Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: mies valaan vatsasta - 26.07.06 - klo:11:15
-
Täällä kun on monenlaisia kyselyjä siitä, että mikä musiikki kiinnostaa ja muuta semmosta, niin ajattelin tässä kysellä, että minkälaista kirjallisuutta luetaan?
Tällä hetkellä on alkamassa Turusen Heikin "Kiven pöyrittäjän kylä" ja sitten Frederick Forsythin "Shakaali."
Kerro samalla myös paraskirja jonka olet lukenut! (Raamattu on monen automaatio vastaus mutta ajattelin että minkähän laista "ei hengellistä" foorumilaiset lukevat.)
Minusta yksi parhaista kirjoista on ehdottomasta David Gemmelin "Legenda" ja Tolkienin "Silmarillion."
-
Tykkäsin historiasta aina.... Tähän kuuluu myös sotakirjallisuus; sehän on pääosin historiaa.
-
Luen ihan kaikkea mutta pidän erityisesti
-venäläisistä sekopäistä (esim. saatana saapuu moskovaan, Daniil Harms)
- espanjalaisista ja etelä-Amerikkalaisistra sekopäistä (sadan vuoden yksinäisyys..)
- Amerikkalaisista sekopäistä (Richard Brautiganin tuotanto, illuminatus! trilogia)
Tykkään näiden lisäksi hirveästi myös sellaisista aidon sydämellisistä lastenkirjoista kuten Tom Sawyerin seikkailut ja Pikku Prinsessa.
-
Historiasta tykkään minäkin. Tosin sen verran muuttaisin tuota äänestysvalintaani, ettei ne tarte olla aina tositapahtumiin perustuvia. Hovimäki-sarja oli hirmu kivaa luettavaa, nyt olen sitten uusintoja katsonut sarjana, mutta kirja on aina kirja, vaikka tv-sarjakin on hyvä.
Parhaita kirjoja ovat olleet ehkä Taru sormusten herrasta, Potterit ovat myös olleet hyviä. Samoin Täällä pohjantähden alla oli hirmu hyvä kirja.
Pienempänä tuli luettua kaikki (ainakin lähes) Enid Blytonin Viisikot, Sos-sarja, Salaisuus-sarja ja oliko niitä muitakin. Pikku Vampyyritkin luin ja onhan niiitä vaikka mitä, mutta nyttemmin on maku enemmän historiaan, vaikka Potterien tapainen fantasiakin kiehtoo yhä edelleen.
-
Luin kirjan Eleniuksen Jaakosta (Kirjapajan uutuuksia Heli Karhumäki) ja harvoin on ollut niin hauskaa. Lukekaan ihmeessä niin ymmärrätte liikettämme paljon paremmin kuin ennen.
-
vaikea valita vaan yhtä. nyt kyllä menossa dekkari kausi, joten ääni sille.
toisaalta aloitin myös juuri Päätalon Ii-joki sarjan ja fight club ja yks Kaari Utrion kirja on kesken.
mulla on aina kesken n.5 erilaista kirjaa, joita luen fiiliksen mukaan....
mutta Waltari on kyllää mun all time favorite
-
Viime aikoina olen koittanut lueskella klassikoita ja sitte semmoisia genrettömiä laaturomaaneja, jotka vaatii usein vähä enempi keskittymistä, mut on lopulta paljo tyydyttävämpiä ku jotkut hömpät.
-
Kerro samalla myös paras kirja jonka olet lukenut!
Halldór Kiljan Laxness: Salka Valka
Nyt lomalla olen lukenut Olavi Kares: Heränneen kansan vaellus 4, Juhani Aho: Heränneitä, Juhani Aho: Kevät ja takatalvi ja Forbes: Mies Pietarista.
Keväästä ja takatalvesta jäi päällimmäiseksi toteamus, että körtit kutsuvat puolisoitaan tovereiksi, s. 529:
"Hän istui niin kauniisti ja tyynesti kangaspuiden ääressä aina kun tulin, ja kutoi niin uskollisesti ja rauhallisesti ja onnellisen näköisesti. Hän on tosikristitty, ei taistelujen kautta kääntynyt, vaan syntynyt kristityksi. Ei ole koskaan mitään toivonut, ei koskaan mistään pettynyt. Kaikki sanovat: 'et olisi koskaan voinut parempaa toveria saada'. Ne sanova aina 'toveria'. Niille on rakkaus vaan toveruutta, ystävyyttä. Ja niinhän sen tietysti tulee ollakin, kun se on sitä oikeaa, sitä viileää sisarellisuutta, äidillisyyttä. Emmehän saakaan elää toisiamme varten, emme itsemme tähden, vaan muiden... Me olemme Emman kanssa niin yhtä mieltä, ett'ei meillä ole juuri paljon mitään puhumista. Emme ainakaan puhu, jos ehkä olisikin."
.
-
Tällä hetkellä kirjahyllyssä keskeneräisenä Agatha Christien Sad Cypress, joku kirjaston jämämyynneistä hankittu romanttinen historiallinen romaani, (Catherine, Marianne tai joku muu vastaava) jonka jätin kesken, siinä vaiheessa kun alettiin kaivaa silmiä ulos. "...nenä oli murtunut, suu revitty halki ja toinen silmä kaivettu ulos" jne.
Toisaalta kyllä pidin Danten Helvetistä, mutta jotenkin kirjalta jonka nimi on XXXXXXXnne odotti enemmän romantiikkaa.
Ja DaVinci Coden olen luvannut lukea jouluun mennessä, vetona ilmeisesti ensi vuoden tiskit. Joten ihan sama tuleeko kirja luetuksi vai ei.
Muoks. Tässä vielä linkki Christien kirjan sööttiin kanteen. (http://www.deliciousdeath.com/35/35UNO2.jpg)
-
Miksei vaihtoehdoissa ollut naisten hömppäromaaneita???????
Olen jo aikaa sitten armahtanut itseni siltä, että vapaa-aikana pitäisi lukea mitään vakavasti otettavaa, kuten nyt vaikka klassikoita. Miksi suotta kiusata itseään, kun voi lukea JA viihtyä? (Työhöni kuuluu ihan kohtuullisesti tuota kiusaamista, studeeraamista).
Koska itse olen ihmissuhderajoitteinen, luen aika paljon kirjoja, joissa puhutaan ihmisistä ja niiden välisistä (tykkäämis)suhteista. Kumma juttu, tulen siis lukeneeksi miltei pelkästään naisten kirjoittamia kirjoja.. :D
Muutamia tyypillisiä kirjoja: Jeesus-saagan toisinnot (Jeesus Jokisen tapaus, Jeesus Enkelinpoika Nasaretilainen jne jne), Bridget Jones ynnä muut neuroottiset naishahmot, historialliset naisnäkökulmasta kirjoitetut romaanit (vaikka nyt Utrio).
Lempikirjaa en osaa nimetä. Yksi mieleen jäänyt, ajatuksia herättävä kirja oli muistaakseni nimeltään Egalian tyttäret.
Pari jatkokysymystä:
1. Luetteko samoja kirjoja uudestaan?
(Itse en lue. Minulle tarinat ovat kertakäyttöisiä.)
