’Luterilainen’ on senkin vuoksi hankala, että SLEY ja Luther-säätiö ovat omimassa luterilaisuutta itselleen.
Tämän kyllä ymmärrän, olet oikeassa. Siitä on tämän myötä tullut harhaanjohtava, mutta maan suolana ehkä toimivat muutkin, kuin juuri HY: nväki. Juuri tuo, ettei kelpaa koska saman sateenvarjon alla toimivat muutkin, sen sijaan on juuri tasan tarkkaan sitten se suruni syy.
Tai kuten eräs nuoruudenystävistäni totesi: Minä en enää mitenkään voi kutsua itseäni ” uskovaiseksi”, mutta kristitty, sitä olen enkä voi siitä päästä, en ikimaailmassa edes halua.
Joku kai nimittäisi häntä salakörtiksi tai piilokörtiksi. Miksi ei, jos hän itse haluaisi. ” Kristityllä” voidaan tarkoittaa tietenkin jälleen liian laajaa joukkokuntaa, täysin piittaamattomista alkaen. Hannelelle se riittää, eiköhän Jumalalle yhtäläisesti vaikka herännäisyys Haminassa on edelleen kohtalaisen vierasta.
..............
Isäni isoisä veljineen otti sukunimen juuri silloin, kun siitä tuli pakollinen. Vaikuttaa, että umpimähkään, ja sellaisen vielä jonka niminen suku Suomessa jo on. Siitä tuli aika loputon sotku, vähintään väsyttiin selittämään ettei ole niitä enkä mitään sukua noille. Kirkonkirjamerkintöjen ansiosta niitä jussinpoikia ja matintyttäriä on kyllä mahdollista seurata. Äitini sai omansa kollattua, ja penkoi sen jälkeen puolison sukua niin pitkälle kuin jaksoi. Olisi aloittanut toisinpäin, kun sitä sukua tutkittiin jo. Oli jos mitä pikkuserkkua joilla oli aikaa ja hyvä eläke. Kai minä jatkan.
...........
En usko, että metelin pitäminen oikeastaan hyödyttää. Pienikin puhe saattaa mennä käsittämättömän vinksalleen. Hyvä opiskeluajan ystäväni huomasi pöydälläni Raamatun —- se ei ole siinä tavallisesti, mutta unohtui. Hän kyllä muisti mistä olimme joskus kerran joskus jutelleet, rupesi kyselemään auttaako usko minua jotenkin, ja äkkiä olin aika ymmällä. Auttaako? Mihin? En oikeastaan tiedä avun odotuksesta. Kyllä varmaan, miten en, mutta en aivan noin suoraviivaisesti. Jumala kyllä auttaa, mutta niin eri tavoin kuin ajattelisi, siihen kai aloin tottua kotoa saakka. Siis vastaatko tuohon, oikeastaan kyllä ja ei? En kai siksi ainoastaan, että täällä kuollaan? Tämä elämä on arvokas myös. Eikä omilla menoilla ja teoilla ole siihen oikein merkitystä.
Kummalla meistä lopulta on se sinapinsiemen uskoa?
.........
Siihen lopulta lipsahdettiin. En oikein osaa selittää, mutta mitä jos lähtisit kesällä käymään Herättäjäjuhlilla? Ei siellä tarvitsisi tietty viipyä koko viikonloppua. Siksi vain, että kuulisit vähän viisaammilta kun ihan totta, minä en oikein osaa selittää. Tai vastata juuri tuohon sen kummemmin kuin että tämä nyt on, no, vähän kuin ilmaa, jota hengitän.
Riitta ajatteli, juteltiin juhlapaikasta, käytännöistä, kuinka voitaisiin siis mennä yhdessä tai sopia että hän tulee omia aikojaan ja tavataan siellä jos tuntuu haljulta liikkua vieraassa väkijoukossa yksin.
Itsestäni vain ne Espoon juhlat tuntuivat helpommilta mennä joukkoon, kuin joihinkin seuroihin täällä. Siellä ei ainakaan kysellä, huh. Ei taatusti edes nimeä.
