Yhtä vähän kuin körttiläinen on halukas puhumaan "uskoontulosta" hän vaikenee henkilökohtaisista rikkomuuksistaan Jumalaa ja ihmisiä vastaan.
Ne ovat kahdenvälisiä asioita, joita ei foorumilla tai keltaisessa lehdistössä retostella vaikka kuinka lukijoita kiinnostaisi.
Synnintunnon tietää jokainen jolla on välit kunnossa Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen.
Miksi sitä sitten pitää niin aktiivisesti julkisuudessa kertoa, että "minä olen niin hirveän syntinen ja vajaa kaikin puolin"?
Se kun ei tunnu kovin uskottavalta, jos samaan hengenvetoon annetaan hyvin vahvasti ymmärtää, että:
"Mitäpä minusta, mutta
vielä vähemmän sinusta".
Minua jotenkin häiritsee se oman syntisyyden valtava korostus yhdistettynä siihen, että haukutaan toisia siitä, että he mukamas yrittävät nousta korkeammalle korokkeelle, kuin nämä syntisyyttään korostavat.
Jos joku oikeasti uskoo olevansa syntinen, ei hänellä olisi varaa olemattoman (tai suuremmankaan) näytön perusteella korostaa ylisuurella painolla toisen ihmisen yksittäisiä syntejä.
Onko niin, että nöyrän ihmisen tuntee siitä,
että hän toitottaa olevansa suuri syntinen (erottelematta yhtään yksittäistä syntiä) ja hän samalla antaa ymmärtää toisen olevan vielä suurempi syntinen, jonka yksittäisiä syntejä on lupa erotella ja jonka yksittäisiä syntejä pitääkin erotella?
Minulle tulee sellainen vaikutelma, että tietyt tahot näkevät (tai sanovat näkevänsä) itsessään jonkinlaisen määrittelemättömän pahanolon möykyn, mutta naapurissa nähdään selviä yksittäisiä syntejä sen naapurissa olevan suuren syntisyyden lisäksi.