Körttifoorumi
Keskustelu => Yleinen keskustelu => Aiheen aloitti: Riitta-mummi - 09.09.20 - klo:18:14
-
Kotimaa 24 blogi, jossa kirjoittaja selventää monien ajatuksia rohkeasti.
https://www.kotimaa24.fi/blogit/puhutaan-oikeasta-ongelmasta-heteroseksista/
-
Hannu Lauerma: Pahuuden anatomia.
Rikospsykiatri Hannu Lauerma kirjoittaa väkivallantekijöiden, murhaajien ja muiden vastaavien luonteenpiirteistä, motiiveista ja teoista.
-
Lainasin kirjastosta Kirsi Kunnaksen runokokoelman Valoa kaikki kätketty. Luin sen jo kertaalleen, mutta se pitänee lukea muutama kerta uudestaan ihan senkin vuoksi, että se on niin kaunista lyriikkaa.
-
Heikki Willamo: Metsä minussa
Heikki Willamon kuvissa aarnimetsä elää, mutta Etelä-Suomen pimeistä ja rehevistä metsistä ei ole jäljellä kuin rippeet.
https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000006645749.html
-
Kari Lumikero Uutismies
Tarinaa nyt 70 kymppisen toimittajan työelämän aikaisista tapahtumista siellä ja täällä tällä telluksella.
-
Luin paikkakuntamme seurakuntalehdestä Kirkonseudusta mielenkiintoisen henkilöhaastattelun.
Kirkkoherra Riikka Reina on ollut parisen vuotta Kallion kirkon kirkkoherrana ja hänen näkemyksiintä kirkon uudistumisesta voin yhtyä.
Riikka Reinan oma tie kastamattomasta lapsesta kirkon tehtäviin on mielenkiintoinen ja haastattelu on tehty hyvin.
Katso sivut 5 - 6, ainakin !
https://www.kirkonseutu.fi/neo/7/Kirkonseutu.htm
-
Luin juuri kirjan "Syrjästä katsoja", jonka kirjoitti Martti Tenkainen. Kirja on painettu 1949.
Kirja ei ole kovin pitkä, mutta hyvin vaikuttava ja koskettava.
Siinä kerrotaan Antti Laamasesta (1895-1947), joka eli Karjalan Kannaksella. Evakkotaival vei hänet sielä pois elämän loppupuolella. Hän oli syntymästään asti liikuntakyvytön, täysin muiden avun varassa, aina kuolemaansa asti.
Kun ei pystynyt toimimaan, kuten muut, hän luki paljon. Kirjan sivuja ei käsillä voinut kääntää, niin hän teki sen kielellään.
Hänestä tuli hengellisesti herännyt ja hänellekin löytyi palvelutehtävä hengellisellä saralla.
Hän piti pyhäkoulua lapsille ja myös seurapuheita. Hänen puheensa oli ollut aiemmin myös epäselvää, mutta se oli aikojen saatossa parantunut sellaiseksi, että siitä sai kuitenkin selvän.
Kärsimyksen koulut olivat tuoneet syvyyttä hänen seurapuheisiinsa.
Antti Laamanen kirjoitti runoja, joita paljon luettiin. Kirjassa oli monta hänen runoaan.
Minä en ole paljoa runoja lukenut - Raamatun runoutta lukuunottamatta - mutta kun tiesi, millainen henkilö on tuossa kirjassa olevat runot kirjoittanut, niin se laittoi minutkin hänen runojaan ajatuksella lukemaan. Hyviä runoja.
Lukemani runokirjojen määrä on yhden käden sormilla esitetävissä. Voihan olla, että jopa yhdellä sormella, taikka kahdella.
Weli Pölkin "Tulisilla vaunuilla" luin joitain aikoja sitten. Siellä on eräs suosikkirunoni: "Ahjossa".
Toinen suosikirunoni on "Alatien kulkija", Tapio Nousiaiselta. Sitten en muista, onko muita erityisiä suosikkeja.
-
Minulla oli kirjoitusvirhe tuon ed. mainitsemani kirjan kirjoittajan nimessä. Kirjan kirjoittaja on Martti Tenkanen.
-
Kommentti aikamme kipeisiin aiheisiin: https://evl.fi/sanasto/-/glossary/q/yhteys
-
Minulla on hyllyssäni Mirjami Lähteenkorvan 1947 kokoama laaja valikoima suomalaista uskonnollista runoutta, Kimalteleva tomu (Gummerrus). Siihen kannattaa tutustua, jos sen saa käsiinsä. Yksi suosikeistani on Aari Surakka. Ensio Kurki-Suonion runot myöskin puhuttelevat.
-
Minulla on hyllyssäni Mirjami Lähteenkorvan 1947 kokoama laaja valikoima suomalaista uskonnollista runoutta, Kimalteleva tomu (Gummerrus). Siihen kannattaa tutustua, jos sen saa käsiinsä. Yksi suosikeistani on Aari Surakka. Ensio Kurki-Suonion runot myöskin puhuttelevat.
Aari Surakka, nostaa Pena tuossa yllä nimen ja ihmisen esiin. Tuo ortodoksipappi löytyy paappani Paavo M:n vieraskirjasta. Ex-vaimolleni Surakka on muinoin huudahtanut:
- Päivi, mokomakin harakka!
Kuopiossa Surakka vaikutti kauan.
:kahvi:
-
- Päivi, mokomakin harakka!
Aari Surakalle ovat linnut nähtävästi olleet tärkeitä.
ja ikoniseinän kultainen taivas näyttää tyhjältä:
puna- ja sinisiipinen kerubi
ovat ehkä lentäneet ulos maisemaan
kottaraisten keskelle narsissipeltoon.
LEIVOSEN AIKA, Aari Surakka, Sielulitania, Otava 1979
-
Olen lukenut ja lausunut Mirjami Lähteenkorvan runoja.
Eräs alkoi näin ( muistista )
Aamun viileydessä Jumala
kuljet askelin hitain ja aivan hiljaisin.
Sydämen maasta nostat ja
käteesi suljet kuin linnun.
..
Tässä toinen kokonaan:
Mirjami Lähteenkorva Siivet
Saan silloin siivet, hohtavammat unta
ja pehmoiset ja valkeammat lunta
ja kyllin vahvat minut kantamaan.
En silloin muista huokausten syitä,
en tuskiani maassa itketyitä,
en ahdistavaa kaipaustakaan.
Käyn kirkkain siivin luokse Jumalani.
On puhtaat sanat rukouksessani
ja lauluni on uudet kokonaan.
Pidän myös näin herkistä ja hennoista tunnoista, vaikka olen noista ajoista elämän karskiinnuttama.
-
Osoituksena siihen että ortodoksikirkko olisi ollut aina sama, linkitän ortodoksipappi Lars Ahlbäckin blogin Kotimaa24;sta.
Viehättää tämä ajattelun syvyys.
https://www.kotimaa24.fi/blogit/viisauden-lapaisema-maailma/
-
Lauri Mäkinen "Älykkäät kuin käärmeet, viattomat kuin kyyhkyset"
Olen lukenut vasta muutaman sivun, mutta tämä tuntuu jännittävältä. Liekö sitten todenperäinen vai täysin fiktiivinen tarina, en osaa sanoa.
Tuosta linkistä löytyy vähän tietoa kirjasta:
https://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/alykkaat-kuin-kaarmeet-viattomat-kuin-kyyhkyset/
-
Willamo: Metsä minussa
-
Kirsi Kunnas ei heti tule mieleen uskonnollisena runoilijana, mutta onhan hän vähän sitäkin.
KIVITTÄJÄT
Kiveä kannamme kaikki
kiveä kädessämme
kiveä katseessamme
ja käymme piiriin kaikki
sillä pelosta
sillä pelosta ei kukaan toisiin selin ole,
vain sinuun Jumala.
Sikermästä Piirilauluja, Tuuli nousee 1953
-
Juuri ilmestyneessä Päijät-Hämeen seurakuntien Kirkonseutu-lehdessä on kansikuvassa ja kahden aukeaman jutussa foorumin Mauno.
Mauno Nivala on H-Yn hallituksen jäsen, Lahden Herättäjäyhdistyksen pj, seurakunnan johtava nuorisotyöntekijä. Minä tunnen Maunon 1.' Körtti-enkelinäni', ja naapurina Kilpiäisten vuosiltamme.
Ansiokkaan jutun on kirjoittanut 'kynän taitaja' Kaisa Hako.
https://www.kirkonseutu.fi/artikkelit/poika-varttui-konkariksi-heratysliike-lempeaksi--mauno-nivala-pyhyyden-kokemus-ei-ole-hurskaiden-etuoikeus-6.94.22117.8e7a0cffef
klikkaa kuvaa niin juttu avautuu
-
Nyt on mennyt varmaan pari kuukautta, että en ole lukenut yhtään kirjaa. Sitä ennen mm. Erkki Piiroisen Karjalan pyhät kilvoittelijat ja Taipaleen ortodoksinen seurakunta 400 vuotta. Sen ostin myös itselleni divarista, koska tärkeitä tietoja pohjoiskarjalaisille historiasta kiinnostuneille.
Heti kun vapautuu lainasta, niin tarkoitus lukea: Janne Raninen, Ivar Andersen - Kutsuvat minua palkkamurhaajaksi sekä Mikko Gustafsson, Janne Huuskonen - Kultainen vasikka, järjestäytynyt rikollisuus Suomessa. Tässä kirjassa kai tarinaa mm. Keijo Vilhusesta.
-
Kiitos Riitta-mummi, kun laitoit linkin Maunon haastatteluun! :023: Oli mukava lukea se.
-
Joel Haahtela: Hengittämisen taito
-
Dag Hammarskjöld: Kiinnekohtia (Otava 1964)
... Kun olet yksinäsi nummella lähteen äärellä, näet taas oman yksinäisyytesi - sellaisena kuin se aina on ollut. Sellaisena kuin se aina on ollut - silloinkin kun toisten läsnäolo hetkeksi on kätkenyt sen alastomuuden.
Mutta lähde elää. Eikä vartiopalveluksesi lopu. ... (s. 108)
-
Tämän tilaan ja luen:
https://www.adlibris.com/fi/kirja/taivaalliset-voimat-9789522880895
-
Kotimaa 24 blogi:
Veli-Matti Kärkkäinen: Kuinka amerikkalainen oikeistokristillisyys möi sielunsa paholaiselle
26.10.2020 11:40 - eri kirjoittajia
https://www.kotimaa24.fi/blogit/veli-matti-karkkainen-kuinka-amerikkalainen-oikeistokristillisyys-moi-sielunsa-paholaiselle/
-
Matti Lackman:sotavankien pako Muurmannin ratatyömaalta 1915-1918. Kirja tuli luetuksi, vaikka siinä oli tuttua paljon ja kirjoitettu kummallisen tautologisesti, arka mielipiteeni. Oudoin tieto oli se, kun Josip Broz Tito oli ollut sotavankina Venäjällä ja sieltä paennut muiden mukana Hallan etapille kevättalvella 1917. Sotavankipakenijat ja Saksan jääkäritarjokkaat käyttivät samoja reittejä ja etappeja. Kovia naamoja kummatkin. Heillä oli tietysti oppaat useimmissa tapauksissa.
-
Äskeisen kauppareissun yhteydessä kävin hakemassa kirjastosta varaamani Serafim Seppälän Taivaalliset voimat-teoksen.
Ne voimat olivat vahvasti läsnä koko horjuvan käyntini ajan.
Ensimmäinen kerta oli että kävin itsepalvelu-lainaamossa. Ovikoodin( lainauskoodi ) muistan, mutta näkövammani takia oli hankalaa hämärällä ulko-ovella.
Siinä portaikossa istuivat päiväkoti-lapset ohjaajineen. Ohjaaja auttoi minut sisään ulko-ovesta.
Tuulikaapissa oli siivooja, mutta sisäovi ei vetämällä auennut. Ystävällinen siivooja-enkeli yritti omilla avaimillaan, mutta e i auennut.
Sitten sisällä ollut lainaaja päästi tullessaan minutkin ja neuvoi sisä-eteisessä olevan toisen viivakoodilla avattavan lukijan jolla ovi avautuu.
Sain kirjani, ja kepittelin oikopolkua jossa oli miehet viereisestä koivusta isoja oksia sahaamassa . Antoivat tilaa nätisti.
Viimeinen enkelini oli viereisessä palvelutalossa asuva kehitysvammainen. Hän köpötteli kävelysauvoin, minä oikean käden kepillä tukien. Kohdatessa hiukan hänelle hymyikin, ja hänkin paljasti lähes hampaattoman hymynsa ja sanoi: Moi !
Pari sanaakin vaihdettiin. Olin hyvin tyytyväinen tällaiseen ' aamun-avaukseen' !
" Ylistäkää Herraa, te hänen enkelinsä, te voimaööiset sankarit, jotka hänen sanansa kuulette ja hänen käskynsä täytätte."
Psalmi 103:20
-
Ylistäkää Herraa, te hänen enkelinsä, te voimalliset sankarit, jotka hänen sanansa kuulette ja hänen käskynsä täytätte.
Näin tuo kuuluu Jussi Aron käännöksenä:
Kiittäkää Herraa, te hänen enkelinsä.
jotka voimakkaina sankareina toimitatte hänen asiansa
kun kuulette mitä hän käskee.
-
Kerubiveisu:
https://www.youtube.com/watch?v=lktVR27xqJs
-
David Foster Wallace: Päättymätön riemu
"... Teos on rönsyilevän monimuotoinen ajankuva, filosofinen tutkielma ja kreisikomedia, joka käsittelee muun muassa riippuvuuksia, tennistä, mainontaa, yksinäisyyttä ja terrorismia. ..."
https://www.risingshadow.fi/library/book/8804-paattymaton-riemu
-
"... Eurooppalaisuuden ja itämerensuomalaisuuden erottaminen toisistaan on tärkein juonne virolaisen maailmantajun ymmärtämiseksi.
Virolaiskulttuurin omaperäisin osa periytyy vanhasta itämerensuomalaisesta kulttuurista. Itämerensuomalainen elämäntunto kätkee sisäänsä kaksi maailmankulttuurin mertariteosta: maagisen luonnontajun ja periytyvän paikantajun.
Viron haja-asutus, hyvin säilynyt luonto ja animistinen maailmankatsomus ovat arvokkaita esimerkkejä siitä, millaiseksi ihmisen ja luonnon rinnakkainelo voi muotoutua.
Itämeren suomalainen kulttuuri on ennen kaikkea virittäytymistä erilaisiin tajunnantiloihin.
Virolaisen ajatusmaailmassa luonto ja kulttuuri sekoittuvat vääjäämättömästi. Se ilmenee luontoelämyksen avartumisena taiteellis-uskonnolliseksi elämykseksi.