2. Ostatteko vai lainaatteko?
(Itse pyrin jälkimmäiseen, mikä varmaan on ilmeistä ensimmäisen vastauksen perusteella. Yritän tyhjätä kirjahyllyäni säännöllisesti.)
-
Olen kaikkiruokainen tyylisuuntien suhteen kunhan vain pidän opuksesta. Olen myös osaksi samoilla linjoilla mintun kanssa sen suhteen, että en yksinkertaisesti jaksa lukea mitään klassikoita niiden statuksen tai alkuperäisen kontekstin vuoksi, jos en muuten pidä kirjasta. Pidän tätä myös yhtenä osasyynä miksi hyvin suuri osa nuorista vieraantuu kirjallisuudesta kouluaikana, kun pakkoluetetaan jotain Kalevalaa, Seitsemää veljestä, Tuntematonta sotilasta ynnä muuta. Ihan helkkarin turhaa ja tyhmää.
Ei liikuntatunneillakaan harjoitella kuin huippu-urheilijat vaan yritetään mahdollisimman monipuolisesti esitellä lajeja ja yrittää herättää nuorissa omaa innostusta. Tiedän, ettei tämä aina toteudu mutta se ei ole jutun pointti - siihen kuitenkin pyritään. Mutta mitä halvattua äidinkielessä sitten tehdään? Luetaan jotain pölyttyneitä ja raskassoutuisia klassikoita, jotka olivat mullistavia ehkä joskus vuosikymmeniä tai -satoja sitten. Siinä ajassa ja paikassa tai jostain muusta historiallisesta syystä ehkä hyvinkin merkittäviä mutta kouluikäiselle täydellisen yhdentekeviä. Noihin ehtisi hyvinkin tutustua myöhemmin itsenäisesti, jos alkaa kiinnostamaan mutta, kun niistä aloitetaan niin kovin montaa ei sen jälkeen enää kiinnosta.
Näin siis ainakin minun kouluaikoinani, en tiedä mikä meininki nykyään on, mutta ei siitä nyt niin kauan ole.
editlisäys: Viime aikoina olen yrittänyt etsiskellä jotain scifikirjallisuutta mutta olen vielä aika retkellä. Asimovin Foundation eli Säätiö -sarjaa lueskelen kronologisessa järjestyksessä. Eli alkuperäinen trilogia eka ja nyt on eka uudempi menossa. Niija usein tulee ostettua kirjat. Kirjastoissa aika nihkee valikoima. Haluan, että kirja jota etsin on hyllyssä, ei paljon lämmitä, jos joskus kahden kuukauden päästä saa luettavaksi. Ja onhan se kiva omistaa kirjoja, tulee niitä parhaita uudelleenkin luettua.
-
Samaa mieltä olen, että pitäisi saada lukea enemmän, mitä itse haluaa, mutta toki on osattava joitakin klassikoita, ihan samoin kuin on osattava historianläksynsä. Itse tykkään monista klassikoista, koska tykkään lukea "vanhan ajan" kirjoja. Kuitenkin viisikot ja neiti etsivät ja pikku vampyyrit ja muutkin olen lukenut ja tykännyt. Jokainen tykkää erilaisista kirjoista, joten ei ne klassikot aina ole tylsiä. Tosin, jos ei tykkää, niin ihan totta, että ei niitä kannata niiden satuksen vuoksi lukea.
-
Ai niin. Paras lukemani kirja on K. Arffmannin kirjoittama Kristinuskon historia. Jatkokysymyksiin vastaan, että sekä lainaan että ostan kirjoja. Teoksista pyrin tekemään kerralla selvää.
-
Miksei vaihtoehdoissa ollut naisten hömppäromaaneita???????
¨
Yritin miettii pääni puhki erilliasia kirjallisuuden lajeja listaa laatiessani, ja ne romaanit kävi kyllä mielessä, mutta äänestysvaihtoehtojen määrä on rajallinen, joten ne joutuivat aika kovan karsinnan alle. Valitan :oops:
Jäi muuten se Kiven pörittäjän kylä lukematta, Shakaali taas oli paras trilleri jonka oon lukenu!
-
Pari jatkokysymystä:
1. Luetteko samoja kirjoja uudestaan?
(Itse en lue. Minulle tarinat ovat kertakäyttöisiä.)
2. Ostatteko vai lainaatteko?
(Itse pyrin jälkimmäiseen, mikä varmaan on ilmeistä ensimmäisen vastauksen perusteella. Yritän tyhjätä kirjahyllyäni säännöllisesti.)
Vastaan
1 En yleensä lue kirjoja uudestaan, muistan juonet monenkin vuoden jälkeen joten siitä menisi maku. Joskus kun on niin hyvä kirja että se todella on liian lyhyt (vaikka olisi miten paksu) tuntuu että pitäisi lukea se uudestaan.
2 Lainaan lähes aina. Kirjasto on niin lähellä että sinne on helppo pyöräillä tai käydä aina koulun jälkeen. Lainaaminen on halvempaa, mutta joskus tuntuu että kirjan ostaminen olisi reilumpaa kirjailijaa kohtaan. :oops:
-
Puuttuu yksi vaihtoehto
Kaikkia noita yllämainittuja.
Tarpeen tullen luen vaikka puhelinluetteloa.
-
Samaa mieltä olen, että pitäisi saada lukea enemmän, mitä itse haluaa, mutta toki on osattava joitakin klassikoita, ihan samoin kuin on osattava historianläksynsä.
Paskan marjat. Ja millähän perusteella? Ja et ole todellakaan samaa mieltä vaan juuri sitä päinvastaista, joka on ihan käsittämätön asenne, ottaen huomioon mihin se johtaa.
-
Näinhän tuo on, turha sitä jotain sotaa ja rauhaa on tavata jos ei tosiaan kiinnosta. !!
Jatkokysymykseen vastaan että:
1. Luetteko samoja kirjoja uudestaan?
Jos pidän kirjasta, luen uudestaan kunnes kannet irtoavat. Ylpeys ja Ennakkoluulo (suosikkini) on tullut luettua suomeksi parikymmentä kertaa ja alkuperäiskielellä kolmisenkymmentä kertaa.
2. Ostatteko vai lainaatteko?
Jos epäilen että kirja on huono, tai luen sen siksi että se on "puheenaihekirja" haen kirjastosta. Omaan hyllyyni pääsevät kirjat ovat näitä moniluettavia, tai sitten sellaisia että toivon muidenkin perheenjäsenten ne lukevan.
-
Edvard Uspenskin Alas taikavirtaa on sellanen kirja jonka ole lapsuudesta lähtien lukenut vähintään kerran vuodessa, aina uudelleen. loistava satukirja!!
-
Samaa mieltä olen, että pitäisi saada lukea enemmän, mitä itse haluaa, mutta toki on osattava joitakin klassikoita, ihan samoin kuin on osattava historianläksynsä.
Paskan marjat. Ja millähän perusteella? Ja et ole todellakaan samaa mieltä vaan juuri sitä päinvastaista, joka on ihan käsittämätön asenne, ottaen huomioon mihin se johtaa.
