Saa kait näitä vanhoja ketjuja nostaa, aihehan on aina ajankohtainen?
Vaan entäs kun olet sairas etkä ikinä kykene pellolla otsa hiessä perheesi eteen tonkimaan, vaan sinua passataan ja pidetään hengissä kroonikko-osastolla? Pitää sitten tyytyä olemaan se kakkosluokan kristitty. Tai sen verran vajaa, ettei sinua mihinkään työhön uskalleta päästää muitten hommia sotkemaan, tai satut kuolemaan jo vuoden ikäisenä?
On siinä pointtia, että lähimmäisenrakkaus toteutuu yhteiskunnallisen järjestyksen kautta, mutta meneekö se sitten liikaa suorittamiseksi sekin? Pyhä Laurentius fiksuna miehenä esittelikin kirkon aarteina kaikki köyhät ja raajarikot ja hullut ja muun rupusakin.
Tämä on ollut itselleni vaikea kysymys, kun siirryin vai siirrettiinkö pois perinteisestä kutsumusammatista jossa usein ajatellaan Jumalanm rakkauden näyttäytyvän , saavathan ihmiset useimmiten lääkäreiltä ainakin lievitystä, itse suorastaan apua kollegoilta, matkan päästä näen kuinka hieno se ammatti on... olisi... mutta teen ilolla sen minkä voin, toisilta rästiin jääneet viisisataa loppulausuntoa niin pääsevät hoitamaan potilaita. Rupusakkina ja raajarikjkoisena ja silloinkin hyväksyttynä kun itseni on vaikea hyväksyä itseäni. Ajattelen sitä tuskan maljaa, joka monelle on vielä katkerampi, ja sitä, että osani saattaa hyvin olla se vuosikausien makaaminen vuodeosastolla yhä heikommassa ja heikommassa hoidossa, ja mietin rohkeutta, josta Paul Gerhard puhuu virsissään. Se ei ole itsestä lähtöisin, sillä en minä ole rohkea, en ollenkaan.
Niinkuin ovat päiväsi, niin ovat voimasikin.
On monenlaisia kutsumuksia, eikä Bonhoeffer varmasti aavistanut, kamppaillessaan kärsimättömyytensä, masernnuksensa, tuskastumisensa ja pettymyksensä kanssa, käytännössä jo kuolemaantuomittuna, jättävänsä kristikunnalle rakkaita aarteita. Hän ei päässyt ikinä jälleenrakentamaan kotimaataan, ja tiesi sen, ei namisiin ja lasten isäksi, ja tiesi sen myös, ja sittenkin hän kirjoitti hyvien voimien suojasta. Rohkaistakseen toisia. Kukaan ei tiedä, mikä kohtalossamme rohkaisee tai lohduttaa muita. Jokin mihin meidät asetetaan, vaikkei siinä ole mitään järkeä, saattaa olla vehnänjyvä jonka tulee kuolla. Jossakin se puhkeaa uudeksi.
