Omien virheitten myöntäminen

[AKUANKKA313]

Onko sinun vaikeaa myöntää omia virheitäsi?
Minkä tyyppiset persoonallisuudet eivät myönnä mielestäsi omia virheitään?
Kuinka paljon tähän vaikuttaa asema/ammatti?

[Pyryharakka]

Minun on ollut vaikea myöntää omia virheitäni. Se liittyi mielestäni paljon huonoon itsetuntoon. Siihen ajatukseen, etten minä ole mitään, enkä osaa mitään, eikä minua arvosteta. Silloin tilanne olis vain pahentunut, jos olisin tunnustanut virheeni. Ne piti yrittää peittää tai vierittää syy muualle.
Onneksi elämän taipaleella olen oppinut arvostamaan itseäni. Olen oppinut myöntämään virheitäni, varmaan en kaikkia, mutta hyvään suuntaan olen matkalla.
Tärkeää on oppia antamaan anteeksi myös itselleen. Elämä on paljon rennompaa, kun osaa antaa itselleen anteeksi.

[öppiäinen]

On vaikea. Olen ottanut nyt oikein urakakseni myöntää töissä tekemäni virheet. Se onkin helppoa, kun asiakkailta tulee paljon pikku tilauksia, niin aina johonkin toimitukseen jokin pikku virhe mukaan lipsahtaa. Ja töitä on myös niin paljon että jo ihan sen takia alan olla hajamielinen ja unohdan jotain ja pääsen taas myöntämään virheeni (kyllä, olen informoinut lähiesimiestäni tilanteesta myös; hänen vastuulleenhan työnjako kuuluisi). Kun olen ajatellut että virheiden myöntäminen on oikein varta vasten itselleni valitsemani tehtävä, niin tulee aina niin palkitseva hyvä mieli kun pääsen sen tekemään.

Olen nörtti (koodari), mutta minusta siihen alaan ei mitenkään erityisesti tunnu liittyvän vaikeus myöntää virheitä. Melkein säännöllisestihän ohjelmat kehitysvaiheessa kaatuvat johonkin bugiin tai tulostavat puuta heinää, ja useimmin toistuva päivittäinen tehtäväni onkin etsiä, missä kohden logitiedostoa lukee ensimmäinen aikaansaaman ERROR, ja se on rutiinia eikä tunnu pahalta.

Isäni oli opettaja, ja joskus kotona ruokapöydässä hän mietti sitä, saako opettaja myöntää oppilailleen erehtyneensä. Hän oli vähän sitä mieltä ettei, sillä oppilailta muka tällöin menisi kunnioitus opettajaa kohtaan. Tuo oli minusta pimeimpiä ajatuksia mitä olen kuullut, minkä kyllä sanoinkin.

Tuntuu että vaikeinta virheitään on myöntää erilaisten johtajien, olivat sitten yrityksen tai valtion johtajia. Pitää sinnikkäästi väittää, että kyllä valittu linja ja toimintastrategia on oikea, sitä vain toteutetaan puutteellisesti.

[seppos]

On vaikea. Olen ottanut nyt oikein urakakseni myöntää töissä tekemäni virheet. Se onkin helppoa, kun asiakkailta tulee paljon pikku tilauksia, niin aina johonkin toimitukseen jokin pikku virhe mukaan lipsahtaa. Ja töitä on myös niin paljon että jo ihan sen takia alan olla hajamielinen ja unohdan jotain ja pääsen taas myöntämään virheeni (kyllä, olen informoinut lähiesimiestäni tilanteesta myös; hänen vastuulleenhan työnjako kuuluisi). Kun olen ajatellut että virheiden myöntäminen on oikein varta vasten itselleni valitsemani tehtävä, niin tulee aina niin palkitseva hyvä mieli kun pääsen sen tekemään.