Tarkoitan lähinnä sellaisia perusteoksia. Minun mielestä esim. Seitsemän veljestä ja Tuntematon sotilas on sellaisia, jotka pitäisi lukea tai ainakin juoni suunnilleen tuntea. Sitten Kalevala, Raamattu ja Vänrikki Stoolin tarinat pitää tietää, mitä ne on, vaikka ei tartekaan kokonaan lukea. Muiden klassikkojen luettelo on jo niin suuri, että yksi hailee osata jokainen. Kaikki ulkomaalaiset kuuluvat siihen, kuten vaikkapa Sota ja rauha, se taisi olla venäläinen Leo Tolstoi tai joku semmoinen. Ikinä en ole sitä lukenut. Siis nuo perusteteokset pitäisi kuitenkin osata. Itse tykkään lukemisesta, joten minulle se ei olkut vaikeaa. Kuitenkin vaikkapa musiikista en tajua p****n vertaa, mutta silti on ihan hyvä, että koulussa opetetaan maakuntalaulut, Maamme-laulu ja joitakin Beethoovenin elämänkertoja. Ihan yhtä tärkeitä nekin.
No saatan sitten olla eri mieltä, jos kaikki klassikot pitäisi julistaa pannaan. Sille tielle en kuitenkaan itse haluaisi. Itse kannattaisin semmoista systeemiä kouluihinkin, että noin vajaa kymmenen kirjaa pitäisi kouluaikana kaikkien lukea, siis tuollaiset perusteokset. Sen jälkeen pitäisi saada valita mieleisensä listasta, johon kuuluisi erityyppisiä kirjoja. Sillein tehtäisiin lukemisesta edes himpun verran mielenkiintoisempaa ei-lukutoukille. Ja kuuluisat kirjailijat pitää osata ja heidän pääteostensa nimet, kuten nytkin, mutta lukea ei kaiken maailman Ilmari Kiantoja ja Kalle Päätaloja tartteis väkisin, vaan vaihtoehtoina pitäisi olla myös muita. On kuitenkin hyvä kokeilla erilaisia kirjoja.
-
Älä hermostu! Luen edelleen Kareksen Heränneen kansan vaellusta. Nyt on menossa viides osa. Se alkoi koskettavasti Aholansaaren entisestä omistajasta Kleofas Hymanderista ( = Hyvämäki). Eihän tämä teitä nuoria kiinnosta, ainakaan kaikkia, ehkä useimpia. Mutta saattaa joskus ruveta. Siksi kerron hiukan lisää ja siteeraan.
"XXXVIII
SYVÄRIN PAPPI
I.
Herännäisyyden koulussa.
Sitä uudistumista, mikä myöhäisemmän herännäisyyden piirissä 1880-luvulla alkoi, voitaisiin sanoa tämän vanhan hengellisen kansanliikkeen 'reformaatioksi' siinä mielessä, että tahdottiin palata ensimmäisen rakkauden aikaan ja löytää jälleen ne 'ensimmäiset teot', joissa kilvoitteleva kansa oli tuntenut ikään kuin alkuseurakunnan elämän tuoksun.
Ei liene ollut pelkkä sattuma, että herännäisyyden uusi elämänliike alkoi, niinkuin aikaisemmin on kuvattu, jälleen Pohjois-Savosta, Paavo Ruotsalaisen vaikutusalueelta. Uudistuminen alkoi näin todellakin niiden 'ensimmäisten tekojen' paikoilta, herännäisyyden pyhimpien muistojen maalta..."
Muuten olen Johanneksen kanssa samoilla linjoilla, mutta myös Myyräpartion. Kiinnostus kirjallisuuteen on nimittäin herätettävä koskettavalla kirjallisuudella, esimerkkeinä isän sylissä satu lapselle tai kiusaamista käsittelevä nuortenkirja 8-vuotiaalle tai urheilu- / musiikkiaiheinen nuorisoromaani 14-vuotiaalle. MUTTA! SIITÄ on edettävä, laajennettava ja syvennettävä, mikä tarkoittaa kulkemista kohti kaanonia, josta Hesarissa on keskusteltu: olisiko opetusministeriön syytä tehdä luettelo Suomen keskeisimmistä romaaneista. Eikä kyse ole nyt jonkin suppean kirjatoukkapiirin harrastuksesta, vaan siitä kirjallisuudesta, mikä kuvastaa MEITÄ!
................................................... :D :( :shock: 8) ](*,) 8-[ :smt008: :smt018 :smt051 :smt039 :smt024 :smt064 :smt089 :smt101 :xmascool: :smt107 O:)
-
Muistan vielä kun ahmin Kareksen Heränneen kansan vaelluksen läpi ja luin myös sitä varhemman Rosendahlin Herännäisyyden historian. Kares on hyväkynäinen kirjoittaja, mutta sortuu joskus pahoihin perusmokiin yrittäen tehdä ledendasta historiaa. Esimerkkinä tästä hänen selityksensä sanan körtti synnystä. Me kaikki toedämmä, että että se tulee ruotsin kielen sanasta skjört eli takin takahalkio. Kares yrittää todistella sen tulleen sanasta Keyritty (kylä Aholansaaren vieressä)
Rosendahl on enemmän faktaa ja erittäin mielenkiintoinen.
Uusi historiankirja on ollut joskus puheenaiheena päätoimikunnassa, mutta en tiedä miten se nykyisin jaksaa. Ilmeisesti lepää rauhassa. Tosiassa uusi nykyherännäisyyden historiaa runsaasti valottava kirja on Heli Karhumäen kirja Jaakko Eleniuksesta, jonka luin äskettäin (ostin juhlilta). Kun luette sitä menkää yksinäisyyteen, sillä muille on inhoittavaa, kun joku lukee ja hekottaa seurassa. Minä pystyn lukemaan ääneti, mutta meidän perheen muut jäsenet eivät siihen pysty, vaan naurun purskahduksia pääsee ilmaan aina silloin tällöin ja hyvinkin tiheästi.
-
Samaa mieltä olen, että pitäisi saada lukea enemmän, mitä itse haluaa, mutta toki on osattava joitakin klassikoita, ihan samoin kuin on osattava historianläksynsä.
Paskan marjat. Ja millähän perusteella? Ja et ole todellakaan samaa mieltä vaan juuri sitä päinvastaista, joka on ihan käsittämätön asenne, ottaen huomioon mihin se johtaa.
Minusta Johannes on tässä enemmän oikeilla jäljillä. Joitain klassikoita tulisi lukea jo sen takia, mitä ne edustavat. Esim. Tuntematon sotilas on varsin realistinen kuvaus sotilaan arjesta jatkosodan aikana, varsinkin kun linna itse oli rintamalla taistelemassa. Lisäksi klassikoita tulisi lukea senkin takia että ne ovat osa meidän kulttuuriperintöämme. Klassikoita ovat niin suuret tiiliskivet kuin "KURJAT", "IDIOOTTI", "DRACULA" kuin Tällä vuosisadalla kirjoitettu "Taru sormusten herrastakin". Ne kaikki kuvaavat oman aikakautensa tyyliä ja kirajallisuuden lajeja, tosin Tolkien näistä nuorimpana.
