Mutta vakavasti puhuen, jos pystyy sellaiseen päivänä jona vain
Ei ehkä olisi hullmpaa kuulla toisilta ajatuksia anteeksiantamisesta. Myönnän että olen kompuroinut myös tuon "jokapäiväisen leivän" kanssa, mutta taitaa sittenkin olla niin, että useille tämä pyyntö on vaikeimmasta päästä. Siksi kai siitä kerran saarnankin kuulin - sitä tuossa ylempänä referoin.
Mietin myös Jumalan anteeksiantamusta ja anteeksiannon julistamista ripin yhteydessä (miksi ei myös yhteiustä rippiä jumalanpalveluksessa) ja viimeaikaisia julkisia keskusteluja. Jos pyytää anteeksi ripissä ja jättää takaportin auki itselleen tyyliin "paitsi jos oikein tekee mieleni" tai muuta johon sisältyy vähänkin itsepetosta, mitä olisi ajateltava silloin?
Papin on sitä mahdoton tietää, mutta tottahan ihminen itse jollakin tasolla tietää näin sittenkin menettelevänsä. Mietin joskus ripin kaavaa - jota tosin vain yksi ainoa pappi käytti, ja toinen kaivoi käsikirjan esille kun sanoin että tämä muuten oli rippi eikä mielenkiintoinen keskustelu - on myös luterilaisia jotka ovat kasvaneet siihen teini-ikäisestä, eivätkä ihmettele muuten kuin siten että kuinka se on aina selitettävä papille -- mutta se kaava - en siis muista - ei taida sisältää vakavampaa pohdiskelua tai edes kehoitusta tunnustaa samalla tämä että pidätän muuten itselläni oikeuden muuttaa mieltäni jos sattuu huvittamaan.
Atanasia voisi varmaan - jos teema nappaa tai muten sytyttää tai äh siis, ei pakko, en pahoita mieltäni ellei huvita -- mutta kun jos olen ymmärtänyt oikein, olet meidän ekumeeninen ulottuvuutemme täällä --- kertoa vähän sisarkirkkomme käytännöstä. Ei se ainakaan niin pahuksen vaikeaa papeille ole? Siis - osaavathan ne vihkiä, kastaa, siunata hautaan ja nykyään jo siunaavat kai haluttaessa kynnysmattojakin, ja tämä on kirkollinen toimitus minun käsittääkseni, vaikkei olekaan uudessa kirkkokäsikirjassa? Kn se kuulu elämän klkun ortodokseilla ja roomalaiskatolisilla - onko siinä kaavassa jotakin joka viittaa tai kehoittaa saman tien tunnustamaan senkin että pidän sormet ristissä selän takana kuin jesuiitat muinoin?
Ja kn Salis otti esille asian että on juttja joita ei oikein pidä antaakaan anteeksi - kyllä olen taipuvainen olemaan samaa mieltä joskin omalla kohdallani olen huomannut elämän pysähtyvän ellen anna anteeksi?
On kai juttja jotka on - ja tämä taitaa olla poinnti -
korjattava ja myös yhteiskunnallisen lain edessä sovitettava?