Olen nörtti (koodari), mutta minusta siihen alaan ei mitenkään erityisesti tunnu liittyvän vaikeus myöntää virheitä. Melkein säännöllisestihän ohjelmat kehitysvaiheessa kaatuvat johonkin bugiin tai tulostavat puuta heinää, ja useimmin toistuva päivittäinen tehtäväni onkin etsiä, missä kohden logitiedostoa lukee ensimmäinen aikaansaaman ERROR, ja se on rutiinia eikä tunnu pahalta.

Isäni oli opettaja, ja joskus kotona ruokapöydässä hän mietti sitä, saako opettaja myöntää oppilailleen erehtyneensä. Hän oli vähän sitä mieltä ettei, sillä oppilailta muka tällöin menisi kunnioitus opettajaa kohtaan. Tuo oli minusta pimeimpiä ajatuksia mitä olen kuullut, minkä kyllä sanoinkin.

Tuntuu että vaikeinta virheitään on myöntää erilaisten johtajien, olivat sitten yrityksen tai valtion johtajia. Pitää sinnikkäästi väittää, että kyllä valittu linja ja toimintastrategia on oikea, sitä vain toteutetaan puutteellisesti.

Tuli tuosta mieleen anekdootti opiskeluajaltani. Kinasin yhdestä mittayksiköstä opettajan kanssa koko syksyn ja se asia oli minulle ollut töissä jokapäiväistä leipää ja tiesin varmasti olevani oikeassa. No joululomille lähdettäessä opettaja kysyi olisiko minulla tiedossa mitään kirjaa, mistä opettaja voi tarkistaa asian. Annoin hänelle kirjan nimen ja kun hän pääsi lukemaan lukua joka käsitteli tätä aihetta hän totesi, että kirjoittajalla ja minulla oli sama sukunimi. Tämä kohta kirjaa oli isäni kirjoittama. Joulun jälkeen hän myönsi minun olevan oikeassa ja muutti tenttiarvosteluni oikeiksi. Kaikki opettajat eivät pystyneet korjaamaan virheitään ja se sapetti minua.

[maisakai]

Minä olen kyllä opettajanurani aikana useamman kerran joutunut pyytämään joltakulta oppilaaltani anteeksi, joskus harkitsemattomia sanojani, joskus sitä, etten ole ymmärtänyt jotakin tilannetta tai asiaa oikein. Silloin kyllä nolottaa ja harmittaa, mutta tuntuu mahtavalta, kun saa anteeksi.

[PekkaV]

   Tekevälle sattuu.

[Pena]

   Tekevälle sattuu.

Sattuuhan sitä. Ei saisi kuitenkaan satuttaa.

[Leena]

Jos teen virheen on yksinkertaisinta myöntää se ja tietenkin riippuu hieman siitä mitä tekee mutta lääkärin toimessa se oli helpointa.  Kolkompaa oli jos potilaan kävi kalpaten, lujemmin se koettelee, ja sellaisesta on vaikeata päästä ylitse muutenkin. Jo epäilys siitä että jos-minä-sittenkin-erehdyin - ja-nyt---   pilaa elämän tehokkaasti.

Muissa hommissa on ollut perustelluintakin todeta, että taitaa olla makuasia. Vaikeinta oli ehdottomasti tietää laulua opettaessaan miksi oppilas ei edisty. Tietty sillä on aina nuotti kateissa mutta silti...   selitänkö minä huonosti juuri tätä ihmistä ajatellen? Onko sen vaikeaa oppia ja motivaatio menee sitten? Vaadinko liikaa?  

Olen huomannut, Aku, että listoihisi on toisinaan vaikeaa vastata. Mahtaako ammatti vaikuttaa tuossa mitenkään? Tunnen monen ammatin harjoittajia, ja joka ryhmään kuuluu sekä itsepintaisia tivaajia että aika iisisti "ai hyvä kun huomasit korjataan äkkiä"- ihmisiä.

[Riitta-mummi]

On ilmeisesti ollut suuri virhe kun olen "passannut kaikki eteen " perheelleni. Etenkin jälkikasvu on monissa käytännön asioissa uusavutonta.
Itse saan nyt siitä maksaa . Väsyneenä ja sairaanakin laitan heille ruoat, pyykit, saunat. Ostan koiranruuat ja maksan auton kulut vakuutuksineen.