Näinhän tuo on, turha sitä jotain sotaa ja rauhaa on tavata jos ei tosiaan kiinnosta. !!
No, mutta onhan se kuitenkin niinkin. Mutta periaatteessa suositteleisn kyllä tutustumaan edes joihinkin klassikkoihin. Ja jos Sota ja rauha ei kiinnosta niin onhan noita muitakin klassikkoja.
Tarkoitan lähinnä sellaisia perusteoksia. Minun mielestä esim. Seitsemän veljestä ja Tuntematon sotilas on sellaisia, jotka pitäisi lukea tai ainakin juoni suunnilleen tuntea. Sitten Kalevala, Raamattu ja Vänrikki Stoolin tarinat pitää tietää, mitä ne on, vaikka ei tartekaan kokonaan lukea. Muiden klassikkojen luettelo on jo niin suuri, että yksi hailee osata jokainen. Kaikki ulkomaalaiset kuuluvat siihen, kuten vaikkapa Sota ja rauha, se taisi olla venäläinen Leo Tolstoi tai joku semmoinen. Ikinä en ole sitä lukenut. Siis nuo perusteteokset pitäisi kuitenkin osata. Itse tykkään lukemisesta, joten minulle se ei olkut vaikeaa. Kuitenkin vaikkapa musiikista en tajua p****n vertaa, mutta silti on ihan hyvä, että koulussa opetetaan maakuntalaulut, Maamme-laulu ja joitakin Beethoovenin elämänkertoja. Ihan yhtä tärkeitä nekin.
No saatan sitten olla eri mieltä, jos kaikki klassikot pitäisi julistaa pannaan. Sille tielle en kuitenkaan itse haluaisi. Itse kannattaisin semmoista systeemiä kouluihinkin, että noin vajaa kymmenen kirjaa pitäisi kouluaikana kaikkien lukea, siis tuollaiset perusteokset. Sen jälkeen pitäisi saada valita mieleisensä listasta, johon kuuluisi erityyppisiä kirjoja. Sillein tehtäisiin lukemisesta edes himpun verran mielenkiintoisempaa ei-lukutoukille. Ja kuuluisat kirjailijat pitää osata ja heidän pääteostensa nimet, kuten nytkin, mutta lukea ei kaiken maailman Ilmari Kiantoja ja Kalle Päätaloja tartteis väkisin, vaan vaihtoehtoina pitäisi olla myös muita. On kuitenkin hyvä kokeilla erilaisia kirjoja.
Juuri näin! Mutta haluaisin huomauttaa että Päätalon kirjoihin kannattaa tutustua senkin takia että ne kertovat suhteellisen realistisesti elämästä viime vuosisadalla.
-
Olisi oikeasti ihan todella hienoa jos perustelisitte vähän näkökantojanne niin voisi asiasta keskustellakin.
-
Mitä?
Siis enkö sanonut vielä, että mielestäni klassikoita olisi hyvä lukea sen vuoksi että ne kuvastavat aikansa kulttuuria ja niitä oloja joista ne ovat lähtöisin. Kuten Tuntematon sotilas, useat pohjautuvat johonkin historiallsieen tapahtumaan tai ainakin paikkaan. Näin voimme oppia historiaa erillaisesta näkö kulmasta kuin mitä Historijoitsijat meille tarjoavat. On toki opittava erottamaan faktat kirjailijan mielikuvituksen tuotteista, mutta sen jälkeen kirjaa voi lukea ja ottaaa siitä opikseen. Päätalokin kuvaa varsin elävästi miten huonosti tai hyvin ehmisillllä meni kun hän oli nuori ja Linna varsin aidosti sotilaitten mieli aloja turhaa romantisoimatta tai ihannoimatta sotaa. Siis perusteen sille miksi klassokoita pitäisi lukea onkin se mitä ne edustavat ja mistäne tulevat. Samoin pitäisi ajatella sadan vuoden päästä esim. Marja-Leena Tiasien kirjoista tai vaikkapa Leena Lehtolaisen kirjoista.
-
Olisi oikeasti ihan todella hienoa jos perustelisitte vähän näkökantojanne niin voisi asiasta keskustellakin.
Myyräpartio iskee
-
Olisi oikeasti ihan todella hienoa jos perustelisitte vähän näkökantojanne niin voisi asiasta keskustellakin.
Myyräpartio iskee
Juuri näin! :wink:
No kokeillaan kuiteskin vastaiskua.... :lol:
Tuossa tulikin jo tuo kulttuurihistoriallinen näkökulma, joka kirjoista välittyy. Kuitenkin jos kyseenalaistetaan klassikot (niiden lukeminen), niin samalla voitaisiin kyseenalaistaa se, että miksi opiskella historiaa? Siis sehän on ihan järjetöntä, katse pitäisi aina olla tulevaisuudessa ja kaikki mennyt pitäisi unohtaa. Menneisyydestä ei kannata ja ei voi ottaa oppia ja ketään ei kiinnosta ennen omaa syntymää olleet tapahtumat. Jatketaan samalla linjalla, joten koko kansallismuseon voisi posauttaa ilmaan ja ateneumit ja muut siinä sivussa, kaikille puistopatsaille serpentiiniä naamaan ja taideteokset muuallakin maassa voisi tuhota, koska ne ovat vanhanaikaisia. Mummoille pitäisi laittaa nahkahousut jalkaan ja napa näkyviin ja ukeille lävistykset korviin ja nenään, eikä muutamasta tatuoinnista olisi haittaa...ne on nykyaikaa!
No, nyt eksyttiin jo vähän siitä historiasta, mutta pointti on siis se, että jotkut asiat ovat sellaisia, että ne vain ovat niin. Historiaa on hyvä osata. Sekä yleistä historiaa että kulttuurihistoriaa sisältäen taiteen, musiikin, kirjallisuuden ja monet muut alat ja sitten jokaisen olisi hyvä osata hieman paikallishistoriaa. Piste.
ps. Tämän tarkoitus ei ole loukata ketään, vaikka aika provosoivaahan se voi olla... :-?
-
"Joka ei osaa tehdä selkoa viimeksi kuluneista 3000 vuodesta elää vain kädestä suuhun". -Goethe
Tuo lause on vallan mainio ja sen lausunut saksalainen Goethe vallan viisas mies. Goethe itse oli kirjailija ja filosofi.
Mielestäni tämä perustelee tuota Johanneksen edellistä kirjoitusta.
-
Niin, ja varsinaisesta aiheest, että aloitin tuossa juuri R.L. Stinen "Vamppyyri siskokset."
(Ei tosin mikään klassikko :wink: )
-
Minusta on aika vahingollista verrata klassikoiden lukemista, tai muun kulttuurin harrastamista historian opiskeluun. Kuulostaa pahasti esim. klassikkokirjojen halveksunnalta. Kirjojen lukeminen, ts. taidenautinto ja ns. yleissivistys, tieto historiasta ja tieto yleisesti tunnetuista taideteoksista ovat eri asioita. Yleissivistys ja kulttuurintuntemus ei vaadi tiettyjen teoksien lukemista, joskin jotain synergiaa on ehkä löydettävissä.
