Kerran svenskatalandejen kanssa Karjaalla kävi silleen että koko kaiteellinen meni niin täyteen, ettei siihen olisi mahtunut kenkälusikallakaan, ja jäin hölmönä yksin seisoskelemaan. Meinasin karata, kun ujostutti mennä yksin ainoana, mutta pappi nyökkäsi minuun päin ja viittoili niillä astioilla, joten menin sitten.
Se oli yllättävä kokemus, hyvin hämmentävä, kuin kutsu tai siunaus -- jäi pitkäksi aikaa omituinen olo. No, minä olen kai omituinen, ei siihen mitään syytä olisi. Raamatunlauseeksi pappi luki minulle sen: Mene, ja julista hänen kuolemaansa, kunnes hän tulee takaisin, jota olen aina huonosti käsittänyt.
Toiset saivat jonkin toisen lauseen.