Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: osmo - 04.06.08 - klo:11:38
-
Lukekaas Piispa Heikan blogi. Kovasti mielenkiintoisia asioita ottaa esille Mikko-piispa. http://www.pod.fi/heikka/?p=67
-
Kirkko & Kaupunki. Yksinäiset vanhukset Yhteisvastuukeräyksen kohteena (31.1.2006)
”Jo nyt yli 25 000 suomalaista tekee vapaaehtoistyötä seurakuntien puitteissa. Yhteisvastuuprojektissa vanhusten luo etsitään vielä lisää eri-ikäisiä ...
”Suomessa valtio huolehtii periaatteessa myös heikoimmista jäsenistään. Silti kotipalvelun, kotisairaanhoidon ja seurakuntien työntekijät kertovat samaa viestiä: Monet ikääntyneet kaipaisivat enemmän tukea. Vaikka vanhuksen luona käy useitakin ammattilaisia huolehtimassa käytännön asioista, moni jää yksin ajatuksineen ja pelkoineen.”www.kirkkojakaupunki.fi
ps.Monille vapaaehtoistyöntekijälle tarjotaan kahvit, ruuat ja niin edelleen... Toivottavasti veronalle ei ole minun oven takana, joutuu vielä karhun painiin keskellä kirkasta päivää. 8)
VK.518.
1.Nyt anna, Herra, tultasi. sieluni alttarille ja lähde saattajakseni poluille arkisille, kun pariin toisten ihmisten ja kysymysten vaikeiden työpaikalleni lähden.
2.Suo minun myötätunnolla toisia ajatella, työtovereita kuunnella, rohkaista kiitoksella. Mieleni avaraksi tee, niin että kiista vaimenee, ystävänmieli kasvaa.
3.Työn ääressä ja levossa näin hoida kädelläsi ja aina salli asua, oi Herra, lähelläsi. Jos annat taakan painavan, myös annat voiman kantavan, sen tahdon ottaa vastaan.
4.Kun kuuntelen tai katselen tai luen kodissani, suo, että vahingollisen pois torjun sielustani. Vain hyvää, totta, puhdasta, sinulle, Herra, mieluista mua valitsemaan auta.
5. Suo sanan kuuloon temppeliin mun rientää useasti. Näin minut johda pyhyyksiin, sun alttarilles asti, niin että siellä, nautitsen ravinnon iankaikkisen sieluni autuudeksi.
Jaakko Haavio 1962. Virsikirjan lisävihkoon 1963.
-
Oiva vinkki, Osmo! Mitä me voimme tehdä!?
-
Jaa-a? Mitähän me voisimme? Kait sitä pitäisi puhua "omalle kansanedustajalleen", ilmaisu joka näinä aikoina saa omituisen sävyn...
Mutta varmaan tätä asiaa on pidettävä esillä. Jos talkootyönä tehtävää toimintaa aletaan tiukemmin verottamaan, aika moni asia tässä maassa kaatuu. Halutaanko toimeliaisuus halvaannuttaa? 90-luvulla, laman kourissa puhuttiin arvostavasti kolmannen sektorin arvokkaasta roolista hyvinvoinnin ylläpitäjänä, nyt, kun pitäisi periaatteessa mennä tosi hyvin, ( ks esim. http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2008/04/07/suomalaispankit-tekivat-ennatystuloksen/20089701/12)
ruvetaan veroruuvia kiristämään vapaaehtoistoiminnasta. Ei hyvä.
-
Jaa-a? Mitähän me voisimme? Kait sitä pitäisi puhua "omalle kansanedustajalleen", ilmaisu joka näinä aikoina saa omituisen sävyn...
quote]
Ai miten toi ois mahdollista?
Ois kyllä kun ois sellainen kansanedustaja, jonka kanssa pääsisi juttuun.
Vois antaa vinkkejä ja muuta.
Muta taitanee olla mahdotonta päästä juttuun sellaisen edustajan kanssa.
Yksi ministeri tuli kerran vastaan kun olin, jossain ministeriössä töissä korjaamassa koneita.
En keksinyt muuta sanoa, kun mitä hallitus meinaa tehdä koulukiusaamisella.
Siitä oli jotain juttua Iltiksessä silloin.
Ministeri nauro vaan ja hymyili kauniisti, mutta ei tokaissut mitään takaisin.
Tätyy tässä todeta, että ei varmaan moni ole ollut yhtä monessa ministeriöissä ja pressanlinnasa ja eduskunnassa töissä niinkuin minä.
(Tai siis jokaisessa olen ollut, vaikkakin vain korjaamassa koneita ja huoltamassa.) :oops: :oops: :oops:
-
Ois kyllä kun ois sellainen kansanedustaja, jonka kanssa pääsisi juttuun. Vois antaa vinkkejä ja muuta. Muta taitanee olla mahdotonta päästä juttuun sellaisen edustajan kanssa.