Onko tyhmyys virhe ?

[PekkaV]

   Usein olen kysynyt, teenkö karhunpalveluksen 'auttaessani' / 'tukiessani' lapsiani heidän itsenäistymisvaiheessaan. Periaatteessa olen vastannut kieltävästi. Olen sanonut ääneenkin, että autan niin paljon kuin voin, annan kaikkeni. Suojaudun 'epäilyoninhimillistä -tosiasian taakse.

[seppos]

On ilmeisesti ollut suuri virhe kun olen "passannut kaikki eteen " perheelleni. Etenkin jälkikasvu on monissa käytännön asioissa uusavutonta.
Itse saan nyt siitä maksaa . Väsyneenä ja sairaanakin laitan heille ruoat, pyykit, saunat. Ostan koiranruuat ja maksan auton kulut vakuutuksineen.

Onko tyhmyys virhe ?

Tyhmyys ei ole virheen synonyymi. Kysymys kohdallasi on tyypillisestä korostuneesta hoitovietistä. Olet halunnut olla hyvä äiti ja tehnyt parhaasi eli liian paljon. Siinä se ongelma onkin.

[steal]

Kerran luulin olleeni väärässä, mutta myöhemmin huomasin erehtyneeni.   ;  )

[Pena]

Uusavuttomalle jälkikasvulle voinee aloittaa koulutusvaiheen milloin tahansa vaikka näin (muutettavat muuttaen): Nyt kun olet 48-vuotias, on varmaan minun aika näyttää, miten paita silitetään.

[öppiäinen]

Vaikeinta oli ehdottomasti tietää laulua opettaessaan miksi oppilas ei edisty. Tietty sillä on aina nuotti kateissa mutta silti...   selitänkö minä huonosti juuri tätä ihmistä ajatellen?

Erottaisin opettajantyössä didaktisen osaamattomuuden ja sen, että menee väittämään oppilaalle jotain paikkaansapitämätöntä. Jälkimmäistä minun olisi vaikea myöntää, ensimmäisen taas myönnän oitis.

Minähän en ole "oikeasti" opettanut muuta kuin opetusharjoittelun ja sitten vähän yksityisesti matemaattisia aineita. Jos oppilas on tuskaillut ettei ymmärrä, minusta aina vilpittömästi tuntuu etten vain ole itse keksinyt miten selittää asia juuri tälle oppilaalle ja olen sen myös hänelle sanonut, ja puhunut yleisemminkin siitä että aiemmat huonot oppimiskokemukset voivat olla vain sitä että opetusmenetelmä ei ole ollut sopiva. Koska näin uskon ihan omankin kokemukseni perusteella. Omat oppimisvaikeudet ovat ehkä arvokkainta mitä opettajalla voi olla.

Mutta sitä on vaikea myöntää oppilaille, etten tiedä tai osaa tai että oppilas on opettajaansa viisaampi. Vaikka se voisi myös olla hyvä opetus toisinaan. Pistää viisaampi oppilas selittämään asia opettajallekin (jolloin oppilas saa oppia selittämisen taitoa), tai miettiä yhdessä miten asiasta otetaan selvää, sehän se tärkein taito osata olisi. Mutta vaikeaa se vain on!

[tosikkoko]

Olen nörtti (koodari), mutta minusta siihen alaan ei mitenkään erityisesti tunnu liittyvän vaikeus myöntää virheitä. Melkein säännöllisestihän ohjelmat kehitysvaiheessa kaatuvat johonkin bugiin tai tulostavat puuta heinää, ja useimmin toistuva päivittäinen tehtäväni onkin etsiä, missä kohden logitiedostoa lukee ensimmäinen aikaansaaman ERROR, ja se on rutiinia eikä tunnu pahalta.

bugzilla on tuttu.

Onko sinun vaikeaa myöntää omia virheitäsi?

riippuu tilanteesta.