Körttifoorumi

Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: karjalaisenkyösti - 28.10.09 - klo:21:03

Otsikko: Hassuja ja vähemmän hassuja pelkojasi
Kirjoitti: karjalaisenkyösti - 28.10.09 - klo:21:03
Miltä jonkinlainen pelkokeskustelu tuntuisi?

Ensinnäin helvetti tietysti pelottaa.
Pelkään, että joutuisin sinne.
Toivon toki parasta.

Olenkohan tästä seuraavasta pelosta jo ennekin puhunut?
Jos olen, tulee se kerrattua:

Joskus tullee siis hetki, että kuolen.
Minut laitetaan arkkuun ja haudataan.
Aika-ajoin minua pelottaa sellainen seikka, että entäs jos vahingossa heräisinkin arkussa.
Entä, jos Jumala tekeekin minulle tuollaisen kepposen.
Se olisi vallan kamalaa: ei mitään mahdollisuutta, että kukaan kuulisi, vaikka kuinka koputtelisin taikka huutaisin.
Paniikki ja pakokauhu siitä syntyisi ja todella tuskallinen kuolema.
Polttohautaus siiä mielessä olisi turvallisempi: ei olisi tuollaista vaaraa.
Toisaalta olen kuullut, että polttohautaus olisi epäkristillinen tapa, joten en haluaisi esittää sukulaisille missään nimessä, että minua poltettaisiin (taikka todellisuudessa sitä toivonkin hartaasti).
Varsin ristiriitainen tilanne.

Otsikko: Vs: Hassuja ja vähemmän hassuja pelkojasi
Kirjoitti: Kalistaja - 28.10.09 - klo:23:15



   Otahan iisisti, Kyösti! olemme vain väliaikaisesti nahkapuvussamme, kukin meistä. Hetki vain, ja murheet ovat ohi. Etkä sinä mitään enää arkussa koputtele - täällä koputellaan, ja sitähän sinä olet tehnyt enemmän kuin moni meistä.

    Ei hätiä mitään, Kyösti! :039:

    Ja muut myös! Kuolemaa on turha pelätä - tai jarrutella! Se tulee, hellurei! :002:
Otsikko: Vs: Hassuja ja vähemmän hassuja pelkojasi
Kirjoitti: santtu-62 - 28.10.09 - klo:23:22
 Otahan iisisti, Kyösti! olemme vain väliaikaisesti nahkapuvussamme, kukin meistä.

Niin ... ellei nyt sitten jostain syystä "joku" puhkaise nahkapukuamme ennen... :icon_cool:
Otsikko: Vs: Hassuja ja vähemmän hassuja pelkojasi
Kirjoitti: Pirska - 28.10.09 - klo:23:56
Kuolemaa on helppoa olla pelkäämättä, kun ajattelee, että se on kaukana edessäpäin. Oma isäni, körttiläisistä körttiläisin, myönsi vanhana ja sairaana pelkäävänsä kuolemaa, hän pelkäsi, että ei pääsisikään taivaaseen.

En minäkään nyt pelkää kuolemaa, mutta jos tulisi yhtäkkiä tilanne, että kuolema näyttäisi vääjäämättömältä juuri nyt, niin varmasti pelkäisin.

Jos kunto yhtäkkiä huononisi dramaattisesti, niin taatusti pelkäisin laitokseen joutumista. Kauniithan niissä on tilat, mutta vaipoissa sänkyyn sidottuna oleminen pelottaa.
Otsikko: Vs: Hassuja ja vähemmän hassuja pelkojasi
Kirjoitti: Pena - 29.10.09 - klo:08:04
On yksi asia, jota pelkään saaden aivan fyysisiä tuntemuksia. Viimeksi polveni menivät hyytelöksi kävellessäni Pasilan aseman luona ratapihan yli siltaa pitkin. Minulla on siis korkean paikan kammo.
Otsikko: Vs: Hassuja ja vähemmän hassuja pelkojasi
Kirjoitti: Riitta-mummi - 29.10.09 - klo:08:35
Minulla myös on ollut lapsesta saakka korkean paikan kammo. Unissakin putosin aina jostain korkealta.
Lentokoneessa on lähes mahdoton olla. Siinä tunnen myös ahtaan paikan kammoa.
Laivassa nautin olostani.
Tukehtumisen pelkoni taitaa tulla siitä että isovanhempani kuolivat astmaansa tukehtumalla.
Otsikko: Vs: Hassuja ja vähemmän hassuja pelkojasi
Kirjoitti: PekkaV - 29.10.09 - klo:08:48
Mi-mi-nä pe-pe-pelkään es-iintymistä.
Otsikko: Vs: Hassuja ja vähemmän hassuja pelkojasi
Kirjoitti: myyrä - 29.10.09 - klo:11:21
Minulla(kin) on näistä tavallisimmista fobioista korkeanpaikan ja ahtaanpaikan kammo. Lintutorniin kiipeäminen ei kuitenkaan jostain syystä pelota?

Sama juttu kuin Kyöstillä: jos joutuisikin arkkuun selälleen makaamaan ja olisi vielä elossa. Toinen on kyllä se, että jos joutuu uuniin ja on vielä hengissä. :100:

Kyllä saavat nuijia perusteellisesti hengiltä ja polttaa tosi kuumassa.
Otsikko: Vs: Hassuja ja vähemmän hassuja pelkojasi
Kirjoitti: juhani - 29.10.09 - klo:21:49
minä en pelkää Saatanaa, isompia miehiä ja Hells Angels-miehiä... mutta minä pelkään diktaattoria (vaimoani) ja poliiseja...
Otsikko: Vs: Hassuja ja vähemmän hassuja pelkojasi
Kirjoitti: Mörtti-57 - 29.10.09 - klo:21:57
Monesti tuntuu tua viikatemiähen viaraalu aika epäoikeurenmukaiselta, mutta tapahtukohon Sinun tahtosi. Itte oon ajatellu, että ei tulisi palion sirppihallaa, kun koipeni oikaasen. Kyselin 87-vuatiahalta täriltäni, että pelekääkö hän iltaasin, kun asusteloo yksin mökissään. Vastas, että en pelekää, mulla on kirves aina valamihina porstuan ovipiäles. :075:

Kauheen pelekoni on, että ajaasin liikentees ihimisen, varsinkin tenavan päälle kualettavasti. :'( Sitä ei saisi koskaan tunnoltaan pois.
Otsikko: Vs: Hassuja ja vähemmän hassuja pelkojasi
Kirjoitti: Sanneli - 30.10.09 - klo:14:14
Minä pelekään injektioneuloja. Jos semmonen tuuaan lähelle niin rupiaa huippaamaan ja silimissä mustuu. Voi ihan päästä poru. Liikaa on mua pistelty.  :064: