Keskustelu arkkipiispan valinnasta jatkuu. Se velloo ja saa tilaa jo hengellistenkin-lehtien otsikoissa ja asiasisällöissä (esim. tänään ilmestynyt Kotimaa-lehti). Politiikka on astunut kuvioihin vahvana taustatekijänä. Totta kai - minulle ilman epäilyksen häivää, eikä myöskään yllätyksenä.
Tulin valituksi oman seurakuntani luottamuselimiin aikoinaan myös heti sen jälkeen, kun luottamusmiesten valinta siirrettiin kirkonkokoukselta puoluesidonnaisuudesta riippuvaksi. Eräiden puolueiden edustajille esim. kirkkoneuvostoon valinta oli aluksi hämmentävä kokemus. Kun kirkkoherra aloitti kirkkoneuvoston puheenjohtajana kokoukset hartaudella, kuulin kahinaa kokoushuoneen ulkopuolelta. Siellä odotti joukko neuvoston jäseniä hartauden päättymistä. Komensin piiloutujat sisään kesken hartauden. Sen jälkeen ko. edustajat myöhästyivät säännöllisesti kokouksesta. Kuitenkin he olivat päättämässä seurakunnan hengellisistä asioista. Joku sanoi: "En usko Jumalaan, mutta haluan olla päättämässä kirkon asioista. En käy hengellisissä tilaisuuksissa, mutta haluan kuitenkin niistä päättää. Edustan vain puolueettani - sen seikan tulee jokaisen hyväksyä". Sama jatkuu edelleenkin.
Minulle paljon merkityksellisempää on se, kuka on alueseurakuntani kappalaisena, pappeina, työntekijöinä, herättäjäyhdistyksen aluesihteerinä kuin se, kuka on arkkipiispana.
