Tällainen ajatus körttiläisistä on tosiaankin välillä varsin vahvasti esillä eri kristillisissä piireissä: körttiläisiä pidetään uskonnollisessa mielessä maallistuneina.
Maallistuneina, vain uskonnollisen ulkokuoren omaavina, ulkoa ohjautuvina...Pyhän Hengen kosketuksen saamattomina...vain isiltä ja äideiltä uskonnollisuuden periminä...vain ja vain. Taisin jo itsekin ajatella joskus samalla tavalla.
Tuhanesti väärin, väärin ja vieläkin väärin.
Sain kulkea useita vuosia kahden ihmisen rinnalla, heidän viimeiseen elinpäiväänsä saakka. Körttien körttejä olivat - henkeen ja vereen. Toisen körtin te jotkut opittekin tuntemaan; Juho Malkamäen (juhoma 4) tällä foorumilla. Toinen oli Katri Taanila. Tällaisia "hengenjättiläisiä", vaatimattomia, mutta paljon kokeneita, paljon lukeneita, uskallanpa sanoa viisaita, en ole tavannut muissa hengellisissä piireissä. Uskoa ei puuttunut, sitä oli jakaa minunkin syntiseen sydämeeni. Sain uskon vahvistusta, koin toisen rinnalla kulkemista, rakkautta ja rohkaisua. Eikä ne ihmiset jää näihin kahteen. Voisin luetella heitä lukemattoman määrän körteissä.
Ja tiedän mistä puhun. Hehkutanko liikaa? Korostanko ihmistä? Niin teen - rohkenen kuitenkin.
Liikuin 20 vuotta vesillä, jotka jäivät loppujen lopuksi vieraaksi ja usein arvoituksellisiksi. Toimin aivan "johtopaikoilla". Opin paljon, mutta sain kokea myös raskaita pettymyksiä. Ihmettelin, oudoksuin, kunnes tajusin meidän kaikkien olevan puutteellisia, syntisiä, vaikka tiesin heidän luulevan itseään oikeiksi uskovaisiksi ja pyhimmistäkin pyhimmiksi.
Ei pidä yleistää. Ei pidä lähteä arvioimaan kenenkään uskoa, ei sen perusteita eikä suuntaa. Silloin kun suunta on Kristukseen päin, olemme oikealla tiellä ja olemme tehneet valintamme oikein.
Kirjoituksestani saa myös loukkaantua ja esittää vastaväitteitä.
Aamen, halleluja...