Lähes kaikkien kansanedustajien kanssa pääsee juttuun. Vaihtoehtoja ovat puhelinkeskustelut, sähköpostit, kirjeet tai vierailu kansanedustajan luona eduskunnassa tai hänen kotonaan. Kansanedustajat ovat päivittäin yhteydessä monien kansalaisten ja yhteisöjen kanssa. Kysymys on pitkälti siitä, että a) uskaltaa b) ottaa yhteyttä.
-
Tämä on kyllä todella huolestuttava asia - ja paljastaa taas juhlapuheiden tekopyhyyden: kolmatta sektoriahan ollaan kovasti huudettu apuun, kun yhteiskunnan omat turvaverkot ovat rapisemassa. Tästä on tulossa hyvin vaarallinen ennakkopäätös, aivan käsittämätön tilanne. Ehkä kannattaisi verottaa ensiksi noita vaalitukirahoja... Eduskunnan sivuilta löytää kansanedustajien sähköposti-osoitteet (muotoa etunimi.sukunimi@eduskunta.fi). Hallituspuolueiden edustajalle lähetetty viesti lienee kantavin, Heikan blogia voi hyvin käyttää asia selventäjänä, samalla viesti saa siitä lisää painoarvoa. Tässä kannattaisi kirkollisten piirien laajemmaltikin aktivoitua koska tällä verotuksen tiellä ei ole loppua: niin paljon maksutonta ja pyyteetöntä työtä näissä ympyröissä tehdään.
-
Tämä on kyllä todella huolestuttava asia - ja paljastaa taas juhlapuheiden tekopyhyyden: kolmatta sektoriahan ollaan kovasti huudettu apuun, kun yhteiskunnan omat turvaverkot ovat rapisemassa.
Ei yhteiskunnan turvaverkot ole mihinkään ravisseet. Ja toisaalta: Kansalaisten pitää myös itse ottaa vastuuta omasta elämästään. Tuntuu siltä, että monien elämäntapa ei ainakaan lisää heidän eikä perheidensä turvaa. Pelkästään vanhusväestöön sijoitetaan tänä vuonna 500 miljoonaa euroa enemmän kuin aikaisemmin. Vähätuloisten yksinhuoltajien ja perheiden lasten päivähoitomaksut alenevat merkittävästi.
Sosiaaliturvauudistus alkaa ensi vuonna. Sosiaali- ja terveydenhuoltoon kohdistuvat voimavarat eivät milloinkaan ole ollut niin suuret kuin nyt.
Mitä talkootoimintaan tulee, niin onhan verohallitus aina yrittänyt, muttei koskaan onnistunut. Eduskunta tuskin alkaa kansalaisjärjestöjen vapaaehtoistoimintaa verottamaan.
-
Ei yhteiskunnan turvaverkot ole mihinkään ravisseet.
En nyt oikein ymmärrä miten pääset tähän käsitykseen, oletko esimerkiksi sillä kannalla että vaikkapa mielenterveyspalvelumme ovat samalla tai korkeammalla tasolla kuin aiemmin? Tai terveyskeskusten tilanne? Tai vanhusten kroonikkohoito? Esimerkkejä riittää. Karuja esimerkkejä. No, hyvä että jostakin näkökulmasta yhteiskunnan heikoimpien palvelu on hyvässä tilassa. Piia-Noora Kauppi lienee sitä mieltä, että liiankin hyvässä...
-
Tämä on kyllä todella huolestuttava asia - ja paljastaa taas juhlapuheiden tekopyhyyden: kolmatta sektoriahan ollaan kovasti huudettu apuun, kun yhteiskunnan omat turvaverkot ovat rapisemassa. Tästä on tulossa hyvin vaarallinen ennakkopäätös, aivan käsittämätön tilanne.
En voi kuin yhtyä mielipiteeseesi, Ilwyd. Puheet ovat vain puheita, totuus on toisenlaista. Mistä muusta vaalirahoituksessa on kysymys kuin rahasta, ahneudesta ja vallanhalusta? Minä, minun, minulle...
”Joka rahaa rakastaa, ei saa sitä kyllin, eikä se, joka rakastaa rikkautta, saa voittoa tarpeekseen”, sanotaan Saarnaajan kirjassa. Rikkaus tuo aina vain huolia ja siitä tulee palvonnan kohde, joka täyttää koko elämän. Siitä tulee hyvin helposti ihmiselle aivan kuin Jumalan sijainen, jopa suoranainen Jumala.
"Karttakaa kaikenlaista ahneutta": Vanhempi käännös Raamatusta sanoo vielä voimakkaimmin: "Kavahtakaa kaikkea ahneutta". Kavahtaa sana fylasso alkukielellä merkitsee, pitää varansa, vartioida, pitää silmällä, välttää, vihollisen varalta varuillaan oloa. Jeesus käytti sanaa, joka tarkoittaa sotatilassa olevan vihollisen aikeiden estämistä. Ehkä tämä sana oli oikeaan osuva, kun ajatellaan ahneuden perimmäistä merkitystä. Ahneus on meidän pahimpia vihollisiamme.
Huolista: Niitä on todella kertynyt nyt monen kohdalle. Minun huoleni ovat vanhukset, omaishoitajat ja rakas hengellinen kotini; herännäisyys.
