Miten suuri asia tekee kaikesta taas valoisaa ja onnellista: kahden nuoren ihmisen näkyvä rakkaus. En ole tajunnut miten siskon neljän sarja rakastaa minua. Nyt kaksi nuorinta kävi täällä; Minerva tietysti sairaana taas mutta kun hänen takiaan oli tuleminen, soitti nuorten Chopin-tapahtumassa. Siinä oli sitten riivatusti taukoa ennen kuin soittajat saivat palautteet ja siinä oli kuion olisi yhtäkkiä nähnyt kirkkaammin kuin ikinä; ne tarvitsevat minua... roikuttiin foorumin Picnicissä ja ajeltiin liukuportaita useampi tunti... Käsitin että ne puhuu minulle jotain mitä eiu vanhemmille... ja kuopus säteili kun vihjailin mitä juuri hän saisi tuliaisiksi ja noin... Ja miten iso juttu se hänelle on nimenomasan... Ja onhan tässä chattailtu esikoisen kanssa koko syksy kun minun on häntä niin pahuksen ikäväkin. Kyllä minä selviin rahallisestiki.... , erikoista opiskelijavaihtoa kun saapuu kortti milloin mistäkin Euroopan kolkasta.
Sen Israelin matkan jälkeen olin vain niin masentunut. Taitaa tämä uskokin mennä tunteiden aallokkoa. Ei niin etten koko ajan uskoisi, se on eri asia, välillä vain sitä kokee olevansa täysin ulkopuolella sen mitä toisille on luvattu, mihin kaikki on kutsuttu, kuin luotu joksikin "vihan astiaksi". Minä kun vielä masentuneena lamaannun mutta myös olen vihainen ja sabnon kaikkia mitä on hampaankolossa, siis olisi pitäny sanoa kun se juttu tapahtui että hetkinen. Nyt putosin, sanotko uudestaan.
Luulen että Kristuksessa pysyminen on rakkaudessa pysyminen ja rakkauteen uskomista. Äitini sanoi kerran että Jumala on suuri rakkaus ja suuri ymmärrys. Joskus kai tarvitsee rakastetuksi kokemista, silloin ,minun maljani on ylitsevuotavainen kun nämä kaksi murkkua... Tänään menen työhön kipeänä kun sain tietty Mindeltä sen taudin, onneksi tein viime viikolla monta tuntia sisään.