-
Yleissivistys ja kulttuurintuntemus (Lihavointi satman) ei vaadi tiettyjen teoksien lukemista
...eikä viisaus.
Mistähän se tulikin mieleeni.
-
Kuka tässä nyt mitään klassikoita on pannaan julistamassa? En minä ainakaan. Taas mennään niin asian vierestä kuin olla ja voi.
Esitin mielestäni ongelman a) nuoret ja lapset ovat suurissa määrin vieraantuneet kirjallisuudesta ja tähän on osasyynä mielestäni b) että pahimmassa tapauksessa jo yläasteella pakkosyötetään jotain tiiliskiviä, jotka eivät välttämättä sillä vähäisellä lukukokemuksella avaudu, eivätkä ole kovin ajankohtaisia ja näin ollen kosketa lapsia/nuoria millään tasolla. Joten nuo kirjat jääkin sitten viimeisiksi ikinä avatuiksi ja tähän tuli lähinnä vastauksia "no kun pitää". Ihan sama seurauksista mut periaatteista ei luisteta ja vaikka jäis viimeiseksi niin Tuntematon sotilas on nappuloiden luettava (tosin oikeesti ne kattoo sen elokuvan).
Toisin sanoen minusta koulussa ei pitäisi survoa näitä teoksia lasten kurkusta alas vaan saada innostumaan lukemisesta ja tehdä siitä läpi elämän jatkuva harrastus, jolloin voivat halutessaan myöhemmin tarttua noihin kirjoihin ja, uskallan sanoa, saada niistä huomattavasti enemmän irti.
-
Itsekin toivoisin, että koulussa annettaisiin lukemiseen enemmän valinnanvaraa, mutta edelleen olen sitä mieltä, että ne tietyt teokset on vain luettava. Siis vaikkapa Seitsemän veljestä on ensimmäinen suomenkielinen romaani (olihan se niin...?) niin siinä mielessä kuuluu jo aika lailla yleissivistykseen tietää, mistä se kertoo ja millainen sen tyyli on. Historiaa (ja useimpia muita aineita) oppii parhaiten kokemalla. On sääli, jos lukuinto lopetetaan tylsillä vain opettajia kiinnostavilla teoksilla ja siksi olisi ehkä parempi, että oppilaat olisivat jollakin tapaa mukana valitsemassa kirjalistoja. On kuitenkin muistettava, että koulussa pitää luetuttaa myös muita kuin viisikkoja (jotka itsekin olen kahlannut monta kertaa läpi). Minusta on ihan hyvä systeemi, jos luetutettaisiin mahdollisimman paljon erityylisiä kirjoja. Silloin ainakin jokin kolahtaisi kohdalle. Stephen Kinginkin kirjoja pitäisi olla valittavana ja Taru sormusten herrasta ja Potterit mukana listalla voisivat olla myös keino oppia lukemaan. Siinäkin mielessä on hyvä, että myös klassikoita on mukana, koska jotkut pitävät myös niistä.
Sitten eräs pointti on se, että toiset eivät pidä lukemisesta, vaikka valittavana olisi mitä. Kaikki lukeminen on sieltä ja syvältä. Kuitenkin koulun tehtävä on opettaa lukemaan ja suuri osa ihmisistä kuitenkin lukee joskut, toiset enemmän ja toiset vähemmän. Monipuolisuus ja kohtuudella kutakin lajia on tässäkin asiassa hieno homma. Silloin sitä oppii parhaiten. Jos tykkää vielä 50-vuotiaanakin enemmän viisikoista kuin mistään muusta, niin se on hieno asia ja koulu on tehnyt tehtävänsä, kun on löytynyt tyyli, joka kiinnostaa enemmän kuin muut.
-
Olen Johanneksen kanssaa samaa mieltä siitä mitä hän edllä kirjoitti. Lukeminen on sivistävä ja maailmaa avartava harrastus ja oppilaita pitäisi kannustaa siihen.
Tosin kirjallisuuskasvatusta tulisi muuttaa niin että klassikoita ei tungettaisi vasta-alkajille yläasteella, vaan kokeneilla lukijoille yläasteella. Tällä en tarkoita sitä, että kirjoja pitäisi antaa luettavaksi vain niille jotka tykkäävät lukemisesta ja haluavat niitä lukea, vaan sitä,että lapset pitäisi opettaa jo ala-asteen ensiluokilla lukemaan jonkin laisia kirjoja. Kun joka vuosi tulisi haasteellisempia kirjoja ja lukukokemuksia, lapset oppisivat laajentamaan lukutottumuksiaan itsenäisesti. Näin ollen yläasteelle mentäessä oltaisiin päästy siihen pisteeseen lukemisessa, että pystyttäisiin tarjoamaan nuorille klassikoita luettavaksi, ilman että se vaikuttaisi pakotukselta.
Siis vika ei ole niissä ylasteen äikän opettajissa, jotka tunkevat klassikoita ja tiiliskiviromaaneja lapsille, vaan niissä opettajissa ja vanhemmissa, jotka eivät anna kirjoja luettaviksi lapsilleen silloin kun he vielää ovat siinä iässä että heitä voi opettaa lukemaan.
Siksi onkin huono aloittaa lukemaan opetus paksuista ja vaikeaselkoisista kirjoista, vaan opetus pitäisi aloittaa vaihe vaiheelta. Ensin lukemalla lapselle, sitten antamalla kirjan lapselle, ja lopulta antaa lapsen valita iitse kirjansa.
Tätä kirjoittaessani toki ttiedän että on itsestään selvyys että kaikki lapset eivät tästäkään huolimatta pystyisi koskaan lukemaan yhtään Nalle-Puhia vaativampaa kirjaa, mutta tämä voisi olla mahdollisuus tarjota lukemisen nautinto mahdollisimman monelle.
-
Minä tykkään klassikoista... :D LAila Hietamieh.. Siis Hietasaaren kirjat on hyviä.
-
Minä tykkään klassikoista... :D LAila Hietamieh.. Siis Hietasaaren kirjat on hyviä.
Tarkoittanet Hirvisaaren Lailaa kulttuuripitäjästä? :D
-
Lukeminen... voih kun jaksais lukea kaiken, mitä haluaa! Tällä hetkellä menossa Venäjän historiaan liittyvä kirja, Maija Poppanen ja sitten yksi, joka liittyy Suomen historiaan. Maija Poppanen siis ainoa fiktio. Haluisin kerätä kahlaan kirjahyllystä valtavan pinon (Itä-)Euroopan historiaan liittyvää kirjallisuutta ainakin selaus-tasolla.
Meidän 9-v tyttö on kyllä sellainen, että lukee kaiken mitä käsiinsä saa. Viikkoon meni kirjastosta tuotuna aika iso kirjoja. Ja viime jouluna innostu lukemaan Harry Potterit. Luki kaikki putkeen Feeniksin kiltaan saakka. Sen ohella lukee sitten kaikenlaista muutakin... taitaa olla ainakin yksi historiankirja luettavana ja jotain luontoaiheisia. Lasten lääkärikirjojakin tainnut useamman kahlata läpi. Sanasaara tuosta on jo tullut. ;)
Teme
-
Meidän 9-v tyttö on kyllä sellainen, että lukee kaiken mitä käsiinsä saa. Viikkoon meni kirjastosta tuotuna aika iso kirjoja. Ja viime jouluna innostu lukemaan Harry Potterit. Luki kaikki putkeen Feeniksin kiltaan saakka. Sen ohella lukee sitten kaikenlaista muutakin... taitaa olla ainakin yksi historiankirja luettavana ja jotain luontoaiheisia. Lasten lääkärikirjojakin tainnut useamman kahlata läpi. Sanasaara tuosta on jo tullut.