Lars Mikael
-
En nyt oikein ymmärrä miten pääset tähän käsitykseen, oletko esimerkiksi sillä kannalla että vaikkapa mielenterveyspalvelumme ovat samalla tai korkeammalla tasolla kuin aiemmin?
Mielestäni ei pitäisi dramatisoida ja suurennella asioita. Valitettavan paljon on vedetään yhden tapauksen perusteella johtopäätös, ettei mikään toimi. Tosiasiassa sosiaali- ja terveyhdenhuolto-organisaatiot tekevät jatkuvasti hyvää työtä.
Näyttää siltä, että hyvinvointiyhteiskunnasta on tullutkin vaatimusyhteiskunta. Juuri tänään uusi SDP:n puheenjohtaja vaatii maksutonta lasten päivähoitoa. Ja maksutonta lähiliikennettä alle 16-vuotiaille. Kuulostaa kansalaisten korvissa hienolta, mutta harva tuntuu ymmärtävän, että he itse vaatimusten toteuttamisen maksavat. Mitä enemmän vaaditaan, sitä enemmän veroja maksetaan. Ja juuri me keskituloiset/keskiluokkaan kuuluvat maksamme valtaosan yhteiskunnan menoista.
Mielenterveyspalveluissa ja vanhustenhuollossa on ongelmia, muttei se tarkoita, ettei laisinkaan tehtäisi näillä aloilla tärkeää ja laadukasta työtä.
Mielenterveydenhäiriöt (masennus) ovat huomattavasti yleistyneet. Ja tämä taas johtuu siitä, että niitä diagnosoidaan enemmän.
Se, ettei jollakin sektorilla ole täysin riittävästi palvelua tai että palvelujen tarve on lisääntynyt niitä tarjoamalla, ei oikeuta sanomaan, että turvaverkko pettää. Pyydän siis suhteellisuudentajua. Yhteiskunnassa eivät kaikki asiat ole huonosti.
-
Mielestäni ei pitäisi dramatisoida ja suurennella asioita. Valitettavan paljon on vedetään yhden tapauksen perusteella johtopäätös, ettei mikään toimi. Tosiasiassa sosiaali- ja terveyhdenhuolto-organisaatiot tekevät jatkuvasti hyvää työtä.
Tietysti tekevät, hitaasti pahenevissa olosuhteissa. Eräillä pääkaupunkiseudun alueilla ovat myös yksittäiset peruskoulut alkaneet joutua yhä kasvaviin vaikeuksiin. Laman jälkeen on syntynyt myös ilmeisen pysyvä syrjäytyneiden ryhmä, ja tämän ryhmän sisällä syrjäytyneisyys periytyy yhä enemmän. Yhteiskunnan arvot vaikuttavat myös yhä kovemmilta: hedonismi ja materialismi voittavat alaa, kansalaiset ovat muuttumassa kuluttajiksi, joiden arvo mitataan sillä, miten paljon lisäarvoa he tuottavat kulutustaan varten. Mobiilipelien suunnittelu on moninkertaisesti palkitumpaa työtä kuin vaikka sairaista huolehtiminen tai lain ja järjestyksen valvominen. Näillä trendeillä on hyvin kiinnostava nähdä, minkälainen maa on parinkymmenen vuoden kuluttua.
-
Tietysti tekevät, hitaasti pahenevissa olosuhteissa. Eräillä pääkaupunkiseudun alueilla ovat myös yksittäiset peruskoulut alkaneet joutua yhä kasvaviin vaikeuksiin.
Siis minkälaisiin vaikeuksiin?
Laman jälkeen on syntynyt myös ilmeisen pysyvä syrjäytyneiden ryhmä, ja tämän ryhmän sisällä syrjäytyneisyys periytyy yhä enemmän.
Onko tämä yhteiskunnan vika? Kuinka pitkälle yhteiskunnan pitäisi puuttua kansalaisten elämään? Onko kansalaisilla itsellään vastuu omasta elämäntavastaan? Jos työtön alkoholisoituu, onko syy yhteiskunnan? Kysymyksilläni tähtään siihen, ettei Suomesta saa tehdä paapomisyhteiskuntaa. Kun jollain on surua, annetaan mielialalääkettä. Eikä surun pitäisi olla normaalia, elämään kuuluvaa ilman että se diagnosoidaan sairaudeksi.
Yhteiskunnan arvot vaikuttavat myös yhä kovemmilta: hedonismi ja materialismi voittavat alaa, kansalaiset ovat muuttumassa kuluttajiksi, joiden arvo mitataan sillä, miten paljon lisäarvoa he tuottavat kulutustaan varten.
Eivätkös yhteiskunnan arvot perustu kansalaisten arvoihin? Ei ole arvoja ilman ihmisiä. Vai onko tämäkin kenties poliittisten päättäjien vika? Vai heijastuuko Ilwydin kritiikki kenties nykyiseen hallituskoalitiion? Kun demarit pääsevät valtaan, yhteiskunnankin arvot muuttuvat?
