Memen kanssa olen samalla kannalla. Susi karttaa ihmistä. Aikoinaan Kuhmon itäosissa retkeillessäni tapasin paikkakuntalaisia, jotka kertoivat, miten susien reitin poikki tehtiin metsäajotie. Sudet käyttivät reittiä edelleen, mutta tien toisella puolella oli runsaasti suden ulosteita. Paikkakuntalaisten tulkinta oli se, että tien ylitys oli niin kova juttu, että veti hukan vatsan veteläksi. Mene tiedä.
Susi on myös oppivainen. Jos jokin hermorakenteeltaan peloton susi oppii, että ihmisasumusten liepeiltä saa ravintoa, se saattaa opettaa hyvän konstin pennuilleenkin. Tämä saattaisi vaikuttaa edullisesti pariutumismahdollisuuksiin. Jos taas susikannasta poistetaan ne yksilöt, jotka uskaltautuvat ihmisasumusten lähistölle, näiden lisääntymismahdollisuus huononee. Tällä lienee jotain vaikutusta. Vaikka ihmisarkuus on opittu ominaisuus eikä siten periydy, sen pohjana oleva hermorakenne, temperamentti tai mikä se nyt lieneekään periytynee.
Edellä oleva on tietysti asiantuntemattoman pohdintoja, mutta yhden aran ja yhden rohkean koiran tarkkailu ja kouluttaminen samanaikaisesti on opettanut yhtä ja toista. Puolivilli kissaemokin alkaa jossain vaiheessa opettaa pentujaan karttamaan ihmistä ja lähtemään metsään. Sekin on nähty. Eläintalossa kyseinen mirri lopetettiin juuri tästä syystä - ja siellä ollaan jonkinsorttisia asiantuntijoita.
Mt
