Kirjoittaja Aihe: Aamun mietiskelyä.  (Luettu 15177 kertaa)

0 jäsentä ja 1 Vieras katselee tätä aihetta.

Poissa Mirjami

  • "Silmäisi eteen, Jeesus..."
  • Viestejä: 100
Vs: Aamun mietiskelyä.
« Vastaus #30 : 10.06.13 - klo:16:28 »
Sain juuri luetuksi Petri Järveläisen ja Urpo Karjalaisen Täällä Lounatuulten alla. Erittäin mielenkiintoista luettavaa, varsinkin minulle, jolla ei ole ollut oikein mitään käsitystä herännäisyydestä. Lainaan siitä pätkän: " On selvää, että seuraväen keskellä elää yhä tiukasti pietististen näkemysten alle mahtuvia korostuksia ihmisen osasta. On myös täysin ilmeistä, että nimenomaan herännäisteologien parissa on ollut avoimuutta ja valmiutta avaralle elämän ja raamatuntulkinnalle. Näin asia lienee erityisesti aivan viimeisimpien vuosikymmenien osalta. Kenties monet papit juuri tästä syystä ovat tunteneet ja tuntevat viehtymystä körttiläisyyteen. Historian odottamattomien käänteiden pyörteissä voinemme yksimielisesti myöntää, että nykyinen körttihumanismiksi luokiteltu meno näyttää hyvin samankaltaiselta humanismilta kuin Snellmanin puolustama linja jo 1800-luvun puolivälissä oli."

Jäin miettimään tuota luonnehdintaa körttihumanismista. Mitähän se oikeasti pitää käytännössä sisällään?

Benkku

  • Vieras
Vs: Aamun mietiskelyä.
« Vastaus #31 : 22.06.13 - klo:11:46 »
Tänään ymmärrän enemmän, mutta en vieläkään riittävästi.

Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33643
Vs: Aamun mietiskelyä.
« Vastaus #32 : 22.06.13 - klo:13:11 »
Milloin ymmärrän riittävästi, ja mitä pitää ymmärtää ? Voiko riittämätön riittää ?    :eusa_think:
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)

Poissa vn

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 21725
Vs: Aamun mietiskelyä.
« Vastaus #33 : 22.06.13 - klo:13:36 »
Täysin varmaa on se että riittämätön riittää, perustan tämän Jumalan antamiin lupauksiin.

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Aamun mietiskelyä.
« Vastaus #34 : 22.06.13 - klo:18:16 »
Justihin piisas kun kesken loppu. Vanha kansanviisaus vassasta itään
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Benkku

  • Vieras
Vs: Aamun mietiskelyä.
« Vastaus #35 : 23.06.13 - klo:20:44 »
Älä pyri opettamaan, kun et kykene siihen.  :icon_cool:

Poissa seppos

  • Ylläpitäjä
  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 16857
    • http://www.samila.1g.fi
Vs: Aamun mietiskelyä.
« Vastaus #36 : 23.06.13 - klo:21:37 »
Olkoon ne vaatimattomia, joilla on siihen aihetta.
Jumala on arjessa
Tekno- ei teologi

Benkku

  • Vieras
Vs: Aamun mietiskelyä.
« Vastaus #37 : 23.06.13 - klo:21:38 »
Olkoon ne vaatimattomia, joilla on siihen aihetta.
:icon_wink:

Benkku

  • Vieras
Vs: Aamun mietiskelyä.
« Vastaus #38 : 24.06.13 - klo:09:46 »
" Sunt mala mixta bonis"

Benkku

  • Vieras
Vs: Aamun mietiskelyä.
« Vastaus #39 : 25.06.13 - klo:06:22 »
" Sunt mala mixta bonis"
(hyvän joukossa on myös pahaa).

Benkku

  • Vieras
Vs: Aamun mietiskelyä.
« Vastaus #40 : 28.06.13 - klo:12:38 »
Kukko.


"Kukkomaisen tuuliviirin voi nähdä varmimmin kirkon katolla tai tornissa. Kukolla on aivan oma erityinen asemansa raamatullisissa ja siten myös kirkollisissa yhteyksissä. Markuksen evankeliumin (Mar 14:30) mukaan Jeesus sanoi Pietarille viimeisellä ehtoollisella: "Totisesti minä sanon sinulle: tänään, tänä yönä, ennenkuin kukko kahdesti laulaa, sinä kolmesti minut kiellät." Tämän ennustuksen muistoksi paavi Nikolaus I määräsi 800-luvulla, että kristikunnan kaikkien kirkkojen korkeimpaan torniin oli kiinnitettävä kukkosymboli".

http://www.mattimattila.fi/comments/tuuliviiri


Poissa Riitta-mummi

  • ystäväkansaa
  • Viestejä: 33643
Vs: Aamun mietiskelyä.
« Vastaus #41 : 01.07.13 - klo:08:03 »
Sinuhun tykös turvaan Jumalan`
http://www.youtube.com/watch?v=uZlQ35vy38A
Elämän näen pientareelle piirtyvän...
Lopulla matkaa ikäväni ymmärrän;
Ihmisen on määrä kotiin päästä kerran      (Kaija Pispa)