Vain diktatuurissa kaikki ovat samaa mieltä.
SeppoS ehkä osui asian ytimeen.
Raamattua lukiessa tulee kuva, että Jumalan valtakunta ei ole demokratia vaan diktatuuri.
Jumalan valtakunta jotenkin mystisellä tapaa asuu Kristukselle kuuluvissa ihmisissä.
Jumala sanoo ja muut totelkoot.
Siis varsin selvä diktatuuri.
Jos hallitsija on hyvä ja viisas, diktatuuri ei ole huono vaihtoehto.
Mitä parempi hallitsija, sitä kannatettavampi järjestelmä diktatuuri on.
Jos hallitsija on kaikessa täydellinen, diktatuuri on paras mahdollinen hallintomuoto.
Tämä siitä syystä, että joukossa tyhmyys tiivistyy. Demokratia on juuri sitä, että joukko hallitsee.
Käytäntö on kuitenkin osoittanut, että ihmisten maailmasa diktatuuri taitaa olla liian monesti kovin huono vaihtoehto, juuri siitä syystä, että diktaattori ei ole sen täydellisempi, kuin kansakaan. Tällaisessa tapauksessa taitaa se demokratia tyhmyyden tiivistymisilmiöstään huolimatta olla varsin kannatattava vaihtoehto.
Luterilainen uskonnollisuus lähtee siitä, että Raamattu on uskon ylin auktoriteetti.
Jumalan valtakunnan diktaattorimaisuus ilmenee siinä, että Jumala on antanut ohjeensa ihmiselle Raamatussa.
Kristityn tulee pyrkiä siitä löytämään juuri ohjeistus toiminnalleen.
Raamattu puhuu seurakunnasta, jossa ollaan yksimielisiä.
En nyt lähde saivartelemaan sen suuremmin tuon "yksimielisiä" merkityksestä, mutta selvää lienee, että kyse ei ole siitä, että kaikki ajattelevat kaikesta samalla tavalla yksi yhteen. Eräs asia, joka tuon käsitteen piiriin kuuluu, on varmasti se usko, että Jumalan Sana on uskovan ihmisen ylin autoriteetti, kuten luterilainen kirkko uskoo.
