjeitä
lausuisin kaikki kiitokset
jotka aikanaan jäi sanomatta
rohkaisisin heikkoja
hymyilisin hylkiölle
ripottelisin ropoja almuastioihin

vai jähmettyisinkö patsaaksi
itsesäälin suolaamaksi

Kiitos. Tuossa oli hyviä pointteja. Olen aina kummastellut ihmisiä, jotka ovat katkeria eletylle elämälle tai jollekin ihmiselle vuosikymmenien takaa. Mitään mennyttä ei voi muuttaa. Siksi pitää katsoa aina tulevaisuuteen, joka on täynnä toivoa. Silloinkin, kun on yli 70:n.

Onneksi sain elää pitkään ihmisen kanssa, joka jäi pienenä lapsena orvoksi ja jonka elämän alun lähtökohdat olivat huonot. Hän ei ollut koskaan katkera siitä, mitä hänelle oli tapahtunut. Hän katsoo aina eteenpäin toivekkaasti ja iloisesti elämää kohti.

[santtu-62]

Se koskee kumpaakin osapuolta niin. nuorempaa kuin iäkkäämpääkin.
Tuska ja loukatuksi tuleminen on nykyisin ihmisten välisessä vuorovaikutus tilanteissa, enemminkin sääntö kuin poikkeus.

...Toivon tämän maallisen taivaltamisen opettavan ihmisyydestä enemmän: itsestäni, muista ihmisistä, yhteiskunnasta, elämästä… Toivon siis vanhenemisen tuovan mukanaan ymmärrystä niille asioille, joille vielä tänään olen sokea. Tänään, kun emme vielä tiedä, ettemme tiedä….[/quote]
Muija lähti käymään Siwassa nyt ehtii taas lohkasemaan... näköjään sitä ei itsekkään aina muista mitä tänne foorumille on kirjoittanut, tulee jahkattua samoja asioita kahteen tai kolmeen kertaan...

Se koskee kumpaakin osapuolta niin. nuorempaa kuin iäkkäämpääkin.

Tuska ja loukatuksi tuleminen on nykyisin ihmisten välisessä vuorovaikutus tilanteissa, enemminkin sääntö kuin poikkeus.

Kun iäkäs ihminen haluaa minun tekevän jotain sellaista, mitä tehtiin silloin ennen ja minä en pysty toteuttamaan hänen toivettaan. On välitön kommentti häneltä: Kyllä meidän aikana…
Toisaalta kun taas minä pyydän tai jopa vaadin hänen toimimaan. Mikä olisi sen hetkisessä tilanteessa nykyajan tai nykyhetken mukaista. On ilmeistä että hän vastustaa. Niin silloin minä kommentoin myös välittömästi: Me elämme nykyhetkeä ja nämä ovat tämän päivän toimintaperiaatteet.
Kumpi on meistä oikeassa?
Ei kumpikaan, vaan nyt on meidän pohdittava yhdessä. Miten toteutamme niin että pääsemme sellaiseen ratkaisuun, tänä päivänä. Mikä tyydyttäisi meitä molempia osapuolia, ilman että loukkaisimme toisiamme. Sillä lopputuloksena saattaisi olla mahdollisesti kauhukuvana syvä katkeruus ja jopa koston himo.
Omalta osaltani yleensä ratkaisen asian sillä että tutustun ihmisen keskustelemalla avoimesti hänen kanssaan.  Valitettavasti sitä ei oikein pysty millään avoimella keskustelufoorumilla tekemään, ei myöskään körttifoorumilla. Siksi olisin niin mielelläni keskustellut eräiden foorumiin osallistujien kanssa herättäjäjuhlilla. Ei sen puolen kun me körttifoorumiin keskustelijat näimme Espoossa. Oli minulla taas niin kiire( nykyaika ) muka. Eli saan syyttää kyllä tässä tapauksessa itseäni.

Itse katson että körttiläisyydessä on yksi asia mikä on ratkaisu yhteisiin ongelmiin ja se on seurat. Eikö olekin, vai onko.