Elänkö kenties tyhjiössä, kun olen tavannut satoja, kenties tuhansia ihmisiä, jotka ovat kovin tervejärkisiä, maanläheisesti ajattevia, läheisistään huolta pitäviä ja perinteisiä arvoja kunnioittavia. En ole kokenut hedonismia enkä materialismia vaan jopa uhrautumista omaisten hyväksi. Monille tärkeämpää ovat hyvät ihmissuhteet ja rikas sisäinen elämä kuin rahat ja kuluttaminen.
-
Keskustelu on taas lennähtänyt aika paljon laajempiin yhteyksiin, mutta itse otsikkoon liittyen, mukava oli lukea tänäinen Keskisuomalaisen pääkirjoitus; asia on huomattu. http://www.ksml.fi/mielipide/artikkelit/verottaja-ei-saa-tappaa-vapaaehtoisuutta(141258).ece
Kotimaa-lehdessä myös.
llwydin ja Saliksen keskustelusta sanoisin sen että epäkohdista puhuminen ei aina välttämättä tarkoita valtataistelua.
-
Elänkö kenties tyhjiössä, kun olen tavannut satoja, kenties tuhansia ihmisiä, jotka ovat kovin tervejärkisiä, maanläheisesti ajattevia, läheisistään huolta pitäviä ja perinteisiä arvoja kunnioittavia. En ole kokenut hedonismia enkä materialismia vaan jopa uhrautumista omaisten hyväksi. Monille tärkeämpää ovat hyvät ihmissuhteet ja rikas sisäinen elämä kuin rahat ja kuluttaminen.
Tunnustan etten näe ihmisiä oman onnensa tai edes oman hyveensä seppinä vaan lastuina usein kovankin kohtalon laineilla. Kohtalon tuuli kaarnalaivojamme keinuttaa. Mielestäni todistustaakka on lähinnä niillä jotka toisin asiasta ajattelevat. Vetoaminen yksilöihin jotka pärjäävät, jotka menestyvät tai jotka ovat hyveellisiä voi välillä saada aika hyytäviä moraalisia sävyjä. Itse en pysty asettamaan vähemmän onnekkaita tälläiselle tuomiolle, tuomitsemisen jätän ei-maallisiin käsiin. Ihmiskunnan historia on pitkälti ollut taistelua vallasta, valta kuljettaa meitä eteenpäin, ja nyt se kiteytyy jättimäisissä, suorastaan käsittämättömän suurissa pääomissa, jotka keskittyvät hyvin epätasaisesti, ja yhä epätasaisemmin vääristäen kaikkea yhteiskunnallista kehitystä. En näe tällä tilanteella juurikaan kytköksiä puoluepolitiikkaamme, olen itse sosiaali-liberaali, enkä näe pääpuolueittemme välillä merkittäviä eroja. Kysymys on sivilisaation ja kulttuurin syvien pohjavirtojen liikkeistä, joiden näkökulmasta poliittisen eliitin koostumus on enemmän seuraus kuin syy. Luulen kyllä että käsityksemme ja lähestymistapamme ovat niin äärettömän kaukana toisistaan, ettei hedelmällistä keskustelua näistä kysymyksistä synny. Jos sinua jostain syystä kiinnostaa niin synkähköjä jeremiadeitani löytyy lisää tuosta osoitteessa (valitettavasti vain sillä toisellta tai siis ensimmäisellä kotimaisella):
http://stockholmslender.blogspot.com/
-
Tunnustan etten näe ihmisiä oman onnensa tai edes oman hyveensä seppinä vaan lastuina usein kovankin kohtalon laineilla. Kohtalon tuuli kaarnalaivojamme keinuttaa. Mielestäni todistustaakka on lähinnä niillä jotka toisin asiasta ajattelevat.
Välillämme on genre-ero niinkuin nykyään sanottaisiin. Mielestäni kysymys on siis filosofisen ajattelun eroista. Kohtalonusko on determinismiä tai oikeastaan fatalismia, joka on eräänlainen version determinismistä. Ihminen ei voi vaikutta, koska kohtalo päättää. Kaikkien kohtalo on jo ennalta määrätty. Minä taas lähden siitä, ettei täydellistä elämää tai yhteiskuntaa ole olemassa, jonka takia ihminen pyrkimyksenä on poistaa epätäydellisyyksiä ja tavoitella täydellisyyttä. Voitaisiin myös sanoa, että tosiasiat ovat vain väitteitä totuudesta, absoluuttinen totuus on olemassa, ihmiset eivät voi koskaan sitä saavuttaa, mutta tulla sitä lähemmäksi. Juuri tämän takia ei pidä uskoa kohtaaloon vaan mahdollisuuksiin vaikuttaa omaan ja muiden tulevaisuuteen.
Vetoaminen yksilöihin jotka pärjäävät, jotka menestyvät tai jotka ovat hyveellisiä voi välillä saada aika hyytäviä moraalisia sävyjä.
