Kirjoittaja Aihe: Toisenlainen joululahja  (Luettu 2513 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Oksanen

  • Yhtyy veisaamaan: Koska valaissee...
  • Viestejä: 65
Toisenlainen joululahja
« : 04.11.08 - klo:19:23 »
Hengellisen kuukauslehden uusimmassa numerossa Aholansaaren toiminnanjohtaja Jaro Julkunen kertoo, että Aholansaari myy nyt lahjakortteja, joilla voi ilahduttaa kummilasta tai kummilapsen perhettä, omia vanhempia , omia lapsia tai lapsenlapsia, omaa perhettä tai vaikkapa hyvää kaveriporukkaa. Satasella majoittuu isompikin joukko yhdeksi yöksi Saareen. Sillä saa myös aika monet sukat, monta pussia körttipastilleja tai pienen pinon lasten t-paitoja.

Meillä on neljä kummilasta. Kunkin kummilapsen perhe voi odottaa tänä vuonna "toisenlaista lahjaa".
Yhden kummilapsen perheelle satasen lahjakortti voi mahdollistaa taloudellisesti yhden yön majoituksen vaikka tilavassa mökissä Syvärin rannalla. Samalla kummilapsemme voi päästä ensimmäistä kertaa Saareen. Jos reissu ei ensi vuonna toteudu niin satasella saa ainakin pari uutta t-paitaa ja college-puseron.
Toisen kummilapsemme vanhemmat ovat monta kertaa sanoneet, että olisi joskus kiva käydä Saaressa. Vanhemmat ovat opiskeluaikana olleet Saaressa, mutta perheen kanssa reissu on tekemättä. Lahjakortti Aholansaareen olisi hyvä kimmoke toteuttaa reissu kesällä tai vaikka talvellakin. Kesällä perheen lapset voisivat vaikka onkia laiturilla ja sadepäivänä myös päiväreissu viereiseen  Tahkon kylpylään olisi hyvä idea.
Kolmannen kummilapsemme kanssa olemme viettäneet yhden juhannuksen Saaressa ja hänelle jäi sieltä hyviä muistoja. Satasen lahjakortilla voi käväistä yön Saaressa perheen kotimaan matkalla kesällä tai sitten voi hankkia muutaman vaatekappaleen tutun paikan logolla. Se voisi antaa myös kimmokkeen laskettelupäivästä Tahkolla.

Neljännen kummilapsemme perhe voisi liittää käynnin Aholansaaressa sukulointireissun yhteyteen. Perheen isommat lapset pitäisivät ratsastustunnista parin kilometrin päässä Tahko-Areenalla. Pienemmät pitäisivät plutimisesta Syvärin rantavedessä tai huonon sään yllättäessä Tahkon kylpylässä.

Uskonpa, että kaikki Saareen asti pääsevät kummilapsemme vietäisiin myös ainakin käväisemään veisuissa tai seuroissa. Se olisi lahjan antajan mielestä keskeinen osa reissua.

Minun vanhempani ovat olleet monta kertaa Saaressa, mutta eivät viime vuosina. He tekevät joka kesä jonkun kotimaan reissun ja lahjakortti ohjaisi heitä taas Saaren suuntaan ainakin yhdeksi yöksi. Isäni voisi viettää vaikka viikon tutustuen päärakennuksen kirjahyllyihin ja äitini saisi isän varmasti mukaan jollekin patikkareisulle Tahkon puolelle.

Kannustan muitakin joululahjaideoiden kanssa tuskailevia tarttumaan samaan ideaan. Saaresta löytyy rauhaa, veisuita ja seuroja ja sauna. Tahko tarjoaa kylpylän, ratsastustallin, patikkareittejä ja pari golfkenttääkin niitä kaipaaville. Aika montaa körttihenkistä lahjansaajaa ilahduttaa jo pelkkä ajatus Saaren tukemisesta tässä taloudellisessa tilanteessa.