Virolaisen kulttuurin vanhin elementti ei ole rekilaulu. Luonnon sielullisuuden taju on huomattavasti vanhempi ja periytyy Kundan kulttuurin ajoilta asti.
Itämerensuomalaisuuteen kuuluu monimutkainen tilan poetiikka, jota nykyihmisen on melko vaikea ymmärtää. Ympäristö koetaan osaksi kotia ja kotitunnetta.
...
Ja lopuksi: kantarelli on yksi niistä salaperäisistä sienistä, joita ei ole toistaiseksi onnistuttu viljelemään. Se kasvaa vain villinä vapaassa luonnossa. Se on itsepäisesti kieltäytynyt poistumasta metsästä., vaikka sille on enemmän kuin sata vuotta yritetty osoittaa, että pellolla on paljon hauskempaa kuin metsässä. Jotkut luonteet eivät taivu sivistyksen pariin edes rautakangella vääntäen.
Tässä mielessä kantarelli on itämerensuomalainen. ..." (s. 189-190)
Valdur Mikita: Kantarellin kuuntelun taito
-
Dag Hammarskjöld: Kiinnekohtia (Otava 1964)
... Kun olet yksinäsi nummella lähteen äärellä, näet taas oman yksinäisyytesi - sellaisena kuin se aina on ollut. Sellaisena kuin se aina on ollut - silloinkin kun toisten läsnäolo hetkeksi on kätkenyt sen alastomuuden.
Mutta lähde elää. Eikä vartiopalveluksesi lopu. ... (s. 108)
Nyt on päivän mukaan ehkä sopiva kertoa, että kun asuin Ruotsissa, oli minulla tapana hämmentää ruotsalaisia sanomalla, ettei tule mieleeni yhtään kuuluisaa norjalaista, paitsi Dag Hammarskjöld.
-
Minua jo neljään kertaan lähestynyt jehovantodistaja pyysi saada linkittää Vartiotornin erikoisnumeron koskien Jumalan valtakuntaa.
Luin sen ja tuntui olevan tuttuja paikkoja enimmäkseen käytetty. Jotenkin jäi arveluttamaan onko asia näin.
Samoin kuin Pyrtsin kohdalla he mainitsevat tänä Korona-aikana lähestyvänsä ihmisiä puhelimitse, ja nyt varmaan alkaa tulla linkityksiä.
Osaatteko sanoa missä kohdin heidän Raamattunsa poikkeaa omastamme ?
Jeesus on heillekin nyt aivan erityisen merkitsevä. Toisin oli 1950-1960-lukujen taitteessa kun asuimme samassa talossa heikäläisten kanssa.
https://www.jw.org/fi/kirjasto/lehdet/vartiotorni-nro-2-2020-touko-kesa/
-
Jussi Konttinen:
Siperia
kertoo suomalaisen perheen ihmeellisestä vuodesta ikiroudan maassa Siperian Jakutiassa.
Kiinnostavaa tuossa kirjassa on lähes kaikki. Esimerkiksi laitan lainauksen kirjan tekstistä.
Vissarionin kirkon pyhät kirjoitukset eli Viimeinen testamentti. Se on eräänlainen raamatun jatko-osa,
jonka Vissarionin lähin apuri Apostoli Vadim kokoaa Vissarionin esiintymisten pohjalta. Ja sieltähän
se löytyy evankeliumista Vadimin mukaan osa 7 luku 32, nimittäin vuonna 2003 tekemäni Vissarionin haastattelu
Image lehteen. "Onneksi olkoon, olette päässyt historiaan. Teistä luetaan seuraavat tuhat vuotta."
Kirkko on kuuluisa kolmioliitto-opistaan. Jos ukkomies rakastuu toiseen naiseen, vaimo voi kutsua naisen
asumaan heidän yhteiseen kotiinsa.
-
Harrastan lukemista, silloin tällöin (aika harvoin) käyn foorumilla suosittelemassa jotain kirjaa.
Olen lukemassa Tapani Sopasen kirjaa 'Ulos kutsutut'.
Viimeinen luku on lukematta, eli lähes kokonaan olen sen lukenut.
https://www.adlibris.com/fi/kirja/uloskutsutut-9789518888768
Lähes 400 sivua ja mielestäni mainosteksti ei yhtään liioittele.
Kirja tempaa heti mukaansa ja vaikea on lukemista keskeyttää.
Jännitystä, huomioita nykyajasta ja niiden perusteella johtopäätöksiä tulevasta, myös Raamattu jollain tavalla mukana.
Joitain liikuttaviakin kohtia löytyy, vahingossa liikutuin ainakin pari kertaa, onneksi kukaan ei ollut näkemässä, olisi ollut noloa.
Kirjassa kritisoidaan joitain tiettyjä uskonnollisia ilmiöitä, myös jotain menneisyyden uskonnollisia ilmiöitä katsotaan kriittisesti.
Suosittelen ehdottomasti. Tapahtumat on sijoitettu Suomeen, pääosin Helsinkiin ja sen lähiympäristöön.
Kirjassa on myös jokunen aika vakava terrori-isku ja vähän muutakin ihmiselämään kuuluvaa varjopuolta, jotka tuntuvat pahalta, mutta jos tuollaiset lukukokemukset eivät haittaa, niin lue ehdottomasti kirja.
Kirja on painettu tänä vuonna, joten eiköhän sitä kirjastossa löydy.
Olisi kiva kuulla kommentteja.
-
'Ulos kutsutut' taitaa viitata seurakuntaa tarkoittavaan kreikan sanaan ἐκκλησία [ekklēsia], jonka voi suomentaa noinkin. Olen keskustellut sanan merkityksestä eräässä toisessa yhteydessä. Mielestäni on virhe ymmärtää se 'pois kutsutiksi'. Kristittyinä meidät on kutsuttu elämään maailmassa sen valona ja suolana. Meidät on kutsuttu ulos kodeistamme ja muista turvapaikoistamme kohtaamaan lähimmäisemme, yhteiskuntamme ja luomakuntammekin vaikeat kysmykset. Sain lyhyestä esittelystä sen käsityksen, että kirjankin asenne on juuri tuo.
-
'Ulos kutsutut' taitaa viitata seurakuntaa tarkoittavaan kreikan sanaan ἐκκλησία [ekklēsia], jonka voi suomentaa noinkin. Olen keskustellut sanan merkityksestä eräässä toisessa yhteydessä. Mielestäni on virhe ymmärtää se 'pois kutsutiksi'. Kristittyinä meidät on kutsuttu elämään maailmassa sen valona ja suolana. Meidät on kutsuttu ulos kodeistamme ja muista turvapaikoistamme kohtaamaan lähimmäisemme, yhteiskuntamme ja luomakuntammekin vaikeat kysmykset. Sain lyhyestä esittelystä sen käsityksen, että kirjankin asenne on juuri tuo.
Totta. Jos muistan kreikankielen opettajani sanoja oikein, sana tosiaan tarkoittaa "ulos kutsutut." Hän selitti kuitenkin, että sana oli käytetty pikemmin kokoontumisen tarkoituksessa.
-
'Ulos kutsutut' taitaa viitata seurakuntaa tarkoittavaan kreikan sanaan ἐκκλησία [ekklēsia], jonka voi suomentaa noinkin. Olen keskustellut sanan merkityksestä eräässä toisessa yhteydessä. Mielestäni on virhe ymmärtää se 'pois kutsutiksi'. Kristittyinä meidät on kutsuttu elämään maailmassa sen valona ja suolana. Meidät on kutsuttu ulos kodeistamme ja muista turvapaikoistamme kohtaamaan lähimmäisemme, yhteiskuntamme ja luomakuntammekin vaikeat kysmykset. Sain lyhyestä esittelystä sen käsityksen, että kirjankin asenne on juuri tuo.
Joo, kirjassa ei eristäydytty yhteiskunnasta eikä oltu ryppyotsaisia ihmisiä kohtaan, edustivat ne sitten mitä tahansa näkemystä.
Kirjassa oli myös se puoli, että nämä "ulos kutsutut" joutuivat pois seurakunnasta, pääosin omasta halustaan. Eivät mm. olleet kiinnostuneet diskotoiminnasta värivaloineen ja savuineen, jota seurakunnassa ryhdyttiin harjoittamaan. Kyseinen seurakunta muuttui viihdekeskukseksi.
-
Minä olen ollut oikein ahkera lukija, jopa useampi kirja viikossa meni parhaimpina aikoina.
Lapsena aloin lukea. Nuorena luin, mutta työelämän ja avioliiton alkuvuosia en ehtinyt kuten sitten myöhemmin.
Olen paljon sairastanut, ja silloin lukeminen on ollut lääkettä. Kirja lohdutti ja viihdytti. Päivät sohvalla ja vuoteessa kuluivat kirjan kanssa hyvin.
Kun silmäni sairastui, aloin 'säästää' silmiäni, vaikka ei silmät lukemalla lopu, sanoi lääkäri.
Iltaunisena en ole voinut juurikaan katsoa elokuvia. Nyt kun on Netflix-mahdollisuus tulee 'toosasta' viihdykettä ja dokumentteja mukavasti silloin kun haluan.
Nyt Matti vuorostaan lukee.
Tänään aloitin uuden mini-sarja Musta kuningatar, joka ei kerro ' pahuuden valtiattaresta' vaan shakista. On hyvä tarina ja koukutti heti.
https://kulttuuritoimitus.fi/kritiikit/kritiikit-televisio/musta-kuningatar-voiko-shakkilaudalle-sijoittuva-draama-olla-ravakka-jannittava-ja-syvan-inhimillinen/
-
Totta. Jos muistan kreikankielen opettajani sanoja oikein, sana tosiaan tarkoittaa "ulos kutsutut." Hän selitti kuitenkin, että sana oli käytetty pikemmin kokoontumisen tarkoituksessa.
Olen ymmärtänyt, että sana tarkoittaa suunnilleen sitä, että lähdetään kodeista torille kokousta pitämään. Suomalaiset tekevät näin esimerkiksi jääkiekon maailmanmestaruuden kunniaksi.
-
Olen ymmärtänyt, että sana tarkoittaa suunnilleen sitä, että lähdetään kodeista torille kokousta pitämään. Suomalaiset tekevät näin esimerkiksi jääkiekon maailmanmestaruuden kunniaksi.
Niinhän se meillekin selitettiin.
-
Minua innoittaa nyt kristilliset kirjat jotka pohjautuvat tutkimuksiin.
Serafim Seppälän kirjoista muutaman haluaisin lukea jos sitä kirjastosta löytyy.
Paratiisi on idässä. Lähi-idän kristittyjen ja syyrialaisen kirjallisuuden historiaa sekä kokoelma syyrialaisten isien opetuksia. Helsinki: Suomen Itämainen Seura, 1999. ISBN 951-9380-42-6.
Kerubin silmin. Luostareissa, luolissa, erämaissa ja pylväillä kilvoitelleiden syyrialaisten askeettien historiaa. Helsinki: Suomen Itämainen Seura, 2002. ISBN 951-9380-53-1.
Tuomaan teot. Johdanto ja käännös: munkki Serafim. Suomen eksegeettisen seuran julkaisuja 91. Helsinki: Suomen Eksegeettinen Seura, 2006.
Vapaus. Johdatus mysteeriin. Henki & elämä. Helsinki: Kirjapaja, 2007. ISBN 978-951-607-465-1.
Araratista itään. 12 avainta kauneuden ja kärsimyksen Armeniaan. Helsinki: Kirjapaja, 2007. ISBN 978-951-607-567-2.
Kultainen Jerusalem. Pyhän kaupungin idea juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa. Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-639-6.
Kauneus. Jumalan kieli. Helsinki: Kirjapaja, 2010. ISBN 978-952-247-077-5.
Missä on liikaa, sieltä puuttuu jotakin. Juutalaisen huumorin maailma. Helsinki: Kirjapaja, 2012. ISBN 978-952-247-263-2.
Valon aamu : Armenialaisia rukouksia. Helsinki: Maahenki, 2013. ISBN 978-952-5870-89-3.
Naiseus. Varhaiskristillisiä ja juutalaisia näkökulmia. Helsinki: Kirjapaja, 2013. ISBN 978-952-247-422-3.
Ikonin filosofia. Helsinki: Kirjapaja 2014.
-
Minua innoittaa nyt kristilliset kirjat jotka pohjautuvat tutkimuksiin.
Serafim Seppälän kirjoista muutaman haluaisin lukea jos sitä kirjastosta löytyy.
Paratiisi on idässä. Lähi-idän kristittyjen ja syyrialaisen kirjallisuuden historiaa sekä kokoelma syyrialaisten isien opetuksia. Helsinki: Suomen Itämainen Seura, 1999. ISBN 951-9380-42-6.
Kerubin silmin. Luostareissa, luolissa, erämaissa ja pylväillä kilvoitelleiden syyrialaisten askeettien historiaa. Helsinki: Suomen Itämainen Seura, 2002. ISBN 951-9380-53-1.
Ohoh! Kaikki näyttää mielenkiintoisalta.
Tuomaan teot. Johdanto ja käännös: munkki Serafim. Suomen eksegeettisen seuran julkaisuja 91. Helsinki: Suomen Eksegeettinen Seura, 2006.
Vapaus. Johdatus mysteeriin. Henki & elämä. Helsinki: Kirjapaja, 2007. ISBN 978-951-607-465-1.
Araratista itään. 12 avainta kauneuden ja kärsimyksen Armeniaan. Helsinki: Kirjapaja, 2007. ISBN 978-951-607-567-2.
Kultainen Jerusalem. Pyhän kaupungin idea juutalaisuudessa, kristinuskossa ja islamissa. Helsinki: Kirjapaja, 2008. ISBN 978-951-607-639-6.
Kauneus. Jumalan kieli. Helsinki: Kirjapaja, 2010. ISBN 978-952-247-077-5.
Missä on liikaa, sieltä puuttuu jotakin. Juutalaisen huumorin maailma. Helsinki: Kirjapaja, 2012. ISBN 978-952-247-263-2.
Valon aamu : Armenialaisia rukouksia. Helsinki: Maahenki, 2013. ISBN 978-952-5870-89-3.
Naiseus. Varhaiskristillisiä ja juutalaisia näkökulmia. Helsinki: Kirjapaja, 2013. ISBN 978-952-247-422-3.
Ikonin filosofia. Helsinki: Kirjapaja 2014.
-
Thomas, oliko tämä sinun ajatus ?:
Ohoh! Kaikki näyttää mielenkiintoisalta.
---
Sinulla on kai samanlainen sormi kuin minulla netissä ( sähköinen ), joka heittää tekstiä milloin minnekin. :003:
-
Thomas, oliko tämä sinun ajatus ?:
Ohoh! Kaikki näyttää mielenkiintoisalta.
---
Sinulla on kai samanlainen sormi kuin minulla netissä ( sähköinen ), joka heittää tekstiä milloin minnekin. :003:
Niin, käsi vähän vapisee. Ei kaikki ole kielitaidottomuutta! Toivottavasti käsi kestää, kunnes Raamattu on käännetty.