............
Jollekin olen kertonut. Puolen tunnin kuluttua sain äkäisen tekstiviestin. Pidä kuule körttiläisesi, minä en sellaisia kaipaa enkä tarvitse. Ja semmoiseen toimintaan minua on ihan tarpeeton edes pyydellä mukaan.
..............
Jäin miettimään. Pyysinkö tai painostinko tai markkinoinko? Kun mielestäni en. Ainoa selitys sille kutsui selkeä oli se, etten ole erityisen etevä vastaamaan hänen kysymykseensä. Sitä, mitä tiesin hänen juuri silloin kaipaavan, en enää ottanut puheeksi, kun siitä oli jo juteltu ja aihe oli kipeä. Uutta aviopuolisoa en mitenkään voinut vakuuttaa järjestyvän. ”Lohdutus”. tuntui laastaroimiselta, kun ihmistä on isketty syvälle ja yllättäen. Kävelykaverin ja juttuseuraa hän jo tiesi minusta nyt saavansa, ja sikäli kävi onnellisesti että asuimme kerrankin lähekkäin ja minulla oli aikaa.
Puolen tunnin kuluttua sain äkäisen tekstiviestin. Hänhän ei minnekään lähde. Pidä kuule körttiläisesi, sellaisia ilman hän tulee hyvin toimeen.
................
Kaikki meni siis ihan hullustipäin, mutta onhan se nähty. Tosipaikan tullen olen aivan surkea selittäjä.
...............
Ajattelin, etten minä pöhkö ymmärrä sellaisia kuin tarjoutua avuksi lumitöihin. Kerrostalossa pääsee liian vähällä. Olin naiivisti kuvitellut, että se hoituu kaikkialla, no katuosuuksien osuus kyllä huollettiin, mutta piha! Olin toruskellut kun hän valitti, miten sinä et soittanut minulle? Olisin tullut niin tosi mielelläni. Kuuntelija on tietty jotain sekin, mutta silti! Se oli se talvi kun täällä satoi tosi paljon kuten aina mutta kaikki tuli lumena. Olin töissä tosin, mutta eihän minulla olisi mitään lumihommia, hyväksi se vain olisi, ilmainen liikunta, ja meillä olisi voinut olla kivaakin.
Se olisi saattanut, siis saattanut merkitä jotain mikä ennen on ollut ” joukkoon rakastamista”. Rakastaa siten että lumipyryä ihaillessa kysyy itseltään, kuinka se Riitta pitää autotallin edustan siinä kuosissa että yleensä pääsee tallista ulos, vaikka vaan matka kadulle on harppauksen verta.
...................
Hän ei tullut ajatelleeksi. No siinä sitä oltiin sitten. Vähän lohdutti että no. Hän itse otti tiiviimmin yhteyttä keväällä.....
Olin kuitenkin jo tiennyt, kun hän kertoi itse. Oliko koko tilanne vielä kuin haava, jota pelkäsi toisen koskettavan? Hän ei voinut tietää, etten niin tekisi, emme olleet ihan niin läheltä tuttuja. Välissä oli pari vuosikymmentä hiljaisuutta.
.....................
Tietty mietin, menikö koko ” herännäisyys” väärään kurkkuun—- en ole erityisen hyvä selittämään, eivätkä saarnaajaisät tietenkään mitään sano. Yksinkertaisesti vastasin, etten osaa oikein selittää, mutta tietäisin kyllä, missä ehkä kuulisi tuosta jotain. Samalla näkisi pitkän perinteen kypsyttämää toimintaa. Lähde kuulemaan, mennään yhdessä.
Ei hän välejä katkaissut mutta tästä ei enää puhuttu. Pian hän löysi kaipaamansa ja muutti Keski- Eurooppaan. Hän lähetti minulle joululahjaksi puhelimen soittoäänen, Zionskirchen kellot, siskontyttö sompuloi ne paikalleen. Menetin ne uittaessani puhelimen yön ylitse vesikannussa. Aika saavutus.
