Wilhelmi Malmivaara:
Näkemättä uskominen
Hengellisessä elämässä on lapsuuden, miehuuden ja vanhuuden ikä. Lapsuuden ikä on se aika, jolloin Jumala suloisilla liikutuksilla ja armon herkuilla Jeesuksen läsnäolon kautta pitää hengissä kristittyä. Silloin ei tiedetä kiusauksista mitään. On kyllä murhetta itsestä, hätää synneistä, itkua surkeudesta, mutta on ylenpalttista lohdutusta kaikkea tätä vastaan. Kuka tohtii sitä hätyytää, jota Jumalan käsivarret kannattavat? Kuka voi mitään sille , joka on kallistamassa päätänsä Jeesuksen rintaa vasten? Silloin on paljon rohkeutta ja voimia, paljon palavuutta ja rakkautta. Morsian ihailee ja näyttelee kihlojansa, mitkä Herralta sai.
Miehuuden ikää taas on se aika, jolloin kiusausten, ahdistusten ja työpäivän helteen ja ankaruuden vuoksi ei enää joudeta kihloja katselemaan. Päinvastoin näyttää useimmin itsestä, ikäänkuin ne olisivat tuhlatuiksi tulleet ja ikäänkuin Herra olisi ottanut ne pois. On niin kovaa sota, niin raskasta työ, niin ankaraa kilvoitus perkelettä, maailmaa ja omaa lihaa ja verta vastaan, on niin peräti toisenlaista tämä aika kuin oli entinen, ettei tahdo voida uskoa mitään osallisuutta enää Kristukseen. Se ei ole eroa Kristuksesta, vaan nyt on vain toinen kohta taipaleesta käytävä kuin ensi aikana. Nyt ei ole enää työnä Jeesuksen näkeminen, vaan näkemättä uskominen. Helluntai on jo tullut. Pyhä Henki on taluttamassa ja tukemassa, niin että kristitty jaksaa vain kylmyyttä ja kuolemaa itsessään tuntien heittäytyä sellaisena Herran tielle. "Kyllä teidän nyt on hyvä parannusta tehdä", sanoi muuan herännyt ukko muutamille vastaheränneille nuorukaisille, "mutta kun Herra riisuu alasti ja panee portille pohjatuulta vasten ponnistamaan, silloin miestä kysytään."
Ja vanhuuden aikaa, isänä ja äitinä olemisen aikaa, on se aika, jolloin tohditaan sanoa niinkuin eräs vanhus tuonnoin kysymykseeni: Mitä olette pitkällä kilvoituksen tiellä oppineet ? vastasi:"Kassoja ei minulle ole karttunut, mutta sen verran olen kuitenkin harjaantunut, etten enää hevillä epäuskon orjaksi rupea". Tällä hän tarkoitti, ettei tottele omia näkemisiänsä ja tuntemisiansa, vaan antaa Herralle kunnian silloinkin, kun ei itseltänsä lupaa saisikaan.
...........
Sinä kaipaat uskoa. Tuo kaipaus on rukousta Jumalalle. Jos Jumala antaisi uskoa niin, että sitä näkisit itsessäsi, tukkisit tuolla uskolla Kristukselta tien. Nyt sinä ahdistut antautumaan epäuskoisena Jumalalle Jeesuksessa Kristuksessa, ja tämä on uskoa. Jumala salaa tässä Kristuksen tuon epäuskoisen sydämen tuntemisen taakse.
----
Tässä pitkä näyte Wilhelmi Malmivaaran ajatuksista kirjasessa Elämän ääni. Kirjapaja 1954
----
Kieli on aikansa tyyliä, mutta asiat ovat aina olleet näin, mitä näitä uudistamaan. Monissa asioissa olen ikäisekseni hyvinkin radikaali, mutta en näissä.