On se sotku. Törkeää, että ihmisiä häiritään vuosikymmenien riitelyllä! Ajattelisivat vähän. Koko tai ainakin puoli maailmaa seuraa myötähäpeää tuntien heidän kinasteluaan. Ajattelisivat muitakin kuin itseään, senkin tunarit! Työrauhaa häiritsevät. Onko ne mielestään maailman napa?!
Juutalaiset noin enemmistö on kyllä aika rasistista porukkaa ja pitävät itsenään valittuna kansana ja siksi heillä on oikeus tehdä mitä vaan.
Heissä on porukkaa, kun on olleet tekemisissä palestiinalaisten ja kristittyjen kanssa, mikä on kauhistus uskonnollisille juutalaisille joiden mielestä me muut ollaan jotain koiran asemassa, siis heidän kulttuurissa koiraa pidetään jotenkin potkittavana turhakkeena.
Ovathan he varsinkin messiaaniset juutalaiset valittua kansaa, mutta toi oikeutus tehdä mitä vaan mietityttää joskus.
Onhan se selvä, että kansa jota on joukkosurmattu ja joista parhain on jäänyt jäljelle sen vuoksi on tiedemiehiä ja nobelistejä.
Niin kovaa heitä on seulottu, että kyllä sinne vain lahjakkaimmat on jääneet jäljelle.
Herra Israelia ja juutalaisia siunatkoon, kuten heidän naapureitaan.
Joku on joskus kirjoittanut, että jos se kaikki kristittyjen rakkaus ja raha joka on syydetty juutalaisille olisi kohdistettu muulle maailmalle, niin eläisimme kristillisellä maapallolla, siis enemmistöisessä.
Mulla on kiva juutalainen ystävätär eläinlääkäri ja hänellä on omien sanojen mukaan iloinen ja leikkisä sielu ja se on kaunis silloin, kun se on sitä, mutta kun se on keksimässä naapurille tuhoa, niin ikävää.
Oikeastihan juutalaiset ja arabit ovat veljeksiä.
Eri äiti vaan, mutta kantaisä sama,