-
Luin Ferranten Sisilia-sarjan ja se oli kyllä lukukelpoinen tarina ja semmoinen jonka halusta lukee alusta loppuun. Kirjasto meidän on kiinni, ei saa lukemista.
Kesällä luin lyriikkaa ja tykkäsin kyllä Joni Pyysalon runoista, esimerkiksi Elämä, kuolema ja lisälaitteet oli hyvä. En ole mikään vimmattu nykylyriikkaihminen.
-
Lukemisen huvi ei ole enää sama kuin ennen Netflixiä, josta tulee samalla kertaa katsottavaa, kuunneltavaa ja luettavaa, ja teksti on isokokoinen.
Myöskään en ole enää löytänyt uutta kiinnostavaa luettavaa, joten palaan vanhaan kerran tai pari lukemaani, kuten tänään.
Sattui niin mukavasti olemaan pyöräkellarimme kierrätypöydällä Maila Talvion Itämeren tytär, hyväkuntoinenkin, joten kierrätin sen meille.
Olen sen lukenut, mutta alku oli kuitenkin kuin uutta tekstiä.
Kuinka hienosti Maila Talvio kuvailee Helsingin rähjäistä pikkukaupunkia alkaen vuonna 1743.
Kluuvi oli syksyllä savivelliä poikien käydä leikki-sotiaan , kaupunginrantaan oli haaksirikkoutunut puutavaraa jota naiset kirkoivat kekseillä saadakseen polttopuita tai jopa oven.
Olipa kerran löytynyt arkku jonka siällä oli kivia. Ne vietiin Tukholmaan ja siellä niistä hiottiin timantteja !
Ulrika Elonoran kirkko oli juuri päättyneen soda jäljilta ränsistyneessä kunnossa ja Herttonaisten poika oli jäänyt täysorvoksi, Wetter nimeltään.
Ah, kyllä nyt kelpaa, on kunnollista joululuettavaa !
-
Solohov: Hiljaa virtaa Don
Sain vinkin tuosta kirjasta tästä: kohta 29 https://areena.yle.fi/1-2293630
-
^
Luin Hiljaa virtaa Donin nuorena ja pidin siitä. Teki vaikutuksen.
*
Nyt olen vähän lueskellut joululahjakirjaani:
Lintuparatiisi
Suomenoja - Finnoo
Luonnon ja ihmisen yhteiseloa
Suomenojan Luonto ry
Kirjassa on asiantuntijoiden kirjoituksia paitsi alueen linnuista, myös muusta luonnosta kuten esim. korennoista. Kuvat ovat hienoja. Lisäksi teos valottaa paikan historiaa aina 1000-luvulta asti (ja jopa ennen 1000-lukua) muinaispeltoineen, myöhempien aikojen Viikinkikautta ym. Olen kerran käynyt retkeilemässä Suomenojalla 1990-luvulla Porvoossa asuessani.
-
^
Korjaus edelliseen. Olen käynyt havaintovihkon mukaan Espoon Suomenojalla 11-12.10.90, enkä silloin asunut enää Porvoossa vaan Joensuussa. 10.10 olen ollut Laajalahdella ja Vermon nummilla ja Vermossa myös 11.10.
-
Sain luettavakseni eka numeron Henki lehdestämme. Saan kirjoittaa, että asiat ovat hoidetut "halki poikki ja pinoon" ajatuksella. Tiedän jo seuraavan lehden ilmestymispäivänkin.
En kovin pitkälle ehtinyt edetä, sillä asiat olivat ajankohtaisia ja mielenkiintoisia. Turun toinen piispa(tar) esiteltiin. Olen tasa-arvon kannattaja miesten ja naisten välillä, että meni oikein valinta. Saamen kansan pappiin joudun tutustumaan vielä toisenkin kerran, sillä artkkelissa oli paljon asiaa.
-
Luin eilen ja tänään La Argentina La conquista del Rio de La Plata. Poema histórico
kirjoittanut Arcidiano D. Martin del Barco Centenera
Löysin sen Gutenbergista. https://www.gutenberg.org/files/25317/25317-h/25317-h.htm
-
Varasin kirjastosta tämän "Martat" Kodinhoitokirja.
https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512418961/martat-kodinhoitokirja-/
Olen kirjaston varauksissa sijalla 300. Ihan tosi.
-
Sain luettavakseni eka numeron Henki lehdestämme. Saan kirjoittaa, että asiat ovat hoidetut "halki poikki ja pinoon" ajatuksella. Tiedän jo seuraavan lehden ilmestymispäivänkin.
En kovin pitkälle ehtinyt edetä, sillä asiat olivat ajankohtaisia ja mielenkiintoisia. Turun toinen piispa(tar) esiteltiin. Olen tasa-arvon kannattaja miesten ja naisten välillä, että meni oikein valinta. Saamen kansan pappiin joudun tutustumaan vielä toisenkin kerran, sillä artkkelissa oli paljon asiaa.
Avara Taitto kuin Armo.
-
Delia Owens: Suon villi laulu
https://www.google.com/search?client=firefox-b-d&q=suon+villi+laulu+elokuva
-
Minua jo neljään kertaan lähestynyt jehovantodistaja pyysi saada linkittää Vartiotornin erikoisnumeron koskien Jumalan valtakuntaa.
Luin sen ja tuntui olevan tuttuja paikkoja enimmäkseen käytetty. Jotenkin jäi arveluttamaan onko asia näin.
Samoin kuin Pyrtsin kohdalla he mainitsevat tänä Korona-aikana lähestyvänsä ihmisiä puhelimitse, ja nyt varmaan alkaa tulla linkityksiä.
Osaatteko sanoa missä kohdin heidän Raamattunsa poikkeaa omastamme ?
Jeesus on heillekin nyt aivan erityisen merkitsevä. Toisin oli 1950-1960-lukujen taitteessa kun asuimme samassa talossa heikäläisten kanssa.
https://www.jw.org/fi/kirjasto/lehdet/vartiotorni-nro-2-2020-touko-kesa/
Täytyy nyt katsoa onko täjän vastattu viisaammin. Ei kai se poikkea mitenkään, tulkinnassa vain on kehitelty omaperäistä oppia. Satuin kerran junassa jehovan todistajan viereen ja hän näytti omaansa kun kysyin. Sama oli käännös kuin itselläni silloin eli 1938 ja painopaikka ja kustantaja ja päältä katsoen ihan sama.
Kai siitä palastellen saa mitä tahansa. Kiirastulioppiin riitti se yksi jae jossa puhutaan siitä, kuinka seurakuntien opettajat tuomitaan muita ankarammin ja kuinka lopuksi jokaisen rakennus koetellaan tulessa, ja heinät ja oljet rakennusmateriaalina tietysti palavat poroksi mutta rakentaja itse pelastuu kuin tulen läpi.
-
Viimekski luin Elena Ferranten Sisilia-sarjan, ja tarina on kyllä hyvä. Muista hänen kirjoistaan en oikein osaa sanoa, yksi oli juuri lainassa ja se ei oikein vastannut loistavaa ystävää.
Joni Pyysalon runokirjan Elämä, kuolema ja lisälaitteet.
En hirveästi pidä nykylyriikasta vaikka tykkään Tommi Parkon kursseista.
Tuossa oli jotain, näkemisen kuulautta ja selkeyttä. Kuin katselisi toisen silmin, ja välillä ihan tuttuja katuja vielä. Ensimmäinen runo jo oli fiilikseltään niin, niin unohtumaton. En yritä sitä muistinvaraisesti toistaa, kun muistan kumminkin tällä kertaa päin metsiä.
-
Ääääääh, tämän olen jo kertonut. Osoittaa vainn että kello kolme heräsin selkäkipuun ja nyt unettaa, mutta tulee niistä Yhdysvaltain vaaleista juttua ja vielä, että ei tässä juuri olla kirjastoon suoriuduttu vaikka tekee miten mieli.
Uh ja huhuh. Sen jälkeen luin ajankulukkeeksi mitä nyt hyllystä löytyi eikä niillä murusilla juuri juhlita. Hilja Haahden hengellinen ajattelu jotenkin kiinnostaa, Kotini puhuu on omaelämäkerrallinen ja krumeluureista jos ei välitä, oikein kelpo ajankuva.
Kyl mie jo huamen selviin kirjastoo astikka.
-
Aloin äänikirjojen lukemisen. Ensin Antti Tuurin Uusi Jerusalem.
Kun Johannes Hakala ja muut uuteen maahan matkanneet suomalaiset siirtolaiset nousevat laivasta Halifaxin satamasta, on työn tarjoaja heitä vastassa ja junanvaunukin on heille varattu. Hämmästyneet miehet hyväksyvät tarjouksen, sillä eletään 1920-luvun loppua ja työstä tiedetään olevan pula.kuvausNäytä lisää
ja sitten Antti Tuuri Muukalaiset:
"Kuljettiin kaupungin läpi. Kadunvarsilla kaupungin asukkaat katselivat meitä, ja näytti että niillä oli meitä kohtaan hyvä tahto. Erik Eerikinpoika kulki ensimmäisenä ja nosti hattua ihmisille vähän väliä. Me emme kuulleet pilkkahuutoja, eikä meitä kivitetty eikä heitelty hevosensonnalla; kadunvarren ihmiset näyttivät minusta oikeilta, uskossaan lujilta kristityiltä. Neuwiedin kreivi oli antanut turvan monelle uskovaiselle ja kaupunkiin oli saanut asettua moni maailman vainoama ja kirkkoruhtinaitten jahtaama hiljainen."kuvausNäytä lisää
-
Georges Bataille: Sisäinen kokemus
"Georges Bataille oli ranskalainen kirjailija ja ajattelija. Hänen tuotannossaan yhdistyvät monet vuosisadan ensimmäisen puoliskon merkittävät ajattelutrendit, kuten psykoanalyysi, durkheimilainen sosiologia ja antropologia, radikaali vallankumouksellisuus, surrealismi ja ranskalainen hegeliläisyys. Hänen kirjoituksensa ovat vaikuttaneet vahvasti koko ranskalaiseen nykyfilosofiaan." etulieve
"Tämä kirja on kertomus epätoivosta. Maailma annetaan ihmiselle arvoituksena. Koko elämäni, niin erikoisissa hillittömyyden hetkissä kuin raskaimmissa pohdinnoissakin, olen pyrkinyt ratkaisemaan tämän arvoituksen. Toden totta selätinkin haasteita, joiden uutuus ja laajuus saivat minut innostumaan yhä enemmän. tunkeuduin odottamattomille alueille ja näin jotakin, mitä yhdetkään silmät eivät olleet nähneet. Mitään huumaavampaa ei olekaan! Nauru ja järki, kauhu ja valo olivat yhtäkkiä ulottuvillani. Ei ollut mitään, mihin tieton ei olisi yltänyt ja mikä ei olisi ollut kiihkoni tavoitettavissa. Kuolema aukoi ja sulki mahdollisen ovia tauotta kuin hurmaava mielipuoli." takalieve
"Sisäinen kokemus on perusteellinen ja kattava johdatus Bataillen ajatteluun ja siksi yksi 1900-luvun ranskalaisen filosofian klassikoista. Teos yhdistää filosofisen ajattelun ja kaunokirjallisen esitystavan omaperäisellä tavalla.
Tyylillisesti ja sisällöllisesti ainutlaatuinen teos käsittelee teemoja, jotka läpäisevät Bataillen koko tuotannon: uhrausta, naurua, ei-tietoa, erotiikkaa, runoutta, mystiikkaa, ekstaasia ja hulluutta.
Sisäinen kokemus on mystinen kokemus ilman Jumalaa. Sillä ei ole kohdetta eikä kokijaa. Siksi se kyseenalaistaa sekä subjekti-objekti-muotoisen käsityksen kokemuksesta että tieteellisen maailmankuvan, jossa maailma kohdataan objekteina." takakansi
Katkelma esipuheesta: "... Tässä kirjassa ainoat osat, joiden kirjoittaminen on tuntunut välttämättömältä ja joilla on elämänsuuruista painoa, ovat toinen osa eli Piina ja viimeinen osa. Muut osat kirjoitin mielessäni kunnioitettava pyrkimys luoda kirja. ..."
Suomentajan jälkisanoja: "... Sen lisäksi ja sen sijaan, että yrittää ymmärtää, mitä Sisäisessä kokemuksessa sanotaan, kannattaa antaa kirjan herättämien kokemusten puhua sanatonta kieltään. ..."
-
Georges Bataille: Sisäinen kokemus
Oletpa kovaa tekstiä osannut lukea, ja vielä suomenkielellä! :023:
-
Löysin vanhojen kirjojen nurkasta lapsuudestani tutun Iris Kähärin Titi-Lalli ja Rukkanen. Kirja kertoo orvoksi jääneestä Pelimanni-Akustin pojasta, joka löytää seurakseen isänsä rikkinäisen Rukkasen.
- Onkohan isäsi antanut sinulle opetusta, poika?
- Miten sen tietää, Rukkanen?
- Siitä sen tietää esimerkiksi, että jos toinen tietää Jaakopin pojat esimerkiksi. Maailmassa ei menensty, jos ei tiedä Jaakopin poikia, sanoi Rukkanen.
- Koeta Rukkanen, menestynkö minä, sanoi Titi-Lalli.
- Mitkä ovat Jaakopin pojat, Titi-Lalli?
- Ruupensiimeon Leevijuuta Naahankassar, sanoi Titi-Lalli.
- Vai Naahankassar! Nyt mennään teille ja tartutaan härkää sarvista, sanoi Rukkanen tarmokkaasti.
- En minä!
-
Oletpa kovaa tekstiä osannut lukea, ja vielä suomenkielellä! :023:
Kiitos! Minua jotenkin viehättää teksti, jota en täysin ymmärrä. Onko siinä se haaste, minkä haluaa ottaa vastaan? Vai onko se jonkinlaista brassailua? Ainakin siinä on ihmiselle luonteenomaista vaihtelunhalua ja seikkailumieltä. Toisaalta sitä etsii vain yksinkertaisesti lukukokemusta. Kun sellaisen on joskus saanut, haluaa lisää - sitä mikä natsaa, mikä uppoaa, mikä sopii kuin sormi päähän.
-
Niccolò Machiavelli -- The Art of the Deal.
-
Niccolò Machiavelli -- The Art of the Deal.
Wikipedian mukaan "deal":
kauppa, sopimus
jako-osa
kohtelu
(korttipeli) jako
Wikipedia antaa sanalle "art":
tapa (keino)
laji
(biologia) laji
Siis voisiko Machiavelli tarkoittaa "The Art of the Deal"llä:
Sopimuksen laji (?)
[Yllättävää, että Wikipedia ei tunne "art"lle merkitystä "taide"?!]
