Tuntuu että tämä Miki Liukkosen kuolema on edelleen ja lähes koko ajan mielessäni.
En tuntenut mitenkään häntä, en tuotantoa, en elämästä tehtyjä juttuja. Vain kuvat kertoivat kertomaansa.
Ilmeisesti ulkonäkö oli rakennettu kuoreksi jota herkkä taiteilija tarvitsi.
Mikä on se herkkyys joka lahjakkaimpia taiteilijoita vaivaa. Onko se valittu tila, jotta luovuus säilyisi, vai onko se tietoinen valinta olla hakematta apua ja hoitoa. Pohdin.
Nyt Eino Leinon päivänä on pakko näitä miettiä. Häntä ja satoja muita vaivasi sama tuska sisällään ja lisäksi 'maailman tuska' jota lääkittiin milloin milläkin.
Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan ...Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin
Elegia
Haihtuvi nuoruus niinkuin vierivä virta.
Langat jo harmaat lyö elon kultainen pirta.
Turhaan, ei turhaan tartun ma hetkehen kiini;
riemua ei suo rattoisa seura, ei viini.
Häipyvät taakse tahtoni ylpeät päivät.
Henkeni hurmat ammoin jo jälkehen jäivät.
Notkosta nousin. Taasko on painua tieni?
Toivoni ainoo: tuskaton tuokio pieni.
Tiedän ma: rauha on mullassa suotu.
Etsijän tielle ei lepo lempeä luotu,
pohjoinen puhuu, myrskyhyn aurinko vaipuu,
jää punajuova; kauneuden voimaton kaipuu.
Upposi mereen unteni kukkivat kunnaat.
Mies olen köyhä: kalliit on laulujen lunnaat.
Kaikkeni annoin, hetken ma heilua jaksoin,
haavehen kullat mun mieleni murheella maksoin.
Uupunut olen, ah, sydänjuurihin saakka!
Liikako lienee pantukin paatinen taakka?
Tai olen niitä, joilla on tahto, ei voima?
Voittoni tyhjä, työn tulos tuntoni soima.
Siis oli suotta kestetyt, vaikeat vaivat,
katkotut kahleet, poltetut, rakkahat laivat?
Nytkö ma kaaduin, kun oli kaikkeni tarpeen?
Jähmetyn jääksi, kun meni haavani arpeen?
Toivoton taisto taivaan valtoja vastaan.
Kaikuvi kannel; lohduta laulu ei lastaan.
Hallatar haastaa, soi sävel sortuvin siivin.
Rotkoni rauhaan kuin peto kuoleva hiivin.
Eino Leino
