Mielenterveyden ongelmiin suhtaudutaan vieläkin valitettavan usein pelokkaasti jä häpeillen. Se vaikeuttaa asiallista hoitoa ja tukea.
Onneksi kuitenkin hoitoa ja tukea saa.
Ongelma taitaa olla hoitoatarvitsevan haluttomuus hakea hoitoa.
Aika raskasta on ollut katsoa yhtä naista, kun on työ ei nyt kaveri, mutta yhteisössä sanotaan vaikka noin.
Hänellä on vaikea masennus. Hän on järkevä ja mukava kaikin puolin, mutta itseensä käpertyvä ja itseään halveksiva.
Masennukseensa hän ottaa lääkkeistä huonointa, eli juo alkoholia ja sitten sen jälkeen vaan enempi suruttelee tilaansa.
Hänen ukkonsa ei asiaa tajua, kun hän jos juo ja rällää, niin hän ei koe moraalistakrapulaa siitä.
Mä kyllä kärsin ja useasti vaikka en joisikaan.
Osaan kyllä huomata, kun liikaa surkeilen asioita ja rvistelen murheet ja vaikka kirjoittelen tänne tai lueskelen täältä juttuja.
Jotkut ihmiset ovat erityisen herkkiä, niistä tuli telkusta joku ohjelmakin.
Ihme kun ihmiset niin raskaasti ottaa vastoinkäymiset.
Se oli aika hieno toteamus tossa ohjelmassa, että tuollaisten herkkien tulisi tajuta olevansa erilaisia ja kulkea omaa tie kaistaa.
Ne jotka eivät ole tunteissä ja muussa piehtaroivia kulkekoon omaa kaistaansa.
Raskasta on kyllä katsella joidenkin mielenterveysongelmaisten taisteluita.
Onneksi kait en niitä tunne moniakaan.
