Mahdollisuus

[vn]

Muutkin yökyöpelit tässä 23 jälkeen puhuvat asiaa...
Itselläni 2010 keväällä alkoi tapahtua, ravisteltiin, koeteltiin.
Minut potkaistiin pois töistä, työterveydenhuollossa lopputarkastuksessa löytyi pahanlaatuinen
eturauhassyöpä, monta kuukautta oli todella vaikeaa, kotimökillä yksin lauloin ja itkin, itkin ja lauloin,
meni pitkään ennen kuin rohkenin ja uskalsin ajatella että vuosi 2011 on minullekin vielä tulossa.
Lääkitys (jatkuva hormoonipiikki 3 kk:n välein, parin kuukauden sädehoito) ovat auttaneet,
itse uskon että olen kokenut ihmeparantumisen, Jumala on auttanut, vaikka "terveeksi" en enää tule.
Nyt olen kokenut että saan tällä hetkellä elää aivan rikasta, vaihtelevaa, ihanaa ja siunattua aikaa.
Haluan kasvaa, oppia, hioutua pahimmista särmistäni, oppia elämään rinnalla, kuuntelemaan, katsomaan,
rukoilemaan, kiitollisuutta, uudistua...kaikki on täysin mahdollista.

[Atanasia]

...kaikki on täysin mahdollista.

Niin on!

[amanda]

Niin kauan kuin on elämää, on toivoa.

Aina on mahdollisuuksia. Emme vain vielä tiedä mitä mahdollisuuksia edessä on.

Kiitos rohkaisusta Pirska ja Atanasia! Kiitos myös vn, kun kerroit omasta tarinastasi.

[Töölöläinen]

Niin kauan kuin on elämää, on toivoa.

Maalisessa vaelluksessa....
Sen jälkeen mahdollisuudet on mahdollisesti vain yhden kortin varassa.

Aina on mahdollisuuksia. Emme vain vielä tiedä mitä mahdollisuuksia edessä on.

Tässäkin asiassa olen hieman erimieltä. Sillä uskon että ihminen enemmin tai myöhemmin elämänkaarensa aikana tulee tienharaan jossa mahdollisuudet loppuvat vain yhteen valintaan ja siihen oikeaan valintaan auttaa itselläni vain Toivo,Usko ja Armo.

ps.minulle on pikku hiljaa ruvennut aukeamaan realistisen elämän tarkoitus ja sen hyväksyminen.

[Maiju73]

Lapseni sairastui viime vuonna elinikäiseen sairauteen.  Pitkään kyselin miksi, miksi, miksi mutta vastausta en mistään saanut. Myös tyttäreni esitti minulle useasti kysymyksen että MIKSI, miksi hän? en osannut hänelle vastata, otin vain syliin ja rutistin lujaa, itkimme yhdessä. Syytin itseäni tietäen kuitenkin etten olisi mitenkään voinut estää lastani sairastumasta vaikka olisin tehnyt mitä tahansa, loin jopa synkkiä ajatuksia Jumalan suuntaan (miksei Hän sairastuttanut minua lapseni sijasta), koin että näin meitä jotenkin rankaistaan, olemme huonoja ihmisiä.
Sitten jotain tapahtui, syyttelyn sijaan aloin lukea Raamattua ja rukoilla enemmän ja ehkä jopa eri tavalla kuin ennen. Pysähdyin, mietin mikä oikeasti on elämässä tärkeää. Mitään / ketään ei saa pitää itsestäänselvyytenä, luottamus Jumalaan täytyy säilyttää. 
Rakas tyttäreni voi hyvin ja tulee hienosti toimeen sairautensa kanssa. Elämä sujuu taas. Jumalan armosta saimme mahdollisuuden elää uudella tavalla, nöyränä ja tyytymällä siihen mitä on, ilman vaatimuksia. Eikä tämä tunnu lainkaan huonolta. 

[vn]

Voimia Maiju sinulle ja tyttärellesi
Hiljaiseksi ja sanattomaksi nämä asiat pistää, kyselijän paikalle, ilman vastauksia, Isälle ja ystäville huokaillen.
Itse olen taistellut ja kysellyt omien sairauksieni kanssa, Isän hoidossa koen olevani, koen että Isä on
antanut viisautta lääkäreille minunkin kohdallani, on antanut lääkkeidenkin auttaa.
Tässä olen, miksi- ja kaikkien muiden kysymyksieni kanssa, en ymmärrä...
Mutta jotenkin kuitenkin koen, että rangaistusta sairaudet eivät ole.

[Riitta-mummi]

Maiju, saman kokeneena tiedän .  Näin Jumala toimii usein..

[Pyryharakka]

Voimia Maiju. 
Ja tervetuloa foorumille!

[Maiju73]

Kiitos teille kaikille ihanat!
Olet vn aivan oikeassa, silloin vain tuntui siltä.