Hienoa! Juuri tuossa iässä lapset pitäisikin innostaa lukemaan, eli silloin kun vielä voi. On se kyllä vaan mahtavaa että yhä löytyy lapsia joita kirjat kiinnostaa, eikä ensimmäisen sivun jälkeen puuskahda että "tylsää", ja käännä teeveestä näkyviiin Pokemonia, vaan joka oikeasti jaksaa lukea kirjan ja vielä sarjan seuraavatkin osat.
Potterit on aika paksuja ja on hienoa että yhdeksän vuotias jaksaa lukea sellaisen tiiliskiven kuin Feeniksin kilta. Siitä on sitten helppo edetä myöshemmin haastavampien kirjojen pariin. :wink:
-
"...Parhaiten Oulun piispa viihtyi herännäisyyden valtamailla... Erityisesti oli hänen sydämensä kiintynyt Lapuaan. Sen kirkkoon liittyvät muistot olivat kalliita.
...
Savossa Oulun piispa (Koskimies, huom. satman) viihtyi erityisesti vanhassa Nilsiässä. Syyskuussa v. 1906 hän kirjoitti Juhani Hanukselalle: "Nilsiä on minulle rakas. Jumala siunatkoon sitä seurakuntaa, sen kirkkoa ja papistoa." Ja käydessään toukokuussa v. 1909 Paavo Ruotsalaisen kotiseurakunnassa hän merkitsi päiväkirjaansa: "Minä pidän näistä nilsiäläisistä. Jossakin he muistuttavat Lapuaa." Kun Kleofas Hyvämäestä tuli Varpaisjärven kirkkoherra, joutui Koskimies entistä useammin käymään Syvärinjärven seuduilla. Hän kertoo mm. syyskuussa v. 1916 retkeilystään 'Syvärin papin' kanssa Ukko Paavon muistojen mailla. He tulivat Lapinlahdelta ja vaelsivat Aholansaareen. Matkan viimeiset taipaleet kuljettiin jalkaisin. Piispa kertoo: "Minulla oli Kleofaksen pieksusaappaat jalassa. Hän kantoi suurta päällystakkiani. Painuimme jalkaisin Syvärin rantaa kohti, sivu Savolan ja Pehkulan talojen, sitten yli jyrkän Rahasmäen. Siinä kysyttiin henkeä. Olin jo voida pahoin. Rahasmäen rinnettä laskettaessa Kleofas veisasi virsiä. Se oli sovittu merkki, milloin tulee ja tahtoo venettä." Aholansaaressa piispa katseli muistorikkaita paikkoja ja eli historian hengessä. "Omituinen tunnelma", hän sanoo, "kulkea siellä, missä on kulkenut ja elellyt Paavo ukko. Tyytyväinen olen, että kävin..." (Kares: Heränneen kansan vaellus 5, s. 139-140)
Olen kerran, kymmenisen vuotta sitten ollut Lapuan kirkossa Jumalanpalveluksessa. Minua itketti koko ajan nieleskelin kyyneleitä. Siellä jos missä saatoin todeta nahoissani seinähirsiin jääneen hengen vaikutuksen, mikä loi hartaan veisuun ja Jumalanpalveluskaavan tutun poljennon kanssa ikimuistoisen tunnelman. Tunsin olevani vanhojen körtti-isien ja äitien lämpöisissä vällyissä*. Nytkin itken muiston voimasta. Kuinka arvokas kokemus! Mitä kaikkea suurta ja kaunista, harrasta ja syvää tuollainen sisältää!? Se oli sama sunnuntai, jonka iltapäivällä oli Patruunatehtaalla VIVO-nuorisosinfoniaorkesterin konsertti, missä tyttäreni oli mukana soittamassa huilua. Marika Krook taisi olla solisti.
*vällyt on rekipeitto, jonka sisäpuoli on lampaan turkkia, ulkopuoli sarkaa.
-
Lapua on hyvä paikka.
Se oli sama sunnuntai, jonka iltapäivällä oli Patruunatehtaalla VIVO-nuorisosinfoniaorkesterin konsertti, missä tyttäreni oli mukana soittamassa huilua. Marika Krook taisi olla solisti.
Kyseisessä jumalanpalveluksessa en ollut, mutta tuossa samassa konsertissa olin myös kuuntelemassa :)
-
Niin niin, An-na! Se oli silloin. Muistot ovat joskus ihania! Ne kantavat. Ne antavat voimaa ajan aallokossa.
Historia on välitettyjä, kerrottuja muistoja.
-
"...Parhaiten Oulun piispa viihtyi herännäisyyden valtamailla... Erityisesti oli hänen sydämensä kiintynyt Lapuaan. Sen kirkkoon liittyvät muistot olivat kalliita.
...
Savossa Oulun piispa (Koskimies, huom. satman) viihtyi erityisesti vanhassa Nilsiässä. Syyskuussa v. 1906 hän kirjoitti Juhani Hanukselalle: "Nilsiä on minulle rakas. Jumala siunatkoon sitä seurakuntaa, sen kirkkoa ja papistoa." Ja käydessään toukokuussa v. 1909 Paavo Ruotsalaisen kotiseurakunnassa hän merkitsi päiväkirjaansa: "Minä pidän näistä nilsiäläisistä. Jossakin he muistuttavat Lapuaa." Kun Kleofas Hyvämäestä tuli Varpaisjärven kirkkoherra, joutui Koskimies entistä useammin käymään Syvärinjärven seuduilla. Hän kertoo mm. syyskuussa v. 1916 retkeilystään 'Syvärin papin' kanssa Ukko Paavon muistojen mailla. He tulivat Lapinlahdelta ja vaelsivat Aholansaareen. Matkan viimeiset taipaleet kuljettiin jalkaisin. Piispa kertoo: "Minulla oli Kleofaksen pieksusaappaat jalassa. Hän kantoi suurta päällystakkiani. Painuimme jalkaisin Syvärin rantaa kohti, sivu Savolan ja Pehkulan talojen, sitten yli jyrkän Rahasmäen. Siinä kysyttiin henkeä. Olin jo voida pahoin. Rahasmäen rinnettä laskettaessa Kleofas veisasi virsiä. Se oli sovittu merkki, milloin tulee ja tahtoo venettä." Aholansaaressa piispa katseli muistorikkaita paikkoja ja eli historian hengessä. "Omituinen tunnelma", hän sanoo, "kulkea siellä, missä on kulkenut ja elellyt Paavo ukko. Tyytyväinen olen, että kävin..." (Kares: Heränneen kansan vaellus 5, s. 139-140)
Olen kerran, kymmenisen vuotta sitten ollut Lapuan kirkossa Jumalanpalveluksessa. Minua itketti koko ajan nieleskelin kyyneleitä. Siellä jos missä saatoin todeta nahoissani seinähirsiin jääneen hengen vaikutuksen, mikä loi hartaan veisuun ja Jumalanpalveluskaavan tutun poljennon kanssa ikimuistoisen tunnelman. Tunsin olevani vanhojen körtti-isien ja äitien lämpöisissä vällyissä*. Nytkin itken muiston voimasta. Kuinka arvokas kokemus! Mitä kaikkea suurta ja kaunista, harrasta ja syvää tuollainen sisältää!? Se oli sama sunnuntai, jonka iltapäivällä oli Patruunatehtaalla VIVO-nuorisosinfoniaorkesterin konsertti, missä tyttäreni oli mukana soittamassa huilua. Marika Krook taisi olla solisti.