Loppukevennykseksi:
Ideale Rolando Villazón + Jussi Björling
https://www.youtube.com/watch?v=343nX04vyZw
{Machiavellin suomennokset:
Ruhtinas. (Il principe, 1532.) Suomentanut ja johdannolla varustanut O. A. Kallio. 4. painos (1. painos 1918). Hämeenlinna: Karisto, 1998. ISBN 951-23-3769-X.
Ruhtinas. (Il principe, 1532.) Suomentanut Aarre Huhtala. 7. painos (1. painos: Otava, 1969). Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-16641-3.
Valtiollisia mietelmiä. (Discorsi sopra la prima deca di Tito Livio, kirjoitettu 1513–1517.) Suomentanut Kaarlo af Heurlin. 2. painos (1. painos 1958). Helsinki: WSOY, 2001. ISBN 951-0-22669-6.
Tutkielma Firenzen valtiomuodosta nuoremman Lorenzo de’ Medicin kuoleman jälkeen. (Suomentanut Paul-Erik Korvela) Niin & näin, 2011, nro 1, s. 23-29.
Castruccio Castracanin elämä. (La vita di Castruccio Castracani da Lucca, 1520.) Suomentanut Paul-Erik Korvela. Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura, 2005. ISBN 952-5503-13-5.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Niccol%C3%B2_Machiavelli#Teokset}
-
Minä luen nyt äänikirjaa. Kai Lehtinen lukee Kalle Päätalon Ihmisiä telineillä. Se sattui olemaan kotona.
Tiasin Antti Tuurin Kylmien kyytimies ja toisen jonka nimi on Tuhat vuotta, sata kirjaa.
-
https://fi.wikipedia.org/wiki/Niccol%C3%B2_Machiavelli#Teokset}
Se onkin Trumpin kirja. Erehdyin kirjailijasta.
-
Sain tilattua lisää kuunneltavaa kirjallisuutta. Sairauksien vastapainoksi on leppoisaa kuulla Kauko Helovirran luentaa. Kysymyksessä on Daniel Katz´n Kun isoisä Suomeen hiihti. Juutalainen huumori on älykästä, venkoilevaa ja hauskaa, ja lisäksi historiallisesti ja maantieteellisesti oikeaa.
Kuuntelin Päätalon jälkeen Antti Tuurin Kylmien kyytimiehen. Se on suorasukaista sisällissodan raakuuksia kuvaavaa inhorealismia Tuurin omintakeisilla kevennyksillä väritettynä.
Tuhat vuotta, sata kirjaa levyltä olen kuunnellut Tuurin kertovan Pohjanmaa-sarjan valmistumisesta.
Komisario Palmu on odottamassa. :023:
-
...
-
Tämä ketju olikin jo olemassa, epähuomiossa avasin toisen saman nimisen ketjun. Mikä neuvoksi?
-
Tämä ketju olikin jo olemassa, epähuomiossa avasin toisen saman nimisen ketjun. Mikä neuvoksi?
En keksi muuta kuin on kai mentävä kahdella aisalla, on hevosellekin helpompi, vaikkakin traktorikyyti on nykyaikaa. Sinulla, 1944, on varmaan peräkärry, mihin kaikki mahdumme.
-
En keksi muuta kuin on kai mentävä kahdella aisalla, on hevosellekin helpompi, vaikkakin traktorikyyti on nykyaikaa. Sinulla, 1944, on varmaan peräkärry, mihin kaikki mahdumme.
Hätinä mahdutaan, mutta jos seisotaan, niin sitten.
-
Olen päässyt toissa jouluna lahjaksi saamassani Orhan Pamukin kirjassa jo sivulle 445. Olen jo yli puolenvälin.
-
Nyt vasta pääsin , urheililähetysten loputtua, lukemaan Henki-lehteä rauhassa ja ajatellen kirjoitettuja aiheita.
Simo Juntusen pääkirjoitus on linkitettävissä: https://henkilehti.fi/2021/03/01/hengellinenjamaallinen/
mutta Ville Riekkisen huiman hyvä juttu valitettavasti ei:
Fundamentalismin ja rationalismin välistä löytyy syviä merkityksiä avaavia tapoja lukea Raamattua – Wille Riekkinen puhuu raamatuntulkinnasta
...
Jos voit lukea lehden jossakin, niin lue ainakin tämä.
-
^
Kyllä lehti on minunkin mielestä monipuolinen. Joudun lukemaan moneenkin kertaan, sillä loppuun pääseminen on tärkeä halu, liiaksi tärkeä. Jännä asia oli piispa Laajasalon kritiikki, eikä luvannut antaa haastattelua. Olen ymmälläni, mutta samapa se mitä mieltä olen.
Tämän kertainen lehden sisältö on modernia ja vanhaa sekä hengellistä. Poliittisessa kirjoituksessa oli kuin körttifoorumin henkeä.
-
Fundamentalismin ja rationalismin välistä löytyy syviä merkityksiä avaavia tapoja lukea Raamattua – Wille Riekkinen puhuu raamatuntulkinnasta
Hihhuli lukee Raamattua
On monta tapaa lukea Raamattua.
Joku lukee ja tietää miten maailma luotiin.
Toinen lukee ja tietää milloin.
Joku löytää sukunsa historiaa.
Toinen tietää sen tekstin olevan vanhentunutta
ja virheellistä.
Tutkijakin tietää perin pohjin
mitä se tarkoittaa ja miksi.
Joku lukee uskolla.
Toinen lukee epäuskolla.
Minä avaan sen toivorikkaana,
sydämen pomppien,
kädet vapisten,
löydänkö sinulta, Jeesus,
rakkauskirjeen.
-
Hätinä mahdutaan, mutta jos seisotaan, niin sitten.
No vot, Riitta-mummille täytyy keksi kyllä jostakin nojatuoli. Jos tulee ahdasta, lutterin mies voi varmaan kanssani vuorotella kävelyjoukoissa, ja onhan siellä monta muutakin minua nuorempaa, jotka lienevät parempijalkaisia.
On alkanut minullakin raja häämöttämään, kun olen tehnyt muutaman kerran tunnin lenkin hankikannoilla, jalkaan on tullut rasitusvaivaa.
-
No vot, Riitta-mummille täytyy keksi kyllä jostakin nojatuoli. Jos tulee ahdasta, lutterin mies voi varmaan kanssani vuorotella kävelyjoukoissa, ja onhan siellä monta muutakin minua nuorempaa, jotka lienevät parempijalkaisia.
On alkanut minullakin raja häämöttämään, kun olen tehnyt muutaman kerran tunnin lenkin hankikannoilla, jalkaan on tullut rasitusvaivaa.
Krempat tulevat ja menevät, mutta tulevan päivän aamu pysyy. Silloin voi odottaa,että olo on helpottunut. Jos jostakin ei tykkää, niin silloin on syytä väistää. Eikös tämäkin ole ohje elämälle.
-
Kiitos kauniista ajatuksesta PekkaV. Nojatuolimatka sopii minulle kyllä hyvin. Niitähän teen päivittäin, lukien, tv:tä katsellen ja radiota kuunnellen.
Makuuvaunu olisi kohta paras. Voisiko sellainen Zetirun perään valjastaa ?
-
Kiitos kauniista ajatuksesta PekkaV. Nojatuolimatka sopii minulle kyllä hyvin. Niitähän teen päivittäin, lukien, tv:tä katsellen ja radiota kuunnellen.
Makuuvaunu olisi kohta paras. Voisiko sellainen Zetirun perään valjastaa ?
Kyllä Sinua palvelisin haluamallasi tavalla, ehdottomasti. Mutta nämä mökkien mahdollisuudet toteutetaan vasta taivaassa, että pitää vielä odottaa. Siitä olen iloinen, että vielä tällä iällä voimme leikitellä mukavilla aatoksilla.
-
Olen kuunnellut 1. kansioillisen Sinuhe-egyptiläinen-kasetteja, yht. 6 kpl.
Ennen kuin aloin kuuntelemisen, en oikeastaan muistanur kauan sitten lukemastani kirjasta muuta kuin Sinuhen, Kaptahin, Neferneferneferin ja Eknathonin nimet.
Mutta sitä mukaa kun luentaa kuuntelen alkavat jossakin säilyneet muistot nousta eteeni.
On kyllä niiiin hieno kirja, etten kotimaisista osaa samaan arvoon nostaa kuin Kiven Seitsemän veljestä.
Mielenkiintoisesti Waltari käyttää toistuvasti Raamatusta tuttuja lauseita: Kaikki on turhuutta, Näin on ollut aina ja on aina oleva, ja monia muitakin.
Myös Eknathon on eräänlainen kristus-hahmo joka vapauttaa orjat ja uhraa yhden.
-
Tarinakin oli hyvää ajanvietettä, mutta aivan upeaa oli käydä tutkimaan Hattulan vanhaa kirkkoa ja sen maalauksia. Lisäksi piti kurkata Lohjan Pyhän Laurin kirkon maalauksista kuvat, sillä niitä pidetään sampjen maalareiden työnä.
Opin googlettamalla mikä tai kuka on Tutivillus. Extrana tulivat Albertus Pictorin ruotsalaisin keski-aikaisiin kirkkoihin maalaamat kuvat Pinterestissä.
Ja sokerina pohjalla katsoin Puoli seitsemän jutun Anneli Kannon ym kirjasta.
https://areena.yle.fi/1-50688832?autoplay=true
Hauskasti kävi ilmi että minun kiinnostukseni kohde, kirja ja Leenan harrastus, siilit yhtyvät Annelissa.
-
:icon_biggrin: :kahvi: :kahvi: :eusa_angel:
-
Mattikin innostui etsimään tiedon Hattulan kirkon aukiolosta. Toukokuun puolivälissä ovet avautuvat. Suunnittelemme kesä-retkemme sinne. :039:
-
Olen kiertänyt kuin kissa kuuumaa puuroa, ladannut itseäni, psyykannut tarttuakseni talvella ostamaani kirjaan. Vaimon suosittelemat on luettu. Nyt on hiljaisen kypsyttelyn aika. Olen kanniskellut kirjaa yöpöydän, olohuoneen ja keittiön välillä, mutta en ole avannut. Tosin heti ostettuani luin kymmenen sivua, sitten tuli muuta. Nyt sen vuoro on.
Kirjassa on 1061 sivua, joista sata sivua Huomautuksia ja korjauksia ja kymmenen sivua Ekstaasi pitkästä ilosta alaotsikolla David Foster Wallace ja romaani, joka kieltäytyy loppumasta - Samuli Knuuti. Sivulla on 40 riviä.
Saanko esitellä: David Foster Wallace: Päättymätön riemu
Suomentanut Tero Valkonen
Siltala
"David Foster Wallace oli sukupolvensa ylistetyin amerikkalaiskirjailija. Ithacassa New Yorkin osavaltiossa syntyneen Wallacen ensimmäinen romaani The Broom of the system ilmestyi vuonna 1987. Esikoisteoksensa jälkeen Wallace kunnostautui erityisesti kokeellisten novellien ja esseiden kirjoittajana. Vuonna 1996 ilmestynty, suurta huomiota herättänyt romaani Päättymätön riemu (Infinite Jest) on postmodernistisen kirjallisuuden klassikko.
Vakavasta masennuksesta kärsinyt Wallace teki vuonna 2008 itsemurhan, ja hänen kolmas romaaninsa, keskeneräinen The Pale King, julkaistiin postuumisti 2011.
Siltala on aiemmin julkaissut Wallacelta Juhani Lindholmin suomentamina lyhytproosavalikoimat Vastenmielisten tyyppien lyhyitä haastatteluja ja Kummatukkainen tyttö sekä esseeteoksen Hauskaa, mutta ei koskaan enää. Päättymättömän riemun on suomentanut Tero Valkonen." Etulieve
"Homman nimi on se, että jos todella haluaa sanojensa vaikuttavan, täytyy puhua totta. Ei voi lähteä laskelmoidusti viihdyttämään., vaan täytyy puhua totta, suoraan ja puolustelematta. Ja niin ironiattomasti kuin mahdollista. Isonikko on Bostonin AA:ssa kuin noita kirkossa. Ollaan ironiottomalla vyöhykkeellä. Sama pätee viekkaan epäaitoon toisia manipuloivaan mukarehellisyyteen. Taka-ajatuksilla varustettu vilpittömyys on ilmiö, jonka nämä karskit kovia kokeneet ihmiset tuntevat ja jota he pelkäävät, sillä heidät on koulittu muistamaan vaivihkaisen rehdinkuuloiset, ironiset ja minuutta tukevat varustukset, joita he joutuivat rakentamaan jatkaakseen vanhaa elämäänsä siellä jossain, lakkaamatta loistavan neonpullon alla." Takalieve
"David Foster Wallace (1962-2008) tutki koko kirjoittajauransa ajan kokeellisuuden, vilpittömyyden ja viihdyttävyyden suhdetta taiteessa. Romaani Päättymätön riemu on hänen kunnianhimoisin käyttännön yrityksensä näiden ulottuvuuksien yhdistämiseksi.
Teos on rönsyilevän monimuotoinen ajankuva, filosofinen tutkielma ja kreisikomedia, joka käsittelee muun muassa riippuvuuksia, tennistä, mainontaa, yksinäisyyttä ja terrorismia.
Romaanissa eletään aikaa, jolloin vuodet on nimetty sponsoriyritysten tuotteiden mukaan. Päätarinat sijoittuvat päihdeparantolaan ja tennisakatemiaan, ja ne kytkeytyvät salaperäiseen elokuvaan, jonka sanotaan olevan hengenvaarallisen viihdyttävän: lyhytkin altistus saa katsojan menettämään mielenkiintonsa kaikkeen muuhun." Takakansi
-
Kävimme kirjastossa. Nyt minulla on käsissäni metropoliitta Panteleimonin Timanttiristi. Jo prologi varmisti sen että tulen tästä pitämään kovasti. Kiitos Kössi !
Otin samalla isotekstisen , Mika Waltarin Matkakertomuksia. Sen ainakin näen.
Piakkoin olen saamassa uudet lasit, ja sitten näen millä tavoin alan pärjäillä. Isotekstisiä on vähän, soittimeni on mp 3 eikä palvele kaikkia cd-levyjä, kasetit juuttuvat, mutta kirjat ovat aika painavia. Siihen on tyynyistä apua.
havaitsin että uutta
Lisäksi eilen tupsahti uusin Henki, siitä olen muutaman jutun jo lukenut.
Nettiin tuli HY:n kuukausikirje jossa kerrotaan, että uutta toiminnanjohtajaa haetaan. Simo Juntunen siistyy muihin tehtäviin.
-
Kävimme kirjastossa. Nyt minulla on käsissäni metropoliitta Panteleimonin Timanttiristi. Jo prologi varmisti sen että tulen tästä pitämään kovasti. Kiitos Kössi !
Olin joskus 90-luvulla viikon verran Uuden Valamon luostarissa Pääsiäisen aikaan.