Itse en menestyjiin vaan tähän suureen keskiluokkaan, joka pitää huolta yhteiskunnasta, joka tekee hyvin työnsä ja joka myös pyrkii hyvään elämään keskinkertaisuudesta huolimatta. Mutta sinänsä näkemyksesi saattaa olla oikeassa. Se vaan ei osunut argumentteihini.
Itse en pysty asettamaan vähemmän onnekkaita tälläiselle tuomiolle, tuomitsemisen jätän ei-maallisiin käsiin.
Yhteiskunnassa on vähätuloisia ja köyhiä ihmisiä, jotka eivät ole syrjäytyneet tai alkoholisoituneet tai sairastuneet huonon elämäntavan seurauksena. Hyvä elämä ei vaadii rahaa ja kuluttamista, mutta jonkinlaista selkärankaa. Syrjäytymisestä voi tietysti syyttää yhteiskuntaa, mutta rehellisesti on sanottava, etteivät kaikki syrjäydy yhteiskunnan vaan omien tekojen tai elämäntavan seurauksena. Heitäkin yhteiskunnan pitää tietysti tukea, mutta silloin tällöin on syytä korostaa, että syrjäytyminen saatta johtua ihmisen omasta, mutta väärästä valinnasta.
Ihmiskunnan historia on pitkälti ollut taistelua vallasta, valta kuljettaa meitä eteenpäin, ja nyt se kiteytyy jättimäisissä, suorastaan käsittämättömän suurissa pääomissa, jotka keskittyvät hyvin epätasaisesti, ja yhä epätasaisemmin vääristäen kaikkea yhteiskunnallista kehitystä.
Sojottaako syyttävä sormi nyt suurpääomaa kohtaan? :wink:
Meillä Suomessakin puhuttiin aiemmin 20 perheestä. Syytetäänkö kenties heitä, koska he omistavat näitä suuria pääomia?
Kysymys on sivilisaation ja kulttuurin syvien pohjavirtojen liikkeistä, joiden näkökulmasta poliittisen eliitin koostumus on enemmän seuraus kuin syy. Luulen kyllä että käsityksemme ja lähestymistapamme ovat niin äärettömän kaukana toisistaan, ettei hedelmällistä keskustelua näistä kysymyksistä synny. Jos sinua jostain syystä kiinnostaa niin synkähköjä jeremiadeitani löytyy lisää tuosta osoitteessa (valitettavasti vain sillä toisellta tai siis ensimmäisellä kotimaisella):
Jotenkin jutustasi tunee läpi Oswald Spenglerin eskatologinen Länsimaiden Perikato. :idea:
-
Välillämme on genre-ero niinkuin nykyään sanottaisiin. Mielestäni kysymys on siis filosofisen ajattelun eroista. Kohtalonusko on determinismiä tai oikeastaan fatalismia, joka on eräänlainen version determinismistä. Ihminen ei voi vaikutta, koska kohtalo päättää. Kaikkien kohtalo on jo ennalta määrätty.
En kyllä usko kohtalonomaiseen ennaltamääräytymiseen vaan lähinnä siihen, että historialliset prosessit ovat valtavia persoonattomia voimia jotka ovat yksilötason pintakuohujemme taustalla, ja on sattuman kädessä mihin olosuhteisiin ja minkälaisina synnymme. Syyllistämmekö etiopialaisia lapsia nälkään kuolemisesta - miksi eivät järjestäneet asioitaan paremmin, useimmat lapset kun eivät sentään nälkään kuole? Tietysti tämä on täysin absurdi ajatus. Pitäisikö syyllistää sitten vanhemmat? Vai peräti meidät länsimaalaiset? En näe, että kukaan tietoisesti ohjaisi historiaa, vaan prosessi on kaoottinen ja yksilötasolla täysin ennustamaton. Näissä arvaamattomissa, satunnaisen kylmissä olosuhteissa meidän tulisi tuntea myötätuntoa heikoimpia kohtaan ja järjestää yhteiskuntamme sellaiseksi, että sen turvaverkot ovat kunnossa ja ettei siellä vallitse liian räikeä eriarvoisuus niin että niin menestys kuin menestymättömyys periytyisivät sukupolvelta toiselle. En siis oikein näe, että käsityksesi yhteiskunnan ja historian luonteesta olisivat kovin kestäviä ja perusteltuja. Mutta ehkä avaamme sitä keskustelua varten paremmin sopivan ketjun - tämä menee jo vahvasti asian vierestä.
-
Kun ilmaisen mielipiteitäni, Körttifoorumissa. Se aiheuttaa riisti riitaisia ajatuksia, toisaalta ihan hyvä. Mutta nyt katson että en itse kirjoita mitä todella haluaisin sanoa, sen verran ”kiehuu”. Joten päätin lainata seuraavan artikkelista osan :
Yliopisto-lehti 10 / 07.
Epäonnistujan muotokuva .
Muuten miten tahansa mutta ei luuseri, ei sitä! Epäonnistuminen pelottaa. Se laskee itsetuntoa, ryhtiä ja potenssia. Eikö tiimityön kulta-aika voisi myöntää armahduksen yksinäiselle ratsastajalle?