*vällyt on rekipeitto, jonka sisäpuoli on lampaan turkkia, ulkopuoli sarkaa.
niin-niin
Oi niitä aikoja, oi niitä aikoja, ne tahtoisin nyt elää uudelleen. Tuo aika nuoruuden, tuo aika rakkauden, ne tahtoisin nyt elää uudelleen
-
Kotilietta, Suomen Kuvalehteä, E-S Sanomia, Padasjoen Sanomia, Kirkonseutua, Raamattua, ja kirjoja. Nyt Juha Siltalan Suomalaista ahdistusta.
Ja netistä mitä milloinkin.
-
Oppimakirjoja.
Tolkienia Taru sormusten herrasta yhdeksästi putkeen, en voinut jatkaa koska osasin ulkoa.
Toisinaan dekkareita.
Toisinaan Dostojevskia.
Pääsääntöisesti Docensin teelmiä.
Nuorisokirjasektiosta luin viimeksi Leif Hamren lentokirjoja. Yritän mietiskellä mikä tekee hyvän nuortenkirjan.
Joka tietää, kertokoon. Hamassa nuoruudessa hullaannuin norjalaiseen Yksin vartiopaikalla.
Islantilainen wanha Gudmundssonin Vihkipuku tai oliko Hääpuku oli kyllä oikeinkin hyvä ja siten sitten myöhemmin tartuin Salka Valkaan joka siis tulee samasta maasta.
-
Kotilietta, Suomen Kuvalehteä, E-S Sanomia, Padasjoen Sanomia, Kirkonseutua, Raamattua, ja kirjoja. Nyt Juha Siltalan Suomalaista ahdistusta.
Ja netistä mitä milloinkin.
Saarnaa tai puhetta miettiessäni melkeinpä aina ryhdyn lueskelemaan Siltalan kirjaa.
-
Pidän ihanana ihmeenä kun juhani tietää mitä minun on hyvä lukea. Ne mitä hän on vinkannut ovat tehneet selvää ennestään jämähtäneistä luuloistani.
-
Körttisuvun hihhulilammas
Körttisuvun hihhulilammas on nuoren miehen tarina. Se on tarina isästä ja pojasta. Lauri Mustakallion (1923 - 1985) kasvu Säräisniemen herännäishenkisestä pappilasta kulkee Kajaanin koulukaupunkiin ja jatkosodan Itä-Karjalaan. Sodan jälkeen teologian opinnot suorittaneena hän kipuaa Ylitornion pappilan vinttihuoneeseen ja 23-vuotiaana apupappina kantaa vastuuta Lapin sodan jälkeen rakentavista seurakunnista. Ylitorniolla Lauri kohtaa lestadiolaisuuden ja nousee nopeasti vanhoillislestadiolaisuuden ytimeen. Armon kokemuksesta hän ei koskaan päässyt irti. FT, kanttori Marja Mustakallio on musiikkikulttuurin tutkija, joka on käyttänyt teoksissaan runsaasti omaelämäkerrallista aineistoa. Körttisuvun hihhulilammas on hänen kolmas tietokirjansa. Siinä Mustakallio astuu ulos entisestä tutkijanlajistaan. Tytär kirjoittaa isästään.
Kirjailija: Marja Mustakallio
Kustantaja: Arktinen Ajatus
https://www.adlibris.com/fi/kirja/korttisuvun-hihhulilammas-9789163918384
-
Kiinnostuin, sillä sukukronikat ovat lempilukemistoani. Mustallio-sukua on täällä Lahdessakin, Lahden Rautateollisuuden omistajasuku.
Samaa sukua ovat, sen verran googlasin.
Täytyy kokeilla tilaamista kirjastosta kunhan ne saavat toimintansa taas alkuun.
-
Sainkin tuon kirjan heti varattua, ja olen ensimmäisenä jonossa. Eero Huovisen Äidin ikävä odotuttaa vielä pitkään, sijani on nyt 81.
Mattiakin kiinnostaa varmasti tuo Mustakallioista kertova, sillä hän on ollut Rauten palveluksessa.
Silloin olivat ruorissa Hannan ja Henrikin pojat Pauli, Aarne ja Heikki.
-
Karoliinit olivat kunnon sotureita. Ruotsi-Suomen yhteinen historia oli sotaista aikaa. Venäjä tuli pitkässä juoksussa voittoisaksi ja sai Suomen alueen suuriruhtinaskunnakseen, mutta sitten Eurooppa koki kansallisvaltioaikakuden ja kaksi maailmansotaa.
Löysin aihetta käsittelevän teoksen. Menee nyt ykköseksi lukujärjestyksessä.
Kirjaesittely Perusta-lehdessä 2002/2
Erkki Kansanaho:
Siperia opetti
Heränneitä karoliineja.
Julkaisijat: Ev. lut. Lähetysyhdistys Kylväjä ja Suomen Raamattuopiston Säätiö. Perussanoma. 2001.
"Tervetuloa jännittävälle, kiehtovalle ja koskettavalle tutkimusmatkalle Siperiaan 1709-21 nykyisen ajan silmälasien läpi!". Näin päättyy Raimo Mäkelän kirjoittama julkaisijoiden alkusana.
Piispa Erkki Kansanahon kirja Kaarle XII:n armeijan pietistiheränneistä sotavangeista Siperiassa sekä ns. kartanopietismistä Suomessa on sanan myönteisessä mielessä varsin "ihmeellinen". Kirjan ihmeille ei ole kovin paljon tekemistä nykykielessä esiintyvän ihmekäsityksen kanssa. Teoksessa on paljon historiasta ammennettua tutkimustietoa asioista, joita ei tavallisesti pidetä kovinkaan ihmeellisinä, mutta jotka kuitenkin voidaan nähdä Jumalan hyvän ja yllätyksiä kaihtamattoman johdatuksen hyvinä, kiitollisuutta herättävinä tapahtumina. Asiat ja niiden kuvaus tapahtuu kuitenkin "maan pinnassa", keskellä tavallista karumman elämän todellisuutta Kirja osoittautuu mielenkiinnoltaan romaanin veroiseksi, ja siinä esitetty todellisuus on monessa tapauksessa "tarua ihmeellisempi". Kirja ilmestyi ensi kerran jo 1950, ja nyt julkaistu on siitä lyhennetty ja korjattu painos.