Laskin, että kirkossa tuli tuona aikana seistyä yhteensä 24 tuntia, kun kaikki lasketaan yhteen.
Panteleimon oli tuohon aikaan luostarissa, ilmeisesti oli sen johtaja.
Useamman kerran kävin luostarissa, tosin viimeinen käyntini jää varmaan sinne viime vuosituhannen puolelle.
Luostarin kirjakaupastakin ostin kirjoja ja luostarin kirjastossakin jokusen kerran tuli vierailtua.
Filokalia-kirjasarjan ostin, koska Vaeltajan kertomus-nimisessä kirjassa Filokaliasta puhuttiin.
Vähän Filokaliaa olen lukenut, mutta en kovin paljoa. Voi olla, että joskus sen luen tai sitten en.
Kun olet igumeni Haritonista kertovan kirjan, voisimme vaihtaa muutamia ajatuksia siitä.
Katsotaan sitten, sattuisiko käymään jopa niin, että koemme saman kohdan kirjassa ikäänkuin huippukohtana.
-
Se olisikin mukavaa. Nyt kun olen jo jonkin matkaa lukenut, totean että olenhan minä tämän joskus lukenutkin. Muistin niin hyvin muutamat kohtaukset. Esim. sen mitä tapahtui kun ukonilmalla tanssittiin. Myös mustalaisnaisen vastaukset muistin hyvin. Samoin matkan Kostromoon sedän kauppataloon.
Joka tapauksessa luen mielelläni uudelleen.
Matkaa on vielä, eikä näillä väsyvillä silmillä kovin pitkään kerrallaan lueta.
Kirja on ilmestynyt 1992, joten aika uutena olen sen lukenut. Ilmeisesti ystäväni Merja Merras sen minulle suositti, samoin kuin sen Liekki lumessa- kirjan.
Ortodoksinen usko on lapsenomaista, niin kuin minullakin.
-
Ortodoksinen usko on lapsenomaista, niin kuin minullakin.
Ortodoksisessa kirkossa on kaikki elementit, joiden johdosta varsinainen usko Kristukseen voi jäädä ihmiseltä salatuksi ja huomio näinollen kiintyy vain ulkonaiseen.
Ortodoksisessa kirkossa on myös kaikki elementit, joiden johdosta varsinainen usko Kristukseen voi aueta selkosen selälleen ja ihminen näinollen ryhtyy huutamaan avukseen Herran nimeä ja etsimään Jumalaa.
Jumalanpalveluksissa ortodoksikirkossa on rukous ja Raamattu paljon läsnä.
Luin tässä joku aika sitten myös arkkipiispa Paavalista kirjan ajalta, kun hän täytti 65 vuotta (1979).
Koin kirjan hyvin hyödylliseksi, välillä mielenkiintoiseksikin, vaikka välillä siinä oli minulle itselleni kuivakastakin asiaa.
Minulla on kesken eräs arkkipiispa Paavalin kääntämä kirja "Kilvoittelija". Tuonkin kirjan olen kokenut hengellisesti juuri minulle sopivaksi.
Kun äitini oli pieni hänellä on muistoja siitä, kun Paavali kävi heillä kylässä ainakin kerran, ehkä useamminkin.
Minun mummoni veli oli ortodoksipappi.
-
Divarista ostettuja dekkareita olisi pino. Kaikki joskus lukenut, mutta tuli ostettua itsellekin, vaikka toiseen suuntaan niitä pitäisi kyllä kantaa. Kirjoista ei makseta paljon mitään, paitsi sotakirjat menee kaupaksi. Yksi talvi otin kaikki perimäni körttikirjat ja läksi kovassa pakkasessa retuuttamaan niitä divariin. "Ei oteta uskonnollista kirjallisuutta", sanoi divarin pitäjä, "niitä ei osta kukaan". "Antaisin nämä sitten ilmaiseksi, koska en jaksa niitä poiskaan kantaa", sanoin. "Ei, vie vaan pois". Eihän siinä sitten muukaan auttanut. Onneksi täällä yhteen kirjastoon voi noutohyllyyn niitä viedä, ja sinne kippasin Malmivaarat sun muut.
Muuten: täällä tällä hetkellä tapetilla oleva arkkimandriitta Panteleimon kirjoitti myös dekkareita.
-
Hei karjalaisenkyösti !
Tänä iltana saan luetuksi loppuun vinkkaamasi kirjan Timanttiristi. Ehdotit keskustelua siitä, ja sehän sopii.
Palaat asiaan huomenissa. Sinulla oli kysymys, kerro se !
R-m
-
Hei karjalaisenkyösti !
Tänä iltana saan luetuksi loppuun vinkkaamasi kirjan Timanttiristi. Ehdotit keskustelua siitä, ja sehän sopii.
Palaat asiaan huomenissa. Sinulla oli kysymys, kerro se !
R-m
Hieno juttu Riitta.
Ilmoita, kun olet lukenut sen aivan loppuun, niin vasta sitten kysyn ja sen lisäksi varmaan vaihtaisin muutenkin joitain ajatuksia kirjasta.
Yhden vähämekrityksellisen huomion tässä jo teen: Igumeni Haritonin syntymävuosi taitaa olla kirjan alkulehdillä kerrottu olevan 1871.
Netissä surffailtuani on tullut käsitys, että se on 1872. Tällä yksityiskohdalla ei ole merkitystä itse kirjan sanoman kanssa.
-
Tässä sitä pikkiriikkisen jännittyneenä jo odottelen tietoa, että Riitta on lukenut kirjan.
-
Huomenta !
Nyt kirja on luettu. Viimeiset sivut luin vasta nyt aamulla, uni voitti illalla kesken lukemisen.
Lopun rauha Jumala-yhteydessä ja paluussa kotikylään sairauden ja muiden kärsimysten jälkeen jätti toivon kokemuksen lukijaan. Jospa minäkin....
-
Sitä ajattelin kysyä, että oliko kirjassa joku tietty kohta tai joitain tiettyjä kohtia, jotka aivan erityisesti sinua koskettivat tai muuten tuntuivat vaikuttavilta?
Tässä Arkkimandriitta Panteleimonin kirjasta "Timanttiristi munkin tie" viimeisestä kappaleesta ennen epilogia useampi lainaus (pisteet tarkoittavat, että jätän välistä sanoja pois):
"...syvä rauha sielussa...en kaipaa mitään maallista.....Olen täynnä hengellistä ravintoa. Nautin Jumalan läsnäolon tunnosta ja Hänen rakkautensa kokemisesta......" (lainauksen loppu)
Hän (siis Hariton) oli nuoruudestaan asti pyrkinyt saamaan lakkaamattoman rukouksen lahjan ja (lainaukseni jatuvat)
"Nyt se on minussa todellisuutta!...ymmärrän, mitä on elämä Kristuksessa. Mitä on, kun Henki rukoilee puolestamme....Ja mitä tarkoittaa: minä olen teissa ja te olette minussa" (lainauksen loppu)
Siinä makasi syövän kourissa maallisen vaelluksen lopussa, suurimman osan elämästään luostarissa elänyt pappismunkki, jolle avautui viime metreillä syviä hengellisiä salaisuuksia, valtavia aarteita. Sama ajatus minullakin, kuin Riitalla, että "jospa minäkin..."
Tuosta Epilogista (joka kaiketikin liittyi kuolinvuoteen kokemuksiin), joka myös on vaikuttava varsinkin inhimillisessä mielessä. En tiedä, kuinka paljon se on kirjailijan valistunutta arvausta, mutta tuo viimeinen sana "Äiti" ilmeisesti on todellisuutta. Muistelen lukeneeni netistä jostain, että igumeni Haritonin viimeinen sana ennen kuolemaansa olisi ollut juuri "Äiti".
Hos Herra suo ja elinpäiviä riittää, niin toivottavasti tämän kirjan lukeminen ei jää yhteen kertaan.
Jatkan krijan ruotimista vielä myöhemmin.
-
Riitta, olipa hyvä, että et lukenut sitä viimeistä kappaletta ennen epilogia unen pöpperössä vaan vasta aamulla.
-
No, sinähän poimitkin ne suurinpiirtein samat keskeisimmät asiat joilla oli minulle eniten paino-arvoa, hengellisissä. Rukous, yhteys Luojaamme, Hengen rukous meissä. Eräs ohje Jeesuksen-rukouksen harjoittamiseen oli minulle uusi.
Mutta minua kohtasi, kuin sukulaisena,kaikkinainen Haritonin venäläisyys. Lapsekkaat, vailla korkean koulutuksen ohjaamat ajatukset uskosta. Hän, talonpoikainen äpärä-poika nousi Valamon luostarin igumeeniksi. Hän pyrki vähempään, nostettiin korkeammalle.
Se tuli selväksi, että pyhitys-pyrkimyksistä huolimatta munkit ovat ihmisiä.
Lihan kiusat, kuten viina ja naiset ne on heilläkin. Riidat opin oikeudeta, kuten minusta naurettava kalenterikiista jakoivat lapsuudenystävyksetkin vihaamaan toisiaan, kunnes Isidor kuolemassa antoi Haritonille anteeksi, pyysi ja sai.Ulkoinen luostarin rauha sisälsi monia sisäisiä
vajavaisuuksia.
Karjalaisuuteni kai toi kirjan olemuksen lähelle, rakkaaksi. Pietari oli isänisäni talvi-kaupunki. Myös molemmat isoisäni olivat syntyneet 1870-luvun alussa.
Kiitos vinkistä !
-
Jumalanpalvelusten pitämisestä kansan kielellä, eli tässä tapauksessa suomen kielellä. oli myös keskustelua. Joku jopa totesi muistaakseni jotain sellaista, että Jumala ymmärtää slaavinkieltä, joka on jotenkin pyhä kieli muihin verrattuna ja että on hyvin äärimmäisen sopimatonta ruveta siellä käyttämään suomenkieltä.
Sekin jäi mileen, että Hariton (tai joku muu) totesi, että jos Suomen ortodoksikirkko koetaan liian venäläiseksi, kirkkokansa eroaa ja mieluummin liittyy Suomen luterilaiseen kirkkoon.
Ihmisen raadollisuuttakaan ei peitelty, kuten totesit.
Eräskin munkki kun suuttui, niin iski nyrkillä rajusti toista munkkia ja siitä oli vähällä syntyä kahakka. Luostarikin sai osansa Venäjän vallankumouksen aatteista, jotka toivat omia kahnauksia muassaan luostarisaarellekin.
En teidä, kuinka tervettä sekkään oli, kun joku vanha munkki oli kidutanut itseään antamalla varpaiden kynsien kasvaa luonnottomiin pituuksiin. Kun Hariton sen näki, hän koki voimakkaan pahoinvointikohtauksen. Vaan eipä tuo loppupeleissä juurikaan haittaa, jos sivuasioissa mennään pieleen jos kuitenkin ollaan Taivaan Tiellä. Ja mistä sen loppujen lopuksi voi tietää kyseisen munkin kohdalla, että menikö pieleen tuossa kynsiasiassa vaiko ei.
Viimeisellä tuomiolla tuskin ketään kiinnostaa minkä pituiset varpaan kynnet ovat olleet.
-
Eräs ohje Jeesuksen-rukouksen harjoittamiseen oli minulle uusi.
Joo, oli siellä eräs ohje, joka minullekin oli uusi ja kovin vieraaksi sen itselleni koen.
Tuosta kirjan viimeisestä kappaleesta ennen epilogia.
Luulen, että siitä saa eniten irti ihminen, jokja on lukenut koko kirjan.
Ne monet tapahtumat - koko eletty elämä - jotenkin atnaa siihen viimeiseen kappaleeseen oman voimakkaan mausteen, oikeaa perspektiiviä.
-
En muista olinko kuullut tai lukenut että osa Valamon munkeista , vanhan ajanlaskun kannattajat, siirtyivät mieluummin Kannonkoskelle kuin jäivät Heinäveden Uuteen Valamoon.
Loppupelissä sopu syntyi kun Haritonin myöntyessä veljestö siirtyi Moskovan patriarkaatin alamaisuuteen ja ajanlaskussa käytettiin molempia, Juliaanista ja gregoriaanista.
Myös Keiteleessä on ollut luostari, Konevitsasta siirtynyvyt evakkoon.
Tuo evakkotaipaleen kuvaus liikutti minua, evakkotyttöä.
-
Kun minä johonkin asiaan kiinnostun ja kiinnyt, niin etsin siihen liittyvää aineistoa.
Tässä luettelo maamme ortodoksi-kirkoista:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_Suomen_ortodoksisista_kirkoista
...
Ilmeisesti Haritonin aikojen jälkeen Suomen ortodoksikirkko on tehnyt päätöksen kokonaan siirtyä gregoriaaniseen ajanlaskuun:
Suomen ortodoksinen kirkko (ruots. Ortodoxa kyrkan i Finland) on Suomessa toimiva autonominen osa maailmanlaajuista ortodoksista kirkkoa. Kirkko on Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ohella toinen Suomen kansankirkoista, joilla on virallinen asema lainsäädännössä. Se kuuluu autonomisena eli itsehallinnollisena kirkkokuntana Konstantinopolin ekumeenisen patriarkaatin alaisuuteen.
Suomen ortodoksisen kirkon johtaja on Helsingin ja koko Suomen arkkipiispa Leo. Suomen väestöstä noin 1,1 prosenttia kuuluu ortodoksiseen kirkkoon.[2] Suomen ortodoksinen kirkko on ainoa ortodoksinen paikalliskirkko, joka noudattaa gregoriaanista kalenteria myös pääsiäisen ajankohdan määräytymisen osalta.[3][4]
-
Luin Jaakko Sahimaan kirjan "Körttikuhilas".
Täällä lyhyt kirjaesittely.
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_33395
Romaani ajoittuu ajalle 1836 - 1852.
Tarina kertoo nuorehkon pariskunnan, vähän reilu 50 ikäisen (vuonna 1836), elämästä.
Pariskunta kävi vielä Paavo Ruotsalaisen hautajaisissa ja kirja päättyykin vuoteen 1852, oltiin jo siinä 70 ikävuoden tietämillä.
Mukana ovat Paavon lisäksi Mahlberg ja Jonas Laguskin siellä vilahtaa, sekä tietysti Niskanen Paavon mukana.
Kirja on helluntalaisuuden piirissä olleen Ristin Voiton kustantama.
Varsin hyvin kirjan kirjoittaja on tuon ajan körttiläisyyteen perehtynyt. Ensimmäinen painos ilmestyi 1970. Olisikohan ollut hyvä minun jo tuo silloin lukea kun 1971 (tai viimeistään alkuvuonna 1972) lukemaan opin?
Niin körttiläinen kirja, kuin körttiläinen olla voi. Hyvää oli myös se, että kirja oli ystävällisessä mielessä kirjoitettu siten, että siinä ei negatiivisesti arvioitu ei-körttiläisiä vaan keskityttiin vain siihen omaan asiaan, omaan kristilliseen elämään.
