Heipä.
Tämän olisi voinut otsikoida toisinkin, puhua vaikka "uskon menettämisestä" mutta olkoon nyt näin. Oletteko koskaan miettineet sitä usein hoettua että "Jumala ei anna kenellekään raskaampaa taakkaa kuin hän jaksaa kantaa"? Mihin se perustuu - ei ainakaan Raamattuun? Ellei siihen "salliessaan kiusauksen valmistaa Hän myös pääsyn siitä niin että voimme sen kestää" (apua, missä tämä on, jossain Paavalin kirjeessä) Toisaalta Jeesuksen kerrotaan puhuneen (apua missä, jokin evankeliumi) että palvelijan käy kyllä kuten Herransakin, ja hänhän nääntyi ristin alle.
Eli miten on. Jos pitää Jumalaa hyvänä Herrana joka haluaa pelastusta ja meidän hyvinvointiamme, niin tietenkin ajattelee ettei kukaan liian ankaraa kuormaa saa, mutta eikö se edusta vähän kehäpäättelyä? Tai, onhan se linjassa, kyllä vain.
Jos taas ajattelee, tai ei vain pääse näkemyksestä, että Jumala on aika arvaamaton ja pelastaa kenet haluaa, ja paaduttaa kenet haluaa (apua missäpäin), on takuulla valmiimpi ajattelemaan että huonosti käy ellei käy hyvin, nyt ja huomispäivänä ja iankaikkisuudessakin. Mikä pakko Jumalan on olla hyvä ylipäätään kenellekään? Ei Hän ole sitoutunut mihinkään minun käsittääkseni? Eikö tuo Jeesuksen sana paina lopulta enemmän?