Kirjoittajan perusasenne sekä karoliinipietisteihin että heidän uskoonsa nähden on sydämellisen myönteinen ja myötäelävä. Sotavankien köyhyys, sairaus, erossa olemisen pakko heidän omista perheistään ja kotimaastaan Pohjolassa, yksinäisyys, lankeemukset, venäläisen ympäristön juonittelu, uskonkriisit, jännitteet kristittyjen kesken, ihmisen elämänhalu ja kristillisen uskon salattu, eteenpäin kuljettava johdatus ja voima, uskonyhteys tuhansien kilometrien päässä olevaan Euroopan pietistiyhteisöön - koko tämä todellisuus on äärimmäisen karua mutta samalla inspiroivaa kertomaa, nykyajan suomalaiseltakin unhoon jäänyttä ja monille nuorille lähes käsittämätöntä elämän arkea. Kuvaus luo uskoa vaikeista tilanteista selviytymiseen myös meidän aikanamme. Se osoittaa myös, mikä merkitys painetulla sanalla on uskon säilymiselle ja juurtumiselle.
Kirja osoittaa hyvin selvästi, miten elävää oli Euroopan varhaisten pietistien kiinnostus evankeliumin leviämiseen Venäjällä. Karoliinipietistien vankiyhdyskunta Siperiassa miellettiin Euroopan pietistien keskuudessa - erityisesti sen keskuspaikassa Hallessa - lähetysulottuvuuden näkökulmasta. Kirjan sanoma antaa syvällistä historiallista kaikupohjaan nykyaikana kasvavaan Venäjälle suuntautuvaan lähetystyöhön. Samalla on helppo nähdä, miten varhaispietismi yleensäkin piti protestanttisen kristillisen uskon leviämistä kansojen keskuuteen hyvin keskeisenä. Pietismi oli lähetysherätystä.
"Pietistit tahtoivat, että se kristillisyys, joka objektiivisesti on mitä selkeimmin ilmaistuna luterilaisen kirkon tunnustuskirjoissa, tulisi yksittäisille ihmisille henkilökohtaiseksi ja eläväksi ja pysyisi sellaisena, kangistumatta toisaalta pelkiksi muodoiksi, joista sisältö on valahtanut pois, mutta joutumatta toisaalta myöskään spiritualistisen, hurmahenkisen kokemuskristillisyyden nielaisemaksi", kirjoittaa Raimo Mäkelä julkaisijoiden alkusanassa. Pietismin sisäisten jännitteiden todellisuus nousee tarkkaavan lukijan eteen kirjoittajan ottaessa joitain esimerkkejä myös liikehdinnän reunoilta, yltiöpietismistä. Näitä ääri-ilmiötä ei tule tukea, sillä ne eivät rakenna seurakunnan uskoa eivätkä edistä lähetystä.
Nykyaikana tulisi pietistisen arkiuskon mutkattomuuden ja sen käytännöllisen, raakaa työtä kaihtamattoman "toimeen tarttumisen" mentaliteetin tulla kaikin tavoin esille niin kuin tässä kirjassa tapahtuu. Nämäkin näköalat ovat kirjassa erinomaisen arvokkaita - varsinkin kun nykyaikana vaikeudet ja vastukset koetaan helposti elämää lamauttavina.
Teos ei menetä arvoaan eikä ajatonta ajankohtaisuuttaan vuosienkaan saatossa. Sen avaamia uskon, elämän ja lähetyksen näköaloja tulee ehdottomasti nostaa jatkuvasti esiin, vaikkei tietenkään kaikkea siinä esitettyä paikkaan ja aikaan sidottua tulkintaa ja kokemusta voida pitää yleispätevänä.
http://juhasini.mbnet.fi/Yhteiskunta/T_KE_Siperia_opetti.htm
-
Juhani ja Sinikka Lindgren´n olen tavannut KD:n aikoinani muutamaan kertaan. Juhani kuoli 2006, mutta Sinikka eli ainakin viime adventtina. Hän käy samassa kirkossa messuissa kuin me. Asunee tällä suunnalla.
Häneltä on tuo Benkun linkki-teksti.
Eilen Matti kävi hakemassa kirjastossa Lauri Mustakalliosta kertovan kirjan. Olen sitä jokusen 20 - 30 sivua vasta lukenut.
Huomio kiintyy aina vanhoja sukukronikoita lukiessa syntyneiden lasten lukumäärään.
Perheet olivat suuria, mutta lapsia kuoli myös paljon. Myöskään aika-ihmiset eivät elänet niin vanhoiksi kuin me nykyisin.
Mielenkiintoista oli se että Lauri M:n vaimo ajoi autoa jo 1920-luvulla. Pappilaan hankittiin NASH-merkkinen biili. Rovasti itse ajoi vain yhden ainoan kerran, mutta rouvasta tuli hyvä kuski.
Tosin perheen pojat ajoivat vauhdikkaammin, mutta mamma turvallisemmin.
Tässä lisää suvun pappis- ja kulttuurisuvusta, johon kuului myös Lars Stenbäck:
https://biografiasampo.fi/henkilo/p3576
-
Kävin eilen kirjastosta varaamani Giovanni Boccaccion Decameronen. Se on novellikokoelma, jossa kehyskertomuksena on kymmenen nuorukaisen ja neitosen karanteeni Italiassa ruttoepidemian aikaan 1300-luvulla. He kertovat ajankuluksi ja huvitukseksi toisilleen kukin yhden kertomuksen päivässä kymmenen päivän ajan. Jo alku tuntuu lupaavalta, vaikka teos onkin melkein 600-sivuinen.
-
Isä Meidän
Carl Olof Rosenius
Julkaistu alkujaan Ruotsissa
kirjoittajan toimittamaan
Pietisten - lehden vuosikerrassa 14
vuonna 1855
Käännös Kaija Kallioinen ja Marianna Ylilehto
Uusi Tie 2010
Helsinki
-
... Pietisten ... Uusi Tie ...
Perässähän tulette.
-
Isä Meidän
Carl Olof Rosenius
Julkaistu alkujaan Ruotsissa
kirjoittajan toimittamaan
Pietisten - lehden vuosikerrassa 14
vuonna 1855
Käännös Kaija Kallioinen ja Marianna Ylilehto
Uusi Tie 2010
Helsinki
Perässähän tulette.
Mitähän kirjasto virkailija tarkoittaa?
Toisena eepoksena minulla on tällä hetkellä menossa :
Parhain päin.
Kirjoituksia elämästä,
Jumalasta ja armosta.
Eero Huovinen.
WSOY 2017.
ps. Sivu 66. Huovinen kertoo lahjomattomasta tanssikaverista - Jaakko Eleniuksesta.
-
Isä Meidän
Carl Olof Rosenius
Julkaistu alkujaan Ruotsissa
kirjoittajan toimittamaan
Pietisten - lehden vuosikerrassa 14
vuonna 1855
Käännös Kaija Kallioinen ja Marianna Ylilehto
Uusi Tie 2010
Helsinki
Perässähän tulette.
Mitähän kirjasto virkailija tarkoittaa?
Pietisti oli edelläkävijä. Uusi tie tuli valmiille.