Oletko ulospäin suuntautunut, luova, sähäkkä, haasteita kaihtamaton avainpelaaja, joka pyrkii koko ajan parempaan ja parempaan? Hyvä, saatat siis olla onnistunut yhteiskunnan jäsen, ehkä jopa menestyvä sellainen.
Millainen sitten on epäonnistunut suomalainen?
Jätetään syrjäytyneet marginaaliin — niin, tässäkin tarinassa he ovat marginaalissa, pimeissä kylmissä puistoissa ja kolmosen ratikan huuruissa. Katsotaan tavallisia ihmisiä, jotka elävät tavallista elämää ja joilla on varaa pelätä epäonnistumista, häpeää ja toisten tuomiota.
Arkiluuseri on työmuurahainen, joka pudottaa neulasensa ja lähtee väärään suuntaan. Hetkeksi herpaantunut. Sellainen joka ei jaksa suorittaa, jolle tulee kokouksessa uni. Sellainen, joka unohtaa, mihin pitikään kiirehtiä ja on vielä niin pöljä, että myöntää unohduksensa. Tai sitten sellainen, joka tekee tykkänään vääriä asioita. Tekee vääryyttä itselleen ja maksattaa sitä muilla.
-Ehkei ihmisellä ole mahdollisuutta onnistua, koska kapasiteetti tai kyvyt eivät riitä. Taidot ovat harjaantumattomat, tilaisuus tai halu voi puuttua. Olosuhteiden epäsuotuisuus voi aiheuttaa epäonnistumisen, yhteiskuntaetiikan tutkija Liisa Björklund päättelee.Eli olosuhteita saa aina syyttää?
-Ihminen ei voi onnistua tilanteissa, joissa hänellä ei ole onnistumisen mahdollisuuksia. Hän voi haluta sitä, mutta usein epäonnistumisessa on kyse siitä, että ihminen haluaa onnistua mahdottomassa. Hopeamitali itkettää. Jos Osakan-kisoja seurasi, päätyi pian siihen käsitykseen, että Suomen kansakunnan onnistuminen tai epäonnistuminen lepäsi nuoren Tero Pitkämäen leveillä harteilla. Pitkämäki saavutti keihäänheiton MM-kullan, mutta kuinkas muitten kävikään?
Toisinaan ihminen kestää ulkopuolisten asettamat paineet, toisinaan hän romahtaa. Muistellaan Paula Tarvaista: hän venyi karsinnassa, mutta mokasi täydellisesti finaalissa.
Liisa Björklundin mukaan epäonnistumisen ikoni Matti Nykänen antaa monille muille luusereille mahdollisuuden tuntea itsensä hieman paremmaksi. Kun uljas kotka putoaa niin korkealta, onko sitten ihme, jos pensaiston varpusta palelee. Urheilijan olisi syytä tuoda voitto kotiin, naapurin ei.
-Kateus vie kalatkin vedestä. Epäonnistuminen on helpompi jakaa kuin onnistuminen. Amerikkalainen ahdistuu, kun suomalainen kertoo rehellisesti kuulumisensa.
Saattaa siinä olla perää. Kun tutulta kysyy viimeisimmät, vastaus voi olla hätkähdyttävän tumma. Ei mee hyvin, kotona riidellään ja töissä mättää, olut maistuu, painoa kertyy… Kuka kestää kuulla henkselien pauketta? Että taas meni putkeen, bonuksia putoilee, apuraha varma nakki, minusta vuoden nuori taiteilija. Menestyjän valkea hymy voi olla vaarassa.
Sankarimme Saarijärven Paavo popsi petäjäistä, eivätkä Tuntemattoman velikullat päässeet hopeaa paremmalle sijalle kansojen taistelussa. Se saa miehen kyyneliin.
-Jalkapallon maajoukkue tarvitsisi voittamisen kulttuuria. Jääkiekkoilijat tietävät, millaista on hävitä hopeamitali kaulassa, Björklund miettii.
Missä kuljemme kerran .
Siltala palauttaa mieleen natsi-Saksan vastauksen tiivistyneeseen maailmanmarkkinakilpailuun.
Tuottamattomat yksilöt siivottiin pois. Jos yhteiskunta todella trimmataan yritystalouden toiveiden mukaiseksi, raivattavaa riittää.
-Läpivirtaukseltaan tulostehoiseksi kilpailutettua saattohoitokotia voisi mainostaa: me pidämme kädestä niin että tuntuu — se on ohi ennen kuin huomaatkaan!
Juha Siltala ihmettelee, miksi yltiötehokas tuotanto on tavoittelemisen arvoista. Edes raha ei takaa auvoa.
-Bruttokansantuotteen tuplaantuminen ei tutkimusten mukaan tee onnelliseksi vaan kilpailulta suojattu ekologinen lokero, tutkija kuittaa. Syntymäpäivähaastattelujen kuva onnistujasta on oireellinen: kovaa tulosta tehnyt rautainen saneeraaja puhuu oravanpyörän jättämisestä ja lastenlapsiin tutustumisesta. Kun ei niihin omiin tullut oikein tutustuttua.
