Taustatietoa asiasta löytyy puolustusvoimien
kirkollisen työn toimialaa esitteleviltä sivuilta.
Kannanmuodostuksen ei tarvitse perustua kuvitelmiin, sillä asiasta on olemassa lukuisia tutkimuksia, joista sivuilla on
pitkähkö luettelo.
Puolustusvoimat elävät jatkuvassa niukkuuden tilassa. Jos kirkollinen työ katsottaisiin pääesikunnassa tarpeettomaksi päätehtävän eli maanpuolustuksen kannalta, se olisi samassa nipussa lakkautettujen ja tulevaisuudessa lakkautettavien varuskuntien kanssa. Jos kirkollinen työ lakkautetaan, sen maanpuolustuksen kannalta oleellinen sisältö olisi tuotettava muin keinoin.
Mitä ne olisivat?
Ensimmäisenä tulevat mieleen psykologit ja psykoterapeutit. Miten on, riittääkö heidän koulutuksessaan paukkuja esim. eettisten kysymysten käsittelyyn? Maallikon käsitykseni on, että suomalainen yliopistopohjainen pappiskoulutus kirkon tarjoamine lisäkoulutuksineen on varsin laaja-alainen paketti verrattuna esimerkiksi psykologin tai jonkin yhteiskunnallisen tutkinnon antamaan pohjaan. Vertailutietoa voisi hakea muiden maiden vastaavista toiminnoista. Maallisen hallinnon Yhdysvallat ja Ranska tulevat ensinnä mieleen, samoin siirtomaamenneisyytensä takia maailmankatsomuksellisesti monitahoinen Britannia. Neuvostoliiton ja DDR:n puolustusvoimien vastaavista toiminnoista ei kenties ole tieteellisyyden kriteerit täyttävää tutkimusta helposti löydettävissä.
Vertailukohtia haettaessa on otettava huomioon se, että Suomessa on asevelvollisuus, monissa muissa maissa ei. Asevelvollisuuden ja kansanvaltaisen hallitusmuodon yhdistelmä alkaa olla katoavaa kansanperinnettä, mutta joitakin esimerkkejä sentään löytyy, Euroopasta Kreikka, Sveitsi, Itävalta, Norja, Tanska.
En ole ehtinyt tutustua Vapaa-ajattelijoiden esitykseen - ja ruununraakkina edellytykseni asian hahmottamiseen ovat ikäluokkani miehiin verrattuna huonommat - mutta kenties heidän aineistonsa perusteella voisi löytää vastauksia edellä esittämiini kysymyksiin.
Tunnen useita - pääasiassa järjestäytymättömiä - vapaa-ajattelijoita, joiden kanssa keskustellessa voi esittää kristillisiä näkökulmia niin, että ne otetaan yhteisen keskustelun tasaveroisiksi rakennuspuiksi. Tunnen myös toisenlaisia, kiivaita ja ahdasmielisiä vapaa-ajattelijoita, mutta vastaavasti olen kohdannut saman sarjan kristillisiä henkilöitä. Kiivaus ja ahdasmielisyys on yhteistä, vain etumerkki erottaa.
Mt