Koomisia tilanteita ja tervettä huumoriakin mahtui mukaan.
Jokaisen körttiläisen kyllä olisi hyvä tuo kirja lukea. Mitään uutta se ei tuo, jos on lukenut vaikkapa Paavon elämänkertoja ja muuta tuon ajan körttikirjallisuutta, mutta näiden vanhojen juurien kertaaminen on kuitenkin hengellisen elämän kannalta hyödyllistä.
Jos et ole tuota lukenut etkä sitä helposti löydä, niin toimitan kirjan sinulle lainaksi (laita osoitteesi yv:nä) ja voit lähettää sen sitten seuraavalle mahdolliselle lukijalle.
Kalistajan pitää tuo ainakin lukea, toivottavasti muutkin lukevat.
-
Minä olen sen lukenut. Vaikutelma on yhä tallella, mutta ei enää yksityiskohtia. Jos alkaisin taas sitä lukea, kävisi kuten kävi tuon Haritonista kertovankin kanssa, kuvat alkaisivat kulkea.
Totta on, että kuva jonka siitä saa on hyvin körttiläinen.
Olen lukenut myös sellaisen Paavo Ruotsalaisesta kirjoitetun kirjan kuin Piikikäs mies. Se oli mukanani Aholansaaressa matkalukemisenakin. Kirjoittaja oli muistaakseni nimeltä Pursiainen. Sitä ei löydy enää mistään tiedostoista, ei Lahden kaupunginkirjastostakaan josta sen lainasin vuonna 2008.
Se esitteli melko kärkevästi Paavon luonnetta, myös sen inhimillisiä piirteitä.
Kirjan nimi johtuu Paavon omasta toiveesta tulla haudatuksi kuusen juurelle. Luonne kun oli piikikäs.
-
Samoja kirjoja olemme näköjään Riitan kanssa lukeneet, Riitta vähän ennemmin, minä perässä.
Olen lukenut myös sellaisen Paavo Ruotsalaisesta kirjoitetun kirjan kuin Piikikäs mies. Se oli mukanani Aholansaaressa matkalukemisenakin. Kirjoittaja oli muistaakseni nimeltä Pursiainen. Sitä ei löydy enää mistään tiedostoista, ei Lahden kaupunginkirjastostakaan josta sen lainasin vuonna 2008.
Kirja on kyllä hyvin piiloutunut. En löytänyt sitä googlen avulla.
Onko mahdollista, että muistat kirjan nimen väärin?
-
Hannu Purhonen: Piikkinen mies, Paavo Ruotsalainen ihmisenä
-
Kiitos taas Pena !
Ai, se oli noin pienestä kiinni. En löytänyt vaikka liitin Paavo Ruotsalaisen nimenkin hakuuni.
Piikkinen ei ole piikikäs. :023:
Muistin kyllä että kirja oli pehmeäkantinen ja keltainen, kuten kuvassakin näkyy
https://menec.fi/?sivu=detail&id=162085
-
Innostuin muistelemaan lapsena lukemiani kirjoja. Tämä siksi kun kiinnostukseni alkuperäiskansoihin juontuu joistakin nuortenkirjoista joissa kerrotiin kaukaisista maista.
En enää muista minkä nimisiä olivat kirjat jotka kertoivat:
a Inka-prinsessasta Maya -kulttuurissa
b tuaregeistä jotka pelastivat seikkailijat
Tarzan-kirjat olivat samaa etnis-sarjaa, kuten Zane Greyn kirjatkin.
Tyttökirjoista pidin Anni Swanin ja Mary Marck´n teoksista, etenkin Iris-rukasta ja Eevan luokasta.
L.M.Montgomeryn Anna-sarjan luin kokonaan ja uudestaankin. Samoin Runotytöt.
Louisa M. Alcott´n tuotannon olen myös lukenut.
Ja näistä useista on Kanadassa ja USA ssa tehty myös elokuvia ja tv-saejoja.
Alle koulu-ikäisenä äitini luki minulle ja veljelleni Topeliuksen Lukemisia lapsille. Tein samoin omille jälkeläisilleni. Myös Pikku prinssi, Tiitiäisen satuu, ja Tove Janssonin Muumikirjat ovat meillä kolmen sukupolven kuluttamia.
Aiheeseen liittyvä linkki:
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/08/08/nama-kirjat-paransivat-sodan-traumat
-
Tarzan-kirjojen maan-, luonnon- ja kansatieteellinen anti on kauniisti sanoen virheellistä. Luin niitä pikkupoikana Afrikassa ja ymmärsin jo silloin, että Edgar Rice Burroughsin maanosa on joku muu Afrikka kuin se, minkä ympärilläni näin.
-
Nyt kun lapsenlapseni latasi minulle kännykkään kuunneltavien kirjojen palvelun Nextoryn, ovat mahdollisuudet parantuneet kuunnella häiriytymättä, esim. Sinuhe egyptiläinen kokonaan.
Ja mitähän kaikkea sieltä mahtanee löytyäkään. En ole vielä tutkinut.
Tartuin heti Paula Havasteen uusimpaan, Saarelaislauluun. Se kertoo NL:n miehittämän Viron ankeista ajoista vuonna 1967.
Olen sarjan ensimmäisen lukenutkin, mutta en niitä kahta seuraavaa. Toivon niidenkin lytyvän palvelimesta.
...
Tuo Penan havainto Tarzan-kirjojen Afrikasta on varmaan oikea. Ainakin elokuvien maisemat ovat ennemmin kuin sademetsistä. Studiostahan ne taitavat todellisuudessa olla.
-
Tuo Penan havainto Tarzan-kirjojen Afrikasta on varmaan oikea. Ainakin elokuvien maisemat ovat ennemmin kuin sademetsistä. Studiostahan ne taitavat todellisuudessa olla.
Joihinkin Tarzan-filmeihin liitettiin studiokuvien mausteeksi oikeasti Afrikassa kuvattuja otoksia. Ne oli varmaankin poimittu muista elokuvista. Muistan, että Kenian maasait ja Ruandan tutsit olivat perinneasuissaan muka samalla ’kauppa-asemalla’.
-
Minä luin lapsena Aku Ankkaa. Samoja lejtiä luin monen monituista kertaa.
Kiosin ikkunaa usein katselin ja odotin, milloin uusi Aku Ankka kirja ilmestyy.
Se oli aina juhlava hetki. Myös se oli juhkahetki, kun Aku Ankka viikoittain tuli postista.
Muistan vielä ensimmäisen Aku Ankan, jonka olen lukenut, eräs lehti vuodelta 1972.
Monesti otin pullaa ja Sitruunasoodaa (Perry-merkkistä) tai esim. appelsiinimehua, menin sänkyyn pitkäkseni ja söin ja luin akuankkaa.
Syödessä oli mukava sitä lukea.
Jossain vaiheessa erään kaverini innostamana aloin lukea Viisikko-sarjan kirjoja.
Voi olla, että usean niistä luin enemmän, kuin kerran, en varmasti muista, kuinka oli.
-
Viisikoista muistan, että porukan eväät kuvailtiin tarkasti ja kirjojen juonikuviot muistittivat toisiaan. Ne pyörivät usein jonkin rakennelman ympärillä, majakan, luolan, raunion tai salaisen tunnelin.
-
Aku Ankan ensimmäisen Suomessa ilmestyneen numeron äiti osti minulle Helsingin rautatie-aseman lehtikioskista kun palasimme joulu-ostoksita. Olin oppinut vuotta aikaisemmin lukemaan vuonna 1950, ja luin jo joitakin kirjoja, mm. Lukemisia lapsille.
Muistan yhä sen Aku Ankan kansikuvan. Siinä oli Aku valepuvussa, leveälierinen musta hattu päässä ja vale-viikset nenän alla.
Minulle se lehti ei tullut tilattuna, omille jälkeläisille kyllä. Vävy tilasi tyttärelleen jo ennen ristiäisiä lehden tulemaan kun nimi oli päätetty.
Monet aikuiset miehet lukevat Akua yhä.
Minäen kai koskaan pitänyt siitä yhtä paljon kuin kirjoista. En osannut siihen amerikkalaisuuteen samaistua.
-
Aku Ankan piirtäjistä on muutama saanut mainetta omana itseäänkin. Pitkään he olivat nimettömiä Walt Disneyn signeerauksen alla. Sanomalehtistrippejä piirtänyt Al Taliaferro on suosikkini. Sarjakuvalehtiin laajoja tarinoita taiteillut Carl Barks on klassikko. Myöhempi suuruus Don Rosa ei jaksa minua viehättää.
-
Antti Tuuri: Elämä on ihanaa Pohjanmaalla - Kirjoituksia kuudelta vuosikymmeneltä
-
Arvokas tieto minulle, taidan yrittää muistaa löytää seraavalla kerralla kirjastossa. Antin hyllyn kohta on vain usein niin köyhän näköinen.
-
Löysin Nextorystä mielenkiintoisen toksen kuunneltavaksi. Se on psykologian tohtori Elaine N Aronin kirjoittama Erityisherkkä ihminen.
Kauan on mennyt ihmetellessä meillä monilla, jotka nyt tiedämme heitä olevamme, että miksi olen erilainenkuin ihmiset ympärilläni.
Olen kuunnellut vasta 2 h, ja 10 h on jäljellä, mutta lähes kaikkeen mitä olen kuullut voin sanoa: kyllä, kyllä.
Aistiyliherkkyys äänille, puristaville ja kutittaville vaatteille , havainnointi nopeasti ympäröivää, musiikin ( tietynlaisen ) vaikutus ja sisäänpäinkäänytyneisyys.
Nämä eivät ole sairautta, mutta liiat ärsykkeet voivat ahdistaa.
Myös se, että muut eivät ymmärrä, onkovin tuttua.
Aiheeseen liittyvää:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Erityisherkkyys
https://fi.wikipedia.org/wiki/Aistiyliherkkyys
https://fi.wikipedia.org/wiki/Positiivinen_disintegraatio
-
"... Kielentutkijana olen vankasti sillä kannalla, että teksteissä ei ole täytesanoja - jokaisella valinnalla on tehtävänsä merkitysten tuottajana ..."
Suomen kielen dosentti ja tietokirjailija Vesa Heikkinen kolumnissa Tekstintutkijan tuumat - LOUHOKSELLA julkaisussa "Tieteessä tapahtuu" (s. 69), joka "kokoaa yhteen eri tieteenalat. Se on foorumi ajankohtaisille ja yleistajuisille tiedeartikkeleille sekä keskustelulle tieteestä ja tiedepolitiikasta." Myös verkkoversio www.tieteessatapahtuu.fi
-
Bernhard Stokken "Yksin vartiopaikalla" oli alle kymmenvuotiaana ehdoton lempparini. Kirja kertoo nelitoistavuotiaasta norjalaistytöstä Ingridistä, jonka isä on toiminut metsänvartijana koko Ingridin elämän mitan. Isän sairastuttua "reumaattiseen kuumeeseen" hän saa tietysti lemput hommastaan, eletään vasta vuotta 1936. Pelastaakseen isän työpaikan ja rakkaan vahtitupansa Ingrid tarjoutuu isänsä sijaiseksi.
Luin kirjan uudestaan joitakin vuosia sitten. Sen uskottavuus vakuutti, tuohon aikaan 14v koulunsa lopettanut katsottiin jo aikuiseksi. Ingridin kokemukset kaukana kotoa yksinäisellä Karhukallion vartiotuvalla ovat samoin vakuuttavia, tekijä on saanut osuvasti jännitystä jo koti-ikävän ja yksinäisyyden kuvaamiseen.
Metsänvartijan tehtävänä oli valvoa pääasiassa metsäpalojen syttymistä, pyrkiä tukahduttamaan pienet kalastajien ja muiden retkeilijöitten huonosti sammutetut nuotiotulet lähistöltä itse, ja soittaa laaksoon metsänvartijalle suuremmista paloista, hälyttää nimismiehelle dynamiitilla kalastajista ja muista rötösherroista.
...................
Koska olin ihan tenava saadessani kirjan lahjaksi ihmettelin, kuinka joku saatetaan potkia pois hommastaan sairauden takia, kuinka noin nuoria saatetaan lähettää yksin metsätupaan. Tapahtumavuosi paljastuu lopussa, kun Ingrid saa Metsähallitukselta kiitokseksi rannekellon jonka taakse on kaiverrettu "Karhukalliolla 1936". Paljon oli muuttunut.
...................
Kreikkalaisen pakolaiskirjailijan Alki Zein "Villikissa katsoo lasin takaa" ilmestyi meillä hieman myöhemmin, kertoi Kreikan sotilasvallankaappauksesta samana vuonna ja koska perustui tekijän lapsuusmuistoihin, kuvasi mahdottóman osuvasti kymmenvuotiaan Melian näkökulmasta tapahtumia, aikuisen Niko-serkun piileskelyä ja pakenemista, vaaleatukkaisen ja sinisilmäisen Myrto-sisaren vetämistä kouluun perustetun Hitler-jugendin sisarjärjestö "Tähtikaartiin" vastoin perheen tahtoa, jotta "isä ei menettäisi paikkaansa pankissa".
....................
Villikissan sain joululahjaksi muistaakseni kaksitoistavuotiaana, mutta niihin aikoihin Dumas´n Kolme Muskettisoturia oli aivan ylitse muiden.
Onhan se minulla yhä, mutta poarhaiten se taitaa sopiakin suunnilleen sen ikäisille. Sehän kertoo ystävyydestä ja joukkoon kuulumisesta, sen ikäiselle maailam tärkeimmistä asioista.
.........................
.........................
Kiinnostuin joskus penkomaan, millaista kirjallisuutta nuoruusikäisille on tarjottu ja tarkoitettu --- varhaisiummat löysin vuodelta 1901. Ainakaan säilyneissä ei ollut juuri kehumista ennen sotia, joitakin ihan poikkeuksia lukluunottamatta.
1970-luvulla alettiin painottaa ehdotonta arjen kuvausta sellaisena kuin se tapahtuu ja kirjat muuttuivat ääritylsiksi. Paljon kuvattiin köyhyyttä ja kärsimystä, mielisairautta ja työttömyyttä, lasten jättämistä yksin ja muuta viihdyttävää.
Samoin siitä asti on edellytetty että teksti edustaa "yksilön kasvukertomusta". Jos yrittää kertoa ryhmästä ja lähettää käsiksen NVL:n arvostelupalveluun , kannattaa kirjoittaa saatekirjeen alkuun, ettei kerta kaikkiaan edes yritä
1. Kirjoittaa "yksilön kasvukertomusta"
2. Tekee hyvin selväksi, että: "Kertomus kuvaa luokkatovereita" tai "tarina kertoo ryhmästä". :003: kyllä asiallisen arvostelun saa, kun lukija ei edes ihmettele kuka on "the yksilö" eikä odotakaan että kukaan "kasvaa".