Pohditaan, ajatellaan ja sitten voidaan mahdollisesti toteuttaa, jos Hän meille sen suo.
Lopuksi kyllä on sanottava että minä en ole mikään hyvä esimerkki suvaitsevaisuudesta tai iäkkäämpää sukupolvea kunnioittava ihminen. Sen verran outoja ajatuksia tulee mieleen. Mutta onneksi tässäkin asiassa, Hän painaa Esc, niin loppuu kuulapään, höpö, höpö ajatukset.
 :smt083

ps. Viittaan körttifoorumissa: Veisuuseurat?

[santtu-62]

Toivon siis vanhenemisen tuovan mukanaan ymmärrystä niille asioille, joille vielä tänään olen sokea. Tänään, kun emme vielä tiedä, ettemme tiedä…

Muija lähti käymään Siwassa nyt ehtii taas lohkasemaan... näköjään sitä ei itsekkään aina muista mitä tänne foorumille on kirjoittanut, tulee jahkattua samoja asioita kahteen tai kolmeen kertaan...

Se koskee kumpaakin osapuolta niin. nuorempaa kuin iäkkäämpääkin.

Tuska ja loukatuksi tuleminen on nykyisin ihmisten välisessä vuorovaikutus tilanteissa, enemminkin sääntö kuin poikkeus.

Kun iäkäs ihminen haluaa minun tekevän jotain sellaista, mitä tehtiin silloin ennen ja minä en pysty toteuttamaan hänen toivettaan. On välitön kommentti häneltä: Kyllä meidän aikana…
Toisaalta kun taas minä pyydän tai jopa vaadin hänen toimimaan. Mikä olisi sen hetkisessä tilanteessa nykyajan tai nykyhetken mukaista. On ilmeistä että hän vastustaa. Niin silloin minä kommentoin myös välittömästi: Me elämme nykyhetkeä ja nämä ovat tämän päivän toimintaperiaatteet.
Kumpi on meistä oikeassa?
Ei kumpikaan, vaan nyt on meidän pohdittava yhdessä. Miten toteutamme niin että pääsemme sellaiseen ratkaisuun, tänä päivänä. Mikä tyydyttäisi meitä molempia osapuolia, ilman että loukkaisimme toisiamme. Sillä lopputuloksena saattaisi olla mahdollisesti kauhukuvana syvä katkeruus ja jopa koston himo.
Omalta osaltani yleensä ratkaisen asian sillä että tutustun ihmisen keskustelemalla avoimesti hänen kanssaan.  Valitettavasti sitä ei oikein pysty millään avoimella keskustelufoorumilla tekemään, ei myöskään körttifoorumilla. Siksi olisin niin mielelläni keskustellut eräiden foorumiin osallistujien kanssa herättäjäjuhlilla. Ei sen puolen kun me körttifoorumiin keskustelijat näimme Espoossa. Oli minulla taas niin kiire( nykyaika ) muka. Eli saan syyttää kyllä tässä tapauksessa itseäni.

Itse katson että körttiläisyydessä on yksi asia mikä on ratkaisu yhteisiin ongelmiin ja se on seurat. Eikö olekin, vai onko.

Pohditaan, ajatellaan ja sitten voidaan mahdollisesti toteuttaa, jos Hän meille sen suo.
Lopuksi kyllä on sanottava että minä en ole mikään hyvä esimerkki suvaitsevaisuudesta tai iäkkäämpää sukupolvea kunnioittava ihminen. Sen verran outoja ajatuksia tulee mieleen. Mutta onneksi tässäkin asiassa, Hän painaa Esc, niin loppuu kuulapään, höpö, höpö ajatukset.
 :smt083

ps. Viittaan körttifoorumissa: Veisuuseurat?

ps. nyt tuli lainaukset selväksi, olisi muuten hyvä noudattaa kaikkien kun lainaa tekstiä  mutta eipä tuo minua haittaa jos ne lainaukset unohtuu, kun en ole "pikku-sieluinen immeinen", tällä kertaa. No nyt ovi käy...