Kävimme Kaariinan kanssa hakemassa Peipporämeeltä kaiken itse kaatamani puutavaran. Kuorma oli ihan kunnon kuorma. Helppo oli ajouran ja varsitien varrelta kerätä kaadetut koivut. Otettiin täytteeksi muutama männnynroitamakin. Osan ehdin katkoa uunipuuksi, kun Kaariina niitä syyti kuormaan, osan nakkelimme pitkänä kyytiin. Kärry on hyvä. Tämä ei ole itsekehua. Se on Zetorille modifioitu
Ruotsin armeijan kenttäkeittiön vm-41 takavaunusta.
Siinä uralla ajellessani arvioin, että onko mönkijällä mahdollisuuksia. Jotakin on lähitulevaisuudessa tehtävä, sillä Zetori puoltaa oikealle. Ohjaussysteemissä on kitkaa siten, että vasemmalle käännettäessä pitää voimaa käyttää oudon paljon. Vuonna -95 katkaisin Zetorin ja tein peruskorjauksen tietyille osille, niin huomasin, että ohjauksen yhdestä vääntöosasta oli jo noin 2,5 cm murtunutta terästä. Yritin rälläkällä muotoilla hampaan osaa, että ei uutta murtumista tulisi. Haavetta vain, vissiin? Mutta aina kannattaa yrittää!!! On hyvä mieli siitä, että rämeellä on vain Luojan kaatamia puita. En ollut ahne viime kerralla, kun rasiin koivuja kaatelin. Joskus näkee metsässä ihmisen kaatamia puita tai jopa pinojakin lahoamassa, niin tulee surumieli, että kaverilla jäi homma kesken.