Olen niihin kauhean kyllästynyt :icon_cool:
-
Huh, toivottavasti se norjalaiskirja oli Bernhard Stokken käsialaa. Etten vain luule muistavani :icon_cool:
...........................
Viisikon eväskorin oppi kai jokainen ulkoa. Inkiväärijuomaa...
Ja aina ne olivat koulusta lomalla vaan eivät ikinä kotonaan. Kirjasarja ei kerro juuri kuin maininnan verran että isiä on olemassa, samoin Dickin Annen ja Johnin(?) äiti.
-
Leo, Dick, Anne ja serkkunsa Paul (oik. Paula) sekä koira Tim muodostivat Viisikon.
-
Tuossa vierelläni juuri hetki sitten päätti Antti Pääkkönen luennan Anneli Kannon historiaan fiktiivisesti totuuspojalla kirjoitetusta romaanista Lahtarit.
Olin sen jo lukenut kohta ilmestyttyään 2017, mutta halusin uudistaa historiallisen kokemuksen kuuntelemalla, kun nyt minulla on siihen mahdollisuus.
Anneli Kanto alkaa kuulua kotimaisten kaunokirjailijoiden kärkeen, ainakin minulle.
Niin olivat antoisia se Rottien Pyhimys kuin Veriruusutkin.
Jos Antti Tuuri on pohjalaisten oma suosikki, ja Laita Hirvikangas karjalaisten, lienee Anneli Kanto samaa hämäläisille.
Tosin tässä useat päähenkilöt ovat ilmajokisia, joiden murretta on mukava kuulla Antti Pääkkösen hyvin esittämänä.
Tällainen on hyvä kirja vaikeasta ajasta, vaikeista asenteista ja ihmisistä, kun se taiten, huumoria unohtamatta, sydämellä tehdään.
https://yle.fi/uutiset/3-9431420
-
Leo, Dick, Anne ja serkkunsa Paul (oik. Paula) sekä koira Tim muodostivat Viisikon.
Kyllä, Leo oli esikoinen, Dick seuraava ja Anne perheen kuopus. Sarjan ensimmäisessä kirjassa oli hieman lisäväriä, kun nämä kolme kohtasivat ensi kertaa serkkunsa, jonka siis piti olla tyttö ja Paula, mutta ilmoittautui pojaksi, suuttui jos erehdyttiin ja aiheutti hieman väristyksiä norminmukaisen kasvatuksen saaneissa serkuissaan.
Tämä kuviohan kerrattiin jossain myöhemmässä seikkailussa, jossa "viisikko" joutuu lomallaan ottamaan seuraansa ventovieraan kaksosparin, tytön ja pojan. Tyttö ilmoittautuu Pauli-Paulan kaltaiseksi haluun-olla-poika -- tytöksi, kaksoset käyttävät samaa etunimeäkin, mutten minä sitä muista --- joka tapauksessa tyyliin, kaksi Paulia. Ja ovat identtiset (tyttö ja poika! sanottiinko koulussa vai mistä tiesi ettei se käy mitenkään päinsä) joten heitä ei edes voi toisistaan erottaa.
......................
Viisikot taisivat edustaa lasten dekkareita, kysyntä oli kova ja uuden Viisikon löytäminen kirjaston hyllystä harvinaista. Jossain kohtaa häiritsi kyllä, etteivät he järin kasvaneet, sama lomarakenne sopi about viiteentoista kirjaan, ja siis välillä lapset palasivat sisäoppilaitoksiinsa ja jälleen tuli kesäloma eivätkä taaskaan päässeet vanhempiensa luokse.
--------------
Ehkä, siis ehkä oma arvonsa on sillä seikkailulla jonka juoni, olkoon että toistui, on unohtunut.
......................
Blyton kirjoitti rinnakkaissarjaa, Seikkailujen saari, Seikkailujen laiva jne Seikkailujen mikä milloinkin jossa niinikään serkukset ratkoivat rikoksia lomillaan -- tällä kertaa kaksi tyttöä ja kaksi poikaa ja papukaija.
En oikeastaan ole ymmärtänyt mikä niissä kiehtoo mutta muistan mikä niissä kiehtoi. Jännitys ja inkiväärijuoma. Ehkä ne edustavat about lukemaan oppineen Agatha Christien kirjoja joista en ole lukenut ensimmäistäkään. Leffat katsoin, Poirot oli hyvä hahmo.
-
Luin suurin odotuksin Ferranten koko Sisilia-sarjan --- ja ne Ferrantet tämän ulkopuolelta jotka kirjastrosta sain.
Kyllä, tarina on kiehtova mutta luulen odottaneeni liikaa, Ferrantesta oli puhuttu niin paljon ja käännösmäärillä ja painosluvuilla saatiin suoreastaan pyörryksiin. Lisäksi olin katsellut Areenasta Loistava ystäväni --- sarjan sekä dokumentin sen tekemisestä.
Tarina vei mukanaan ja ehkä sen pitää tarinalle riittää.
Useita kertoja luen kirjan, jos tahdon sen maailmaan ja ilmapiiriin takaisin, jos kirjan kuvaama elämä, maailma ja henkilöt ovat vähintään pitäneet minulle seuraa niin, että olen unohtanut kaiken muun. Toivon että Loistava ystäväni saa jatkoa, kuvaisivat vaikka koko sarjan, ensimmäinen osa oli hyvin tehty ja päähenkilöt erityisen osuvia. Tätä sarjaa tuskin luen, sillä muistan juonen. Jokin ei ainakaan toistaiseksi houkuttele.
..........................
Tolkienia en ensin välittänyt vilkaista, siitä puhuttiin minulle liikaa ja siihen aikaan välttelin kaikkea mitä "piti" minkä kaikki ja mikä nyt kuului. 1989 kirja-alennusmyynnistä sain nidotun Sormusten herran jotenkin järkyttävän halvalla ja pakkohan se oli ottaa. Nelisen kuukautta kului kun ei ollut mitään lukemista taas ja aloitin sen.
Hyvä ihme mikä jysäys. Päästyäni loppuun aloitin uudelleen alusta. Luin ja luin kunnes aloin muistaa tekstiä ulkoa ja se häiritsi jo liikaa, oli pidettävä taukoa monta vuotta.
-
Mietin mikä Alki Zein kirjoista teki niin kiehtovia. Hankin ne itselleni, olen lukenut uudelleen aikuisena ne kaksi jotka löysin suomeksi (en tosin ole etsinyt, jos on lisää luen kyllä).
Sekä Villikissassa, että toisessa "Tämä on sotaa, Petros" tarinassa on syvyyttä, jota lukija ei edes käsitä koska Kreikan historia ei ainakaan itselleni ollut niin tuttu. Villikissan lopusta löytyy saate, joka selittää paljon. Kuka oli Venizelos, josta Myrto ja Melia kiistelivät? Miksi isoisä vastusti kuningasta? Jostakin syystä tietojen myöhästyminen ei häirinnyt. Pienikin lukija ymmärtää tyttöjen kuulleen aikuisten kinastelevan Kreikan politiikasta, diktatuurin varjoa ei tarvitse selittää.
Mutta molempiin on mahdutettu muuta, esimerkiksi värien tulkintaa saduissa joita Niko kertoo, ja niiden symboliarvoa sotilasjuntan ja muiden 1930-luvun diktatuurien tunnuksissa. Petros tutustuu kuljettaessaan vastarintaliikkeen viestejä nuoreen kuvataiteilijaan, ja saa mietittäväkseen sellaisia kysymyksiä väreistä joita voisi hyvin pitää tekstiin kuulumattomina rönsyilyinä.
Niin jos pitäisi. Kyllä sellaisiakin varmasti löytyy, mutta haluan itse miettiä koko "rakkaiden rönsyjen" karsimiskomentoa, se on aika vanha. Sellainen tyyli on okei, jos siitä pitää mutta joskus "rakas rönsy" saattaa olla lukijalle rakas.
Nuori taiteilija kertoo saaneensa tarpeekseen pastellinsinisestä. Taidekoulussa määriteltiin, mikä on väritettävä pastellinsiniseksi, ja nuori nainen kyseenalaistaa koko säännön, hänen taulujensa taivas on vaikka vihreä keltainen tai ruskea, kunhan ei pastellinsininen. Petros katselee tauluja, ja kuten Myrto ja Melia, saa värien maailmaan uuden suhteen. Samantekevää onko kreikkalaisissa taidekouluissa painotettu jotain väritystä joskus, tytön halu toimia toisten mielipiteistä piittaamatta avautuu vasta aikuiselle. Samoin Myrton painostaminen varkauteen --- tarkoituksena oli rikkoa nuoren tytön selkeä moraalikäsitys.
En ymmärtänyt tätä kohtausta tenavana mutta nyt minua viehättää Petros-kirjan tytön halu taiteessaan rikkoa rajat. Samoin tyttöjen isoisä., joka on myynyt huvilansa viininviljelykset, Mtýrtolle, Melialle ja köyhän Lamagarin lapsille kreikkalaisia taruja kertova isoisä kasvattaa tomaatteja koska ne ovat iloisen värisiä (ja Nikon mielestä muuta sen lisäksi).
-
Varasin Johannes Viiniköynnöksen kirjan, Palava ruoko. Se on täynnä viisautta ja Jumalaa. Pena on sitä Aamuhartauksiin jakanut.
Olisin halunnut sen ostaa, mutta painos on loppunu. Kirjastoissa tällä alueella on 2 kpl. Hyvä näinkin.
-
Kari Uusikylän kirjoitukset ovat aina ihmisyyttä lähellä ja täynnä viisaita ajatuksia ja huomioita. Hän kirjoittaa juttunsa jaettavaksi facebookissa, mutta kaikkihan ei naamakirjassa ole. Kopsasin Kari Uusikylän kirjoituksen tänne, kun se sopii miälestäni hyvin sunnuntaipäivän "epistolaksi".
Onko maailmasi mustavalkoinen?
Kansainvälisyyskasvatusta saimme 50-luvun kansakoulussa, kun opettaja näytti kartalta miten Neuvostoliitto vei meiltä sodalla Karjalan. Tottahan se oli; menetys oli evakoille mittaamattoman tuskallinen. Opettaja julisti, että olemme tyhmiä kuin pussmannit ja hottentotit; emme kyllä ymmärtäneet mitä ne sellaiset ovat.
Yle julisti 60-luvulla Suomen ja Neuvostoliiton ikuista ystävyyttä ja naapurin valtavia saavutuksia, jotka tosin ymmärsimme räikeäksi propagandaksi. Oli kuitenkin viisasta olla uhittelematta neukkuja, kun panssarit jyrisivät itärajalla; nyt jälkiviisaat nappulasarjalaiset, jotka syntyivät vasta maailmaa ja Suomea vuonna 1961 uhanneen Kuuban kriisin tienoilla, antavat tiukkoja neuvojaan miten Venäjää pitää kohdella. Kriittisyys ja vanha ryssänviha ovat eri asioita, mutta sitä eivät kaikki, ymmärrä, tai halua ymmärtää. Myös satavuotinen jako punikkeihin ja valkoisiin elää yhä Pohjanmaalla, monien mielissä ihmisarvon mittana. On se typerää.
**
Katsoin järkyttävän amerikkalaisen dokumentin Vietnamin sodasta ja pohdin mitä minä, nuori opettaja ajattelin sodasta vuosina 1967-1970. En ajatellut paljon mitään. Toki lehdet siitä kertoivat, mutta nuorella isällä oli muutakin ajateltavaa, perhe, työ, opiskelu, jalkapallo… Ei ollut kansainvälisiä tv-kanavia olohuoneessa.
Dokumentin karmein osa oli kuvaus My Lain verilöylystä, jossa tapettiin noin 500 avutonta vietnamilaista naista, lasta ja vanhusta. Amerikkalaissotilaiden moraali oli romahtanut. Moni vihasi sotaa, Nixonia, esimiehiään, jopa asetovereitaan. Kun käsky oli annettu, alkoi teurastus, vaikka sotilaat näkivät, että kylässä ei ollut sissejä, vaan siviilejä.
Entinen sotilas kertoi tappaneensa 12 siviiliä, myös vauvoja. Pyssyn piippu päähän ja aivot mäsäksi. Ei ollut ihme, että sodasta palasi nuoria miehiä, joiden mielenterveys oli tuhottu lopullisesti. Moni tappoi itsensä, joku pelastui kuin ihmeen kaupalla. Veteraani kertoo miten päätti ampua itsensä, mutta päästi ensin koiransa ulos. Pistooli oli jo ohimolla, kun koira raapi ovea. Mies päästi koiran sisään ja koiran hellä lähestyminen päin isäntäänsä, esti ampumisen.
**
Tästä tapauksesta on paljon opittavaa. Koiran käyttäytyminen kertoo miten paljon hyvää vilpitön rakkaus ja toisen hyväksyminen voivat saada aikaan. Kasvattajan pitää välittää kotona ja kouluissa rakkauden ja välittämisen sanomaa; ihmisen vihaaminen, halveksunta ja alistaminen on tuomittavaa, onpa syyllinen opettaja, oppilas tai kuka tahansa. Niitä pitää vastustaa yhdessä; arjen keskellä ei kenenkään pidä kääntää selkäänsä pahalle.
Älykkäät ihmisaivot ovat tuottaneet valtavasti teknisiä keksintöjä, joita maallikko voi vain ihmetellä: Miten tämä on mahdollista? Moraalisesti ihminen superaivoineen on kuitenkin alkeellisella tasolla: itsekäs, vihamielinen, ahne ja kykenevä tappamaan lajitovereitaan. Miksi hän tähän pystyy? Vietnamin veteraanit kertoivat: Esimies käski ja minä tottelin.
Jokainen voi kysyä itseltään, missä ovat minun symboliset ja elävät esimieheni? Määrääkö poliittinen puolueeni mitä mieltä saan olla? Toiminko sokeasti palkkion tai pään silityksen toivossa? Uskallanko nousta vääryyttä, ahneutta ja ihmisarvon loukkauksia vastaan? Nämä ovat koulukasvatuksen ydinkysymyksiä. Jokainen koulu on koelaboratorio hyvän ja pahan, viisauden ja typeryyden alituisessa taistelussa.
**
Tätä psykoterapeutin tekstiä vudelta 1991 siteeraan taas kerran:
”Yhteiskunnan ilmapiiri heijastuu yksilöissä. Länsimaista yhteiskuntaa on kutsuttu narsistiseksi yhteiskunnaksi eli yhteiskunnaksi, jossa tärkeintä on omanarvontunteen pönkittäminen, toisiin vaikuttaminen, vaikuttamalla hinnalla, millä hyvänsä. Tämä on hyvin lähellä ns. rajatila-problematiikkaa. Rajatilapersoonallisuudelle on ominaista, että tästä häiriöstä kärsivän henkilön käyttäytyminen ohjautuu täysin muiden ihmisten reaktioiden mukaan. Oma identiteetti puuttuu, ja henkilö hakee jatkuvasti muiden hyväksyntää tämän aukon täyttämiseksi. Seurauksena on se, että ihmissuhteet käyvät hyvin raskaiksi ja sisäiset voimavarat ehtyvät. Se puolestaan johtaa masentuneisuuteen, sisäiseen uupumukseen ja korviketyydytyksen hakemiseen lääkkeistä ja alkoholismista.
