"Orpojen isä ja leskien puolustaja on Jumala pyhässä asunnossansa.(Ps. 68:6)"
Me kuulimme tuossa luvussa, minkälainen Jumala meillä on. Uskommeko sen sekä yleisesti että itse kunkin kohdalle erikseen? Voi, jos jaksaisimme sen uskoa ja pitää totena, niin voi kuinka hyvää hedelmää siitä lähtisi!
Tuossa paikassa ei sitä erikseen mainittu, mutta toisessa paikassa on sanottu se, että Jumala on leskien ja orpojen isä. Jumalan sana tahtoo sitä erikoisesti painottaa niin yleisesti kuin yksityisestikin.Kun minä olin tämän talon isäntävainajan hautajaisissa, oli silloin muistaakseni puhetta siitä, että Jumala ei jätä leskiä ja orpoja muistamatta je erityisellä huolella kantamatta. Ja eikö niin käynytkin? Onhan Hän muistanut, sillä jotain siinä on Jumalan Hengen täytynyt vaikuttaa äidin ja ystävien kautta tähän vainajaan, jonka muistoa nyt vietämme. Mitä siinä sitten oli niin hyvää ja kallista? Siinä oli Kristus verellänsä priiskoittamassa omaatuntoa. Hänellä ei ollut kirottu omatunto, eikä hän synnin ja saatanan kahleissa joutunut rypemään niin kauas, että olisi tarvinnut sairasvuoteella kirottua omaatuntoa kantaa, vaan hänellä oli Kristuksen verellä priiskoitettu omatunto. Ja tämä synnytti hänessä sen toivon, että Jeesus tulisi häntä noutamaan, ja pani niin kovasti huutamaan: "Eikö se Jeesus jo tule? Voi, koska se tulee?" Niin ikävöitsi vainaja Jeesuksen tulemista. Mutta tätä ei tee kirottu omatunto.
Juho Malkamäki