Kaikki yhden puolesta . Ammatti-identiteetti kuitenkin tarvitsee haasteita. Jos ihminen ei mokaa, hän ei opi.
Työkulttuuria pitää kehittää siihen suuntaan, etteivät epäonnistumisen kokemukset jää hiertämään. Esimiehellä on iso rooli siinä, miten kriiseistä päästään yli. Jos töiden järjestely on ollut pielessä, yhtä yksittäistä lenkkiä ei pidä syyllistää. Pitää muuttaa systeemiä, Liisa Myyry korostaa.
Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta?
Ei kovin muodikasta, vaikka voisi olla. Harva puurtaa hommiaan yksin. Luottamuksen rakentaminen ei ole yksinkertainen palapeli, jos työpaikalla ei ole avointa keskustelukulttuuria. Mutta eikö se palvelisi kaikkia? Mykkä kyräily ja toisten syyttely jäisi vähemmälle, samaten yksilön häpeä, työyhteisöjen tutkija huomauttaa.
Niin. Ei kai saisi jäädä piehtaroimaan epäonnistumisen häpeässään, kärvistely kuuluu teini-ikään. Jos epäonnistuminen pelottaa liikaa, haaveet tuppaavat jäämään vaisuiksi. Voisiko olla niin, että vaisuilla haaveilla varustettu ihminen on luuseri? Ei sellainen, joka kehtaa rysähtää. Enkä nyt välttämättä ajattele lapsuuden sankaria, kerran niin uljaasti liitänyttä kotkaa.
teksti Arja Tuusvuori.
Koko artikkeli luettavana : http://www.helsinki.fi/yliopistolehti/2007/10/artikkeli.html Yliopisto-lehti seuraa tutkimuksen ajankohtaisia asioita ja taustoittaa yhteiskunnan ilmiöitä maan parhaiden asiantuntijoiden opastuksella.
Lehti on tarkoitettu tieteestä kiinnostuneille maallikoille, suomalaiselle tiedeyhteisölle ja yhteiskuntamme vaikuttajille. Helsingin yliopisto on julkaissut lehteä jo vuodesta 1953.
Niin ja sitten voi mahdollisesti kuunnella vaikka iltaläksyksi ,Kälviän Herättäjäjuhlilta 05.07 - 07.07.1996. Päätösseuroissa puhuneen vankeinhoidon koulutuskeskuksen johtaja Aimo Myllylän puhetta ja vielä hunajan pisaraksi toiminnanjohtajan Jouko Kuusisen , Jumalanpalveluksen saarnan.
ps. Eikö Pietari ollut ”luuseri”, Luuk.5. 1-11. Virsi 332 - 3.4.5
-
Tunnustan etten näe ihmisiä oman onnensa tai edes oman hyveensä seppinä vaan lastuina usein kovankin kohtalon laineilla. Kohtalon tuuli kaarnalaivojamme keinuttaa.
Kuka sen aikaisista ihmisistä olisi uskonut, että kukoistava ja näkyvyyttä sekä poliittista mainetta niittävä Babylonian dynastia, Babylonin riippuvat puutarhat; yksi Antiikin maailman seitsemästä ihmeestä, häviäisi tyystin maan päältä. Sama koskee - vain esimerkkeinä - Salomon- (Israelin), Rooman- ja Saksan valtakuntia. Kuka olisi osannut aavistaa, että itsenäinen Suomi yhtenäistyi vuoden 1918 tapahtumista talvisotaan mennessä niin, että koko kansa saattoi yhteistuumin lähteä puolustautumaan voimakasta vihollista vastaan. Kuka olisi aavistanut, että kipeät sotakorvaukset sai aikaan sen, että teollisuus kehittyi ja sen myötä Suomi oli valmis tarttumaan vaativiinkiin haasteisiin.
Emme tiedä tulevaisuuttamme kovinkaan kauas. Emme tiedä, mitä huominen tuo tullessaan. Varmoja voimme olla vain tästä päivästä. Se ei tietenkään tarkoita sitä, ettemmekö voi suunnitella tulevaisuuttamme niin yksilöinä kuin yhteiskuntana. Niin täytyykin tehdä, mutta luottaminen siihen, että kaikki sujuisi suunnitelmiemme mukaan voi johtaa harhaan.
Ehdottomuus ja kaiken koossa pysyminen vain meidän ponnistelujen ansiosta saattaa johtaa ennalta arvaamattomiin seurauksiin. Maamme johtajilla on suuri vastuu. Meidän tavallisten kansalaisten on siunattava esivaltaa ja rukoiltava sitä, että päätökset - niin tätä päivää, kuin tulevaisuutta koskien - ovat oikeita ja kaikkeen kansalaisten hyvinvointiin tähtääviä.
Veljet, olemme asioista eri mieltä. Meistä kullakin on omat näkemyksemme ja se on aivan luonnollista ja ymmärrettävää. Kaikki on kuitenkin vain ja ainoastaan Jumalan tiedossa ja hallinnassa. Mitään ei tapahdu Hänen tietämättään.
