Kun Herra antaa tunnekuohun, vaikkapa yksinäisyydessä, se on suurta. Mutta jos jäädäaän niitä kuohuja odottamaan ja vaatimaan jatkuvan 'hyvänolon' tunteen takia, se ei ole mielestäni oikeaa kristityn vaellusta. Se on ihmeiden perässä juoksemista. Se ei ole uskon ja armon varassa vaeltamista. Tyyminen arkisiin töihin ja velvollisuuksien hoitamiseen, se se kysyy uskoa. Niissä Herra on läsnä.
Uskon körttienkin kokevan tunteita uskossaan, mutta he eivät niitä esittele. Ryhmäsuggestio on harhaanjohtamista, mielestäni.