Rajatilaproblematiikalle on tyypillistä myös se, että ihmisarvoa etsitään suorituksista. Ihminen itsessään ei ole mitään, siten myös omaa arvoa on jatkuvasti etsittävä saavutuksista. Mikäli niitä ei jatkuvasti tule lisää, omanarvontunto romahtaa ja seurauksena on masennus. Äärimmilleen vietynä tämä johtaa siihen, että eri ihmisten arvo on suhteellisen helposti mitattavissa, joten voimme asettaa ihmiset arvojärjestykseen. Häntäpäässä voimmekin sitten aloittaa kaasuttamisen, koska ne eivät oikeastaan olekaan ihmisiä. Mielenkiintoista on, miten EY-jäsenhakemus perustellaan. Mielenkiintoista olisi joskus kuulla politiikon perustelevan kantaansa sillä, että näin maasta tehdään ihmisille hyvä elää.” (Pekka Roponen, lääkäri, psykoterapeutti, HS 10.12.1991)
-
Lämpimät kiitokset Mörtti !
Tuo oli tekstiä joka kaikkien tulisi lukea ymmärryksellä.
Ne jotka pelkäävät muuttumista ja ovat mieluummin musta-valkoisia voivau olla toista mieltä.
Minua on täällä arvioitu rajatila-persoonallisuudesta. Se oli yllättävää ja johtui kaiketi vain tästä puheliaisuudestani mikä ei omasta mielestäni ole suorittamista. En myöskään 'peesaa' Penaa, olen vain useimmiten hänen kanssaan samoilla linjoilla ja haluan ilmaista keskinäistä yhteyden tuntua.
Ja vaikka mitä nimittelyjä saisin, olen nyt ' tullut kaapista' ja vihdoin rohjennut tunnustavani mystikon olemuksen.
Ihmisillä on väärä käsitys mystikkoudesta. Tässä wiki-tietoa:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Mystiikka
Keskeistä on rukous ja Jumala-yhteyden kaipuu. Ei se erota maailmasta, ei perheestä eikä arjen toimista.
Kohdallani kaikki alkoi mystisestä Kristuksen ilmestymisestä kotonani vuonna 1983.
Siunaava Kristus-hahmo ilmestyi tyttäreni huoneen oviaukoossa, kuitenkin ovi-aukkoa suurempana, läpikuultavana valoisena valona. Lähes saman muotoisena kuin Brasilian tunnettu patsas on. Kädet olivat enemmän koholla.
Kuuntelin silloin itkien laulua" Minä seison ovella ja kolkutan ". Itkun sai aikaan tytär.
Siitä alkoi muutosten matka. Mutta se on toinen kertomus.
-
Kunnianosoitukseni edesmenneelle Laila Hirvisaarelle !
Tämä on hänen Lappeenranta-tuotantonsa:
http://www.lailahirvisaari.net/lehmusten_kaupunki.html
Alku-osan kirjat olen lukenut vuosikymmeniä sitten. Nyt löytyi Nextorysrä haku-ammunnalla Koivu ja tähti. Hetken kuunneltuani alkoi tuntua tutulta. Tauno Tukeva on Antreasta kotoisin oleva rakuuna. Tauno on asemasodan aikana Äänisjrven maisemissa. Raskaana oleva vaimo sairastuu ja joutuu kiiteellä Naistensairaalaan Viipuriin.
Tämä kaikki on kaaosmaista, niin kuin sodassa, sotilailla ja heidän perheillään on.
Vaimo kuolee. Kauneinta mitä olen lukenut ( kuullut ) on kuvaus Tauno Tukevasta vaimon arkun äärellä sairaalan kappelissa.
Näin kun osaisi olla ja puhua ( ajatella ) omalla kohdalla kuoleman kohdattua omaista .
Lohdullista oli kun Tauno koki vaimon kasvojen taivaallistumisen hymyineen. Saman näin äitini kuoltua hänen kasvoillaan.
...
Laila Hirvisaari, Kannas-sarja:
http://www.lailahirvisaari.net/kannas.html
Alkupään kirjat kervovat isäni kotiseudusta, Valkjärven Suonattan kylästä.
-
AndreΪ Makine: VERA
"Ehdottoman rakkauden ylistys. Nuori kirjailija ja kansanperinteen tutkija matkustaa 70-luvun puolivälissä Vienanmeren rannoille kirjoittaakseen paikallisista tavoista ja uskomuksista..." (takakansi)
-
Lähes 800-sivuisesta Orhan Pamukin kirjasta Kummallinen mieleni on enää parisataa sivua jäljellä. Teos on viehättävä, mutta ei vangitseva. Luen sitä silloin tällöin pienissä erissä.
-
Kaikkea mitä löydän välirauhan ajalta (tarkoitan aikaa 13.3.1940- 25.6.1941 siis tämä päivämäärä osapuilleen). Tunnetaan toinenkin välirauhaksi nimitetty aika, eli Jatkosodan päättymisen ja Pariisin rauhan välinen pitkänpuoleinen aika, ei tällä kertaa tästä).
Siis mikäli tätä foorumia seuraavalta joukkokunnalta löytyy joutilasta materiaalia se ostetaan hyvällä halulla omaksi. :kahvi:
Hätätilassa lainataan kyllä, ellei joku välitä myydä.
Vakuutan materiaalin pääsevän hyvään kotiin ja savan huolellisen hoidon sekä mitä parhaan kohtelun :kahvi: :kahvi:
Kaikki kelpaa, paitsi isän poikavuosilta periytyneet Kollaa kestää ja Dunkerque, ne meillä on kun ne vain saataisiin matkustamaan tänne sieltä kotoa. :kahvi:
-
Jumala-kätketty löydettäväksi ?
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/jumala-katketty-loydettavaksi-#5155da05
-
Tämä oli aikanaan tapaus:
Soininen, Heikki: Ulkopuolella leirin
https://www.kirjasampo.fi/fi/kulsa/kauno%253Aateos_48367
-
Olen harkinnut ja aikonut pitkään.
Nyt olen aloittanut lukemaan Norvannon Raamattu elämään kirjasarjaa siten että samalla
kuuntelen Sansan nettisivuilta luentoja.
Toivottavasti jaksan pitää kiinni tästä, alku tuntuu hyvältä.
-
Olen minäkin harkinnut pitkään. Pyydän kohteliaasti, että käännökseni Malmivaaran Siionin Virsistä poistetaan tästä foorumista.
-
Ostin eilen mielijohteesta Juhana Torkin kääntämän Plutarkhoksen teoksen Mielen tyyneydestä. Siitä on jo kaksi kolmasosaa luettu.
Kun taas Diogenesta myytiin huutokaupassa, hän istui maassa ja piti meklaria pilkkanaan. Kun tämä kehotti häntä nousemaan, hän ei suostunut vaan pilaili: "Entä kun myynnissä on kala - onko senkin noustava seisomaan?"
-
Ostin eilen mielijohteesta Juhana Torkin kääntämän Plutarkhoksen teoksen Mielen tyyneydestä. Siitä on jo kaksi kolmasosaa luettu.
Kun taas Diogenesta myytiin huutokaupassa, hän istui maassa ja piti meklaria pilkkanaan. Kun tämä kehotti häntä nousemaan, hän ei suostunut vaan pilaili: "Entä kun myynnissä on kala - onko senkin noustava seisomaan?"
Diogenes harrasti kuulema itsetyydytystä torilla. Oliko sellainen teko herännäisyyden hengen mukaista?
-
Diogenes harrasti kuulema itsetyydytystä torilla. Oliko sellainen teko herännäisyyden hengen mukaista?
Eipä Diogenes körtti ollutkaan kuten ei kukaan hänen aikanaan.
-
Eipä Diogenes körtti ollutkaan kuten ei kukaan hänen aikanaan.
Niin, hän oli kyyninen.
-
Näin mainoksen Matti Rönkän uusimmasta, Surutalosta ja varasin sen kirjastosta 'MeijänMatille'. Sitten huomasin sitä saatavan myös äänikirjana, ja juuri äsken latasin sen kännykkääni.
Tästä on kysymys, muuta en vielä tiedä:
https://www.gummerus.fi/fi/kirja/9789512426843/surutalo/
Nyt taidetaan sukunimet taivutetun näin:
Rönkä, Rönkän
Orpo, Orpon
Valta, Valtan
Viimeinen nimi on meille tuttu ja on aina puhuttu Vallan P...sta
-
Saarnaajan kirja
https://www.bible.com/fi/search/bible?page=2&q=saarnaaja&version_id=330
-
Ns perinteistä viisauskirjallisuutta. Lueskelen, että viisastuisin.
-
Sillanpään Hurskas kurjuus tuli luettua joskus kouluaikoina. Nyt huomasin, että sehän löytyy netistä kokonaisena (https://www.gutenberg.org/cache/epub/46758/pg46758.html), ja tuli aloitettua. En muistanut, että kieli on noin vanhahtavaa, ja tyyli noin kirpeää. Suomea 1870-luvulta:
Tuorilan isännässä ja emännässä tapahtui näihin aikoihin suuri sisällinenkin nousu. Heidän varallisuutensa oli köyhistä vuosista alkaen nopeasti kasvanut ja nyt viimeksi onnellisen metsäkaupan johdosta lisääntynyt kaksinkertaiseksi. Rikastuminenhan on kuin onkin maallisen onnen huomattavin muoto ja onni merkitsee aina myös koettelemusta. Kysytään, onko sinussa miestä kestämään onnea. Tuorilan pariskuntaa alettiin yhä enemmän vetää pitäjän parempaan seurapiiriin, jossa heräävän suomalaisuuden aate parhaillaan kohoili. Tuorilaiset tajusivat tämän aatteen koko valtavuuden ja merkityksen, sen avaama tulevaisuuden kuva nostatti vaistomaista arvokkuutta. Sen aatteen valossa saivat metsien hinnatkin merkityksensä, se ikäänkuin jalosti rikastumisen. Koko tämä aika oli Tuorilan pariskunnalle hiljaisen hillittävän riemun aikaa.
Semmoinen tunne vaatii jonkinlaista purkautumista, on vain varottava että purkautuminenkin tapahtuu arvokkaasti. Monena pariskunnan kahdenkeskisenä hetkenä sitä asiaa valmistettiin, kunnes syyspuolessa sitten päätettiin pitää Tuorilassa pidot, joihin, paitsi vertaisia, myös kutsutaan ne herrasväet, jotka tämmöisiin pitoihin yleensä olivat mahdolliset. Pitäjässä asuskeli näet muutamia semmoisia vaikeanimisiä ja vihaisen näköisiä umpiruotsikkoja herrasväkiä, joita ei milloinkaan oltu talonpoikain pidoissa nähty. Pitokelpoisistakin muutamat kyllä olivat ruotsinmielisiä, mutta siksi vilkkaita ja hyväluontoisia, että mielellään tulivat pitoihin totia juomaan ja fennomanien kanssa väittelemään.
-
Luen aamiais- tai päivällis- tai illallispöydässä vaimolleni pari sivua kerrallaan:
Rutger Bregman: Hyvän historia
"Toisin kuin elokuvissa, todellisissa suuronnettomuuksissa ei juuri koskaan puhkea täysi paniikki. Mistään egoismin tulva-aallosta ei myöskaaän voi puhua. Yleensä rikosten - murhien, varkauksien, raiskauksien - määrä laskee. Ihmiset pysyvät rauhallisina, he eivät mene shokkiin, he toimivat nopeasti. ´Ja vaikka ryöstelyä tapahtuukin`eräs tutkijoista huomauttaa, `laaja-alaisen altruismin rinnalla se kalpenee aina`.
Hätätilanteet tuovat ihmisten parhaat puolet esiin. En tunne toista sosiologian tutkimustulosta, joka on yhtä vankasti todistettu ja suoranaisesti sivuutettu. Median luoma kuva onkin usein päinvastainen verrattuna siihen, mitä suuronnettomuuden jälkeen todella tapahtuu." (Etulieve)
"Rutger Bregman on alankomaalainen historioitsija, joka valloitti maailman menestyskirjallaan Ilmaista rahaa kaikille. Hänet tunnetaan myös räväkästä esiintymisestään Davosin talousfoorumissa 2019, missä hän sanoi suorat sanat miljardööreille. Bregmanin teosten oikeudet on myyty 33 maahan, ja Alankomaissa Hyvän historiaa on myyty jo yli 200 000 kappaletta." (Takalieve)
"Ihminen on luonnostaan itsekäs ja ihmiskunta tavoittelee vain omaa etuaan. Tätä ajatusta toistavat niin historioitsijat, psykologit ja filosofit kuin iltapäivälehdet kuin poliitikotkin. Mutta pitääkö se paikkansa?
Ylistetyssä teoksessaan Hyvän historia Rutger Bregman kääntää ajatuksen ihmisen pahuudesta ylösalaisin. Mitä jos luonnonvalinta ei suosinutkaan ilkeintä ja kovinta pyrkyriä vaan ystävällisintä ja huomaavaisinta tyyppiä? Gregman kyseinalaistaa ihmiskunnan itsekkyyttä toistelevat kauhutarinat Pääsiäissaaren murhenäytelmästä Migramin sähköiskukokeeseen, selvittää mikä sai ensimmäisen maailmansodan sotilaat nousemaan jouluaattona juoksuhaudoistaan sekä kertoo, mitä tapahtuu, kun kuusi koulupoikaa oikeasti haaksirikkoutui autiolle saarelle niin kuin klassikkokirjassa Kärpästen herra.
Vakuuttava ja käänteentekevä teos murskaa myytit ihmisen pahuudesta yksi kerrallaan ja tarjoaa tilalle myönteistä ihmiskuvaa.
Nyt on toisenlaisen tarinan aika." (Takakansi)
-
Luin traktorimiesten lööpeistä Zetor 3011:n korjausjuttuja. Ainakin se, että öljypumpun putki on voinut irrota, ei pitänyt paikkaansa. Minulle arvokas tieto. Kirjoittajia näyttäisi olevan kahdenlaisia: niitä , jotka omistavat Zetorin ja ovat asiallisia ja niitä, joilla on joku länsitraktori ja ovat periaatteessa nälvimässä. Saan kirjoittaa, että ei ole mitään uutta auringon alla, koska samaa tahtoo tapahtua tälläkin alustalla.
-
Jatkuu osassa XVII