"Härkäniemi muhotteli partaansa ja näytti kuin ei loppua tulisikaan pakisemiselle, kun kerta oli kielen kylki käännetty ja kuutin kiri löysätty näin myötäisille pyyhkimille. Hän oli kuitenkin mies, jolla ehkä oli lieha parta, mutta parran peitossa luja leuka, ja niinpä saattoi hän sekä hyristä, kun hänen mielestään oli tilaa siihen, että ymmärsi myös lopettaa, kun se oli sanottu, mitä oli puhuttava."
Volter Kilpi: Alastalon salissa II, s. 251