-
Palaan alkuperäiseen huolenaiheeseen. Appeni sanoin: "Nyt ei huuto auta, voimaa tarvitaan."
Hyvä, että asia on tullut esiin Keskisuomalaisen pääkirjoituksessa. Toivottavasti asiasta viriää keskustelua, koskeehan se Aholansaaren ohella varsin laajaa toimintakenttää. Luulisi kiinnostavan kansanedustajiakin - vähintäänkin vaihtoehtona vaalirahoituskeskustelulle. Asia on vaikea, ja siihen liittyy olennaisesti saaren majoitustoiminta, jonka verottaja tulkinnee elinkeinotoiminnaksi.
Asian pohdiskeluissa auttaa verohallinnon talkootyötä koskeva ohjeisto.
http://www.vero.fi/nc/viewarticle.asp?article=4195&language=FIN
Käytännöllisiä näkökohtia tarjoaa myös talkootyön suurkuluttaja urheiluväki:
http://www.slu.fi/urheiluseuroille/julkaisut_ja_tyokalut/paata_oikein-seurajohtajan_kas/seuran_varainhankinta/verotuskaytantoja/arvonlisavero/
http://www.slu.fi/lum/06_97/slu-yhteiso/palveluala_haluaisi_yhteisot_arv/
Aholansaaressa näkyy olevan elokuun alussa teologikokous (http://www.h-y.fi/ajk_teologikok08.html), jossa arvattavasti puhutaan viisauta herännäisyyden perinnöstä modernisuuden paineissa.
Ehkä olisi aihetta järjestää myös taloushallinto- ja verojuridiikkakokous, jossa puhuttaisiin viisaita herännäisyyden perinnön säilyttämiskeinoista kilpailuneutraalisuuden paineissa.
Mt
-
Palaan alkuperäiseen huolenaiheeseen. Appeni sanoin: "Nyt ei huuto auta, voimaa tarvitaan."
Mielestäni huolenaiheesi on turha. Asiasta on keskusteltu vuosikausia, mutta verohallinto ei ole saanut ajatuksiaan läpi. Olisi käsittämätöntä, että kansalaisjärjestöjen talkootoiminta olisi verollista tuloa. Meillähän tehdään puolueissa pyyteetöntä työtä ja myös valtava määrä vapaaehtoisten toteuttamaa vaalikampanjointi. Miksi tämä kaikki pitäisi panna verolle? Liikunnan paikallisyhdistysten toiminta perustuu lähes kokonaan talkootyölle. Voidaan kysyä, miksi kansalaisten toiminta pitäisi panna verolle? Koko kansalaisyhteiskuntahan perustuu siihen, että autetaan, tuetaan, toimitaan puolesta, organisoidaan, järjestellään jne.
-
En kyllä usko kohtalonomaiseen ennaltamääräytymiseen vaan lähinnä siihen, että historialliset prosessit ovat valtavia persoonattomia voimia jotka ovat yksilötason pintakuohujemme taustalla, ja on sattuman kädessä mihin olosuhteisiin ja minkälaisina synnymme.
Karl Popper kirjassan Poverty of Historicism arvostelee tietyntyyppistä ajattelua, jonka pyrkii etsimään välttämättömyyksiä historian kehityksestä. Hän juuri kistää sen, että historialliset prosessit eivät ole persoonattomia vaan kysymys on yksilöiden vaikutuksesta. Yksilöt vaikuttavat tietoisesti tai tietämättään. Popper korosti juuri tietoista vaikuttamista.
Näissä arvaamattomissa, satunnaisen kylmissä olosuhteissa meidän tulisi tuntea myötätuntoa heikoimpia kohtaan ja järjestää yhteiskuntamme sellaiseksi, että sen turvaverkot ovat kunnossa ja ettei siellä vallitse liian räikeä eriarvoisuus niin että niin menestys kuin menestymättömyys periytyisivät sukupolvelta toiselle.
Tästä olemme samaa mieltä. Mutta ei voi lähteä aina siitä, että syy on yhteiskunnan. Voihan ihminen tahallaan tuhota omat mahdollisuutensa. Muutamia esimerkkejä: a) Monien nuorten ihmisten heikko fyysinen kunto johtaa siihen, että he ovat kolmekymppisinä terveydenhuollon riesta. b) Suomalaisista hyvin suuri osa on ylilihavia. Heistä valtaosa tulee myös terveydenhuollon. c) Liiallinen alkoholinkäyttö on yhteydessä ylilihavuutteen. Meillä on ainakin 200 000 alkoholin liikakäyttäjää, joista osa on jo alkoholisteja. Syytämmekö yhteiskuntaa tästä asiasta? Tai vallanpitäjiä? Olen vahvasti sitä mieltä, että kunnilla pitäisi olla mahdollisuus interventioon mm. näiden tapausten osalta. Yhteiskunta takaa vapauden ja ison tukun oikeuksia. Sen vastineeksi on edellytettävä kansalaisilta vastuuntuntoa itsestään, elämästään ja omaisistaan.